12/05/2013

Joulukalenteri, luukku 5

Tuo seinällä riippuva vuosikalenteri oli rakkautta ensisilmäyksellä! Kyseisen herttasuuden takana on Porista kotoisin oleva, mutta nykyään Saksassa asuva 24-vuotias nuori aloitteleva suunnittelija Petra Wolff.

"Perustin yrityksen kesällä 2012, pian muotoilijaksi valmistumiseni jälkeen. Pian tämän jälkeen muutin poikaystäväni perässä Saksaan. Saksassa teen ahkerasti töitä oman yritykseni kanssa, työskentelen myös osa-aikaisena graafisena suunnittelijana. Suunnittelen omien tuotteideni lisäksi kuoseja yrityksille. Haaveeni on, että saisin tehdä kokopäivätyötä oman suunnittelun parissa. Haluan tarjota asiakkaille uusia, monipuolisia tuotteita!", sanoo Petra.

Petran kuosit kolahtivat tähän marjattaan ihan rytinällä ja olisipa vaan hienoa nähdä joskus tuon taitavan suunnittelijan töitä myös vaikkapa keittiöpyyhkeinä ja kankaina! Sanottasko näin, että ensimmäinen asiakas täten ilmoittautuu.

Nettiputiikista löytyy ihastuttavia kortteja sekä kalenteri, josta muutama kuukausi kuvattuna kuvissa yllä. 

"Kalenterin kuvitukset ovat asioita joita minulle tulee mieleen, kun mietin vuodenaikoja ja kuukausia. Kuvituksissa minulle tärkeää on saada vangittua tunnelma kuvaan ja toivon, että myös muut tuntevat kuviin välitetyn fiiliksen."

Arvonta! Tässä joulukalenterin luukussa arvotaan Petra Wolffin vuosikalenteri vuodelle 2014! Kerro mikä on lempikuukautesi ja miksi, ja olet mukana kalenterin arvonnassa. Osallistumisaikaa on 8.12 iltaan saakka, voittaja ilmoitetaan seuraavana päivänä. 


Onnea arvontaan!


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

---

Vuosikalenteri Petra Wolff*
Lautaset Arabia


* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta
  Arvonta järjestetty yhteistyössä designer Petra Wolffin kanssa

170 kommenttia:

JohannaL kirjoitti...

Arvonnassa mukana ja lempparikuukausi on joulukuu tietenkin. Se tunnelma ja lasten jännitys.

Oili kirjoitti...


Mukana arvonnassa.
Lemppari on toukokuu, koska
koko ihana kesä on vielä edessä.

lauraK kirjoitti...

Mukaan arvontaan! Lempikuukausi on elokuu. Mulla ei oo ollu viimeiseen 7 vuoteen kunnon kesälomaa mutta elokuussa aina pari viikkoa lomaa ennen koulun alkua, joten koko kesä menee aina elokuuta odotellessa <3

Jaana V. kirjoitti...

Lempikuukauteni on toukokuu. Toukokuussa kaikki alkaa taas heräämään pitkän ja synkän talven jälkeen ja kesä alkaa. Toukokuussa energiat ovat aivan eri tasolla kuin muina kuukausina.

Sirpa kirjoitti...

Mukana. Toukokuu. Luonnon herääminen talven jälkeen. Ja kesä edessä.. :)

SallaK kirjoitti...

Mukana lemppari kuukaudella joulukuu. Se vaan on niin ihana <3

Niinu kirjoitti...

Huhtikuu on koko perheen synttärikuu ja niin kevättä niin kevättä että! Arvonnassa mukana:)

Sini kirjoitti...

Arvontaan osallistun, lempikuukausi on elokuu koska on vielä usein lämmintä ja mökiltä löytyy kasapäin kanttarelleja pihalta.

Sari kirjoitti...

Ihana, nyt löytyi meille seinäkalenteri! Kiitti vinkistä. En kuitenkaan voita sitä tästä arvonnasta, niin laitoin Petralle tilauksen menemään... =)

Kehrä kirjoitti...

Joulukuu. Ihana käpertyä sisälle ja nauttia joulun tunnelmasta. Hyvää musiikkia ja sopivasti herkuttelua kynttilöitä unohtamatta. :)

Ilona / Keskeneräinen kirjoitti...

Hauska ja leikkimielinen kuvitus kalenterissa. Kävisi minulle!

sade kirjoitti...

Ihanassa arvonnassa mukana! Lempikuukausi on Kesäkuu. Kesäloma, aurinko, lämpö. Koko kesä vielä edessä. Odotukset, rentous, vapaus. Lintujen laulu, kukkien tuoksu.

Kati kirjoitti...

Syyskuu, koska ruska hiipii puihin mutta on vielä lämmintä. :)

Frederika kirjoitti...

Arvonnassa mukana :) Lempikuukausi on joulukuu - kylmyydestä ja pimeydestä riippumatta täynnä valoa ja lämmintä tunnelmaa.

T / visiokeko kirjoitti...

Lempikuukausi on heinäkuu. Oma syntymäpäiväni sekä kesälomat, seikkailut, piknikit, valoa, aurinkoa ja paljon enemmän energiaa kuin nyt!

Kikka kirjoitti...

lempikuu taitaa olla maaliskuu. Silloin juhlitaan suvun juhannuslasten, niitä on monta, synttäreitä. Talvi taittuu kevääksi, luonto herää ja linnut laulaa. Ja aamuisin tuoksuu niiiiiin ihanalle.

Maaliskuussa elämä on pelkkää juhlaa :)

Katja/Projektila kirjoitti...

Ei o heinäkuuta voittanutta!

Unknown kirjoitti...

Lempikuukauteni on joulukuu koska joulu tuo lämpöä, valoa, iloa sekä jännitystä tämän muuten pitkän ja pimeän talven keskelle :)

Essi kirjoitti...

Lempikuukauteni on toukokuu, jolloin koko kesä on vasta edessä, se on kuin perjantai viikonlopun edellä :)

Satu kirjoitti...

Lempi kuukauteni on lokakuu. Mikään ei voita syksyistä metsää :)Mukana arvonnassa!

-TIINA- kirjoitti...

Joulukuu ehdottomasti! Ja toivottavasti huomenna saadaan lunta!

poppo kirjoitti...

Heinäkuu. Ihana lämpö ja lapset voi olla ulkona koko ajan. Sitä kaipaa näin pakkasella, räntäsateessa...

laurar kirjoitti...

niin hieno!
tykkään ääripäistä, tammi- ja heinäkuu.

Oona kirjoitti...

Joulukuu on lempparikuu :) mukana!

eliisainen kirjoitti...

Ehkäpä toukokuu. Kesä vielä edessä ja luonto alkaa puhjeta kukkaan.

-eliisainen

Tuuli kirjoitti...

Toukokuu. Luonto on silloin niin ihmeellinen, vappuna on varsin ruskeaa, mutta kesäkuun korvalla jo ihan vihreää kaikkialla. Sen lisäksi on monesti jo kesäisiä päiviä, mutta kesä on kuitenkin kokonaan vielä edessä.

nilkkulotta kirjoitti...

Marraskuu, mun synttärit!

An-nuk-ka kirjoitti...

Ihanaa taidetta!
Mä olen kevään lapsi ja rakastan maalis-huhtikuun kimmeltäviä hankia ja lisääntyvää valon määrää.

Tiina kirjoitti...

Kesäkuu! Tuomien tuoksu ja loman alku!

Anna kirjoitti...

Lempikuukauteni on toukokuu; heräävä luonto ja puutarha, kasvun ihme, talven jälkeinen lämpö ja edessä koko ihana kesä.

Unknown kirjoitti...

Kiitos tästä kalenterivinkistä!
Rakastan lokakuun värejä ja kirpeää raikkautta.

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Lempikuukausi on toukokuu, silloin on koko kesä edessä ja luonto herää kunnolla vihertämään, linnut livertävät... Erään pienen ihmisen sanoin: linnut alkaa karjumaan puissa keväällä :)

Laura kirjoitti...

Joulukuu on mun suosikkini ehdottomasti. Voisin elää sen tuplana vaikka joka vuosi. :)

Arktinen yksinhuoltaja kirjoitti...

Joulukuu on lempikuukausi, siinä on odotusta ja jännitystä. Pimeys sallii sisällä nyhväämisen, jolloin tulee leivottua ja neulottua.

Jessika kirjoitti...

varmaankin kesäkuu, luonnon tuoksut ja arvonnassa mukana, kalenteri vielä uupuukin

-V- kirjoitti...

Olipa muuten vaikea päätös, mutta yllä se on toukokuu: kevät, luonnon herääminen ja sen aiheuttaman toiverikas fiilis, kesän alku.

p kirjoitti...

Lempparikuukausi on toukokuu. Silloin kaikki on hennonvihreää ja ilmassa tuoksuu uusi elämä ja kesä on tulossa. Arvonnassa messissä!:)

Eve kirjoitti...

Toukokuu, tuo kuukausista parhain! Valoa, vihreyttä, tuoksuja, kepeitä odottavia ihmismieliä; kesä on pian täällä!

Päivi- KuplaTupla kirjoitti...

No kesäihmisenä sen on kyllä kesäkuu. Silloin on ihanat päivät ja kauniit illat. Varsinkin loppukesäkuu on ihan parasta aikaa <3

KaRo kirjoitti...

Toukokuu ehkä... Ihana katsella kevään merkkejä :)

kooka kirjoitti...

Toukokuu. Luonto puhkeaa kukkaansa ja pukeutuu vehreisiin vaatteisiinsa näyttäen parhaimmat puolensa. Aurinko lempeästi jo lämmittää talven kalisuttamia jäseniä. Pojan 1-vuotis syntymäpäivät lähestyy ja iloitaan edessäpäin olevasta kesästä.

Kaunis kalenteri.

-Kooka

heta kirjoitti...

Helmikuu! Ihanista ihanin talvikuu!

Kaisa kirjoitti...

Elokuu.Koulujen alku,syksyä jo ilmassa ja puut puskee omenaa,kasvimaa satoa.

Eeva kirjoitti...

Lempikuukauteni on syyskuu. Syksyssä on uuden alun tuntua, mutta leppoisempaa kuin tammikuussa, jolloin koko vuosi vaihtuu.

juli kirjoitti...

Toukokuu. Se viestii jotakin uutta ja kaunista!

Eveliina/Pikkuvarpailla kirjoitti...

Olipa vaikea valinta, mut ehkä se kuitenki on se toukokuu kun luonto herää eloon.

Ninne kirjoitti...

Eikä, en kestä miten mielettömän kaunis tuo kalenteri on! Lähtee kyllä ostoskoriin, vaikka onni ei arvonnassa potkaisisikaan. Tuon kun näin niin tuli sellainen, että just tota olen tietämättäni etsinyt! Lempparikuu on elokuu. Rakastan kesää, mutta myös lämpimiä syksyn päiviä ja elokuu tarjoaa yleensä fiilistä niistä molemmista.

Outi kirjoitti...

Lempparikuukausi on heinäkuu. Illat alkavat olla lämpimiä ja koko perheellä on kesäloma.

Elli kirjoitti...

Helmikuu. Kaunis sana ja kuva välittää lämpimän tunteen ystävyydestä ja välittämisestä.

Elli

Karo kirjoitti...

Ihana kalenteri! Kalenteri pulma ratkes;jos en tätä voita niin tämän ostan ♡ Lempikuu taitaa olla joku kevätkuukausi, huhtikuu? Kun aurinko alkaa taas paistaa ja lumet sulaa .. :-)

karotikka@gmail.com

Saila kirjoitti...

Huhtikuu, jolloin kevään tulo saa ilon kuplimaan sisimmässä!

Nalle kirjoitti...

Pimeydestä huolimatta marraskuu, oma synttärikuukausi.

Unknown kirjoitti...

Varmaan heinäkuu ja syyskuu vois olla meikäläisen suosikkeja. Heinäkuu on yleensä lomakuu ja syyskuu siksi, että silloin voi jo salaa alkaa fiilistelemään pimeneviä iltoja ja lähestyvää joulua :)

Anttise kirjoitti...

Heinäkuu, lomakuu!

Hanna kirjoitti...

Mun lempikuukausi on oikeestaan aina se, jota parhaillaan eletään. En masennu marraskuusta, vaan nautin täysin rinnoin asioista, joita silloin voi tehdä ja fiilistellä :)

Jaana kirjoitti...

Lokakuu. Kaunista ja kirpeää :)

Unknown kirjoitti...

Toukokuu koska silloin on kevät ja koko lämmin kesä edessä. :)

Meri kirjoitti...

Toukokuussa lintujen kevätmuuton aikaan kävelen joka päivä metsään kuuntelemaan ilmiömäistä konserttia ja huokailemaan luonnon heräämisen äärelle. Ai, niin mut olenhan itsekin syntynyt silloin. Ihana arvonta <3

Marjo kirjoitti...

Toukokuu taitaa olla lempikuukauteni, sillä silloin luonto herää eloon ja on vielä koko ihana kesä edessäpäin.

jasmin kirjoitti...

Hyppään mukaan. Lempikuukautta onkin vaikea valita, lempivuodenaikakin vaihtelee. Tänään tuntuu että kivaa on helmikuussa. Pakkanen paukkaa ja saa neuloa, juoda kuumaa juomaa ja lämmitellä takkatulen räiskeessä.

tiina kirjoitti...

Toukokuu, kesä edessä! :) ihana kalenteri! / Tiina Sthlm

Nina kirjoitti...

Lempikuuni on joulukuu, rakastan sen tunnelmaa ja joulunodotusta :)

Metsämansikka kirjoitti...

Täältä ääni elokuulle :)!

Heidi Pii kirjoitti...

Toukokuu! On lämmintä, kesä niin lähellä, mutta kuitenkin kokonaan edessä. Ihana tunne. :)

Maru kirjoitti...

Elokuu ja pimeät lämpimät illat :)

Pirunpaskan Rinsessa kirjoitti...

Tammikuu, uuden alku.

Sanna kirjoitti...

Voi, tähän voisi perustella melkein jokaisen kuukauden olevan paras. Kaikissa on oma viehätyksensä. Sanon kuintenkin kesäkuu, koska siihen liittyy lapsuuden suvivirren jälkeinen vapauden tunne. Ja mulla on silloin synttärit :-D

Tilkkulanka kirjoitti...

Olen aina rakastanut vuodenaikojen vaihtelua Suomessa ja siksipä on käytännössä mahdotonta valita yhtä lempikuukautta. Mutta koska tämä on tehtävänä, valitsen kesä-heinäkuun vaihteen :D (huijasin sitten kuitenkin vähän). Juhannuksen rentouttava tunnelma, kesää vielä runsaasti jäljellä ja lomat edessä.

Sassenach kirjoitti...

Toukokuu on ehdottomasti suosikki, koska silloin alkaa paikat taas vihertää ja se tuntuu niin mahtavalta!

Pia - Jotain tekemistä kirjoitti...

Toukokuu on mun lemppari! On ihanaa, kun valo lisääntyy, luonto heräilee ja ilmat lämpeää. :)

Fanni kirjoitti...

Oi ompa ihana kalenteri!
Lempikuukaudet on toukokuu ja joulukuu<3 toukokuussa kesä alkaa ja lämpimät ilmat lähestyvät. Joulukuu on vaan niin ihanaa aikaa! Tunnelma on niiin ihana!

Elisa kirjoitti...

oi, vaikea valita lempikuukausi! olen aina ajatellut, että ehdottomasti heinäkuu kun on lomat ja kesä parhaimmillaan ja synttäritkin ;) mutta nyt joulun kynnyksellä joulukuukaan ei ole yhtään hassumpi... :) eli mukana joulukuu-heinäkuu -yhdistelmävastauksella :D

Ansku kirjoitti...

Minun lempikuukausi taitaa olla elokuu. Vielä on kesä ja lämmintä, mutta illalla jo pimeää.

La Jo kirjoitti...

Nopeasti mietittynä toukokuu: silloin on jo lämmin, mutta kesä on vielä edessä.

Anonyymi kirjoitti...

Mukana ja ja, lempparikuukausi on Joulukuu, jouluradio aukiaa ja saa alkaa ihan kunnolla odottaan aattoa! :))

marjovain@hotmail.com

Asta kirjoitti...

Heinäkuu, tietty! Kesä parhaimmillaan ja mun synttäritkin ja yleensä lämmintä. ;)

Lotta Vuorma kirjoitti...

Kiinnostavaa kuvitusta. :) Maaliskuu, syntymäkuukausi lemppari. Hiihtokelit parhaimmillaan. Aurinko ja kantohanget.

Metsälän puput kirjoitti...

Onpa ihana kalenteri! Lempikuukausi on toukokuu, ehdottomasti! Tuoretta vihreää jne...

Unknown kirjoitti...

Ehkä toukokuu. Kesä edessä.

Helmi kirjoitti...

Kaikki on hyviä kuukausia mutta ehkä heinäkuu koska on lämmin ja kesääkin vielä jäljellä :)

Anonyymi kirjoitti...

Aika paha,lempi kuukausi... Kyllä Se taitaa tää joulukuu olla,niin ihanan tunnelmallista ja rauhaisaa. Jos asuttais etelässä niin ei varmaan tää olis lempi kuukausi. Ihana lumi ja sininen kaamos!

Kristiina K kirjoitti...

Lempikuukausi on toukokuu. Silloin on kesän kaikki ihanuudet vielä edessä!

Mymlan kirjoitti...

Heinäkuu. Kesä on ihana!

A-M kirjoitti...

Talvi-ihmisenä tykkään helmikuusta, varsinkin kun syntymäpäivä osuu samalle kuulle. :)

paevi kirjoitti...

Jokainen kuukausi on paras omalla tavallaan, mut valihen syyskuun. Pimeät, lämpymät illat..niissä on taikaa!

pitsireuna kirjoitti...

Heinäkuu tietenkin koska olen kesäihminen ja tykkään lämmöstä :)

Elluskainen kirjoitti...

Joulukuu. Alkaa mukavasti synttäreilläni ja joulukalenterien ekoilla luukuilla :-) Oon todellinen jouluihminen ja tämä joulunalusaika on aivan ihanaa (parempi jos olisi vielä kunnolla lunta). Ja talvi on lempivuodenaikani ja joulukuussa talvi on vasta alussa!

Henna73 kirjoitti...

Kesäkuu, koska kesä on lemppari

Jenni. kirjoitti...

Mukaan arvontaan!
Lempparikuukausi on toukokuu, koska päivä alkaa olla jo pitkä, energia lisääntyy valon lisääntyessä ja luonto alkaa heräillä :)
Mutta on tämä joulukuukin oikein oikein ihana,tunnelmallinen kuukausi :)

AnKa kirjoitti...

Mieluiten viettäisin ainaista heinäkuuta. Tarpeeksi lämmintä, eikä pelkoa vielä syksystä. Ihana kalenteri!

Anne B. kirjoitti...

Oikeasti se on kyllä kesäkuu, kun on aurinkoista ja lämmintä. Mutta aina kun kuulen tämän kysymyksen niin tulee silti ensimmäisenä mieleen lokakuu.

AnnU kirjoitti...

mukana arvonnassa. lemppari kuukausi taitaa olla joulukuu ;)

Laura kirjoitti...

Toukokuu! Kevät, valo, kohta alkava kesä... Kaiken lisäksi olen syntynyt toukokuussa, joten selvä valinta!

Minnas kirjoitti...

Heinakuu, lamminta 35 ja lomaa.

Anni kirjoitti...

Toukokuu. Kesä tulossa ja lintujen konsertti parhaimmillaan, siinä on juhlaa.

Unknown kirjoitti...

Heinäkuu on paras! Mansikka-aika parhaimmillaan, helteet ja yleensä vielä lomakin juuri silloin :)

KEIRA kirjoitti...

Elokuun pimeät lämpimät illat..
Olisi oikeus ja kohtuus voittaa tuo kalenteri kun on tolloin syntymäpäivätkin..

Elina kirjoitti...

No kesäkuuhan se! Tai ehkä tästä vuodesta lähtien toukokuu, jolloin vietämme esikoisemme synttäripäivää, sekä omaa hääpäivää :)

TuNnE kirjoitti...

Mukana. :) Lempikuukausi on elokuu, mutta en tiedä miksi. :)

Maikki kirjoitti...

Aloin jo heti kalenteria tilaamaan, on kyllä ylisöpö! Onneksi luin postauksesi loppuun ja nyt vain oottelen että voittaisinko arvonnassa :) Kyllä joulukuu olla lempparikuukausi, sen verran jouluimmeinen olen..

Unknown kirjoitti...

Toukokuu. Kesä alussa ja luonto kauneimmillaan.

Hanna GoingToRain kirjoitti...

Ennen lempikuukauteni oli aina toukokuu, koska silloin koulut loppuu ja on ihanan kevyen vihreää ja kesä on vasta edessä. Nykyisin olen enemmän syyskuu-ihmisiä. Pidän siitä, kun säät viilenevät ja voi pukeutua monipuolisesti (ja saa taas laittaa villasukat jalkaan ilman että ihmiset irvailee! :D) ja syödä monipuolisesti (kasvimaa pursuaa kaikkea ihanaa). Syyskuu on monin tavoin ihana.

Laura Bee kirjoitti...

Toukokuu on paras kuu. Maisema alkaa vihertää ja koko kesä vielä edessä, ahhh!

Tuija kirjoitti...

Uusi kalenteri hakusessa ja tää on Ihana, mukana arvonnassa! Lemppari kuukausia on kaksi, talvella joulukuu, sen tunnelma sekä kesällä heinäkuu, sen lämpö ja valo :)

phocahispida / Ilman sinua olen lyijyä kirjoitti...

Mukana! Kesäkuu on lempparini, ollaan kesässä, mutta kesää on vielä jäljellä.

Krisse kirjoitti...

Onpa kaunis kalenteri! Lempparini on elokuu, sellainen lämmin kesän loppu, jossa on aavistus syksyä.

Roosa kirjoitti...

Tällä hetkellä on pakko sanoa joulukuu, vaikka toukokuu tulee hyvänä kakkosena. Joulun odottava tunnelma ja lämpö, se on rakkautta :)

sama kirjoitti...

Toukokuu on minunkin suosikki! Se on meillä juhlakuukausi ja samalla opettajana saatan nuoria maailmalle ja suljen koulun oven taas yhdeksi kesäksi. Toukokuu on kuin lupaus ja sen täyttymys :)

AnniP kirjoitti...

Minä tykkää toukokuun pursuilevasta energisyydestä ja kesän aavistuksesta ilmassa!

Anonyymi kirjoitti...

lokakuu! viimeinen valo ennen marrasta.

Larissa kirjoitti...

Huhtikuu, se on jotenkin toivoa täynnä kun on pääsiäisen lomapäivät ja kevät alkaa kunnolla ja synttäritkin on siellä puolenvälin tienoilla =)

majo kirjoitti...

Toukokuu! Kukkia!

Anni - Eleonooras hygge kirjoitti...

Ihana kalenteri!!! Lempikuukausi on varmaankin kesäkuu. Kesä alkaa silloin ihan oikeasti, vihreys ja vehreys on parhaimmillaan, ja kuumat hellepäivät vasta edessä...

Sini kirjoitti...

Toukokuu, koska luonto on niin vihreä ja kesä on juuri alkamassa.

Unknown kirjoitti...

Toukokuu, ihana voima luonnolla silloin!

Tanja kirjoitti...

Kesäkuu - valoisaa ja koko ihana kesä edessä! ;o)

elysa kirjoitti...

Lempparini on toukokuu. Silloin pitkä ja pimeä odotus viimeistään palkitaan ja vuoden parhaat ja jännimmät hetket on ainakin toivottavasti vielä edessä päin!

Anonyymi kirjoitti...

Toukokuu, koska on sopivan lämmin, muttei paahtavan kuuma ja on loma edessä ja kesä ja kaikkee kivaa! Huoletonta aikaa.

Johanna kirjoitti...

Huhti ja Toukokuu. Kevän tuoksu ilmassa ja kesä tulossa <3 Mukana ihanassa arvonnassa <3

salme kirjoitti...

Toukokuu. Kevät parhaimmillaan, hommat kohtapuoliin hanskassa, kesä ja loma ihan ovella. Ihmiset kuoriutuvat toppatakeistaan ja valkoisilla naamoilla saattaa nähdä hymyäkin. Ah.

Unknown kirjoitti...

Toukokuu, koska ehkä alku kuusta pääsee vielä hiihtelemään ja samalla luonto herää talviuniltaan. Tietää kesää :)

Sanna

Maija kirjoitti...

Niin hieno kalenteri. Kuvat on juuri sellaisia mitä keittiön seinällä ei kyllästy katselemaan. Seinäkalenterin valinta koko vuodeksi on minulle aina sydämen asia ja niin vaikeaa löytää sitä oikeaa. Tämän kalenterin kanssa vuosi hurahtaisi noin vain. Lempikuukauteni on heinäkuu, valoa, lämpöä, lomaa, rakkautta, paljon muistoja!

Inttu kirjoitti...

Apua. Tuli valinnanvaikeus! Nimeän täten uudeksi suosikkikuukaudekseni marraskuun! Kahden vuoden putki on päällä, nimittäin hyvien jossei loistavien marraskuiden! Vaikka ulkona onkin ihan ankeaa, antaa se luvan keskittyä kotona hääräilyyn, villiintymään käsitöistä ja keksimään kalenteriin ihanaa täytettä. Ihan vain että kestää läpi vuoden ankeimman kuukauden.

anna kirjoitti...

Heinäkuu on lemppari ♡

Anna Emiliaana kirjoitti...

Vaikea valita vain yhtä. Toukokuu, kun maa alkaa heräillä ja vihertää. Elokuun lämpö ja haikeus kohta päättyvästä kesästä, ihanat illat. Ja tietysti joulukuu, kynttilöiden polttelu ja höyryävä glögimuki.

Anna Emilia

Jenni kirjoitti...

Mukana! Heinäkuu, koska Suomen kesä on kauneimmillaan, on lämmintä ja mansikat kypsyvät.

AnniM kirjoitti...

Lempikuukausi on toukokuu. Luonto on ihanan vaaleanvihreää ja koko kesä on edessä.

Betsy kirjoitti...

Lempikuukausi on kesäkuu: luonto vihertää, kasvu on alkanut ja ihana kesä alkanut ;)

Emmi kirjoitti...

Ooooooo huhtikuun lapsi mä oooooooon! Kevään kutina vattanpohjassa, kesähaaveita, auringonvalo, vettä valuvat räystäät, ääneen pääsevät linnut, edessä häämöttävä loma.

Ps. Toinen asiakas ilmottautuu! Niin hurmaavaa kuvitusta!

Kesäpäivä kirjoitti...

Toukokuu on parasta minulla. Kauneus,tuoksut ja alkava kesä...

Essi kirjoitti...

Heinäkuu, koska silloin on yleensä lämmintä! :)

Elina kirjoitti...

Heinäkuu. Kesä!!

kata kirjoitti...

Joulukuu, juhlaa koko kuukausi!

Kookoskuusi kirjoitti...

Mun lempikuukausi on tammikuu. Silloin on yleensä jo tullut kunnolla lunta. Vihaan loskaa ja pimeyttä, mutta kaunis hanki ja tarpeeks kylmä ilma on parhautta!

Anonyymi kirjoitti...

No kylläpä oli vaikea miettiä. Mutta eiköhä sen lempikuukauden tittelin vie joko syyskuu, kesäkuu tai helmikuu. Kolme eri kuukautta siksi, että nuo ovat mielestäni niitä kuukausia jolloin luonto on kauneimmillaan (Helmikuussa tietenkin oletus, että on kaunis luminen, aurinkoinen pakkastalvi, eikä kurakeli). Minun hyvinvointini ja hyvänolon saaminen tulee paljon juuri luonnosta ja sen ihastelusta.

R kirjoitti...

Lempikuukauteni on joulukuu, sillä rakastan joulua ja sen odotusta yli kaiken! :)

Ruut kirjoitti...

Tykkään monesta, mutta sanon toukokuu. Ensimmäiset lämpimät aurinkoiset päivät ovat ihanuutta!

Unknown kirjoitti...

Kaunis kalenteri! Lempikuukauteni on heinäkuu. Silloin lapsilla on lomaa koulusta, elämä on huoletonta ja värit ja valo ovat kirkkaita.

Elisabeth kirjoitti...

Huhtikuu, koska silloin tapasin avomieheni vuonna 2010, ja kevät on toivoa täynnä!

xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.fi/

Maija kirjoitti...

Ihana kalenteri. Kuukaisista kaikki kesäiset on ihania, mutta ykkönen on silti elokuu. Pikkaisen jo pimeämmät illat mutta vielä kesäisen lämmin ilma, alkava sadonkorjuuaika ja ihania tuoreita kasviksia <3

Manna kirjoitti...

Se kuukausi, jolloin lumi sataa maahan. Luonto kirkastuu sen syksyn jälkeen ja kun joulukin on sitten siinä lähellä. :)

Henrietta kirjoitti...

Ensi vuonna se on helmikuu. Esikoisen pitäisi syntyä silloin :)

Unknown kirjoitti...

Minun lempikuukauteni on joulukuu, koska silloin on joulu, jonka vietämme aina koko suvun kanssa (yhteistä aikaa)!!:) Joulukuussa on myös mukavaa kauniit puut, kun kaikki lehdet on pois ja, jos on lunta niin se on kauniina puun oksilla. Silloin lumi tuo valkaa tunnelmaa koko kaupunkiin ja se on todella kaunista!:) Ja tietenkin joulukuussa saa viettää yhteistäaikaa perheen kanssa pulkkamäissä!:3

Anonyymi kirjoitti...

Lemppari kuukausi on tietenkin huhtikuu, pitkä talvi takana ja ihana kesä edessä! :)

Emma kirjoitti...

Joulukuu, täytyy varmaan sanoa! Oon syntynyt just ennen joulua, ehkä siksi. Jos sais mainita toisenki kuukauden, mainitsisin varmaan heinäkuun. ;)

myy kirjoitti...

Lempikuukausi on mulla syyskuu! Kesän jälkeen se on kaiken uuden alku, ja vaikka aurinko paistaakin paljon, saa seurata syksyn hiipimistä puiden lehtiin ja voi hiipiä itsekin lämpimissä villasukissa.

Hiipi kirjoitti...

Taidan sittenkin sanoa heinäkuu, vaikka olenkin enemmän kevätihmisiä (ja toisaalta rakastan sitä, että Suomessa on neljä selkeää vuodenaikaa:)

Heinäkuun valitsen kesän, lomien ja rauhan vuoksi. Tänä vuonna se oli minulle vielä erityisen mieleenpainuva.

Suvi / Pieni perhe kirjoitti...

Mulla on kaksi lemppari kuukautta, toinen on kesäkuu, kesäkuussa on omat synttärini ja hääpäivämme. Elokuu siksi että silloin on mieheni ja lapsemme syntärit peräkkäisinä päivinä. :)
Koskaan ei unohda päivää 22.8.

Ellimelli kirjoitti...

Kaunis kalenteri! :)

Lempikuukausi on kesäkuu, koska pitkä loma on vielä edessä.

Martha kirjoitti...

Ehdoton lempikuu on toukokuu, kun omenapuu kukkii ja luonto herää vihertämään.

jurnu kirjoitti...

Lempikuukauteni on toukokuu, kun kaikki on vielä puhtaan vihreää ja saa viettää ensimmäisiä päiviä t-paitaisillaan!

Verna kirjoitti...

Helmikuussa on vielä paukkupakkasia ja useinmiten lunta, mutta päivä on jo alkanut pidentyä.

maia kirjoitti...

Heinäkuu. Kesä. Ah. Mukana arvonnassa.

Minna kirjoitti...

Heinäkuun helteitä havitellessa..
Ihana kalenteri!

Saara kirjoitti...

Mukana arvonnassa! Kesäkuu taitaa olla ihanin, mutta joulukuu taitaa tulla hyvänä kakkosena. Olen ehdottomasti kesäihminen ja kesäkuussa kesä vielä edessä.

Unknown kirjoitti...

Toukokuu on kuukausista paras: ihana valoisuus, hääpäivä, kahden tyttären syntymät...

Henriikka kirjoitti...

Tammikuu on ehkäpä juuri se lemppari, maailma muuttuu taas valoisammaksi, on useimmiten kunnon talvi, lunta ja uuden vuoden alku. Tosin talvikuukaudetkaan eivät tuntuisi oikeilta, jollei olisi kaikkia muita neljän vuodenajan kuukausia :)

Noora kirjoitti...

Toukokuu on lempparikuuni! Ilmassa on kesän odotusta ja kaikki on vielä edessä. Kukkiva luonto ja ekat lämpimät ilmat.

Mari kirjoitti...

Ihan huippu tuo kalenteri!!
Vaikea valita lempikuukautta, mullaki kallistuu ehkä elokuuhun, elokuun valo on ihana..

Riikka H kirjoitti...


Heinäkuu on ihanin ja lämpöisin kuukausi. t. Riikka

Aulinoma kirjoitti...

Juu kelpaisi tämä ihanuus :) Lempikuukauteni on syntymäkuukauteni helmikuu. Kaunista sydäntalven ja juhlien aikaa.

Unknown kirjoitti...

Lempparikuukausi on ehkä toukokuu. Luonto herää ja ilma on jo lämmin, ja kesä edessäpäin :)

Minttumainen kirjoitti...

Syyskuu - se on aina sellaista haikeaa onnea täynnä :)

Jenny kirjoitti...

Heinäkuu! Kesä!

Jenny kirjoitti...

Heinäkuu! Kesä!

Ride kirjoitti...

Huhtikuu on paras kuukausi. Kevät orastaa ja koko ihana kesä on kohta edessä.

Unknown kirjoitti...

joulukuu tietenkin , koska silloin on joulu ja ihanan rauhallista,lahjoja,kynttilöitä ja kaikkea lempeän punaista.:)

eliisa kirjoitti...

mukana! lempparikuukausi on heinäkuu!

Sanni kirjoitti...

Heinäkuu on suosikki! Silloin on usein lämpimintä Suomessa :)

Unknown kirjoitti...

Heinakuu on molempien lasten syntymäkuukausu