Tiistaina.

Tänään on viimeinen päivä tammikuuta, niin se aika rientelee. Viimeinen viikko on kulunut tummaa vaatetusta hankkiessa, matkatessa ja hyvästellessä. Tuota raskaampaa naapurimaan reissua tuskin voi olla, niin ainakin toivotaan.

Tänään aurinko paistaa ja pakkanen on ennätyslukemissa oman kototalon mittarissa. -21 - astetta tuntuu nynnerön alkutalven jälkeen erityisen kylmältä ja hanskojen käyttö olisi enemmän kuin suositeltavaa. Tämä päivä on juuri se päivä, kun lähiaikojen vähäinenkin inspiraatio ja jaksaminen on lähtenyt niistämisen ja köhimisen myötä muihin maisemiin. Postilaatikosta löytynyt sakkolappu ja ylikuumentunut auto eivät varsinaisesti ole nostaneet tunnelmaa. Sellaasta se on, tämä elo.

Pari viikkoa sitten repi pateettinen emäntäkin itsensä ylös sohvan pohjalta ja väänsi perheelleen muistoksi kuvakirjan. Tuohon pieneen piristymiseen oli syynä ihan hyvä alennusprosentti, jonka siivittämänä syntyi kirja, jossa muistellaan remonttivuotta 2011. Omasta kirjahyllystä löytyneet pari opusta saivat olla antamassa inspiraatiota mutta kovin suuriin suorituksiin ei tämä martta revennyt. Itelle tehty on aina tarpeeksi hyvin tehty.

Pehvat lämpimiksi.

Kuluneet viikot ovat kuluneet sangen innottomassa tilassa, joka on varmasti tullut huomatuksi tämän tanttaran tekstejä tavanneille. Eilen iski kuitenkin pitkästä aikaa innostus ja inspiraatio, kun toverin sivuille ilmaantui kuva ihastuttavista villahousuista. On näet niin, että syksyllä oli välttämätöntä omata villatakki mutta näin talvella ei kansalainen kertakaikkisesti tule toimeen ilman villahousuja.

Olisihan se makosaa ottaa omiin nimiin ohje kyseisiin henkselipöksyihin, mutta menkäämme nyt kuitenkin rehellisyyden nimissä tälläkin kertaa. Syksyllä väännetyt pitkälahkeiset mustat villahousut pääsivät pieneen purkuun, kun lahkeista tulikin henkselit. Keltainen lanka taas odotteli kaapissa päätymistään henkselishortseiksi. Kertakaikkisen mukavat väännettävät tuollaiset!

Vaippahousujen ohje löytyi taannoin täältä. Ohje on helpohkosti muokattavissa eri langoille, sillä piirroksessa on tarkat mitat, joiden mukaan edetä. Korkeus on ohjeessa muuten hyvä mutta kainaloista puristaa. Korkeutta voi siis tähän henkseliversioon muokata oman mieltymyksensä mukaan. Myös lahkeensuut voi tehdä sen pituiseksi kuin itse tahtoo. Vain mielikuvitus on rajana, ja lankakerien määrä.

Ulkona on tämän talven ennätyspakkanen, on suorastaan välttämätöntä omata villahousut tai paritkin. Olisihan se miellyttävä näky, kun meikämarttakin pistäisi kylänraittia menemään villashortsit vankasti keinuen. Jos sovitaan, että suodaan näihin pukeutuminen kuitenkin ainoastaan lapsille - ja Mikki Hiirelle.

Se on maanantai.

Viikonloppuna saimme harvinaisia yövieraita ja syynättiin kauppojen hyllyt ja rekit mustia vaateparsia etsien. Muutamien päivien kuluttua koko perhe verhoutuu mustaan kun edessä on yksi elon raskaimmista päivistä. Niin se vain on, että ihminen elää ainiaan ainoastaan muistoissa.

Arki on kuitenkin rullannut yhtä tasaisen mäkisesti kuin ennenkin. Elämä jatkuu. Pää on kuitenkin edelleen kuin hernesäkki; jokin kuiva ja rapiseva kolisee pehmeän pallon sisällä. Sanottakoot, että järki tai älytön viisaus se ei ainakaan ole. Jopa viikonpäivät tuppaavat unohtumaan eikä tekstin tuottaminen totisesti ole mitään lastenleikkiä.

Kaiken tämän hernevaahtoamisen jälkeen tahdon kertoa, että talossamme asuu eräs toinen naispuolinen henkilö, jonka herne taas totisesti on aktiviisuusasennossa kaikkina vuorokauden aikoina. Tuo yksivuotias elohopea pitää vauhdin laiskan maamon räpylöissä varsin vinhana, sillä koskaan ei tiedä mistä tuon pikku kaverin seuraavaksi löytää.

Elokuu 2011, tammikuu 2012.

Kuten aiemmin jo mainittua, niin makuuhuone on vihdoin ja viimein päässyt remonttipölystä oikeaan käyttöön. Keskenhän tuo silti vielä on. Listat puuttuvat, suihkunurkkaus on uutta vedensekoittajaa ja verhoa vailla, vaatehuoneesta puuttuu muutama levy, peili ja vaaterekki, pukeutumistilan penkki on kesken ja naulakot puuttuvat.

Tuo makuuhuoneprojekti oli sen verran työläs ja hermoja raastava, että saa nähdä milloin tuo loppunäpertely saataisiin tehtyä. Jos ottaisi tähtäimeksi vaikka juhannuksen...

Vitamiinin voimalla.

Sisäinen karuselli on kukistettu mutta nuupahtanut fiilinki jatkuu. Merkillistä olla yhtä aikaa kohtalaisen energinen ja kuitenkin samaan aikaan melkoisen naatti. Ehkä se on kaikki nämä lähiaikojen tapahtumat, jotka pistävät yläpallon helisemään.

Makuuhuone on lähes valmis. Eilen maalailin viimeistä seinänpätkää. Maalin käryssä saa hyvät unet, uskokaa pois. Ensimmäinen yö oli jännittävä. Tuota huonettahan askarreltiin sen verran monta kuukautta, että usko loppui kesken varsin monta kertaa. Ensimmäisen yön koittaessa oli kuin olisi aloittanut uuden elämän tai vähintäänkin muuttanut kokonaan uuteen kotiin. Sinänsä miellyttävä tunne mutta unet se kyllä vei.

Nyt mennään vitamiinin voimalla. Ulkona on mitä parhain talvi, vihdoin! Pulkkamäkeen ja lumitöihin se nukkumiselta jäävä aika sitten käytetäänkin. Energiaa tammikuuhun, pakkaset paukkukoon!

Hän, joka remonttia rakastaa.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä makasin makuuhuoneen lattialle peräsin pystyssä. Näky oli takuulla erittäin hermeettinen mutta pyllistelyllä oli tarkoituksensa. Lauantaina kävi nimittäin sen verran hauskasti, että makuuhuone valmistui siihen malliin, että päästiin lattioita maalaamaan. Kiitos kaikesta muusta ahkeroinnista kuuluu miehelleni, ainoastaan lattian maalauksesta pisteet meikämartalle. Pensseli heilui yökolmeen mutta valmista tuli.

Tuo makuuhuone on ollut totaalisen ikuisuusprojekti. Tässä huoneessa suurin hidaste oli oma laiskuus mutta myös se, että kyseessä on melkoisen suuri huone, jossa on samassa tilassa lisäksi myös vaatehuone, suihku ja vessa. Noille kaikille piti siis jotain tekemän. Nyt on makuuhuoneosio valmis, vaatehuonekin lähes. Vessa on vielä hieman retuperällä. Ei se mitään, ohan tässä elämässä aikaa vaikka mokoma remontointi onkin alkanut syömään miestä melko ankarasti.

Rakkaat keltaiset kepakotkin pääsivät vihdoin seinälle ja valaisevat aivan oivasti. Jakkarat saivat pintaansa kolmannen sävykerroksen sitten ostopäivänsä. On se puu vaan eri kestävä materiaali kun johonkin muuhun moskaan vertaa. Teinivuosina saatu lipasto odottelee myös uutta elämäänsä uusin värein.

Sylvanian Families-arvonta on suoritettu. Arpakone arpoi summanmutikassa kaikkien äänensä jättäneiden kesken voittajaksi numeron 44, joka on

Tuia !

Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistumisesta ja viesteistä!

Neljän seinän sisältä hyvää päivää.

On päättänyt uusi vuosi, että vielä ei juhlita. Tänään on sisuskalut pyörineet siihen malliin, että kohta ei enää naurata sitten laisinkaan. Pystyssä pysytteleminen tietää sitä, että vessan ovi käy varsin tiheään. Mutta näilläpä mennään.

Eilen nauratti silti, kun postipoika oveen kolkutti ja pakettia oven raosta sisälle työnsi. Paketin sisus olikin erittäin miellyttävä, sillä mitäpä sairasteleva perhe muuta tarvitsee kuin jaffaa - ja leluja! Sylvanian Families-pupujussit ovat retkeilymielellä ja se heille suotakoon, joskin pieni kateuden poikanen saattaa rintapieleen livahtaa tuota matkailun riemua katsellessa.

Näitä leluja on kuuleman mukaan ollut markkinoilla jo silloin, kun tämäkin matami on lapsuusvuosiaan elellyt. Eipä ole moisia söpöläisiä asunut meidän talossa tuolloin, joten nämä olivat ihan uusi tuttavuus. Kauheen hellyttäviä ne on, kaikkine tarpeistoineen. Itse lelut ovat paksua ja todella kestävän oloista materiaalia. Kokemusta löytyy, sillä eräs yksivuotias känkkäränkkä on jo ehtinyt antaa niille melkoista kyytiä. Tuon ikäiselle ei kovin pientä vielä uskalla antaa, joten mukana tulleet astiat, silitysraudat ja muu pieni sälä pistettiin kaappiin odottamaan. Neljävuotias sen sijaan osaa leikkiä jo varsin mielikuvitusrikkaasti.

Tämä viikko on osoittautunut varsin pitkäksi, joten kuulkaa, on aika arvonnan! Nimensä tai nimimerkkinsä kommenttilootaan jättäneen kansan kesken arvotaan yksi karavaanisetti, joka sisältää auton, asuntovaunun tykötarpeineen sekä neljä pupua. Osallistumisaikaa on sunnuntain 15.1 iltaan saakka. Mikäli onnetar ei suosi, niin kyseisiä leluja saa ostaa vaikkapa täältä.

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Arvonta on nyt päättynyt,

kiitos kaikille osallistujille!

Jaffa naisen tiellä pitää.

Kuinkahan muotoilisin asian niin, että en kuulostaisi kiittämättömältä? Sanotaanko nyt sitten vaikka, että paremminkin on vuosi joskus alkanut.

Kuluva viikko on kulunut melko hyvin makuuhuoneen ja hotelli helpotuksen väliä rampaten. Jaffa on ollut ylin ystävä, olipa tuon kyseisen limonaatin parantava vaikutus tuulesta temmattua tai ei. Ainakin se piristää. Talokin on totisesti saanut levätä lähes omillaan, sillä tavaran keruu ja tiskikoneen laitto ei oikein tahdo maistua ykä suupielessä, kuten me kaikki tiedämme.

Tämä vuosi on alkanut sen verran tummissa tunnelmissa, että toivomme totisesti valoisampaa vuoden jatkoa. Ainakin on lunta.

Kiitos kaikille osanotoista. Ikävä ja suru pysyvät varmasti meillä kaikilla seuralaisina pitkän matkaa. Toivotaan, että päivien ja kuukausien myötä polte rintapielessä edes vähän helpottaisi.

Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi kaunaan tai vihanpitoon. Elämä on lahja.

Tänään sydämessä suuri suru ja ikävä, kiitollisuus. Ikkunassa kyynel, jääkukkien muodostamat enkelin siivet. Kiitos kaikesta.

Villoissa riittää.

Tänä kesänä - anteeksi, talvena ei ole tässä talossa villassa ja ulkovaatteen hankkimisessa pihtailtu. On karvahattua ja villasukkaa, lapasia ja hanskoja, joista tallessa ainakin se toisen käden kappale, villasukkia vaikka naapureille jakaa, haalaria, kauluria, pipoa ja villahousua.

Tämän leppeän syksyn - anteeksi, talven aikana on tämä matami tullut siihen lopputulokseen, että leudon ilmaston syy on ilmiselvästi tämä ylivarustautuminen. Jos olisimme hankkineet toppapuvun vain toiselle lapselle ja itse kulkisimme varvassandaaleissa, niin luultavasti olisi tulipalopakkaset ja lunta kainaloihin asti.

Pari iltaa sitten sain kohtauksen ja menin omaehtoisesti edistämään makuuhuoneen jämähtänyttä remonttia. Ymmärsin pitkästä aikaa, miltä ahkerasta kansanosasta tuntuu. Tuntui suorastaan niin hyvältä, että alkoi hävettämään. Olispa nastaa, kun ahkeruutta voisi ostaa pulloissa kaupasta. Mutta sillä mennään mitä on, tilanteen mukaan. Tällä hetkellä ajatukset eivät tahdo pysyä maan rajojen sisäpuolella.

Villahousussa riittää ja hyvä niin, sillä tänään liikutaan tämän talven pakkasennätyksissä, -4 - astetta. Kyllä se talvi sieltä vielä tulee.

Sydämellistä.

Tämä tanttara on kovin pihi, mitä petivaatteisiin tulee. Haaveilen kaikenmoisista pehmosista trikoolakanoista mutten kuunapäivänä raaskisi laittaa niihin kovinkaan suuria rahamääriä.

Sydänlakanat ovat myös olleet himotuslistalla siitä asti, kun niitä taas uudemman kerran kauppoihin putkahti. Kauniita ovat mutta tähän budjettiin kovin kalliita, joten olemme tyytyväisinä köllineet eriparilakanoissamme. Katsokaas, onhan se toisaalta niinkin, että ei oikeastaan ole hirveästi merkitystä tähän elämään, että nukkuuko mustissa, keltaisissa tai vaaleanpunaisissa lakanoissa. Tai siinä, että onko niissä pilkkuja, raitoja vai sydämiä. Tai onko parisängyssä saman väriset peitot vai onko toisissa raitoja ja toisissa muumeja tai ralliautoja.

Luulisi, että uni tulee täydellisessä pimeydessä ihan yhtä hyvin, vaikka lakanassa olisi kuva Hilarius Hiirestä tai valokuvaprintti naapurin Markusta leikkaamassa nurmikkoa pelkät uimahousut jalassa. Mutta kuulkaa toverit, ihminen saattaa olla eriskummallinen, sillä vain harva kansalainen tahtoo nukkua uimahousujen alla, jos muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Eriparilakanat lähtivät vaihtoon, kun olivat pistäneet sydämet kovaan alennukseen. Nelivuotias valitsi omansa lempiväriä ja niissä on kuuleman mukaan nukuttanut niin kovin makosasti. Meikämartta olisi tietystikin ostanut keltaista mutta kun sitä ei ollut valitsin yhtä toista lempiväriäni, josta tulee mieleen kesä, vaikka muutkin vaihtoehdot olivat varsin houkuttelevia. Ja voi kuulkaa, niissä on kuuleman mukaan nukuttanut niin kovin makosasti.

Uusi vuosi.

Vaihtui se uusi vuosi täälläkin. Itse vaihde kului varsin mukavissa tunnelmissa eivätkä nämä muutama päivä uuden vuoden puolellakaan mitään kovin suurta kriisiä ole olleet. Mukavia suorastaan, kiitos vieraille.

Uusi vuosi on hyvä syy leikata etuhiuksia ja niinpä tartuin Fiskarseihin. Aivan hyvä tuli etutukasta, mitä nyt vähän lyhyt ja vino mutta karvat on siitä mukava luonnonvara, että sitä tulee koko ajan vain lisää ja lisää. Sekä hyvässä että pahassa. Tämä vuosi alkoi siis vinoissa merkeissä.

Ken arvaa mikä on tuo sohvalla lepäjävä punertava otus? Aivan niin, saattaa näyttää hilppasen pupujussilta mutta oikeasti se on pikkusen epäonnistunut joulumekko veljeni tyttärelle. Harjoitus tekee mestarin ja sitäpaitsi tuosta pupusta on muotoutunut yksivuotiaan tyttären paras unikaveri ikinä. Enää ei tule uni ilman pupua. Voisimme siis todeta, että näin piti alunperinkin käymän. 

"Äiti, tuo on oranssi ja tuo toinen on musta", totesi neljävuotias kynttilänjalkoja tiiraten ja jatkoi: "Ne on tosi hienot! Mistä ne on ostettu?"

Muorinsa virkisti poikasen muistia: "Sieltä kaupasta, missä se täti tuli sanomaan sulle, että pitää lopettaa. Etkö muista?"

Tuo toisinaan arvaamattomasti käyttäytyvä varhaisteini-ikäinen puisteli kieltävästi päätään, joten maamonsa jatkoi: "No muistatko, kun mentiin sinne kauppaan, jossa oli ihan hirveesti niitä astioita ja muita? Sitten siellä oli niitä lasisia laatikoita missä oli tosi monta semmosta isoa lasilintua ja kun yhtäkkiä menit ryskyttämään semmosta yhtä laatikkoa niin se kaupan täti juoksi sieltä ihan hirveetä vauhtia ja tuli sanomaan sulle, että ei niihin saa koskea kun ne linnut on tosi kalliita?"

"Ainiin, kyllä mää nyt muistan! Nuo kynttiläjutut on kyllä tosi hienoja", totesi poika.