Unelmien täyttymys.

Meinasin ensin kirjoittaa tämän toilettikatsauksen otsikoksi Tavallisen ihmisen tavallinen vessa. Sitten päädyin katselemaan kuvia vessasta ennen remonttia ja tajusin, että eihän tämä ole mikään tavallinen vessa! Tämä on vessa, joka on ollut se vihoviimeinen vaihe tämän talon remonttia, jota on kuitenkin väännetty viimeiset neljä vuotta koko ajan enemmän tai vähemmän. Tuon vessan muutama neliö on tämän reilun kahdensadan neliön kokoisen talon viimeinen remonttikohde, joten se ei tässä talossa asuville kansalaisille tottavie ole mikään ihan tavallinen toiletti! Tekemisen iloa ja onnistumisia mutta myös stressiä ja unettomia öitäkin aiheuttanut monivuotinen remontti on vessan myötä valmis. On siis selvääkin selvempää: se on unelmien täyttymys.

Ja loppujen lopuksi se on kuitenkin vain ihan tavallinen vessa. Aika pieni, mutta kuitenkin ihan riittävän kokoinen, pöntöllä ei tarvitse könöttää polvet suussa. Ainoa kirvelevä tekijä on säilytystila, vaikkakaan meillä ei kyllä kauheasti purkkeja ja purnukoita harrasteta, joten eiköhän senkin kanssa selvitä. Seinälle kaavailin hyllyä, johon eilen jo materiaalit hankin ja maalasinkin. Tänään paikalleen mallaillessa iski tajuaminen, että toiletti on aivan liian pieni kyseisenlaiselle hyllylle. Tuo mainittu lisäsäilytystila päätyy siis koululaisen huoneeseen työpöydän päälle, joten ei onneksi kuitenkaan mene hukkaan.

Tulin hankkineeksi myös kolme murattia, kun olivat alennuksessa, kolme vitosella. Koska tiedän oman taipumukseni aiheuttaa vihertäjille nopea (joskin tahaton) kuolema, niin olen ääneen näille kolmelle eilen taloon muuttaneelle vannonut tekeväni kaikkeni, jotta saisivat elää mahdollisimman pitkän elämän. Googlaan, kastelen, pöyhin, kannan valosta varjoon, otan mukaan etelänlomalle, laskettelurinteeseen ja uimahalliin. Mitä tahansa, jotta pysyvät tyytyväisinä! Tai edes hengissä

Prismasta löytyi kivan rouhean tuntuinen saippuakuppi ja hammasharjamuki. Kaisan kirpparikasasta taas pelastin kultaiset vetimet, joita en omin lupineni uskaltanut vielä mennä paikalleen asentamaan, mutta tulevat antamaan mukavasti säihkettä toilettiin sitten, kun paikalleen pääsevät.

Eteistä silloin ja nyt.

Pimeys ei tänä syksynä ahdista. On ihanaa polttaa kynttilöitä, fiilistellä tulevaa joulua, olla tallessa pimeän sylissä. Mutta yksi pitkä miinus pimeydestä kuitenkin löytyy - kauheasti olisi ideoita ja mieli tekisi kulkea kamera kädessä alvariinsa, mutta ammattitaito ei riitä nättien kuvien aikaansaamiseksi hämärässä. Siksi yllä kauan luonnos-kansiossa roikkuneet kuvat eteisestä. Ennen-kuvat ovat siinä määrin karmivia, että ne pitäisi oikeasti piilottaa vielä syvemmälle arkistojen syövereihin, mutta toisaalta juuri sen vuoksi ne on aiheellista läväyttää kaiken kansan nähtäväksi. Että tiiätte mistä lähtökohdista tässä talossa on remonttia lähdetty vääntämään eteisen suhteen.

Alakerran remontti otti aikaa. Lattiaan laitettiin vesikiertoinen lattialämmitys, päälle valettiin uusi betoni. Portaista lähti muovimatto kävelemään ja alta paljastunutta liimatahmaista betonipintaa tasoiteltiin ja lopuksi portaat maalattiin pariin kertaan betoluxilla. Ylin porras on vitivalkoinen ja alin porras melkoisen harmaa. Liukuvärjäys ei valitettavasti pääse oikein oikeuksiinsa, kun ylhäältä tuleva valo huijaa silmää. Mutta tulipahan tuotakin ideaa testattua!

Portaisiin tulee tottamaar kaide sekä askelmia pehmentämään jonkinlaiset jarruttimet. Suunnitelmat ovat valmiina päässä, vain toteutus laahaa. Kaideprosessin jälkeen tilasta tulee enemmän huonemainen, kun nyt eteinen on vähän turhan hallimainen ja vaikeasti sisustettava tila. Ylläolevien kuvien ottamisen jälkeen eteiseen on ilmaantunut mattoa ja muuta pehmentämään tunnelmaa, mutta valo ei anna periksi uusien kuvien ottamiselle. 

Me tykätään tuosta eteisestä ihan kamalasti! Tänäänkin istuskeltiin pitkän aikaa lämpimällä lattialla ja nautittiin tunnelmasta. Kotiin on nykyään vielä entistäkin mukavampi tulla.

Julkinen kirje eräille veljeksille.

Tuossa taannoin menneisyydessä oli eräs talo, jonka alakertaa hallitsi ihan kelpo veljestrio. Tuolloin 17 vuotta sitten, ja vähän sen jälkeenkin, myös meikätytsy vieraili talossa useaan otteeseen. Siinä iässä oli mielessä monenlaiset asiat, joista mainittakoot vaikkapa kolmiraitaverkkarit, uimarannan koppeihin piirtely sekä muu syvällinen toiminta. 

Veljesten asuttaman talon alakerrassa sijaitsi takkahuone, jonka oli vallannut tuon oivan veljesjoukon tietokonepöydät sekä muu niihin liittyvä nörttiaineisto. Tuo mainittu huone siis suorastaan tursusi nuoruuden innokkuutta, teini-ikäisen tunnekuohua sekä runsain määrin hikeä ja finnejä. Yksi asia on, jota ei tuo meikämarjatan lapsuudenkuva huomannut. Nuo pojat olivat myös ilmeisen kovia syömään purukumia.

Takkahuone toimitti tietokonehuoneen virkaa vuosikaudet. 

Pari viikkoa sitten sai tämä martta innokkuuden iskun ja ryhtyi tuota entistä tietokoneluolaa, nykyistä takkahuonetta uudistamaan. Patterin välistä löytyi cd poikineen sekä joitain muita tärkeän oloista tarpeistoa. Tarkka maamo pisti ne tietenkin hyvään paikkaan talteen, jotta veljekset saavat ne sitten, kun seuraavan kerran tulevat ohikulkeissaan käymään kahvilla. Ensiksi maalattiin uusiksi takka, ikkunanpielet, seinät ja ovet. Sitten päästiinkin lattian kimppuun.

Kaksi iltaa kesti lattian hiominen ja ankarista peittely-yrityksistä huolimatta alakerran peitti hienon hieno pölykerros. Imuroinnin ja pesun jälkeen seurasikin purukumiosuus.

Veljekset hyvät, kuulkaa pieni sananen siitä, kuinka purukumia tulee käyttää mutustamisen jälkeen. Sen voi joko a) nielaista (jota ei tietenkään saa suositella), b) heittää pensaaseen (jota ei tietenkään saa suositella), c) paikata auton kumi (kuten pikku-Matin autossa mutta sitä ei tietenkään saa suositella), d) vetää alas vessanpöntöstä (jota ei tietenkään saa suositella) tai e) laittaa se vain kertakaikkiaan ihan yksinkertaisesti roskakoriin. Tiedättekö veljekset, että lattialankkujen korjaaminen tai jonkinsortin rakojen paikkailu purukumilla ei ole vaihtoehto?

Nyt säälikää, säälikää oikein kovasti tätä kämmenmustelmaista matamia. Pari iltaa sitten tuo mainittu hakkasi kolme tuntia purukumia pois lattialankkujen välistä. Raaputti, hakkasi, hiersi, paukutti, jyysti, raapi, monotti. Kymmenen vuoden Hubbabubat istuu meinaan melko kovassa. 

Ps. Mitään talteen niitä patterin välistä löytyneitä tavaroita laittanu. Pistin roskiin. Kosto on sulonen.

Elokuu 2011, tammikuu 2012.

Kuten aiemmin jo mainittua, niin makuuhuone on vihdoin ja viimein päässyt remonttipölystä oikeaan käyttöön. Keskenhän tuo silti vielä on. Listat puuttuvat, suihkunurkkaus on uutta vedensekoittajaa ja verhoa vailla, vaatehuoneesta puuttuu muutama levy, peili ja vaaterekki, pukeutumistilan penkki on kesken ja naulakot puuttuvat.

Tuo makuuhuoneprojekti oli sen verran työläs ja hermoja raastava, että saa nähdä milloin tuo loppunäpertely saataisiin tehtyä. Jos ottaisi tähtäimeksi vaikka juhannuksen...

Käytävä, huhtikuu:

Käytävä, heinäkuu:

PURETTU LUPAUS

Esipuhe:

Tätä tekstiä näpyttävä henkilö on vannonut, ettei tule kuunaan julkaisemaan ennen ja jälkeen-kuvia. Tuo vannomus on tosin rikottu jo taannoin lastenhuoneen kuvien kohdalla ja niin tulee tapahtumaan nytkin.

Eksyin pahassa remonttitaantumuksessa selaamaan kuvakansioita siitä edestä, että olisin edistämässä valmistumista. Nyt ei vain oikeen taho napata tuo touhu, kun on saatu paikat jotenkuten kasaan.

Tuossa kuvia selatessani löysinkin muutaman otoksen menneiltä kuukausilta. Tällä kertaa keittiö on katseltuna siltä sivulta, joka tällä hetkellä kestää katseita parhaiten. Tuskin kukaan haluaa ihastella työkaluvuoria, joita kohoilee milloin minkäkin tason nurkilla.

Julkaisen nämä otokset siksi, että joku kansalainen jossainpäin maailmaa voi ehkä saada niistä pontta omaan remonttiinsa. Uskoa siihen, että vain tekemällä tulee valmista ja että lopputuloksesta saa olla tyytyväinen. Tärkeintä on, että asuu sellaisessa kodissa, jossa on hyvä elää.

Meidän on hyvä elää vaaleudessa ja valossa mutta se ei tarkoita sitä, että siitä pitäisi kaikkien pitää. Asukaamme jokainen niin, että tunnemme olevamme kotonamme.

Loppu.

Olohuone, huhtikuu:

Olohuone, toukokuu:

Keittiö, helmikuu:

Keittiö, huhtikuu:

Keittiö, toukokuu:

Lastenhuone päätyi ensimmäisenä vasaran alle ihan vain siitä syystä, että metrin mittaiset tai sen alla kasvavat ihmiset ovat tämän talon tärkeimmät asukkaat. Pikkasen siinä ehkä mini-ihmisten vanhempiakin ajateltiin. Oli nimittäin mielessä semmonenkin seikka, että lelut saattaisivat pysyä edes pikkusen paremmin pois olohuoneesta, jos tarpeiston säilömiseen tarkoitettu huone olisi mieleinen. Onneksemme tuo olettamus on pitänyt osittain paikkansa.

Toista huoneen pitkää seinää koristi rivi kaappeja. Koimme talon neliöistä löytyvän muutenkin tarpeeksi säilytystilaa, joten kaapit saivat lähteä. Ainoastaan yhden kaapin yläosio jätettiin nurkkaan laatikoksi ja siitä saatiinkin oiva paikka säilöä kirjoja sekä muuta herkästi rikkoontuvaa materiaalia.

Kaappien paikalle jäävä syvennys avarsi huonetta huomattavasti ja se olikin ihan oiva paikka liitutaululle. Liitutaululle nousevat porraslankut löytyivät takapihalta.

Huoneen värivalinnoista vastannut henkilö, eli meikämartta, ihastui siinä määrin keltaisen jättidublon sävyyn, että kiikutti koko palikan mukanaan rautakauppaan ja sai kuin saikin himoamansa sävyn seinään. Matamin miestä taisi hieman nolottaa, kun vaimo kaiveli megalegon käsilaukusta sävytysväriä kyseltäessä.

Verho roikkuu edelleenkin tangon päällä odottaen ompeluinspiraatiota.

Poikaselle on tuloillaan pieni parvisänky, kun vain aika ja rahkeet antavat myöten. Suunnitelmia on piirrelty paperille ahkerasti, saa nähdä mikä niistä pääsee toteutukseen saakka. Taulut, lukulamput ja muu sälä päätyy oikeille paikoilleen vasta uuden sängyn rakentamisen myötä.

Lattiaksi suunnittelimme mustaa kolikkomattoa mutta jouduimme hylkäämään pitkäaikaisen haaveen varannollisista syistä. Halusimme huoneeseen jonkin lämpimän materiaalin, koska talossa ei tottamaar ole lattialämmitystä. Niinpä päädyimme paksuun mattoon, joka on jalan alla mukavan pehmeä astua ja tuntuu lämpimältä.

Katosta tuli oikein hyvä pintamaalauksen jälkeen, sille ei tarvinnut tehdä suuremmin mitään. Oveen testattiin huvikseen mustaa maalia, sitä kun sattui olemaan hieman ylimääräistä käden ulottuvilla. Lopputuloksesta tuli hauska vaikkakin kiiltävä. Aika näyttää jääkö ovi paikalleen vai korvataanko se uudella.

Lastenhuoneremontti opetti sen, että jos oikeasti jotain haluaa, niin sen saa, kun vain tekee. Eikä se aina vaadi edes suuresti rahaa.