12/22/2013

Joulukalenteri, luukku 22.

Eteisen joulutunnelmaa. Ajatella, että jouluaatto on ihan kohta täällä! Mihinkään ei hötkytä, nyt ollaan vaan. Nukutaan pitkään ja tehään mitä jaksetaan. Pari iltaa sitten värkkäsimme iltamyöhällä jälkikasvun keralla hieman joulumakiaista, jotka eilen jaoimme ovelta ovelle tovereille täällä kotikunnassa. Pienestä eleestä marjatalle joulumieli.

Eteisen lipaston päällä töröttää ruskeaa pulloa monessa koossa. Eräänä päivänä armas puolisoni saapui töistä ja sai todeta aavistuksesta toteutuneen. Tuo mainittu veikko oli nimittäin aamulla tirauttanut kurkkuunsa viimeiset pisarat yskänlääkepullosta ja ollut aikeissa heittää pullon roskiin. Jostain oli kuitenkin livahtanut mieleen ajatus, että jättääkin pullon pöydälle odottamaan, kun vaimonsa herää. Tähän väliin on todettava, että tässä talossa tuunauksen alle tai muuten vain uusiokäyttöön pääsee lähes kaikki mahdollinen ylijäävä tarpeisto. Niinpä sai ukkeli makoisat naurut, kun töistä tullessaan huomasi pullon samantien päässeen uusiokäyttöön kynttilänjalkana. No mitä, just passeli tuohon eteisen tasolle isompien ruskeitten kaveriksi!

Eteinen on kovin täynnään yleensä kaikenmoista tekstiiliä, hiekkaa ja kuraa, joten kynttilät saavat olla ainoa jouluinen tunnelmantuoja tuossa tilassa. Eipä sitä oikeastaan muuta monesti tarvitakaan.

---

Tuikkukuppi rautakaupasta
Pieni pullo apteekin hyllystä
Isommat pullot kirpputorilta
Juliste RK design*


* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta

2 kommenttia:

Anna / Kuvan mukainen kirjoitti...

Hyvältä näyttää!

Kaisa kirjoitti...

Meillä on yskänlääkepullo tiskiainekäytössä.Jonkun muovisen käsisaippuapullon pumpun tökkäsin siihen kun sellanen tumma lasinen pullo oli saatava tiskipöydälle mutten millään kärsinyt maksaa kahta kymppiä tiskiaineesta.. :)