Hyvästit lapsuuspäälle.

Vapun aika on alkanut varsin mukavasti, sillä kaikkinensa viikonloppu oli kertakaikkisen makonen. Oli aurinkoa ja hyvää seuraa, juhlaa ja tivolia, päät sekaisin niin auringosta kuin elämästäkin.

Tänä viikonloppuna tämä marjatta on märehtinyt ihan vähän vaan, sillä on ollut kauhean hyvä mieli. Ei se sitä tarkoita, että pitäisi kulkea kylänraittia suu korvissa tai vihellellä mennessään. Hyvä olo ei aina välttämättä edes näy ulospäin, sen vain tuntee. Eikä siihen ihmeitä tarvi, pala aurinkoa ja varsinkin tärkeimmät, perhe ja ystävät, joista liian harvoin muistaa kiittää. Imelää on, taisin juoda limsajuhlissa vähän liikaa tuota sokeripitoista nestettä.

Kohta kymmenvuotias veljeni odotti tämän päiväistä tivoliretkeä niin suurella jännityksellä, että hyvä kun oli yöllä saanut nukuttua. Saman ikäinen meikätytsy järjesti hamassa lapsuudessaan sisarustensa kanssa kilvan Kuka nielee eniten formularengasmakaroneja purematta? Kilpapäivän iltana suuntasimme huvipuistoon, jonka seurauksena puiston keskeisimmän asfalttikentän pintaan levisi iso kasa kokonaisina nielaistuja makaroneja.

Lapsuuden huvipuistopää oli tuota mainittua päivää lukuunottamatta täydellinen. Aamulla mentiin ja illalla lähdettiin. Kaikki laitteet kierrettiin läpi kymmeniä kertoja, vauhdissa syötiin ja juotiin, jos joku pakotti. 

Tänään tuo samainen huvipuistopää kävi tivolissa tasan yhdessä laitteessa. Se vetkutti mahalaukun rullalle siihen malliin, että autolle raahautui varsin huterajalkainen ja valkonaamainen martta. Kotimatkalla yritettiin ajatella kauniita ajatuksia ja auton kaartaessa pihaan rynnättiin vauhdissa halaamaan vessanpönttöä. Sen jälkeen ensiavun antoi Kerttu-tyyny, jonka pehmeä kainalo uinutti uikuttajan pariksi tunniksi höyhensaarille. Suorastaan säälin poloista aikuispäätäni. Milloin lapsuuden huvipuistopää vaihtui tylsäksi aikuispääksi? Ja miksi?

Mauri ja Kerttu ovat saapuneet kotiin.

Kauheen miellyttävää jotenkin tämä elo näin kevätaikaan. Välillä nuppia kiristää ja tekemättömien töiden lista puristaa päätä vanteen lailla mutta pääosan ajasta olo on jotakuinkin leppeä. 

Tämä marjatta täällä on ollut viime vuosina varsinainen kirpparirotta mutta tiiättekö, on tapahtunut kummallisia asioita, sillä rotta on enää vaivainen hiiri tuon asian suhteen. Kirpputorien ajattelu maittaa varsin makosasti mutta sitten kun pitäisi kammeta ruho liikenteeseen niin ei vaan irtoa. Ehkä syypää voi olla tuo kirpputoreihin kyllästynyt jälkikasvukin, sillä narinansa on sen verran hermoja raastavaa, että alitajunta pistää vastaan pelkästä ajatuksesta.

Vaan eilenpä kävin, kun toverin siivellä matkaan lähdin. Ja voi veljekset että voi ihminen kokea aarteenlöytäjän tunnelmia, kun oikein kohdalle osuu! Tällä kertaa tämä rakkaudentuntemus iski ankarana rintaan, kun erään hyllyn päällä näin nököttävän tuon pienen Maurin, jonka joku taitava on vuonna 1946 paperille piirustanut. Mauri saattaa oikeasti olla  naispuoleinen, vuonna 45 syntynyt emäntä, jonka jämäkän mutta lempeän katseen alla  on kasvanut oiva joukko pikkumaureja mutta jotenkin tuo vaan näyttää ihan Maurilta. Oi kunpa jostain tietää sais tuon pienen nappisilmän tarinan, olis muuten herkkää!

Kerttu löytyi tänään postilaatikosta. Eräs kiltti naikkonen luopui Kertusta pitovaikeuksien vuoksi  mutta täytyy kuitenkin todeta, että oli tuosta huolimatta varsin hellästi pistänyt likan liikenteeseen. Kosteusvaurioita ei ollut kertynyt ja Kertun posket vihersivät vain vähäsen. Tuon punatukan paikka on vierashuoneen sängyllä muun pehmoporukan pääjehuna.

Tänään siivosin ompelupöytäni ja huomasin, että ainakaan langanpuutteesta ei ompeluhetket jää kiinni. Kangastakin on kertynyt sen verran, että sillä vaatettaisi pienen armeijan.  

Vappuja kuomat!

Vappuja ja viirejä.

Raitapurkkikokoelma on kasvanut keltaisella toverilla, josta sisko tahtoi luopua. Purkit ovat kovassa käytössä leikeissä, vaikka osan ajasta tönöttävätkin vakaasti hyllyssä. Tänään purkeissa on ollut puupalleroita, pikkuautoja ja pieniksi mytyiksi syltättyjä vaatekappaleita. Purkkien tämänhetkinen sijoituspaikka on keskellä olohuoneen lattiaa, jossa saavat rauhassa maata ja odottaa uutta aamua ja leikkejä. Vapuksi ne aiotaan nelivuotiaan suunnitelmien mukaan täyttää karamelleillä.

Tänään olemme kehitelleet juhlia. Koska syntymäpäivät ajoittuvat loppukesään ja syksyyn onkin näin keväällä oivallista askarrella kasaan jonkinmoiset pienet pippalot, joilla juhlistaa alkavaa kesää. Tämä juhla voi tosin kulkea ihan vaan vapunkin nimellä, sillä olisi aika makosta paistaa myös muutama munkki parin vuoden tauon jälkeen. Näin toivoi mies ja toiveensa täyttyköön.

Pienen palloviirinauhan väänsimme tänään poikasen kera. Helpon viirinauhan saa, kun taittaa suosikkiservetit kahtia ja nykäisee ne naruun killumaan pienen pyykkipojan suotuisalla avustuksella. Jos minipyykkipoijat on loppu, niin samaan kävisi aivan hyvin myös vaikkapa pienet klemmarit. Aikomuksena on ostaa tölkkitolkulla limua ja vähintäänkin sata tötteröä popcornia ja kutsua paikalle oiva lauma tovereita. Aiai, kyllä juhliminen on mukavaa, aivan ilman syytäkin!

Sisustusilta Marimekolla.

Viikko sitten vietimme iltaa miellyttävässä ympäristössä, kun saimme Sisustuskärpäsen Heidin kanssa olla suunnittelemassa kattauksia ja tapaamassa uusia tuttavuuksia. 

Omat pöytäni katoin valmistuville opiskelijoille, joille jokaiselle lautasen vieressä puupallolla koristettu kukka. Juhlia seuraa pirteä aamupala, josta löytyy aurinko lautaselta. Lasipullot pääsivät uusiokäyttöön, kun etiketit liotettiin irti. Heidi kattoi pöydän takapihan futisjengille ja taiteili nimet lautasille vanhasta sähköjohdosta. Luonnosta ideaa ammentaneen peurakattauksen voi toteuttaa retkellä metsänreunassa.

Kuvassa sisustuskärpänen (mukavin tapaamani kärpänen muuten) sekä eräs harmaavarpunen.

Kiitos Marimekolle illasta!

Kevät on täällä!

Viikonloppu hurahti ansiotyön merkeissä mutta tutuissa ympyröissä pohjoisemmassa osassa Suomea. Kotiin tullessa teki mieli tuulettaa, sillä yhden yön ja kahden päivän poissaolon aikana oli tapahtunut suorastaan uskomatonta hävikkiä lumimäärän suhteen! Vielä torstaina pihalla laskettiin liukurilla mutta enää ei tottamaar ole missä laskea. Kesä, tuu vaan ihan rohkeesti!

Tänään mittari paukkui mukavissa lukemissa plussan puolella ja aurinko armas sen kuin sädehti. Energia on jotakuinkin palannut jäseniin eikä olo ole muutenkaan hullumpi, kiitos tuon keltaisen toverin, joka niin auliisti jakaa säteitään meille maan matosille. 

Väsähtänyt kotomaamo tarvitsee erityisen paljon kaltaistensa seuraa, hattaraa ja huvituksia. Niinpä tämä martta on kovasti suunnitellut toisten silmäpussiemäntien kanssa tapahtuvaa matkaa huvipuistoon, jossa juostaan ranne ojossa laitteelta toiselle, välillä nuolaistaan hattaraa ja pyyhitään enin tahma suupielistä, ja taas mennään. Jokainen masentuneehko kotiäiti tarvitsee erityisen paljon vain itselle pyhitettyä aikaa huvipuistossa, jossa saa vapain mielin kiljua kurkut kuiviksi. Tuota retkeä odotellessa mielessä siintää ensi viikonlopun Jaffa-juhlat. Kyllä elämä on oikeastaan pelkkää juhlaa, kun oikein asiaa ajattelee.

Nautitaan keväästä!

Viikonloppu on alkanut hyvin.

Nelivuotias ihasteli tuliaiseksi saatua mittasettiä ja toivoi, että ne pistettäisiin testaukseen. Itse etsi leivontaoppaasta muffiniohjeen, jota hieman soveltaen leivottiin tämän vuoden ensimmäiset minikakkuset. Mustikka oli pakkasesta loppu, joten sekaan pistettiin omenaa ja kanelia ja päälle vaniljarahkaa. Maukkaita olivat ja varsinkin siksi, kun olivat niin tunteella leivotut. Pieni ahkera poikanen ja topakka siskonsa.

Tätä viikonloppua varten on pakattu kameralaukut ja jalustat, sillä linssin läpi tiiraillen kulukoot tulevat päivät. Haluan täten muistuttaa, että takkihaasteeseen ehtii osallistua vielä tämän viikonlopun ajan. Sunnuntai-iltana sähköpostilootaani koristakoot ankara takkivyöry! Ensi viikon aikana takkikisan osallistujat paljastetaan koko kansakunnalle ja samalla ilmootetaan myös tulevan voittajatakin tekijän palkkio. Että  rohkein mielin mukaan vaan!

Rattosaa viikonloppua itse kullekin!

Totuuksia ompelukoneen takaa.

On onnellista omata ompelupöytä. Varsinkin, kun se on niin pitkä, että sille mahtuu keräämään rajattomat määrät erinäistä roinaa. 

Aluksi oli niin, että säilytin ompelukonetta ompelupöydällä mutta sitten tosipaikan tullen kiikutin sen kerta toisensa perään tuttuun ja turvalliseen paikkaan keittiön pöydälle. Uuteen tottuminen vie aikaa mutta nykyjään kone tönöttää varsin topakasti sille tarkoitetulla paikalla. 

Tämän hetken ompelupöydän tila kuvastaa varsin hyvin pääkoppaani. Siellä on kaikkea. Paljon ja epämääräisessä järjestyksessä. Niin paljon, että toisaalta ei mitään. Siellä on karuselli. Tänään iski kevätuupumuksen ensimmäinen päivä. Se, jota jo jonkin aikaa osasin odottaa. Onneksi on tovereita, jotka potevat samaa lamaannusta ja mikäpä väsynyttä paremmin piristäisi kuin toinen väsynyt. Yhessä on meinaan eri mukava valittaa silloin tällöin oikein sydämensä kyllyydestä ja joka asiasta, sillä vaikka ongelmat olisivatkin erit, niin tunnot ovat silti jotakuinkin samat. 

Kiitos kymmenestä puhelusta, kahdesta vierailusta ja yhdestä kaupassakäyttämisestä. Kiitos, että jaksatte valittaa mun kanssa. Huomiseen!

Kortit on mun kavereita.

Muutama päivä sitten kirjoitin korteista ja muista suomalaisistani, joita niin kovasti armastan. Tänään löytyi postilaatikosta mukava pieni kuori, josta paljastui neljä aivan herttasaa luomusta.

Jenna on nimi tämän taiteen takana ja voi kuulkaa kun kerron, että meinasipa vallan sydän jättää lyönnin välistä kun ensi kertaa tuon ylimmän kuvan hihittävän tyttösen näin. Mikä paita! Kertakaikkisen makonen taiteilu, en muuta voi sanoa. Myös Lintunen, Intiaanityttö ja Karhufloristi kielivät siitä, että tuosta loistavasta taiteentekijästä kuullaan vielä, kuten aiemmin jo muualla todettua. Korttien lisäksi putiikistaan löytyy myös julisteita ja kirjanmerkkejä. Kahtokeepa! Kiitos Jenna.

Korteista yleisesti sen verran, että miten oivallisia ovatkaan. Niitä voi teipata seinään, tehdä kollaaseja kehyksiin, roikuttaa nipsuhengarissa, pujottaa naruun viiriksi, leikkiä muistipeliä tai sitten perinteisesti kirjoittaa taakse jokin mehevä lause ja antaa läpyskä toverille. Kortti on ystävä.

Pyörällä pääsee.

Eilen vouhotin nätistä kevätsäästä ja sulavasta lumesta. Aamulla heräsin sälekaihdinten välistä kajastavaan valoisuuteen: aurinko paistaa! Ehkä tänään olisi vihdoin aika korkata pyöräilykausi ja testata perävaunu. Kurkistus verhojen raosta näytti kuitenkin totuuden. Lunta tulee kuin erään naisen takamuksesta eikä loppua näy. Jos jaksaisin, niin masentuisin mutta eipä anneta pienen keväisen lumimyräkän liiaksi kuitenkaan ahistaa mielialaa.

Sähköpostiin nasahti miellyttävä uutinen. Finnish Design Shopissa on kolmen päivän ajan -20% alennus kaikesta, paitsi jo valmiiksi alennetuista tuotteista. Edun voi lunastaa käyttämällä kampanjakoodia huhti2012.

Ja kerronpa, että aivan tämän ankaran lumisateen ja ikuisuustalven kunniaksi tekisi mieli napauttaa ostoskoriin monta vuotta haaveiltu Jopo, tuo Suomen varastetuin pyörä. On se vaan melekosen herkullinen noin niinku pyöräksi! 

Pullapäivä.

Kaupantäti tekee ihan hyvää pullaa. Sitä löytyy pakastealtaasta ja se pitää voidella kananmunalla. Jos ei ole kananmunaa, niin saman homman voi tehdä myös maidolla. Sitten pulleron päälle voi laittaa sokeria jos haluaa ja sitten se työnnetään uuniin kahdeksaksi minuutiksi. Sitten keitetään kaakaota ja juodaan päiväkaakaot ja kahvit kera tuoreen pullan. Löysin yhden pienen pärekorin kirpputorilta. Putsaamisen jälkeen siitä tuli varsin nätti ja se tykkää aika paljon tuosta Taimista.

Eilen tuntui ihan kesältä. Siihen vaikutti kaksi asiaa: aurinko paistoi ja lämpömittari näytti yhdeksää lämpöastetta. Vaikea kuvitella, että viime vuonna vappuna otettiin ihan täysillä aurinkoa ilman lumen tai jääkokkareen häiritsevää läsnäoloa. Silti se voi olla hyvin mahdollista tänäkin vuonna. Tänään tosin oli kamalan kylmä taas mutta takaterassin lumivuori on silti pienentynyt ihan millin.

Ompeluinnostus jatkuu.

Taimi ja muutama muu sydänystävä.

Ehkä joku teistä muistaakin pakkomielteisen suhtautumiseni Muijaa kohtaan? Tuo älyttömän herttaisa kuosi valtaa rinnan alta varsin runsaasti tilaa edelleen mutta joku roti piti siihenkin hommaan saada. Keltaiset Muija-kengät tosin lievästi kutittaa alitajunnassa.

Muijan rinnalle on kirinyt Taimi, tuo vanha klassikko, joka on kuitenkin ihan tätä päivää. Elän toivossa, että jokin kaunis päivä Taimia ilmaantuu markkinoille myös vaikkapa keltaisena, vihreänä ja oranssina. Voi sitä onnenpäivää! Silloin pistetään tässä talossa pystyyn oikein kunnon Taimitarha, se on vissi.

Korkkinen pannunalusta päätyi nitojan alle ja sai päälleen kangasverhoilun. Taimi toimii ja hiiri rullaa. Noista pannunalusista olisi eräs mehevä idea muhimassa mutta niitä myyvä sinikeltainen kaupparakennus liian kaukana. Jos joku teistä kuomista sattuu köräjämään pannunalusosaston lähettyvillä, niin saapi ilmoitella.

Jos on herttasa tuo Taimi niin on myös Jaffa ynnä Erik Bruun ja Kanelikaupan taitava täti. Korttinsa pääsivät samaan kehykseen vierassängyn yläpuolta koristamaan. Emmepä unohda myöskään Kelloposteria ja Birgitiä, jonka putiikista löytyy myös oivallisia ja nostalgiaa huokuvia kortteja.

Tämä mainonta on aivan vilpitöntä ja tuloo suoraan rinnuksesta. Siinä ne on, suomalaiseni.