12/15/2013

Joulukalenteri, luukku 14

Ristinollaa. Ok Omin käsin-kirjasta löytyi ihan mainio puupalikkapeli, joka onkin tässä talossa ollut kova hitti. Eskarilainen on maalannut palikoita useammallekin kaverille synttärilahjaksi sekä tietenkin myös omaan käyttöön.

Kummitytölle maalattiin pelinappulat joululahjaksi hempeillä väreillä. Kirjan ohjeessa palikat on tehty pyöreästä puutangosta, mutta tällä kertaa käytettiin autotallista löytynyttä neliskanttista puukalikkaa, josta palikat sahattiin. Kyseessä on siis tällä kertaa pikemminkin ristineliö-peli, mutta oikeen hyvin pelittää silti. Muodolla ei siis niin väliä.

Lopuksi palikoille ommeltiin pussukka, johon kangasväreillä maalattiin vähän tyttömäisyyttä alareunaan. Palikoiden lisäksi pussista löytyy peliohjeet ja paperiteippiä, jolla pelialusta on helppo tehdä mihin milloinkin, eikä teipistä jää pelin jälkeen pintaan jälkiä. Tämän talon eskarilainen onkin kuljettanut omaa palikkapussiaan ahkerasti kyläpaikasta toiseen ja merkannut pelitulokset tunnollisesti pussissa kantamaansa vihkoon.

Helppoa ja mukavaa!

Ei kommentteja: