Niin se vaan elämä kirkastuu.

Kuvissa yllä viime päivien paras ystäväni; vihreä saavi, jolla ei valitettavasti ole nimeä. Ehdotuksia otetaan vastaan. 

Aloitin ikkunanpesu-urakoinnin jo kuukausi sitten, kun oli se yllättävä etukevät, aurinko paisteli nätisti ja innosti ikkunanpesuun. Etukevät meni ja takatalvi tuli, joten ikkunat jäivät odottamaan taas uusia aurinkoisia päiviä, jotta ne ehdittäisiin kuurata valmiiksi ennen talonäyttöjen alkamista. Perjantaina oli kertakaikkiaan otettava härkää sarvista, jatkettava urakkaa ja näytettävä lialle kuka tässä talossa määrää! 

Puhun urakoinnista koska: tässä talossa on 25 ikkunaa, joissa yhteensä 116 pestävää pintaa. Päädyin tekemään tämän laskutoimituksen tilanteen ollessa 13/25,  vain todetakseni sen, että tuon asian tajuaminen teki puuhasta vielä entistäkin puuduttavampaa.

Ihan kevyesti saatoin viikonlopun aikana pari kertaa huomauttaa vähän ympäriinsä, että pesen tässä nyt ikkunoita. Ihan tosi hyvällä mielellä siis, eikä yhtään säälipisteitä keräillen. Eräs toveri kehotti hankkimaan ikkunanpesuun tarkoitetun vempeleen, jotta urakka tuntuisi edes hieman pienemmältä. Kiitos vinkistä mutta anteeksi vain; tosisuomalainen vääntää sisulla ja ärräpäitten kanssa loppuun sen minkä on aloittanut! Siihen mitään teknisiä vimpaimia tarvita, ei ne antisajan martatkaan tarvinneet tekniikkaa avuksi. Jos ikkuna jäi sameaksi, niin sanomalehdellä hinkattiin ja niin tuli vain tuli puhtosta ihan ilman uudenmaailman härpäkkeitä. Ehoton ei tähän väliin myös sille, että palkkaisin ulkopuolista apua ikkunanpesuun! Minä oon ikkunani kuolannut, niin minä ne myös pesen! 

Sitäpaitsi, ikkunoita pestessä kokee monenlaisia asioita. Eräänkin ikkunan aukaiseminen oli jo itsessään kokemus, mutta toisesta ikkunasta syntyi jo suorastaan elämys, niin monenlaista kyönää oli lasin pintaan ehtinyt kertyä. Lisäksi tuon mainitun elämysikkunan välistä lähti lentoon mitä kaunein perhonen. Nämä kokemuksetko olisin lahjoittanut ulkopuoliselle? Tai huristanut teknisellä laitteella tuon perhosparan hermot riekaleiksi?

Tiedättekö mitä, ikkunanpesu synnyttää myös toisenlaisia elämyksiä, mutta niistä lisää sitten, kun häpeän pilvi on pääni päältä poistunut ja pystyn taas katsomaan jauhelihaa silmiin. Ja kyllä kiitos, ensi vuonna aion pestä ikkunani tekniselle vempeleellä. Se on yksi asia, joka on aivan varma!

Kevät kotona.

Tykkään meidän olohuoneesta tällä hetkellä ihan kamalasti. Tuntuu, että se on nyt neljän vuoden jälkeen jotenkin "löytänyt itsensä" (eli ts. asioitten järjestelijä on tajunnut tilan luonteen). Tunteen takana on luultavasti huoneen uusi järjestys, joka rajaa olohuoneen käytävästä ja keittiöstä enemmän omaksi tilakseen.

Kodikkuuteen vaikuttaa selkeästi myös viherkasvit, joita on talossa tällä hetkellä huikeat neljä kappaletta (elossa ja jotakuinkin täysissä ruumiin voimissa olevat), joista pitkäikäisin taisi viettää jo ensimmäistä vuosipäiväänsä. Toisaalta uusin vihertävä ystävä, kuukausi sitten taloon muuttanut, on alkanut heittämään henkeään, vaikka miten yritän siirrellä sitä tilasta toiseen valon perässä ja vettäkin annan. Sepä siinä sitten, että liikaa vai liian vähän, kun mieluummin luovuttaa, kuin antaa elämänsä marjatan käsiin.

Alakerran takkahuoneeseen paistaa  päivän ensimmäinen aurinko, kun yö vaihtuu aamuksi. Takkahuone on kokemassa ihan pikkusta muodonmuutosta hieman turhasta huoneesta vierashuoneeksi. Putkiremontissa tuo huone sai koristeekseen ehdottomasti talon komeimmat putket! Tykkään siitä, miten karu kupari tuo muuten valkoiseen ja pliisuun huoneeseen mukavasti rouheutta. Pintaputket ei siis aina ole lainkaan huono juttu. 

Vanhaa ja uutta.

Suurimmaksi osaksi vanhaa, tuolla eteisessä. Ei ole kauheasti päässyt muuttumaan sitten viime kerran, kun siellä on tullut kuvattua. Ja mitäpä sitä hyvää muuttamaan! Jos kaikki toimii ja silmää miellyttää, niin jollottakoot sitten noissa asemissa siihen asti, kun toinen mieli iskee.

Viime viikon lopulla suuntasimme kierrätyskeskuksen laattavalikoimaa tutkailemaan. Saattaa nimittäin hyvällä tuurilla olla niin, että keittiö tulee kokemaan jonkinsorttista muutosta tässä, kun aikataulu antaa periksi ja ylipuhuminen tuottaa lopullista tulosta. Laattoja ei päätynyt auton peräkonttiin asti, mutta tuollainen ihmeellinen häkkyrä kyllä. Jos joku sattuu tietämään tuon härpäkkeen oikean käyttötarkoituksen, niin saa huikkailla. Koska itse en sitä tiedä, niin saa vapaasti antaa mielikuvituksen laukata. Tuo mainio häkkyrä oli sen verran hauska, että kotiinhan se oli raahattava! Nyt se saa roikutella pienempien takkeja, tuollaiset metrin mittaiset kun eivät isompaan hengaritankoon yllä.

Häkkyrässä itsessään on olemassa vain kaksi koukkua, joten sain kaivaa keittiön laatikosta esiin Kööpenhaminasta hankitut kupariset S-koukut. Ostohetkellä niille ei ollut mitään suunniteltua käyttötarkoitusta, joten ihan selkeästi ne oli kuin tähän naulakkoon tehdyt! Samaisen joulukuisen Tanskan matkan tuliainen on myös mustan seinän pyöreä kuparinen hengari, joka kuvissa roikottelee erästä erittäin ryppyistä vaatekappaletta.

Joulukalenteri, luukku 16.

Luukku 16! Kohtahan on joulu! Näin heräsi tämäkin marjatta tajuamaan sen tosiasian, että partaveikon vierailuun ei tosiaan ole kuin se kahdeksan yötä aikaa. Niin juoksee päivät nopeaan tähänkin aikaan vuodesta.

Tästä kalenterin luukusta löytyy tämän joulukalenterin viimeinen arvonta. Moni mukava yritys lähti mukaan joululahjomaan teitä tovereita arvontojen muodossa, siitä kiitos vielä heille! Halusin kuitenkin myös itse olla kantamassa korteni kekoon tässä lahja-asiassa, noin niinkuin henkilökohtaisemman paketin muodossa. Niinpä päätin joskus marraskuussa, että rykäsempä kaulahuivin paketoitavaksi, aikaahan on vaikka kuinka!

No, sitten kävi niinkuin monesti käy. Aika juoksi liian nopeasti ja oli kaikenmoista muutakin tekemistä, kaulahuivi jäi aivan näin viime metreille. Mutta nyt se on valmis! Sitä on tehty pikkusen siellä täällä; lentokoneessa, hotellissa, kotokeinutuolissa, automatkalla ja niin se vain on, että valmista tulee, kun vaan jaksaa pysyä sinnikkäänä, vaikka miten laiskottaisi.

Jotta kukaan ei erehtyisi luulemaan, että marjatta rykäisee moisen kaulahuivin tuosta nuin vaan, niin haluan painottaa, että tuommonen ei tule tuosta nuin vaan! Kyllä siihen tarttee töitä tehdä ja näppejään krampata, mutta nyt kun se on valmis, niin ei voi tietenkään olla muuta kuin tyytyväinen. Kannatti!

(Pikku välihuomautuksena tähän väliin, että yritäppä siinä ottaa hyviä ja vakaita kuvia kättesi töistä, kun tämmönen karvavallu on kokoajan puskemassa pohkeeseen.)

Näin ollen tiivistettäköön, että tämän joulukalenterin viimeisestä arvontaluukusta paljastuu siis omin nakkisormin väännetty kaulahuivi. Vähän kyllä jänskättää tämmönen, että omia käsitöitään arpoo. Kaulahuivi on neutraalisti kaksivärinen, jotta se sopisi kenties mahdollisimman moneen makuun ja pituutta on sen verran, että sen saa solmittua solmuksi eteen, heitettyä reteästi olan taakse tai sitten sitä voi ihan vain roikutella kaulassa.

Arvonta! Kaulahuivin arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tämän postauksen kommenttilaatikkoon. Osallistumisaikaa on tämän viikon torstain 18.12 keskiyöhön asti ja voittaja ilmoitetaan seuraavana päivänä. Hyvällä tuurilla huivi voi ehtiä jouluksi uudelle omistajalleen, tai sitten ei. Talvea on onneksi vielä joulun jälkeenkin, tai ehkä vasta sitten.

Onnea arvontaan!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS OSALLISTUNEILLE!

Remontin loppurutistus.

Uskomatonta mutta totta - se on totta! Yksi oma ja kolme talkooukkelia paahtaa remonttia loppuun niskat hiessä. Ei tässä voi muuta, kuin olla älyttömän kiitollinen kaikille ja kaikesta. Ehkä pikkusen hämmentynytkin. Tekemättä olevat asiat voi laskea melkeinpä kahden käden sormilla!

Käytävä on luopunut ruusuistaan ja on nyt tylsästi valkoinen. Tylsä, mutta toimiva. Seinävalaisimet odottavat vielä kytkemistä, muuten käytävä pakerrettiin viikonlopun aikana lopullisesti valmiiksi. Makuuhuoneen suihku odottelee uutta suihkukaappia ja muutama laatta vaihtoa. Pukuhuoneeseen rakentuu katto paraillaan tätä tekstiä näpytellessäni. Pora laulaa ja sirkkeli soi. Aikamoisia sulosointuja, voin kertoa! Koko taloon on vaihdettu uudet vesiputket myös heinäkuun aikana ja nyt on sekin projekti onnellisesti loppuun saateltu.

Ulkoseinälle uudet palotikkaat paikoilleen, terassiin muutama reunalauta ja laatotuksen reuna valmiiksi. Siinä se sitten taitaa ollakin! Jos en olisi hillityn perinteinen suomalainen ihminen, niin saattaisin vetästä lipun salkoon ja huutaa kitarisat lepattaen niin kovaa, että naapurikylässäkin tiedettäisiin: 

"ME TEHTIIN SE!"

Fimohimoa.

Sitä on ilmassa edelleen! On väännettyä magneettia ja korua jos monenmoista. Fimo himottaa kuitenkin edelleen niin pahasti, että on testattava kaikkea vastaantulevaa metallista ja puista, joka vain suinkin massan kanssa yhteen passaa.

Eräänä iltana kokoonnuimme toverin luokse, täräytimme takamukset lattialle, jalat haralleen ja leivinpaperin rapisemaan. On todettua nimittäin, että leivinpaperin päällä kun tuota massaa työstää, niin kaikenmaailman karvat ja muu nöyhtä ei ilmaannu niin suurissa määrin valmiin tuotoksen pinnalle. Toinen järkeväksi huomattu asia on, että tuotos kannattaa vasta uunista ottamisen jälkeen leikata oikeaan muotoonsa, mikäli haluaa leikkuupinnoista teräväreunaiset.

Synttärivieraana ollut tulevan koululaisen ihana kummitäti ja ystäväni suostui korumalliksi. Samalla vaihdettiin kätevästi käsityö käsityöhön; korut hartiahierontaan. Sopii mulle!

Eikö oo ihana pieni laukku.

Ja se on mun! Laukun omistaja ei voi kuitenkaan vetää kotiin muuta kuin omistuspisteet, sillä tuon tummaa vaatepartta piristävän kevätlaukun on tehnyt mitä taitavin Nurin kurin-blogin Marika. Iltariennoille lähtiessä ei ole laukun valitsemisen suhteen enää ongelmia, sillä tuo maukas pussukka tulee kulkemaan vielä pitkän matkan ja lukemattomat illat meikämartan rinnalla. Kiitos Marika!

Toukokuusta on tulossa älyttömän mukava, sillä tiedossa on muutamakin piristävä matka niin perheen, kuin ystävienkin kesken. Tänään nautin sateesta ompelemalla yhden raitaisen takin loppuun ja suuntaamalla kierrätyskeskukseen aarrejahtiin.

Mukavaa alkanutta viikkoa kuomat!