Uusia kavereita ja raivausta.

Elämä pyörii tällä hetkellä varsin vahvasti muuton ympärillä. Sinänsä ihan kiva että pyörii, koska muuttoon on aikaa alle kaksi viikkoa ja kohta ollaan torttu kourassa, jos ei nyt pistetä tiukasti vaan töppöstä toisen eteen! Se on turhaa sitten viimeisinä päivinä vollottaa kiirettä ja stressiä, kun oman ajankäyttökyvyttömyyden takia on hätä kädessä. Kiirettä siis pitää ja pikkusen stressaisikin, ellei olisi niin mukavaa ja jännittävää tämä uusi aika elämässä!

Lastenhuoneet on paketoitu. Tavarat lajiteltu mukaanotettaviin, kirpparikasaan ja roskiin, ruuvailtu suurin osa hyllyistä ja lampuista seinältä pois, rullattu matot ja verhot tai myyty ne. Yllättävän vähän haikeutta aiheutti jälkikasvussa tuo pakkausrupeama, vähemmän kuin odotin. Enemmän odottavat innolla uuteen huoneeseen muuttamista, vaikka varmasti kihoaakin tippa linssiin, kun tavaroitaan muuttopäivänä kuormaan kantavat. Sen verran ovat maamoonsa tulleet tässä herkistelyasiassa.

Tiedän kyllä, että tavaraa pitäisi saada ulos talosta, eikä toisinpäin, mutta silti en voinut jättää muutamaa uutta vihreää kaveria kauppaan, kun niin herkkänä hyllyssä huutelivat. Kaverukset täräytettiin talon kenties ainoaan, jotenkuten siistissä kunnossa olevaan nurkkaan hyllyn päälle. Kyllä tarvii ihminen vihreitten kavereitten lämpöä muutonkin keskelle, varsinkin kun ulkotiloissa paleltuu päänahka tuulessa, vaikka keskikesää jo eletään.

Aurinkoista ja mukavaa juhannuksen aikaa kaverit, kolakasta kelistä huolimatta!

Kun on vielä pieni, mutta silti niin iso.

Semmoinen taitaa olla tuo melkein viisivuotias. Kun pitää saada eskarilaisten pöytä, vaikka eskariin on aikaa vielä puolitoista vuotta. Kun pitää olla kynät, kumit ja viivottimet ojennuksessa, penaaleita mieluummin enemmän kuin kaksi, eikä vihkoja voi koskaan olla riittävästi. Kun "Ne pienet ei saa tulla mun huoneeseen, kun ne aina sotkee kaiken". 

Meidänkin talon lastenhuoneet alkaa pikkuhiljaa kumpikin muistuttaa enemmän koululaisten huoneita, koska pikkusiskon pitää saada samat asiat, kuin isoveljelläkin on. Ja kas kummaa, kun löytyy kummasti intoa piirtää, maalata ja harjoitella kirjaimia tuntitolkulla, kun on ihan oma pöytä!

Ihan omasta pöydästä ja koko huoneesta saa vastata huoneen omistaja itse, siihen ei ole äitillään nokan koputtamista. Paitsi siivouspäivinä. Huone saa olla justiinsa niin täynnä prinsessakampetta ja Hello Kittyä, kuin vain huoneen omistajasta tuntuu sopivalta. Kansioihin tuo taiteilija rei´ittää tarkasti talteen joka ikisen pikkuisenkin piirustuksen tai taiteentapaisen.

Pinjan ihana jätskikortti on herkullinen. Se lähti mukaan viikon takaiselta bloggajakirpputorilta, jossa kortteja ja julisteita tiiratessa iski suoranainen valinnanvaikeus! Ja kuulkaa, jos on nelivuotias innokas piirtämään ja maalaamaan, niin on myös rei´ittämään. Tämäkin tauluksi aiottu jätskikortti löytyi meinaan kuvien ottamisen jälkeen kansion välistä - kauniisti rei´itettynä.

Koululaisen huone.

Jos joku huone tässä talossa on viimeisen neljän vuoden aikana kokenut erinäisiä uudistumisia, niin se on tuo nykyinen koululaisen huone. Parvisängyn ilmaantuessa taloon oli aika päivittää huonetta muutenkin pikkuisen uuteen uskoon, niinpä huoneen kovia kokenut musta seinä maalattiin valkoiseksi ja askarreltiin uusi koulupöytä.

Pihiä porukkaa kun olemme, niin hyötykäytimme jälleen kerran pihavaraston antimia. Kansi löytyi ensimmäisestä varastosta ja pöytään jalat toisesta, kun ylimääräiset harjanvarret saateltiin hyötykäyttöön. Oikein hyvä kuulema on ja kaverikin mahtuu pöydän ääreen yhtä aikaa leikkimään, nehän ne tärkeimmät kriteerit. 

Parvisängyn alaosa on vielä hieman keskeneräinen ja sinne kaavailtu laverisohva vaiheessa. Eräs toveri totesi tyttärensä parvisängyn alaosan toimivan oivana paikkana riippumatolle ja olevan kovassa suosiossa, joten pikkuisen tekisi mieli yllättää tuo omakin koululaiseni syntymäpäivänään omalla riippumatolla. Jos miettii itseään 7-vuotiaana, niin oma riippumatto on oikeastaan ehkä parasta mitä tuon ikäiselle ihmiselle voi tapahtua! Koulun jälkeen kellahtaa riippumattoon taskari kainalossa, maha täynnä välipalavoileipää ja kaakaota. Aijai, melkein kateeksi pistää! Kyllä se varmaan on hankittava.

Niin se vaan elämä kirkastuu.

Kuvissa yllä viime päivien paras ystäväni; vihreä saavi, jolla ei valitettavasti ole nimeä. Ehdotuksia otetaan vastaan. 

Aloitin ikkunanpesu-urakoinnin jo kuukausi sitten, kun oli se yllättävä etukevät, aurinko paisteli nätisti ja innosti ikkunanpesuun. Etukevät meni ja takatalvi tuli, joten ikkunat jäivät odottamaan taas uusia aurinkoisia päiviä, jotta ne ehdittäisiin kuurata valmiiksi ennen talonäyttöjen alkamista. Perjantaina oli kertakaikkiaan otettava härkää sarvista, jatkettava urakkaa ja näytettävä lialle kuka tässä talossa määrää! 

Puhun urakoinnista koska: tässä talossa on 25 ikkunaa, joissa yhteensä 116 pestävää pintaa. Päädyin tekemään tämän laskutoimituksen tilanteen ollessa 13/25,  vain todetakseni sen, että tuon asian tajuaminen teki puuhasta vielä entistäkin puuduttavampaa.

Ihan kevyesti saatoin viikonlopun aikana pari kertaa huomauttaa vähän ympäriinsä, että pesen tässä nyt ikkunoita. Ihan tosi hyvällä mielellä siis, eikä yhtään säälipisteitä keräillen. Eräs toveri kehotti hankkimaan ikkunanpesuun tarkoitetun vempeleen, jotta urakka tuntuisi edes hieman pienemmältä. Kiitos vinkistä mutta anteeksi vain; tosisuomalainen vääntää sisulla ja ärräpäitten kanssa loppuun sen minkä on aloittanut! Siihen mitään teknisiä vimpaimia tarvita, ei ne antisajan martatkaan tarvinneet tekniikkaa avuksi. Jos ikkuna jäi sameaksi, niin sanomalehdellä hinkattiin ja niin tuli vain tuli puhtosta ihan ilman uudenmaailman härpäkkeitä. Ehoton ei tähän väliin myös sille, että palkkaisin ulkopuolista apua ikkunanpesuun! Minä oon ikkunani kuolannut, niin minä ne myös pesen! 

Sitäpaitsi, ikkunoita pestessä kokee monenlaisia asioita. Eräänkin ikkunan aukaiseminen oli jo itsessään kokemus, mutta toisesta ikkunasta syntyi jo suorastaan elämys, niin monenlaista kyönää oli lasin pintaan ehtinyt kertyä. Lisäksi tuon mainitun elämysikkunan välistä lähti lentoon mitä kaunein perhonen. Nämä kokemuksetko olisin lahjoittanut ulkopuoliselle? Tai huristanut teknisellä laitteella tuon perhosparan hermot riekaleiksi?

Tiedättekö mitä, ikkunanpesu synnyttää myös toisenlaisia elämyksiä, mutta niistä lisää sitten, kun häpeän pilvi on pääni päältä poistunut ja pystyn taas katsomaan jauhelihaa silmiin. Ja kyllä kiitos, ensi vuonna aion pestä ikkunani tekniselle vempeleellä. Se on yksi asia, joka on aivan varma!

Pientä pintaremonttia.

Sitä on nyt liikkeellä. Koululaisen huoneeseen tehtiin parvisänky tuossa vajaa kaksi kuukautta sitten. Siitä lähtien huone on ollut ikäänkuin odottavassa tilassa, sillä säilytystila ja varsinkin työpöytä on antanut odottaa itseään.

Neljä vuotta sitten maalasin huoneesta yhden seinän mustaksi. Tässä vuosien saatossa tuo väri on osoittautunut vähintäänkin mielenkiintoiseksi, sillä siinähän näkyy joka ainoa raapaisu samantien! Seinässä on siis kätevästi ollut nähtävissä kaikki sen lähettyvillä näiden neljän vuoden sisällä majailleet eriväriset tuolit ja muutkin kalusteet. Viikko sitten paklasin seinän ja hioinkin, mutta jotenkin tuo ulkona killittävä mielenpiristäjä on kaikessa valoisuudessaan vienyt maalaushalut ihan totaalisesti. Tänään kuitenkin päätin tarttua härkää sarvista, satoi tai paistoi! 

Mustasta seinästä tulee siis valkoinen, koska valkoista maalia sattui olemaan varastossa. Seinälle on tarkoitus rykäistä hylly, joka jäi vessasta ylimääräiseksi, sekä sen alle koulupöytä. Peetalta kotiutui meille se ensimmäinen raidallinen the blogimatto, joka tuokin mukavasti elämää tuohon vaaleaan huoneeseen. 

Ehän tässä sen kummempaa, lähen pihalle hankkimaan pisaman tai pari!

Ps. Ainiin, huvitti tuo tiikeri, joka roikkuu suustaan hengaritangossa! Katse on kieltämättä aika anova. Parasta vapauttaa ensin tuo raukka piinasta.

Kuvaaja ja kuvansa.

Tänään meillä on yritetty saada taloa taas kuntoon talven jäljiltä. Yritys on ollut kova jo useamman viikon ja melkoinen kasa erinäistä kampetta on matkannut kohti kirpputoria, kierrätyskeskusta, pahvinkeräystä ja kaatopaikkaa. Siivoaminen jatkuu, sillä talo on pian julkisessa myynnissä ja olisihan se suotavaa, että mahdollinen tuleva asukas pääsisi tutustumaan puhtoisiin ja mahdollisimman vähäromuisiin nurkkiin.

Nelivuotias innostui anelemaan kameraa omaan käyttöönsä ja niin sovittiin, että saa kuvata oman huoneensa, kun se kerrankin on siisti. En tietenkään malttanut jättää toista kameraa rauhaan, vaan oli ikuistettava kuvaaja, joka mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa otti kameralla huonettaan haltuun. Yllä siis kuva kuvaajasta ja sen jälkeen kuvassa olevan kuvaajan kuva, joka täten julkaistaan juuri sen näköisenä, kuin tuo nelivuotias sen muistikortille tallensi.

Lastenhuoneessa muuttui järjestys tuossa jokunen tovi sitten, kun asukas ilmoitti haluavansa "eskarilaisten pöydän, jossa voi tehdä työjuttuja". Ymmärtäähän tuon, joten pöytä raahattiin huoneeseen ja samalla sänky vaihtoi paikkaa ikkunan eteen, josta on kätevä "ihastella maisemia heti kun herään". Pikkulegot, muovailuvahat ja pelit yritetään säilyttää ylhäällä tallessa ja sielläpä ne niin kauniisti ja ei yhtään huojuvan näköisesti onkin pinottuna.

Mummilta saatu mäntyinen arkku oli raahattava huoneeseen, sillä se on ilmiselvä aarrearkku. Arkkuun ei todellakaan saa laittaa ihan mitä tahansa, vaan siellä on kourallinen kolikoita pohjalla sekä muutama tarkoin valittu helmikaulakoru sekä timanttisormus. Ne kaikista tärkeimmät siis. Epäilen, että ihan parisen vuotta saattaa vierähtää, että vuolaana virtaava kolikkovirta yltää arkun yläreunaan asti...

Naulakossa roikkuu ne kaikista tärkeimmät (heti aarrearkun jälkeen), eli prinsessamekot. Yksi halloween-kostyymikin on näemmä tällä kertaa saanut armon roikkua prinsessatamineitten seassa. Liitutaululla hyppeli joulun alla taiteiltuja tonttu-ukkoja, joten kovin aktiivisia seinäänpiirtelijöitä ei ilmeisesti tässä talossa enää asu. Tontuille tuli kuitenkin kevät ja saivat lähtöpassit ennen näiden kuvien ottamista.

Yksi verho on ja pysyy, vaikka välillä joku toinen kangashuiskale käykin sitä haastamassa. Aina tuo Kulkue kuitenkin palaa paikalleen. Lamppukin on killunut katossa nelisen vuotta ja vaikka keltainen ei yleisesti ottaen kertakaikkiaan meinaa enää valua verkkokalvoilta alas millään, niin jostain syystä se ihan kuin kuuluu tähän huoneeseen. Tai sitten siihen on vain totuttu ja ajatus lampunmetsästyksestä laiskottaa. Tärkeintä kun kuitenkin on se, että se tuo valoa kansalle.

Korkealla.

Siellä on jännä nukkua. Jostain syystä se ei enää näin aikuisena kuitenkaan aiheuta ihan niin suuria ilonpurkauksia, kuin tuossa noin 20 vuotta sitten. Tai no mikä siinä nukkuessa, kunhan ei kuikuile alas tai unohda sitä, että nukkuu korkealla.

Muistan, kun eräällä toverillani oli peruskouluaikaan parvisänky. Ai että, siellä olikin mukava maata yökylässä vieretyksin, lukea Aku Ankkaa (jonka lukemisessa tuo mainittu kuoma oli erityisen eläytyväistä sorttia) ja maata ketarat ojossa, jalkapohjat kattoa vasten. Niin on kuulkaa herttasia muistoja päässyt kertymään tuosta korkealla nukkumisesta, että en lainkaan ihmetellyt, kun oma lapsoseni alkoi hinkumaan parvisängyn perään tuossa joku tovi sitten.

Ekaluokkalainen alkaa olla kohtuullisen tarkka omasta tilastaan, ymmärrettävää kyllä. Voiko mikään sylettää niin pahasti, kuin se, että nuorempi sisarus tai  kylässä ollut pikkukersa on käynyt vaikkapa syömässä joulukalenteristasi salaa sisällön useammasta luukusta? Tai parhaassa tapauksessa vain osan siitä. Tai lähminyt tahmaisilla pikkukäpälillään hartaasti varjelemiasi barbeja ja rikkonut ankaralla työllä kasatun legolinnan? Kyllä mää sanon, että aivan meinaa niskavillat nousta pystyyn noita lapsuustraumoja muistellessa!

Näin ollen parven omistaja ja isänsä mittailivat ja tekivät eräänä iltana yhteisvoimin tuon hartaasti himoitun korkean sängyn. Seuraavana päivänä se kasattiin jännityksen vallitessa. Maaliahan se kaipaa, se taitaa jäädä meikämartan harteille. Sängyn alle on suunnitelmissa laverisohva, johon on kätevästi jo vanhasta sohvasta olemassa sisätyynyt, nekin tarttee vaan päällystää. Huone on siis kesken niin sängyn kuin sohvankin osalta, jonka lisäksi huoneessa vallitsee suoranainen kaaos, kun kaikki ylimääräinen tavara on tungettu yhteen nurkkaan odottamaan. Mutta hyvin nukuttaa kuulema jo nyt, sehän se on pääasia.