7/25/2014

Länttiliina synttäripöydässä.
Muutama ilta sitten löysin kodinhoitohuoneesta pari navetan vintiltä pelastettua pitsireunaista lakanaa. Tuleva koululainen vietti 7-vuotisjuhliaan, eikä hirviö-teemaa toivoneelle poitsulle voinut tietenkään hempukkaa kukkaliinaa pöytään rykäistä, oli keksittävä jotain muuta.

Eipähän siinä sitten, kun pitsilakanat tangon päälle roikkumaan, pensseli käteen ja räiskimään! Olipa muuten terapeuttista puuhaa. Oli otettava tiukka ote itteä niskasta, että sai lopetettua ajoissa, eikä koko valkoinen peittynyt ihan kokonaan mustaan.

Toiseen lakanaan maalattiin leveällä pensselillä ensin viivoja sinne, tänne ja tonne, jonka jälkeen räiskeitä päälle reilulla kädellä. Samaisella idealla siis, jolla maalattiin aiemmin tyttärelle kesäleninki. Kangas ommeltiin pussukoiksi, jotka saivat palvella tarjoiluastioina pöydässä, mutta saavat muuntautua koululaisen huoneen säilytysratkaisuiksi juhlien jälkeen. 

Lakanoita maalatessani katseli toveri vierestä, kunnes yhtäkkiä hyppäsi pois keltaisista shortseistaan, otti pensselin käteen, räiski pöksyihin ihan uuden elämän ja ripusti ne männyn oksalla kuivumaan! Tuli muuten hienot, ja ihan takuuvarmasti uniikit.

17 kommenttia:

anna kirjoitti...

hauskannäköinen lopputulos! olisi tyylikäs varmasti vähän vanhemmankin juhlissa :)

Riikka - Hunajaista kirjoitti...

Rillaaaaa!!! WAUUUUU!!!! Aivan huippu idea ja niin kaunis kattaus :)

SJ | myttyrällä kirjoitti...

Idea on hieno. Juhlapöytä kelpaisi niin aikuisten kuin lasten juhliin!

Johanna kirjoitti...

Upea kattaus! Liina on ihan kuin vanhaa Vuokkoa! Löytyisipä kotikätköistä juuri nyt kangasväriä, niin pääsisin räiskimään.

Mehukekkerit Veera kirjoitti...

Mahtava idea! Ja nuo korit on hienot!

NAKU kirjoitti...

Hehheh, mä tein vastaavia maaliräiskimisiä kankaalle viime keväänä, enkä aatellut yhtään, että punainen ei ehkä ole paras väri. Tuli aika väkivaltaisen näköistä jälkeä. Kuinka ollakan, musta osoittautui lopulta parhaaksi.

Elisa kirjoitti...

Niiiin upeaa, just mun visuaaliseen makuhermoon osuu ja uppoaa! Ja onnea seiskavuotiaalle, meillähän oli ne ihan päivälleen samanikäiset esikoiset :)

Ride kirjoitti...

Vau!

Annukka kirjoitti...

Arvostan toverisi toimintaa! Mahtavaa spontaaniutta! :)

JohannaL kirjoitti...

Vau, ihanan näköiset!

Dagný Björg • Dagfar kirjoitti...

Oh love all of this!

piipadoo kirjoitti...

Tämä on mahtava idea ja mahtavat kuvat muutenkin!!!

-Paula

Rillirousku kirjoitti...

anna: Niin olis, monen ikäisiin juhliin! :)

Riikka: Kiitos! Niistä tuli kyllä haaskat. :)

myttyrällä: Niin sopis! :)

Johanna: Varmastikaan ei maailman eka eikä ainut läiskäliina, mutta varmasti helpoin! :)

Veera: Kiitos! :)

Naku: Punainen läiskäliina vois kieltämättä olla pelottava! Onko sulla todistusaineistoa blogin puolella? :D

Elisa: Niinkö! Synttärikaimat <3

Ride: :)

Annukka: Eikö vaan! :D

Johanna: Kiitos. :)

Dagny: Thank you!

Rillirousku kirjoitti...

Paula: Kiitos! Ps. Jos pöytätasomuotille on jonoa, niin ilmottele! Täällä sen verran kiirettä pitää, että ei taho saada aikaiseksi. :)

Karzi kirjoitti...

Mielettömän hieno kattaus, ja itse liina tottakai!!!

NAKU kirjoitti...

Rilla, eivät päässeet julkisuuteen sattuneesta syystä :) Osa lopputulemista löytyy täältä > http://elamanikoti.kodin1.com/inspiraatio/tuunatut-lautasliinat

Vasta lanseeratut Ferm Livingin jutskat ovat muuten aika samaa tyyliä kuin nuo roiskeeni :)

Rillirousku kirjoitti...

Karzi: Kiitos toveri armas! :)

Naku: No onpa muuten tosiaan Ferm Livingin uutuudet melko samaa maata. Ehkä ne on ottanu sulta oppia. ;)

Nuo on kyllä nätit!!