Kotipalapeli.

Kolme vuotta sitten mietin nimeä remonttiblogille. Olimme juuri muuttaneet suureen taloon, jossa jokainen nurkka kaipasi remonttia ja raikastusta. Talo oli remonttiprojekti, mutta ennen kaikkea koti. Koti levällään, kuin palapelin palaset. 

Mieli oli innostunut ja tekemisen meininki helli pääkoppaa. Tiedossa oli, että työtä olisi reilusti ja tympääntyminen tulisi takuulla vastaan moneen otteeseen. Vuosien saatossa palanen toisensa perään on kuitenkin loksahtanut paikoilleen. Toiset palat, ne selkeäreunaiset ja mielenkiintoiset, löytyivät helposti, mutta vähemmän innostavia ja sekavärisiä paloja jouduttiin etsimään välillä melkein itku kurkussa silkasta turhautumisesta ja väsymyksestä. Vuosien saatossa kuluneet palat on vaihdettu uusiin ja kirkkaampiin.

Kolme vuotta on mennyt nopeasti. Palapeli on seissyt levällään välillä pitkiäkin aikoja. Osa paloista on ollut hukassa, osa kadottanut värinsä tai sitten palapelin rakentaja on ollut levon tarpeessa. Levon jälkeen on taas rakennettu uusin voimin.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että palapeli on melkein valmis. Viimeisetkin puuttuvat palaset on löydetty ja ne odottavat melko selkeässä pinossa hetkeä, kun saavat napsahtaa osaksi valmista palapeliä. Sitten ei ole enää kotipalapeliä, on koti.

On koti, josta tulee toivon mukaan jonkun toisen perheen koti. Jonkun, joka ei kasaa palapeliä. Jonkun toisen, joka osaa nähdä uusien palojen alle. Työmäärän, unettomat yöt, ilot ja onnistumiset, jotka tätä palapeliä kasatessa on koettu. Jonkun, joka tähän kotiin on tarkoitettu. Yksi vaihe elämässä on päättymässä.

Viimeiset palat loksahtavat vielä kohdilleen, sitten huokaistaan. Uppoamme Marilynin tsemppaavaan katseeseen, joka sanoo: Kyllä se siitä!