Tiistaita.

Taannoin eräs kuoma kysyi, että oikeinko suunnittelet mitä blogiin kirjoitat ja teet runsain määrin postauksia valmiiksi odottamaan. Oli kertakaikkiaan oltava rehellinen ja todettava, että ellei jotain ole valmiiksi sovittu, vaan ihan vain kuvaamisen ja kirjoittamisen ilosta haluaa blogia päivittää, niin kyllä se vain niin on, että yleensä ei ole harmainta hajua minkämoista tekstiä kulloinkin sormista tulee irtoamaan.

Siltä näyttäisi tänäänkin. Mietin tuossa, että vapusta voisi kirjoittaa jotain mukavaa, kun kyllähän siihen monenlaista lapsuusmuistoa ja vähän tuoreempaakin tapausta liittyy, mutta sitten ajauduinkin horisemaan siitä, että kun istuu vaan ja sormet tekevät työn, eli kirjoittavat näemmä ihan silkkaa puuta ja heinää.

Armaitten räpylöitteni nakkiosiot haluavat juuri tänään välttämättä kertoa sen, että aurinko paistaa ja naapurin nurmikko vihertää, että tytär piirsi valkoiseen lattiaan mustalla superimahtavalla tussilla runsaasti taidetta, että eilen haravoitiin kukkapenkit puhtaiksi ja huomattiin tulppaanien kohta kukkivan, että liitutaulun munamies kannattelee päänsä yläpuolella pikkuveljiään, että tärkeimmät aarteet on vuosia sitten kirpputorilta löytyneitä ja itse tuunattuja, niinkuin vaikkapa tuo pinkki jakkara ja että ihan kohta on toukokuu!

Hauskaa vappua toverit! Muistakaapa, että munkkeja ja simaa tärkeämpää on viettää aikaa läheisten seurassa, nauraa ja nauttia elämästä. Kukaan ei muista ensi vuonna juotiinko tänä vappuna kaupan tätin tekemää simaa tai nuoltiinko sormista ite tehdyn munkin sokerit,  mutta ystävän seuran ja sydämen ilon muistaa aina!