Sekalaista tiistaita.
Tärkein ensin: aurinko paistaa! Toiseksi tärkein: huomasin justiin, että puista lentelee lehtiä maanpintaa kohti ihan kauheeta vauhtia! Tärkeämpää on siltikin se, että aurinko paistaa ja ihan vaikka vaan sen kunniaksi ja siksi, että kun on ollut kauheesti kaikkea muuta tekemistä, niin lävähtää ruutuun joitain otoksia kuluneelta kuukaudelta.
Lastenhuone on pysynyt melko samassa asussa viimeiset pari vuotta. Sänky on vaihtunut isompaan ja verhot vuodenajan mukaan. Nyt tuo vihreävalkoinen on jo vaihtunut toiseen. Sänky kasvoi pituutta, joten hylly oli laskettava seinältä pöytähyllyksi. Sateen turmelevat punaiset tuolit olisi jo aika saatella kohti maalikupruisten tuolien hautausmaata.
Synttäreitä vietettiin viime kuussa. Kuusivuotias sai toivomansa Sonic-kakun ja kolmevuotias prinsessaunelmansa. Melkonen hörhellys siitä tulikin, pitsiä oikein koko haaveen edestä! Samainen tytsy sai kummitätiltään lahjaksi puukengät, jotka ovatkin olleet kovassa käytössä siitä lähtien.
Nyt paistan mainion kalan. Vielä on kesä!
6 kommenttia:
Ihania kuvia ja niin kaunis tuo lastensänky :)!
Vau mikä kaakku!Miten tommonen edes tehdään?:D Tykkäisköhän meidän 5v tommosesta?!
Kivoja värikkäitä kuvia. :)
The room look fantastic and she is so cute!!!
xx
Ihania herkullisia kuvai näin harmaan sadepäivän päätteeksi <3
Juuli: Kiitos! Sänky onkin ihana, ja menee vaikka aikuiseksi asti. :)
Nilkkis: Tuommonen prinsessatorttu ei todella oo vaikea tehdä. Löytyy netistä varmaan parempaaki ohjetta siihen. :) Tee Nooalle Ken-kakku. Se vois olla semmonen Ken, joka tykkää pukeutua hameisiin. ;)
Pieni Lintu: Kiitos. :)
Mariela: Thank you! :)
UA: Kiitos! Tänäänkin näemmä sataa. :)
Lähetä kommentti