Arvottu on.

Nanso-arvonta on suoritettu ja voittajaksi selviytyi kommentti numero 191, joka on

K, joka sanoi:

Minä haluan tuon pumpuli oloasun. On niin ihana että! Ja arvontakin on ihan huibu!

Onnea voittajalle! Laita osoitetietoja tulemaan sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen!

Mukavaa viikonloppua kaikki toverit! Täällä on ainakin nastaa, koska tänään alkaa loma. Juhuu!

Jotenkin niin sympaattista.

Pari iltaa sitten tehtiin mysliä ja olihan se maukasta. Aivan toista kuin kaupan hötylät ja imelät vastaavat. Myslihän on siitä näppärää, että siihen voi iskeä oman maun mukaan melkeen mitä vaan ja takuulla tietää saavansa juuri omaan makuun nasahtavaa aamupalaa. Ja onhan se kauheen nättiä tolleen purkissakin.

Jos ei nyt ihme niin jotain sinnepäin tapahtui tässä talossa eilen. Aika huisia, että oli muka ihan tavallinen tiistai ja silti tämä marjatta neuloi elämänsä ensimmäisen villasukan! Täytyi elää melkein kolme vuosikymmentä, että uskaltautui yrittämään paljosti puhutun ja omassa ylänupissa möröksi nousseen kantapään neulomista. Kantapää ei pettänyt, se oli nimittäin vähintään just niin kauheeta, kuin olin kuvitellutkin.

Siitä tuli aika erikoinen. Vähän niinkuin kävelisi kymmenen vanulapun päällä, silleen toiselta puolelta. Toinen puoli kantapäästä on sitten ihan littana. Illalla tiirailin sukkaa suuren omanseläntaputtelun vallassa ja vinosti ylpeä hymy toisessa suupielessä. Katselin sitä ja kuulin mielessäni kässänopen lempeän äänen. Tuo ääni lausui ne sanat, jotka pitää jättää lausumatta, kun kolmasluokkalainen on neulonut elämänsä ensimmäisen kantapään: "Voi sinua, ystävä pieni. Onhan se sukka mutta voi että kun sinä ootkin osannut tehdä ruman kantapään."

Toinen sukka on vielä tekemättä mutta menin nukkumaan tuo ensimmäinen sukka jalassa. Päättelemättömät langat kutittivat varpaan välissä mukavasti. Aamulla herätessä oli itsestään selvää, että tämä on hyvä päivä. Oon niin ylpeä mun sukasta!

Ylivalottunutta jouluaskartelua.

Tässä viikonlopun ratoksi on askarreltu. Sama joululevy soi eilen läpi aamusta iltaan varsin montakymmentä kertaa, sillä laiskat asukit eivät suotta vaivaudu cd-soitintaan näpyttelemään kun paljon tärkeämpää on levitellä paperia ja liimaa ja teippiä ja nauhoja ja tulostinmustetta ympäri olohuonetta.

On aikoja, kun mielikuvitus ei suuremmin laukkaa. Tarkemmin ajateltuna päänuppi on junnannut melkoisen hitaassa tempossa jo pidemmän aikaa ja silloin ei pahemmin kehitellä mitään suuria ja makosia ideoita ihan noin vaan kuin itsekseen. Silloin otetaan käyttöön toisten ja taitavampien ideat ja kiitetään reilulla kädellä idean luojia taitavuudestaan ja toisia siitä, että kaivavat makosat ideat esiin netin viidakoista.

Eilen askarreltiin joulukalenteri. Tuo varsin oivallinen kalendaari on tulostettu täältä ja linkin takaa löytyy myös huomattavasti kertovampia kuvia tuosta projektista. Tämän talon kalenterin kanssa kävi nimittäin niin, että paksumpi tulostuspaperi loppui ja osa lodjuista on suorastaan heikoissa kantimissa ohuen paperinsa varassa. Pääasia on kuitenkin se, että loota on loota ja että sinne pystyy piilottamaan pienen yllärin.

Samasta lahjakkaitten ihmisten sivulta on ladattu myös ankkuri-lahjapaperit ja merihenkiset kortit, kuin myös värikkäät pakettikortit ja mukavan eleettömät kortit pakettiin tai kuuseen ripustettavaksi.

Aiemmin tulostin täältä pienen kalenterin ensi vuodelle, sen lopussa oli pakettikortteja uuden vuoden lahjoihin. Kalenteri roikuksii työhuoneen seinällä.  

Että kiitos vaan teille, kaikille lahjakkaille, jotka jaatte hyvää mieltä meidän hitaampiaivoisten ja vähempitaitoisten saataville!

Vastustasko vastustusta?

Välillä jurppii. Vaikka yleisesti ottaen kuinka olisi mukavaa, niin kummako olisi, jos ei välillä vastustaisi. Oleellista asiassa on kuitenkin se, että vastustaa vastustusta ja yrittää edes ajatella positiivisen kautta, vaikka välillä sekin tuntuu haastavalta eikä edes huvittaisi yrittää. 

Remontti rassaa, välillä vähemmän ja välillä enemmän mutta koko ajan jossain takaraivossa edes ihan vähäsen. Siksi on kehitettävä itselleen erinäistä muuta tekemistä, että mieli pysyisi jotenkuten positiivisen puolella. Viime aikoina tuo mukava tekeminen on ollut neulomista sekä pariin mukavaan opukseen tutustumista. Myös ensimmäiset joululahjat paketoitiin viime viikolla, tällä kertaa jämäkankaisiin paperimateriaalin puutteen vuoksi.

Neulomista tosin vastustaa eräs varsin inha ongelma. Kaksivuotias nimittäin ihan ehottomasti tarvii just nyt uuden keltaisen villatakin mutta onnetar ei ole ollut lainkaan suotuisa kauppojen lankahyllyjä läpikäydessä. Tuo piristävä keltainen Kelo-lanka on meinaan ihan selkeästi poistettu valikoimista, ainakaan sitä ei mistään löydy. Auttakee toverit tässä hädässä, takki on vailla kahta kerää ja kolmaskin puuttuu, sillä tahon palauttaa sisarelleni lankalainan. Kuka tietäis mistä löytyis?

Tämän hetken ehdoton lempiväri on edelleen keltainen. Ja tomaatti. Ja sinertävä minttu. Ja haalean vaaleanpunainen. Tuokoot ne väriä tähän ulkona vallitsevaan harmauteen.

Kiirettä pukkaa.

Oiskohan se tämä hämärä ja kiire työrintamalla, kun pistää niin pään jumiin, ettei tahdo saada muutamaa järkevää lausetta aikaiseksi. Onpa meinaan sillä onnekkaalla tavalla, että tällä hetkellä työssä jos toisessa saa juosta pikkuvarpaat hellänä ja pähkäillä asioita aivolohkot savuten. Onnekasta on, vaikka väsyttääkin.

Joitain päiviä sitten saatiin kuitenkin eräänä iltana aikaiseksi piparikylä. Kylästä tuli vähän kämänen, kun osa taloista kärähti uunissa. Mutta pienessä kylässä asuu sitäkin pätevämpiä ihmisiä, sehän on selvä. Tuon kylän asukkaita valaisee tikkarikatulamput ja mukulakivet on tietenkin suklaanamuja. Värikkäistä ikkunoista tiirailtuna maailma näyttää aina vähintäänkin värikkäältä.

Tänään käytiin muutaman kilometrin päässä omilla tiluksilla retkellä ja ottamassa tovereille ja sukulaisille joulukorttikuvaa muistoksi tästä vuodesta. Harmaata on, mutta ei anneta sen häiritä.

Ihan oikeesti, taas on leivottu pipareita.

Viime aikaisia kuvia selatessa voisi äkkiseltään luulla, että tässä talossa ei nykyjään tehdä muuta kuin leivotaan piparkakkuja. Se on kuitenkin valhe ja väärä totuus, sillä paljon muutakin tapahtuu vähän kuin itsekseen ja osittain myös käskystä, töitä kun on ihmisen tehtävä elääkseen. Mutta eilen leivottiin jälleen kerran noita herttasia pikkuleipiä. Kohta niistä tehdään piparikaupunki.

Arki on samaa kuin ennenkin. Välillä paistaa aurinko ja välillä tihkuttaa vettä, suurimman osan ajasta pään sisällä paistaa kuitenkin. Kaksivuotias uhmaa maamoparkaansa todella rankasti ja silloinkos tuolla mainitulla aikuisella tekee meinaan todella tiukkaa pysytellä aikuisen roolissa. On katsottava peiliin ja todettava, että tytär on äitiinsä tullut, siitä ei mihinkään pääse. Onneksi tuo pienempi kimakkaäänisistä naikkosista osaa olla myös varsin herttaisa heppu, kun sille päälle sattuu ja uhmailut unohdetaan varsin vikkelään, kunnes iskee seuraava ärjypotkukohtaus. Jommalla tai kummalla.

Talossa oli vain yksi esiliina ja siitä käytiin leipomishetkillä tiukkaa kamppailua jälkipolven toimesta. Oli ommeltava toinen. Onneksi kirpputorilta löytyi tarkoitukseen varsin oivaa vihreää pallokangasta. Enää meillä ei tapella esiliinoista.

Mummeleita.

Viime aikoina on ravattu kirpputorilla taas normaalia enemmän. Nyt oma pöytä on kuitenkin tyhjetty ja on aika taas lopettaa yletön juoksentelu käytetyn tavaran perässä vaikka onkin todettava, että aj että se on mukavaa, kun oikein jokin sydämeen kolahtava löytö osuu kohdalle. Kuten vaikka iso joulukarkkipurkki, joka tosin saa tönöttää tyhjänä vielä tovin, makealakon kunniaksi.

Toveri kertoi käyneensä uudella kirpputorilla ja sinnehän oli tämänkin martan riennettävä. Nettisivujen mukaan kirpputori aukeaa vasta tammikuussa mutta kyllä siellä silti ihan avoimet ovet oli ja pöydät täynnä tavaraa. Tunnelma sympaattinen, musiikki soi, kahvi tuoksui ja löysin itselleni kaksi korvia ja mieltä lämmittävää pipoa talven varalle. Kyllä kirpputorit on mukava asia.

Kiitos sinä tuntematon mummeli, nuori tai vanha, myös näistä pampulatossuista. Ne kulutetaan nimittäin niin puhki tämän pitkän ja pimeän aikana!

Ulkona tuulee ankarasti ja mullon jalassa pampulatossut.

Päivän ilmastotilanne on näin kätevästi taas käsitelty heti ensimmäisessa lauseessa, joskin siihen on lisättävä, että tänään(kään) päivä ei ole valjennut oikeastaan missään vaiheessa, vaan keskipäivän tienoilla autoillessa oli kertakaikkiaan ääneen jälleen hämmästeltävä ympärillä vallitsevaa harmaata hämärää. Onneksi kirpputorilta löytyi varsin värikkäät pampulatossut, joissa nakit lämpenee oikein oivasti.

Eilen juhlittiin kaikkia isiä, meilläkin. Perheen pää veteli urheasti ääntä kohti heti silmänsä avattuaan lapsukaisten rakkaudella leipoman sydänpiparkakun, joka oli kuorrutettu varsin runsailla suklaakoristuksilla. Kuuleman mukaan maha ei selvinnyt tuosta shokkiherätyksestä koko loppupäivänä. Viisivuotias teki kerhossa herttasen kortin eikä kortin saajan varpaitakaan enää palele. Kiitos kaikille isille, että olette.

Moneen vuoteen ei ole kuunneltu joululauluja jo marraskuussa näin ahkeraan. Kynttilätkin on lopussa. Lainasin kirjastosta kaksi uutta kirjaa.

Asiaa materiasta.

Aurinko paistaa! Kertakaikkisen täydellisen oloinen viileähkö talvikeli, ainoastaan lumi puuttuu. Pihamaalta löytyi monta pussillista diamantteja ja kulta-aarteita, niitä oli eri mallisia ja kokoisia ja niitä löytyi yhteensä ihan hirveän iso kasa. Kaksivuotias heräsi tähän päivään aivan liian aikaisin ja on ollut kuin takamukseen pistetty karhu koko aamupäivän. Onneksi aurinko paistaa.

Pari päivää sitten postipoika kiikutti perille ihanan Kanelimaan kalenterin ensi vuodelle sekä nipun joulukortteja. Eihän noita kortteja malta tietenkään eteenpäin antaa, ne tulee sijoittaa hartaasti ja antaumuksella joulusisustukseen. Kalenteri ripustettiin seinälle kynäkorin alle välittömästi ja on ihan varmaa, että ensi vuodesta tulee hyvä jo pelkästään siitä hyvästä, että joka kuukausi saa kääntää esiin aina uuden herttasen kuukaudenkuvan. Kannatti panostaa.

Vihdoin on tälle kylälle saatu sisustuspuoti! Toverit pistivät nettikaupan rinnalle ihan fyysisenkin liikkeen ja sieltähän tämä marjatta sai ensimmäisen asiakkaan kunnialla ostaa itselleen herttaset Bloomingvillen keltareunaiset kulhot. Liikkeen viralliset avajaiset pidetään 16.11 kello 10 alkaen, joten Jyväskylän liepeillä asuvat tervemenoa ilmoittautumaan mukaan!

Tänään on rauhaton olo ja tiedossa mukava ilta, pikkujoulut tärkeitten seurassa. Puketti on paketoitu ja mieli viritetty joulutunnelmaan. Tule jo ilta!

Ruusupensaassa on valot.

Tai emmää tiiä onko se ruusupensas, kun ei siitä viime kesänä muistaakseni tullut yhtäkään kukkaa. Mutta se vois olla ja nyt siinä on valot, koska ulkona on jatkuvasti vaan pimeetä vaikka ei se toisaalta kauheasti haittaa.

Täällä on oltu muutama päivä nettipimennossa. Tuntui aika mukavalta, loppujen lopuksi. Luin kirjan loppuun ja toisenkin melkein kokonaan, vaikka oikeasti olisi pitänyt pestä pyykkiä. Toisinaan on paljon mukavampi olla pesemättä ja varsinkin silloin, kun kirjan mukana pääsee lämpimään auringon maahan ja saa hetkeksi unohtaa ulkona vallitsevan ikihämyn.

Kaksivuotias sai uuden sängyn. Se on oiva, koska se kasvaa toverin mukana ja tulee olemaan kuvioissa mukana lopulliseen pituuteen saakka. Laatikkosänky on lopullisesti hyvästelty ja kumpikin kuoma on saanut alleen ihan oikean sängyn, jolle päänsä illalla kallistaa. 

Nyt on varmaan pakko mennä pesemään sitä pyykkiä, sillä pakeneminen ei ole enää vaihtoehto. On otettava härkää sarvista ja näytettävä sille kaamealle riepukasalle, että kuka tässä talossa määrää ja kuka vikisee.

Pohdintaa piparipurkin äärellä.

Marraskuu on pimeä ja pitkä, se on totuus. Totuuden toinen puoli on se, että marraskuu on myös kynttilöiden ja hämyisästi soivan panhuilun kuukausi. Olisikohan marraskuu kaikista vuoden kuukausista se, jolloin saa ihan luvan kanssa rauhoittua, viettää aikaa mukavassa seurassa, lukea kirjoja, tehdä käsitöitä ja fiilistellä joulua?

Viimeksi mainitun tunnelmointi on alkanut tässä talossa tänä vuonna merkillisen aikaisin. Päähän on piirtynyt kuin itsekseen suunnitelma tämän vuoden joulukalenterista, joululahjalistaa pukkaa jälkikasvun toimesta lähes päivittäin ja ensimmäiset piparitkin on jo paistettu, vaikka vielä kuukausi sitten pelkkä joulun ajatteleminen tuntui kaukaiselta ja vähän työläältäkin. Se on tämä pitkä ja pimeä, joka saa mielen kummasti askartelemaan yhtä ja toista.

Onhan se mukavaa, fiilistely. Monesti se on parempaa kuin itse toiminta. Kaikki se mikä syntyy alitajunnasta ja vähän kuin itsekseen on juuri sitä, joka tekee hyvää mielenterveydelle. Pakolliselta tuntuva ja väkisin tehty ei tee ketään onnelliseksi. Silloin on parasta vain olla ja huomata, että kaikki on aivan hyvin tekemättäkin.