Elokuun viimeinen viikko.

Miettikääpä sitä. Siitä huolimatta lämpö hellii vaivaisen luita ja ulkona ollaan niin paljon kuin mahdollista. Viime päivinä pihapöydän ääreen on raahattu esimerkiksi ompelukone ja oheistavara silityrautoineen kaikkineen, kun sisällä ei yksinkertaisesti malttaisi olla yhtään enempää kuin on pakko. 

Alakerrassa on asiat sillä mallilla, että ahkera toinen puoliskoni on puolet lattioistakin jo latonut paikoilleen ja saumannutkin vielä. Enää ei tosiaan ole kuin loput jäljellä ja saattaa käydä niinkin hauskasti, että se valmistuu! Ajatus on suorastaan uskomaton ja kertakaikkiaan järettömän steppailun ja tuuletuksen arvoinen. Antakaa anteeksi tuo varsin mielenkiintoisen mielikuvan luominen verkkokalvoillenne. Tämä marjatta täällä on vaan niin älyttömän onnellinen ahkerasta puolisostaan, joka jok´ikinen arkipäivä jaksaa vielä työpäivän päälle rakentaa vanhaa uuteen uskoon ja näin ollen valmista syntyy. 

Tänään kuitenkin keskeneräisen alakerran sijaan kuvia herttasista arjen piristäjistä.

Hyvää viikkoa itse kullekin!

Kirja, joka on todellakin OK.

Tätä kirjaa on odotettu varsin ankarasti. Eilen nuo älyttömän luovat toverit, Riikka ja Susanna, juhlivat uutta kirjaansa ja aivan syystä. Kirja on justiin niin mahtava, kuin kuvitella saattaa! 

Oli tosiaan ilo saada ostaa kirja ensimmäisten joukossa, sillä tuskin maltan odottaa, että pääsee rakentamaan ja askartelemaan naulakkoa, hyllyä, koukkua, mekkoa, taulua, pannunalustaa tai vaikka kynttilänjalkoja. Tämä kirja tosiaan houkuttaa tekemään. Se on  toki myös kirjan tarkoitus ja ei voi kuin todeta, että kyllä hyvää kannattaa odottaa!

Kiitos juhlista ja mitä kauneimmasta kirjasta!

Aamupalalla.

Tämän talon köökki on aika pieni mutta toisaalta just sopivan kokoinen. Ruokapöytä kuitenkin meinaa toisinaan käydä ahtaaksi, jos taloon saadaan useampia tovereita syömäseuraksi. Sinänsä pöydän koko ei ole kuitenkaan käynyt ongelmaksi asti, sillä yleensä sapuska katetaan saarekkeelle, josta kukainenkin näpäkästi ottaa lautaselleen haluamansa ja etsii suotuisan ruokailuympäristön. Pyöreän pöydän ympäriltä tai olohuoneesta, kesäisin pääsee kätevästi ruokailemaan myös terassille, jos sää sen sallii.

Aamupalallakin kaikki pussit ja purkit pysyttelee saarekkeella kaiken muun oheisromun kanssa (vauvojen pehmeä ja rapiseva perhoslelu on ihan ehoton aamupalapöytäseuralainen). Tämä juuri siksi, että pöydälle ei mahdu mutta myös siksi, että onhan se mukava aamuteetä särpiessä samalla lueskella jotain lehtiliparetta mahollisimman väljässä pöydässä. 

Tuo elämää nähnyt, ystävän varastosta saatu ja minttuiseksi maalattu pöytä on yksi lempiasioista kotona. Se on vaan jotenkin niin sympaattinen kaikessa kulahtaneisuudessaan. Sopii oikein mainiosti tähän perheeseen, joukon jatkoksi.

Retkellä.

Luonnossa lepää ihmisen mieli ja onni on veli perheineen, joka jaksaa säännöllisin välein kutsua remontointiin jumahtaneita kansalaisia kanssaan retkelle. Eilen oli sellainen päivä.

Loppukesän pukeutuminen on haastavaa. Aamuisin kurkkua puristaa siihen malliin, että hunajatee peittoaa kahvin reippaasti ja ulkoilemaan lähtiessä puetaan päälle varsin reilusti kangasta. Kuitenkin parin tunnin päästä pukkaa soijaa siihen malliin, että lopulta mennään kuitenkin kesähepenissä. Ja sitten aamulla on taas kaktus kurkussa.

Meillä asuu pari kalamiestä. Eväkkäitä odotellessaan yletöntä juoksentelua ja ääntelyä harrastava eskarilainen rauhoittuu ja keskittyy paikalleen pitkän tovin. Sitä on hellyttävää katsella. Veden äärellä, savun tuoksussa, tuulen puhaltaessa ihminen tosiaan tuntee elävänsä. Iltapäivästä aurinkokin astui esiin pilven takaa. 

Kaarnalaiva uhmasi aikansa aaltoja vastatuuleen, kunnes keikahti kyljelleen. Metsäpolkua käsikädessä tarpovat serkukset olivat liikuttava näky. Illalla saimme vielä hyviä ystäviä iltaa istumaan kaaoksen keskelle. 

Eilisessä oli oikeastaan kaikki se, mitä elämältä tarvitsee.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja.

Tämän viikon aluksi kerrottakoot, että yksi yli 20 vuotta kestäneen lukuharrastukseni timantti makoilee alemmassa kuvassa pellavalakanain hellässä hyväilyssä. 

Ennen luin aina. Joka ainoa päivä, monta kirjaa viikossa. Nykyään tuo mitä mainioin harrastus ja aivojen lepuuttelu saattaa jäädä kuukausiksi, kunnes vastaan kävelee jokin maukas opus, johon on hanakasti tarrattava. Viime kirjastoreissulta tarttui kouraan tuo jo mainittu kirja sekä sen lisäksi pari muuta, jotka kaikki muutaman päivän sisään valuivat silmämunien kautta hermoihin, kuin rauhoittava lääke ikään.

Linda Olsson. Ettäkö se kirjotti hyvän kirjan! Joskus sanat osuvat justiinsa kohilleen eikä elämä ole viimeisen sivun jälkeen enää entisellään. Niin kävi täällä tämän kirjan jälkeen. Takakannen mukaan se on opus, joka saa kriitikonkin itkemään ja ihan näin meiän kesken nyt todettakoon, että saattaa lukiessa vakavampikin martta pärskyttää menemään siihen malliin, että kaiken sen kouristelun keskellä lukemiseen keskittyminen tuottaa jo huomattavia ongelmia. On hyvin vaikea olla khuuli, kun snork-ääni livahtaa kurkusta kerta toisensa perään, lukupaikka on vaihdettava kylpyhuoneeseen ja toivottava vesieristeen pitävän.

Jos joku vielä uskaltaa tuon mainitun niagaran uhallakin tarrata lempeisiin lauluihin, niin saa sitten jälestä tulla kertomaan, että minkä asteisia vesivahinkoja syntyi. Vai syntyikö mitään. Se kun on niin, että mikä toiselle nasahtaa kohilleen ei välttämättä toiselle merkitsi mitään. Ja se on ihan hyvä niinkin.

Hyvää alkanutta viikkoa!

Kriisissä.

Pari päivää sitten kierrettiin useampikin kierrätyskeskus, sillä kesän aikana pituutta hujahtanut jälkikasvu tarvitsee syksyksi uutta, lämmintä ja varsinkin pitkähihaista päällepantavaa. Melkoisen oiva kangasläjä kertyikin käsivarsille ja muutaman kolikon kautta suunta oli suoraan kohti ompelukonetta.

Kävi köpelösti, sillä kierrätyskeskus antaa palasen sieltä ja toisen täältä, joten puseroksi aiotusta pallopaidasta tulikin toppi, kun kangas ei riittänyt hioiksi asti. Ihan oivahan se on noinkin, kun vetäisee villaneuleen kaveriksi. Tyttären toinen vanhempi tosin hairahtui ääneen ihmettelemään paidan kummallista muotoilua mutta ymmärsi kuitenkin sulkea suunsa ajoissa, sillä ompeluitsetunto ei eilen ollut ihan huipussaan.

Syykin kerrottakoon. Katsokaas, kun kierrätyskeskuksesta löytyi aivan oivalliset ja varsinkin pitkät pätkät persikkaista ja toista vaalean pitsistä verhoa, jotka jonkun tanttaran ikkunassa ovat joskus taannoin roikkuneet. Persikkainen kangas tuntui mukavan eläväiseltä ja kevyeltä pidellä ja pitsi oli oikein somaa noin niinkuin ikkunaverhoksi. Niistä sitten piti kätevästi tyttärelle tuleman aivan herttanen pitsimekko ihan tuosta nuin vaan ja kätevästi.

Vaan kuinka sitten kävikään. Persikka ja pitsi eivät halunneet työskennellä yhdessä. Persikka liruuksissaan koko ajan valui minne sattuu pitsin alta ja nuppineulat pujahtivat pois tuon toisen valkoisen kankaanretaleen rei´istä aivan kuin ompelijaa ilkkuen. Loppujen lopuksi mekkoa ommeltiin noin vuorokausi, helma purettiin kahdeksan (8) kertaa, nilkkapituisesta mekosta tulikin polvipituinen, hihallisesta mekosta hihaton. Kauluksetkin näyttivät lähinnä epäonnistuneilta huuli-implanteilta.

Tarttee vähän rauhottua ja toivoa, että ompeluitsetunto palaisi takaisin tämän syksyn aikana. Pistän pillit pussiin, puhisee pitsin piinaama.

Opi uimaan. 

Otsikko suoraan taustalla raikaavasta lastenlaulusta, koska tämän tekstin kirjoittajalla on vähäisestä yöunesta johtuvaa aivojen vajaatoimintaa havaittavissa tänään erityisen runsaasti. Minkä tuolle mahtaa, että toverin luona yökyläillessä ei juurikaan malta nukkua. Paljon mukavampaa on pelata lautapeliä, muistella vanhoja ja hirnua katketakseen. 

Viime aikojen kertakaikkisen hillitön kirpputoriroudaaminen alkaa olla loppusuoralla. Toisinaanhan tuppaa käymään niin, että yhtä paljon kuin tavaraa lähtee sitä myös tulee, mutta tällä kerta jäätiin reilusti voiton puolelle. Olohuoneen seinälle löytyi kirsikkapuu suoraan armaan kuomani pensselistä ja tänään paikalliselta Rompetorilta Arabian vanha kukkanen lautanen, joka on väritykseltään aivan täydellisen sininen.

Tässä kun ryhdistäyisi sen verran, että hommaisi lautaskiinnikkeitä ja nostaisi seinälle kunniapaikalle tuon sinisen kukkasen, Arabialta saadun Ullan ja Donna Wilsonin partaukkelin, joka taannoin Kööpenhaminen tuliaisena kotiin kannettiin. Siinä seinällä niillä kolmella olis yhessä niin mukava olla!  

Sekalaista tiistaita.

Tärkein ensin: aurinko paistaa! Toiseksi tärkein: huomasin justiin, että puista lentelee lehtiä maanpintaa kohti ihan kauheeta vauhtia! Tärkeämpää on siltikin se, että aurinko paistaa ja ihan vaikka vaan sen kunniaksi ja siksi, että kun on ollut kauheesti kaikkea muuta tekemistä, niin lävähtää ruutuun joitain otoksia kuluneelta kuukaudelta.

Lastenhuone on pysynyt melko samassa asussa viimeiset pari vuotta. Sänky on vaihtunut isompaan ja verhot vuodenajan mukaan. Nyt tuo vihreävalkoinen on jo vaihtunut toiseen. Sänky kasvoi pituutta, joten hylly oli laskettava seinältä pöytähyllyksi. Sateen turmelevat punaiset tuolit olisi jo aika saatella kohti maalikupruisten tuolien hautausmaata.

Synttäreitä vietettiin viime kuussa. Kuusivuotias sai toivomansa Sonic-kakun ja kolmevuotias prinsessaunelmansa. Melkonen hörhellys siitä tulikin, pitsiä oikein koko haaveen edestä! Samainen tytsy sai kummitätiltään lahjaksi puukengät, jotka ovatkin olleet kovassa käytössä siitä lähtien. 

Nyt paistan mainion kalan. Vielä on kesä!

Arkea.

Meillä on nyt eskarilainen. Vuodet rynnii eteenpäin siinä määrin joutuisaan, että aivan pitää itseään pysäytellä harva se päivä nauttimaan tästä hetkestä ja siitä, kun kaikki on niin hyvin. Viime yö meni jännittäessä, siis lapsen maamolla, sillä ihan justiinhan vasta ite olin koululainen! Kuusivuotias itse laski koko kesän innoissaan öitä eskarin alkuun ja kuuleman mukaan ensimmäinen päivä meni ihan sika hyvin.

Arki on arkea siinäkin mielessä, että täällä on viimeinen viikko kammettu tavaraa kirpparikasaan ihan armottoman raakalla kädellä. Pientä väljyyttä elinympäristössä alkaakin olla havaittavissa, vaikka vieläkin varmasti armottomasti karsitaan. Tänään on pumpattu kaksi kirpputoripöytää ja pari rekkiä täyteen ja mikäli tahdot helpottaa marjatan urakkaa, niin salainen tunnus on Kirpparilla 74/75. Lisäksi muutama pieni asia päätyi huuto.nettiin. Olisi oikein mukavaa, mikäli kampe päätyisi uuteen hyvään kotiin! 

Arkea arvostan ja lähen kuoriin potaattia.