Jänöjä.

Siinä on pupu eestä, pupu takaa, pupu istuu, pupu makaa. Kaksi karvaista uutta perheenjäsentä.

Tässä talossa asuu eräs viisivuotias, jonka sydän lämpenee kovasti eläimiä kohtaan. Kerran sadesäällä talsimme kohti leikkipuistoa, kun tuo mainittu kaveri huomasi tiellä erityisen suuren kastemadon. Se olisi tietysti pitänyt saada mukaan ja maamonsa lupasikin ottaa sen talteen, sitten kun talsittaisiin takaisin kotia kohti. Kotomatkalla kohtasimme kuitenkin järkyttävän näyn, kun tuo pikkanen matonen oli jäänyt auton alle ja makasi tiellä henkitoreissaan. Aivan siinä meinasi maamollakin tirahtaa tippa silmäkulmaan silkasta myötätunnosta.

Tänään aamulenkillä kuulin toverin hankkineen perheeseensä pari pupujussia ja ylistyksen siitä, että voiko parempaa olla, kuin istua kaninhäkissä jänö kämmenillä ja silittää sen pehmeää turkkia? Myyntipuhe osui ja upposi ja niin lähti meikämarttakin kaninhakumatkalle jälkikasvunsa kanssa. Vasta pupunhäkeillä huokailijoille selvisi, että kumpikin saisi valita itselleen oman pitkäkorvan. Aivan siinä meinasi maamollakin tirahtaa tippa silmäkulmaan silkasta ilakoinnin seuraamisesta.

Ohan ne sympaattisia, niin talttahampaat kuin hoitajansakin.