Näytetään tekstit, joissa on tunniste LOPPIS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LOPPIS. Näytä kaikki tekstit

4/28/2015

Maanantaita.
Maanantaisin meillä on yleensä varsin siistiä, jokainen kampe on siellä missä kuuluukin, koska sunnuntain talonäyttöä varten on hinkattu paikat esittelykuntoon. Siinä tiistai-iltaa kohden viimeistään alkaa kuitenkin taas näyttää siltä, kuin ei olisi hetkeen laitettu tikkua ristiin, jos tiedätte mitä tarkoitan. Sitä kutsutaan elämäksi, mutta olisihan se mukavaa, jos tuo harmonia säilyisi edes ihan hiukkasen pidempään. Vaan eipä kestä, koska koti on elämistä varten.

Sunnuntaina läväyttelin kirpparilöytöjä pitkin asuntoa, lipastojen päälliset on justiin niitä oivallisimpia paikkoja tämäntyyppiseen säilyttämiseen. Niin on kyllä nättejä nämä löydöt, että saattavat hyvinkin maastoutua paikoilleen siihen seuraavaan sunnuntaihin asti. Yksi näteimmistä on RK Designin näytekappalejuliste, joka oli saanut kylkeensä pari ruttua. Tätä marjattaa ei muutama ruttu haittaa ja niinpä Riikka ystävällisenä kansalaisena lahjoitti julisteen olohuonettamme piristämään. Arvoisensa paikka on vielä hakusessa, ai että kun se on nätti! Tuota kuvassa näkyvää ja muita RK Designin uutuusjulisteita voi ostaa täältä.

Tytär shoppaili kirpputorilta itselleen Hello Kitty-säästöpossun ja ison rasiallisen helmiä. Voi sitä iloa, kun saa itsekseen kierrellä ja tuhlata omat rahansa just siihen, mikä itseään sillä hetkellä eniten miellyttää! 

Keittiön seinällä tikittää uusi kello*, jonka takana on LifeSaverHelsinki. Suosittelen kurkkaamaan linkin taakse, sieltä löytyy jo mm. ystäväni Hanna-Riikan suunnittelemia ihania Metsä-kuosisia tuotteita, Paola Suhosen värikkään leikkisää Pietaryrttiä sekä LifeSaverin omaa, ajatonta Ruutu-kuosia ja muita tuotteita. Saanan ja Ollin suunnittelema mallisto tulee kauppaan toukokuussa. Tuotteista esimakua on näkynyt ainakin Maijun blogissa. 

Näin tuli näköjään lisättyä linkki poikineen! Siinähän se tiistainen aamupäivä mukavasti kuluukin sitten linkkejä availlessa. Aurinkoista päivää, tää lähtee nyt pihalle imemään energiaa ja sen jälkeen hankkimaan muutaman lasipullon, jotta eilen keitelty sima saataisiin pullotettua. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta

4/01/2015

Unelmien täyttymys.
Meinasin ensin kirjoittaa tämän toilettikatsauksen otsikoksi Tavallisen ihmisen tavallinen vessa. Sitten päädyin katselemaan kuvia vessasta ennen remonttia ja tajusin, että eihän tämä ole mikään tavallinen vessa! Tämä on vessa, joka on ollut se vihoviimeinen vaihe tämän talon remonttia, jota on kuitenkin väännetty viimeiset neljä vuotta koko ajan enemmän tai vähemmän. Tuon vessan muutama neliö on tämän reilun kahdensadan neliön kokoisen talon viimeinen remonttikohde, joten se ei tässä talossa asuville kansalaisille tottavie ole mikään ihan tavallinen toiletti! Tekemisen iloa ja onnistumisia mutta myös stressiä ja unettomia öitäkin aiheuttanut monivuotinen remontti on vessan myötä valmis. On siis selvääkin selvempää: se on unelmien täyttymys.

Ja loppujen lopuksi se on kuitenkin vain ihan tavallinen vessa. Aika pieni, mutta kuitenkin ihan riittävän kokoinen, pöntöllä ei tarvitse könöttää polvet suussa. Ainoa kirvelevä tekijä on säilytystila, vaikkakaan meillä ei kyllä kauheasti purkkeja ja purnukoita harrasteta, joten eiköhän senkin kanssa selvitä. Seinälle kaavailin hyllyä, johon eilen jo materiaalit hankin ja maalasinkin. Tänään paikalleen mallaillessa iski tajuaminen, että toiletti on aivan liian pieni kyseisenlaiselle hyllylle. Tuo mainittu lisäsäilytystila päätyy siis koululaisen huoneeseen työpöydän päälle, joten ei onneksi kuitenkaan mene hukkaan.

Tulin hankkineeksi myös kolme murattia, kun olivat alennuksessa, kolme vitosella. Koska tiedän oman taipumukseni aiheuttaa vihertäjille nopea (joskin tahaton) kuolema, niin olen ääneen näille kolmelle eilen taloon muuttaneelle vannonut tekeväni kaikkeni, jotta saisivat elää mahdollisimman pitkän elämän. Googlaan, kastelen, pöyhin, kannan valosta varjoon, otan mukaan etelänlomalle, laskettelurinteeseen ja uimahalliin. Mitä tahansa, jotta pysyvät tyytyväisinä! Tai edes hengissä

Prismasta löytyi kivan rouhean tuntuinen saippuakuppi ja hammasharjamuki. Kaisan kirpparikasasta taas pelastin kultaiset vetimet, joita en omin lupineni uskaltanut vielä mennä paikalleen asentamaan, mutta tulevat antamaan mukavasti säihkettä toilettiin sitten, kun paikalleen pääsevät.

3/30/2015

Ruusujen muistolle.
Niin monta kertaa kuin olenkin vouhottanut remonttia tehdessä milloin missäkin huoneessa, että nyt lähtee viimeiset ruusut, niin vasta nyt ne lähti ihan oikeasti! Tämän talon päätoiletista on kirjoitettu tämän blogin neljän vuoden historian aikana tasan kerran, oikeastaan ihan ymmärrettävästä syystä. Tuo postaus kaikkine ruusuineen löytyy täältä. Heippahei ruusuboordi ja lasitiili-ikkuna! Olitte todistamassa montaa helpotuksen hetkeä näiden vuosikymmenten aikana, vihdoin saatte levätä.

Kuten ehkä alun ilokoivasta tekstistä voi kätevästi huomata, niin uusi vessa aiheuttaa runsaasti onnellisia tuntemuksia. Tästä työstä on annettava jälleen kerran kiitos sille, jolle se kuuluu, eli tämän talon ahkerammalle aikuiselle. Kiitos siis hälle, että pari vuotta autotallissa odotelleet kalusteet pääsivät lopulta oikeille paikoilleen. 

Muutama vuosi takaperin tulin hankkineeksi vessaan aivan tavallisen kaapin, jonka päällä on aivan tavallinen lavuaari. Ainoa kriteeri oli, että syvyyttä ei saanut olla kalusteissa liikaa, koska wc on tilana melkoisen pieni. Samalta reissulta Ikealta ostin samispeilit talon kumpaankin vessaan. Tuossa peilissä kohtaa hinta ja mukavan ajaton ulkonäkö nätisti. Puu tuo mukavaa pehmeyttää muuten melko kovikseen tilaan. Edullisesti siis tiukan budjetin rajoissa yritetään tehdä omannäköistä ja ajatonta, käyttöäkin toivotaan kestävän mahdollisimman pitkään. Valaisimen suhteen oli ihan muut suunnitelmat, mutta kun tuo palloinen kaveri tuli kirpparilla vastaan, niin se oli sitten siinä. Seinälaattaa jäi yli keittiön pikkurempasta, joten ne päätettiin hyötykäyttää, jonka lisäksi tuota valkoista laattaa ostettiin toinen neliö lisää. Lattialaatta taas jäi yli alakerran pesuhuoneremontista, joten nekin otettiin hyötykäyttöön. Kaappien vetimet vaihtuvat vielä toisiin, kirpparilöytöjä nekin.

Kuten kuvista näkyy, niin pikkusen on vielä kesken, kun kaksi tärkeintä elementtiä puuttuu, mutta kuitenkin on valmista. Kovin on valjun oloinen vielä tässä vaiheessa, eikä hämärässä otetut kuvat ainakaan auta asiaa, mutta ehkä niistä vähän suuntaa saa tuosta toiletin muodonmuutoksesta. Hyllyä ja muuta pikku viritelmää on toki ajatuksissa, sitten kun niiden aika on. 

Kohta kelpaa asioida ruusujen muistolle.
(Ettei aivan mustavalkoiseksi menisi, niin tässä hieman väriterapiaa. Ihania oksia saatiin eilen ja yhtä ihania annettiin. Eikä anneta lumisateen lannistaa!)

3/13/2015

Hylly ja siivoushullu.
Nyt on raivattu kuulkaa, ja raivataan edelleen! Sosiaalista mediaa ja lähipiiriäni seuranneena on todettava, että en suinkaan ole yksin tämän kevätsekoamisen kanssa ja sehän nyt varsinkin passaa. Ei tartte yksin vauhkota kirpparikasojen ja kierrätyspisteen äärellä.

Keittiöön on saatu hylly paikoilleen, kuten kuvista näkyy. Myös valaisin on saanut parinsa rinnalleen, joskin valaisimen polttimo oli ottanut postissa sen verran osumaa, että ei tuota enää valoa. Uusi polttimo on siis hankintalistalla, mutta onneksi ulkoa virtaa valoa tähän vuodenaikaan runsaasti ja pitkälle iltaa, hyvin pärjätään yhdenkin valaisimen voimin.

Tykkään siitä, miten melkoisen pienellä vaivalla keittiö sai ihan uuden ilmeen! Monesta pienestä asiasta syntyy yksi iso ja jo pienikin muutos nostattaa taas uutta raivaus- ja siivousintoa, kun ei kestä katsella uutta muutosta kyönäsessä seurassa. 

Keittiössä häärää eräs rastapäinen nelivuotias, joka sai vesirokossa kannettavakseen runsaasti isoja rakkuloita myös päänahkaan, mikä miellyttävä ajatus. Hiusharjan näkeminen on aiheuttanut paniikkikohtauksen ymmärrettävästä syystä, mutta eilen illalla tuokin takkupesä saatiin ojennukseen. Terveitten kirjoissa aletaan olemaan muutenkin, joten pienimuotoinen eristys ja sitä myöten iskenyt raivaushinku pitänee hetkeksi aikaa hyllyttää ja keskittyä nauttimaan auringosta ulkoilmassa.

Laatat odottavat vielä saumausta, kun täydellistä saumaväriä etsitään. Ajatuksena on, että väri olisi mahdollisimman samaa sävyä betoniseinän kanssa, jotta tuo seinän yläosa ikäänkuin valuisi laattojen saumoihin ja sitä myöten yhdistäisi seinän kaksi eri osaa yhdeksi. Siinä varsin yksinkertainen asia mahdollisimman monimutkaisesti kerrottuna. Tuo kuvassa näkyvä saumaväri alkaa itseasiassa olemaan jo aika lähellä sitä mitä haetaan ja luultavimmin siihen päädytään.
Loppuun vielä arkea ja aurinkoa olohuoneessa. Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa itse kullekin!

3/09/2015

Terveisiä.
Tänään on ihan selkeästi täälläpäin kotomaata kevään ensimmäinen päivä, ainakin auringonpaisteesta ja yleisestä keväthehkutuksesta päätellen. Kyllä kelpaa ottaa ikkunan läpi aurinkoterapiaa, kun useamman yön itseään raapinut vesirokkopotilas tuhisee taustalla pois univelkojaan.

Keittiö on edelleen vaiheessa. Laattoja ei ole saumattu, valaisimen kaveria ei ole ripustettu, hylly odottaa tasolla pääsyä seinälle. Vessaremontti on edelleen vaiheessa, eli sitä ei ole aloitettu. Vessan aikatauluksi laitettiin leväperäisesti "talven aikana", joten kyllä sen suhteen on alettava ahkeroimaan, ettei mene kesätöiksi. Ja remonttiin ei meinaan tässä talossa kuluteta enää yhtäkään kesää, sen voin kertoa! Eli vessaremontin aika on ihan näillä näppäimillä. Koululaisen parvisänky on maalaamatta, seinä paklaamatta ja siistimättä ja tavarat huoneessa ihan yhtä levällään kuin pari viikkoa sitten. 

Kaikkeen tähän on hyvä syy ja nyt kerron miksi. Siksi, koska on lasketeltu ja lautailtu, hiihtolomailu pohjoisessa, oltu poron kyydissä ja syöty ranskalaisia. On ostettu ja saatu kukkia, nähty ystäviä, yökyläilty ja naurettu enemmän, kuin edelliseen puoleen vuoteen yhteensä. On kertakaikkiaan nautittu elämästä ja huomattu miten se kantaa. 

Elämä on ihmeellistä.

Pst. Ainiin, alunperin piti kirjoittaa nuista herttasista kaatimista, jotka parin päivän takainen pikainen Ikea-kierros tömäytti verkkokalvoille ja jotka päätin tarvivani, niin ankaraa raivausta kuin muuten talossa yritänkin harrastaa. Elämä on ihmeellistä ja korkki aina vain yhtä kaunista.

1/12/2015

Vanhaa ja uutta.
Suurimmaksi osaksi vanhaa, tuolla eteisessä. Ei ole kauheasti päässyt muuttumaan sitten viime kerran, kun siellä on tullut kuvattua. Ja mitäpä sitä hyvää muuttamaan! Jos kaikki toimii ja silmää miellyttää, niin jollottakoot sitten noissa asemissa siihen asti, kun toinen mieli iskee.

Viime viikon lopulla suuntasimme kierrätyskeskuksen laattavalikoimaa tutkailemaan. Saattaa nimittäin hyvällä tuurilla olla niin, että keittiö tulee kokemaan jonkinsorttista muutosta tässä, kun aikataulu antaa periksi ja ylipuhuminen tuottaa lopullista tulosta. Laattoja ei päätynyt auton peräkonttiin asti, mutta tuollainen ihmeellinen häkkyrä kyllä. Jos joku sattuu tietämään tuon härpäkkeen oikean käyttötarkoituksen, niin saa huikkailla. Koska itse en sitä tiedä, niin saa vapaasti antaa mielikuvituksen laukata. Tuo mainio häkkyrä oli sen verran hauska, että kotiinhan se oli raahattava! Nyt se saa roikutella pienempien takkeja, tuollaiset metrin mittaiset kun eivät isompaan hengaritankoon yllä.

Häkkyrässä itsessään on olemassa vain kaksi koukkua, joten sain kaivaa keittiön laatikosta esiin Kööpenhaminasta hankitut kupariset S-koukut. Ostohetkellä niille ei ollut mitään suunniteltua käyttötarkoitusta, joten ihan selkeästi ne oli kuin tähän naulakkoon tehdyt! Samaisen joulukuisen Tanskan matkan tuliainen on myös mustan seinän pyöreä kuparinen hengari, joka kuvissa roikottelee erästä erittäin ryppyistä vaatekappaletta.