9/29/2012

Että pihalla ei olisi paha mieli.
Tämä syksy on ollut melkoista kuran ja hiekan tuottamaa imurointia ja vaatteen pesua. Koko piha on ollut meinaan ihan huller om buller, kun kauhean ahkera miesväki on kaatanut siitä kahdeksan puujättiläistä, purkanut terassin, siirtänyt pensasta ja puuta, rakentanut muuria ja kaivanut niin maan perusteellisesti. Meikämarjatta heitteli eräs päivä ruohonsiemeniä, ja siinä se oman selän taputtelu siltä osin sitten olikin.

Ruohoa ei täten näy enää eikä vielä mailla eikä halmeilla. Hiekkaa ja multaa piisaa ja sekös on saanut pihamökinkin masentumaan. Tänään tämä emäntä päätti hieman korottaa tuon mainitun mökin itsetuntoa ja ehostaa sitä hieman. Samalla huijasin koko pihaa, joka nykyään luuleekin olevansa jo valmis ja nuoruutensa kukoistuksessa, vaikka oikeasti on pelkkä yksi iso multakasa, jossa töröttää muutama kivenlohkare. Mutta ei kerrota sitä sille.

Omia kaappeja ja varastoja penkomalla löytää kaikenmoista tarpeistoa, jonka olemassaolon on tyystin unohtunut. Purkkia ja purnukkaa on siinä määrin, että kaatopaikkakuorma alkaa olla huippukorkeudessa. Keittiön matto rullattiin hyvinkin kätevään paikkaan odottamaan pesulle pääsyä. Öö oisko ollut joskus kesäkuun tienoilla. Vaan tuleehan se kesä ensi vuonnakin!

9/28/2012

Julkinen kirje eräille veljeksille.
Tuossa taannoin menneisyydessä oli eräs talo, jonka alakertaa hallitsi ihan kelpo veljestrio. Tuolloin 17 vuotta sitten, ja vähän sen jälkeenkin, myös meikätytsy vieraili talossa useaan otteeseen. Siinä iässä oli mielessä monenlaiset asiat, joista mainittakoot vaikkapa kolmiraitaverkkarit, uimarannan koppeihin piirtely sekä muu syvällinen toiminta. 

Veljesten asuttaman talon alakerrassa sijaitsi takkahuone, jonka oli vallannut tuon oivan veljesjoukon tietokonepöydät sekä muu niihin liittyvä nörttiaineisto. Tuo mainittu huone siis suorastaan tursusi nuoruuden innokkuutta, teini-ikäisen tunnekuohua sekä runsain määrin hikeä ja finnejä. Yksi asia on, jota ei tuo meikämarjatan lapsuudenkuva huomannut. Nuo pojat olivat myös ilmeisen kovia syömään purukumia.

Takkahuone toimitti tietokonehuoneen virkaa vuosikaudet. 
Pari viikkoa sitten sai tämä martta innokkuuden iskun ja ryhtyi tuota entistä tietokoneluolaa, nykyistä takkahuonetta uudistamaan. Patterin välistä löytyi cd poikineen sekä joitain muita tärkeän oloista tarpeistoa. Tarkka maamo pisti ne tietenkin hyvään paikkaan talteen, jotta veljekset saavat ne sitten, kun seuraavan kerran tulevat ohikulkeissaan käymään kahvilla. Ensiksi maalattiin uusiksi takka, ikkunanpielet, seinät ja ovet. Sitten päästiinkin lattian kimppuun.

Kaksi iltaa kesti lattian hiominen ja ankarista peittely-yrityksistä huolimatta alakerran peitti hienon hieno pölykerros. Imuroinnin ja pesun jälkeen seurasikin purukumiosuus.

Veljekset hyvät, kuulkaa pieni sananen siitä, kuinka purukumia tulee käyttää mutustamisen jälkeen. Sen voi joko a) nielaista (jota ei tietenkään saa suositella), b) heittää pensaaseen (jota ei tietenkään saa suositella), c) paikata auton kumi (kuten pikku-Matin autossa mutta sitä ei tietenkään saa suositella), d) vetää alas vessanpöntöstä (jota ei tietenkään saa suositella) tai e) laittaa se vain kertakaikkiaan ihan yksinkertaisesti roskakoriin. Tiedättekö veljekset, että lattialankkujen korjaaminen tai jonkinsortin rakojen paikkailu purukumilla ei ole vaihtoehto?

Nyt säälikää, säälikää oikein kovasti tätä kämmenmustelmaista matamia. Pari iltaa sitten tuo mainittu hakkasi kolme tuntia purukumia pois lattialankkujen välistä. Raaputti, hakkasi, hiersi, paukutti, jyysti, raapi, monotti. Kymmenen vuoden Hubbabubat istuu meinaan melko kovassa. 

Ps. Mitään talteen niitä patterin välistä löytyneitä tavaroita laittanu. Pistin roskiin. Kosto on sulonen.

9/26/2012

Apetta laukkuun.
Tässä talossa asuu sellainen keskivertokokki. Ehkä jopa keskitasoa heikompi, mitä tulee ruoantekoinnokkuuteen ja varsinkin uuden oppimiseen. Kun se vaan on niin älyttömän kätevää näprätä päivästä toiseen niitä samoja makaroonilaatikoita, kaalipatoja, uunikalaa ja perunamuusia. Eipähän noissa mainituissa mitään vikaa sinällään ole mutta vaihtelu virkistää, sehän on karu fakta.

Lehdistä on mukavaa kuolata erinäisiä reseptejä. Niissä on kaikkia kummallisia ruoka-aineksia, joita ei ole tiennyt olevan olemassakaan. Niissä käytetään joskus kummallista kieltä, joka pitää tarkistaa googlesta. En testaa niitä, ikinä. Vaan onnekseni omistan sisaren, joka on erittäin hanakka testaamaan uusia makuelämyksiä ja sitä myöten myös tämä kaavoihin kangistunut matami saa kokea uusia tuntemuksia makunystyröissään.

Alla oleva resepti on peräisin Pirkka-lehdestä ja se on tämän hetken ehdoton ruokasuosikki tässä talossa. Se on nopeahkotekoinen ja varsin raikas. En kirjoita, että lapsetkin tykkää, koska lapsista ei koskaan tiedä. Yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Kirjaan reseptin tännekin  talteen tulevaisuuden varalle. Että muistaa sen sitten, kun makaroonilaatikko alkaa jälleen kerran punkea korvista pihalle.

Vuohenjuusto-munakoisopasta
4 annosta

1 (400 g)munakoiso
3 (250 g)tomaattia
1 iso (120 g)sipuli
2 - 3 rkl oliiviöljyä
2 rkl kapriksia
1 tl timjamia
1/2 tl suolaa
mustapippuria
250 g pastaa
1 pkt (200 g)vuohenmaitojuustoa 
1/2 - 1 ruukkua rucolaa
 
1. Leikkaa munakoiso kuutioiksi. Kuutioi myös tomaatit ja hienonna sipuli.
 
2. Ruskista munakoisot öljyssä useassa erässä ja siirrä ne lautaselle. Kuullota sipuli. Lisää sipuleiden joukkoon ruskistetut munakoisot, tomaatit, kaprikset ja mausteet. Hauduta kannen alla 5 - 10 minuuttia.
 
3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Paloittele vuohenjuusto ja revi rucola.
 
4. Annostele pastaa, munakoisoseosta, vuohenjuustoa ja rucolaa kerroksittain lämmitettyyn tarjoilukulhoon tai kokoa annokset lautasille. Tarjoa heti.
 
Ps. Löysin erään navetan ylisiltä herttasen kulhon, jossa töröttää ylikasvanut banaaniterttu. Tuo ylinen tulee toivon mukaan teettämään tulevina vuosina runsaasti töitä mutta toivottavasti myös täyttämään erään monivuotisen unelman. Sillä ilman unelmia ihminen on köyhä.

9/24/2012

Joojoo, meen ihan kohta.
Nyt ei malta nukkua meinaan, sillä meikämarttaan on iskenyt kaamea remontti-innostus! Takkahuone on lattiaa vaille valmis, portaisiin maali ostettu, eteiseen tapetti ja välioviin maalit. Eräältä vanhalta vintiltä pelastettiin lauma pärekoreja, joita on nyt putsattu ja maalattu uuteen uskoon. Kyä mää sanon, että kyllä tästäkin joskus vielä valmista tulee! Huomenna edessä seuraava rautakauppakierros ja sitten ei muuta kun pensseli heilumaan.

Kuvat varsin aiheen vierestä parin päivän takaa, kun maamo päätti raskia luovuttaa monen vuoden takaiset paperinuket lastensa leikkeihin. Paperinuket jakautuivat viisivuotiaan toimesta varsin oivasti: viisivuotias oli Tommi, kaksivuotias tietenkin Annika, äiti oli Peppi (tai Pippi Longsnyrt, kuten isoveli sanoo, tai vaihtoehtoisesti pikkusiskon käyttämä Pippi Lonttis) ja iskä oli tietenkin apina. Illalla viisivuotias luki Tommille iltasaduksi joulupukkikirjan sekä erään toisen ja pikkusiskolla tuli hätä, kun Annika meni hukkaan juuri ennen nukkumaanmenoa. Sängyt tehtiin tulitikkulaatikoista ja kodit kenkäpokseihin. Kannatti raskia luopua.

9/20/2012

On syksy niin ihmeellinen.
Minä kaikkea ymmärrä en. Miten vihreä maa värin uuden nyt saa? Ja miten se laulu sitten jatkuikaan, ei sen väliä.

Syksy on ihmeellinen, siitä ei mihinkään pääse. Olisiko niin, että myös mielialat saattavat heittelehtiä kuin kauden keli ikään. Ensin on tyven, sitten sataa yhtäkkiä kuin saavista kaataen. Sen jälkeen paistaa ja sataa yhtä aikaa, sitten pelkästään paistaa ja tulee hiki. Sitten putoilee rakeita ja lopuksi niskaan kosahtaa taas kaatamalla vettä. Vaan eipä anneta sen lannistaa! Missään mielessä.

Takkahuonetta on maalailtu. Eilen kaksivuotiaan ja ankaran laulannan suotuisalla avustuksella maalattiin seinät toisen ja kolmannen kerran ja katto ensimmäisen. Viimeksi mainittu näyttääkin imuttavan tuota valkoista ainesta melkoisesti, joten jää nähtäväksi montako kerrosta siihen lienee pitäkään lähipäivinä vielä sivellä. Tuhkaluukku sai värin oivan, joka aiheutti eräälle perheen aikuiselle melkoisia vilunväreitä. Sanokaa silti mun sanoneen, että kaikkeen se on tähänkin asti tottunut, joten eiköhän liene tule tottumaan myös erääseen äkkimakiaan tuhkaluukkuun.

9/17/2012

Hamsterin kissan päivät.
Kierrätyskeskus on ompelijan oiva ostosparatiisi. Ei sieltä suuremmin mitään kangaspinkkoja vastaan kävele mutta kaikkea muuta kyllä. Tänään hamsteroin nappeja taas ison kasan ja neljä vetoketjuakin edellisten seuraksi. Lisäksi kassan kautta takkahuonetta koristamaan lähti varsin hellyttävä punasavinen tuikkumotti. Hamstraaja köyhtyi parin euron verran koko pussillisesta tarpeellista tavaraa. Enää puuttuu kangas ja sen kaveri. Olisiko jollain teillä toverilla kenties mahdollisesti ehkä veikata jotain maukasta ja kohtuuhintaista kangasta taikka sellaisen myyjää? Ei taho tarttua haaviin vaikka miten koittaa bongailla. Varsinkin, kun budjetti on rajallinen.

Kolmen illan vääntönä valmistui tänään villatakki kaksivuotiaalle termiitille. Tällä kertaa kässän-open painajaista seuraillen mutta kuitenkin varsin omavaltaisesti. Tätä takkia tehtiin meinaan neulomuspuikkojen sijaan virkkuukoukun avustuksella. Pikkaasen oli meinaan jännittävää, että osuuko mitat kaksivuotiaalle vaiko isoveljelleen, mutta lopulta takin alkuperäinen omistaja oli passeli takin sisään. Vähän vaihtelua villatakin vääntöön, tuo tuollainen huikean jännittävä puikon vaihdos. Huh, melekeen päätä huimaa.

Sain kukon synttärilahjaksi. Se vartioi hiljaisena seisovaa ompelukonetta, ja on söpö. Maukkaat kortit ostin Polkka Jamilta.

9/15/2012

Alin kuva täältä.

Nyt mentiin alas.
Tänään istuksittiin lintutornilla syömässä lounasta muovipurkista. Olipa luksusateria oikein, kun makaroonia, jauhelihapihvejä ja ketsuppia. Päälle pientä tihkusadetta, posket punaava tuulenviri ja lämmittävä aurinko. On sitä hullumpiakin lounaita joskus syöty.

Yhtäkkiä siinä kaikessa rauhassa istuskellessa iski aivan järetön remontointi-innokkuus! Kaaheeta, meinasin samantien ryykiä rautakauppaan mutta onneksi kaapeista löytyi täysi purkki valkoista maalia ja pari pensseliä, joilla päästä alkuun. 

Talon alakerta on murheenkryyni. Siksi kai, että sille ei oltu vielä tähän päivään mennessä tehty mitään ja koko urakoinnin ajattelu vaikeutti yöunien saantia jo jonnin verran. Olipa ilo, että yhtäkkiä vain tuli olo, että nyt meinaan lähtee niin lapasesta, sillä alkuun pääseminenhän se ruukaa olla se urakan kovin koitos monesti. 

Tuo takkahuone kaipaa ainoastaan erittäin runsain määrin valkoista maalia sekä vaalean puun lämpöä. Sitten kun se on valamis, niin tämä martta aikoo hankkia ainoan Sarjattoman, johon palavasti ihastui. Vähänkö siitä olis mukava särpiä kuumaa juomaa ja katsella takassa rätisevää tulta pakkasen ulkona paukkuessa. Aika herkkää.

9/13/2012

Pyöreät on muodot sen.
Pari viikkoa sitten sai tämäkin matami olla viettämässä mukavaa iltaa LEHTORINNE design studion vieraana eteläisessä osassa kotomaatamme. Reissu oli pikainen, sillä kyseessä oli vain yhden illan pikapyrähdys ja suurimman osan päivästä istuimmekin toverin kanssa autossa. Vaan mikäs istuessa, kun seura on makosaa ja määränpäässäkin sai nauraa mahan kipeäksi! 

LEHTORINNE design studio kuvailee itseään näin: Lehtorinne design studio on suunnittelun, muotoilun ja sisustamisen toimisto, joka keskittyy omaan persoonalliseen tapaan tutkia ja toteuttaa designia. Tuotteet ovat suunniteltu suomalaiseen kotiin, jossa laatu ja käytännöllisyys kohtaavat. 

Aiemmin pakersin tekstinpätkää kyseisen yrityksen monikäyttöisestä kalenterista. Nyt tuon kalenterin kaverina olohuoneessa majailee varsin oiva puunpitelijä, pyöryläinen halkoteline. Kävi nimittäin niin, että pari viikkoa sitten kotiinpäin ajellessa autossa olikin huomattavasti vähemmän tilaa kuin menomatkalla, sillä iltapalan lisäksi saimme mukaamme myös nuo oivalliset telineet. 

Olohuoneesta puuttuu enää takka. Tärkein on tietty, että puut on nätissä paikassa. Tarkalleen ottaen tämä martta pitää puusta kaikessa muodossa siinä määrin, että ei sen väliä, vaikka talossa ei takkaa tulisi koskaan olemaankaan. Pääasia, että on puuta. Luonto meinaan rulettaa. Toinen pyörylä pääsi pitelemään kankaita ompelupöydän viereen. Kangasvarasto on tällä hetkellä todella surkealla tolalla, asialle täytyis tehdä jotain.

LEHTORINNE design studio on Habitaressa, osasto  6k89. Tervemenoa!

9/12/2012

Pimiä on syksyinen sadepäivä.
Se sataa, kuin saavista kaataen. Tänään pää on ollut tärähtänyt, vähän niinkuin katselisi elämää jostain oman tanakan vartalon ulkopuolelta. Mieli on hyvä mutta pää jotenkin sumuinen, ehkä pitäisi nukkua enemmän.

Kotomaamon elo on sitten jännittävää. Pari iltaa sitten vetäsin ihan yhtäkkiä tuosta nuin vaan kaapissa majailleella maalilla ruokapöydälle uuden asun. Mitään hioa tarvi, jos ei taho. Seuraavana aamuna viisivuotias ihmetteli, että miksi aamukaakaomotti ei lähde pöydästä irti. Ehkä se maali ei ollut ihan vielä kuivunut. Uusi väri vaatii totuttelua ja ehkä joudun nöyrtymään hiomakoneen puoleen ja palauttamaan toverin takaisin vanhaan  valkoiseen asuunsa.

Tänään on piristystä tuonut vastaleivottujen sämpylöitten ja jälkikasvun kanssa päiväkahville saapuneet toverit. Poimittu omenoita sateessa. Tekis mieli ommella.

9/10/2012

Näkyykö punaista?
Tämä martta meinaan näki, eilenkin. Onhan se niin, että tässä talossa asuu eräs varsin energinen ja kovasti liikehtivä kaksivuotias, joka tahtoo hiveltää ja testata jokaista käsiin sattuvaa tavaraa ja esineistöä. On tarkkaan mietittävä mihin jättää kynät, sakset, lompakon, kännykän, ostoslistan tai sukkapaketin, sillä varomattomuus kostautuu alle minuuttiin, se on ihan vissi.

Eilen lirutettiin kaakaota lempitermokseen, voideltiin voileivät ja pakattiin retkikori. Maamo teki virheliikkeen ja jätti korin lattialle siksi aikaa, kun kävi lennossa vaihtamassa koipiinsa housut tuuraamaan sukkahousuja. Sillä aikaa eräs jo mainittu elohopea oli ehtinyt käydä tekemässä retkikoriasioissa sen suuntaisia muutoksia, että lopulta oranssinen lempitermos oli heitettävä roskiin kilisevänä ja pakattava kaakaon sijasta mukaan mehua. Ihan näin kauniisti sanottuna, ei ollut mitenkään siro se ääni, joka lähti tästä martasta kun termospullon kohtalonhetket olivat käsillä.

Omenoita saatiin kuitenkin korit täyteen, eväät syötiin pimenevässä syysillassa kauan tyhjänä olleen talon rappusilla mutta mieli ei ollut hyvä. Se oli kuitenkin vain termos. Tavara. Eikö vähempikin keuhkoaminen olisi riittänyt? Kaksivuotiaat kun nyt vain sattuvat olemana itsepäisiä ja varsinkin ylettömän kiinnostuneita, lisäksi tuohon ikään kuuluu rasittavuuteen asti menevä innokkuus auttaa, asiassa kuin asiassa.

Yöllä päätin taas alkaa paremmaksi ihmiseksi. Lisäksi tuo uhmaikäinen ja silti aivan herttanen tytteli valvotti maamoaan aamuyöhön asti yöllisten laulusessioiden parissa. Tänään on äiti vähän väsynyt. Ja se on sille ihan oikein.