Kaikelle on aikansa.

Siitä on jo yli neljä vuotta, kun aloitin blogin, jonka tarkoitus oli kertoa suuren talon remontista. Vuodet vierivät ja vihdoin ja viimein remonttikin valmistui. Se vei pidempään, kuin osasimme kuvitella. Se vei enemmän voimia, kuin osasimme kuvitella. Blogi antoi enemmän, kuin osasin kuvitella.

Ei liene yllättävää, että tämän blogin taival alkaa olla remontin valmistumisen ja muuton myötä loppumetreillä. Blogin oheistoimintoja olen hiljentänyt ja poistanut tässä kevään mittaan jo pikkuhiljaa. Kaikelle on aikansa, ja niin tärkeä kuin tämä blogi onkin ollut nämä vuodet, tuntuu luonnolliselta suunnata kärsä kohti uusia asioita tässä samassa muutosten tuulessa!

Vielä tänään en kuitenkaan jäähyväispuheita lepertele, sillä yritän sopivan ajan löytyessä päivitellä blogia vielä jonkun kerran ennen muuttoa. Jäähyväispuhe odottakoon siis vielä jokusen viikon. Tänään tavallisena torstaina kuvissa talon ainoat suurinpiirtein kuosissa olevat nurkat sekä kesälomaa odottava kirjapino yöpöydällä. Korituolikin muutti pariksi viikoksi takkahuoneesta yläkertaan, kun nojatuolit pääsivät jo uuteen kotiin ja istumapaikoista on pulaa. Kaappeja on raivattu, mutta varsinainen pakkaaminen on vielä alkumetreillä. Vaikeinta on päättää, mistä pakkaamisen aloittaisi.

Aurinkoista torstaita toverit!

Muutosten tuulia.

Äkkiseltään voisi päätellä, että tässä talossa ei ole viime aikoina muuta tehty, kuin isketty yrttiä kasvamaan ja tuijoteltu mullasta pilkistäviä tovereita tippa linssissä. Voin kuitenkin nyt kertoa, että on tehty. On tehty oikeastaan enimmäkseen kaikkea muuta, kuin juuri tuota aluksi mainittua.

Pääsi käymään nimittäin niin onnekkaasti, että kotimme on myyty! Stressikäyrä on huidellut sellaisissa lukemissa tämän kevään, että edessä oleva muutto tuntuu pieneltä säädöltä kaikkeen viimeisimpiin vuosiin ja tähän kevääseen sisältyneeseen verrattuna. Olo on helpottunut ja iloinen! Edessä ei ole remonttia eikä rakentamista. Tulevaisuuden suunnitelmissa ei siinnä oikeastaan yhtään mitään suurta asumiseen liittyvää, ja se jos joku tuntuu hyvältä!

Muutto on tietenkin kuitenkin asia erikseen. Talo pitäisi saada tyhjäksi muutamassa viikossa ja aika paljon pitää saada nurkkia ja kaappeja raivattua, kun muuttaa reilusta kahdestasadasta neliöstä huomattavasti pienempään. Saattaa siis hyvinkin olla, että erinäisiä myynti-ilmoituksia tulee näkymään lähiviikkoina ympäri nettiä, kuin myös instagramissa. Joitain asioita on jo päätynyt uusiin koteihin ja hyvä niin. Muutto ei vielä konkreettisesti kuitenkaan näy nurkissa, mutta pikkuhiljaa on laatikoiden alettava vallata tilaa talossa.

Talokauppojen kunniaksi repäisin ja hankin itselleni kassin sekä esikoiselleni kesäksi paitoja. Retiisin taimet kurottelevat pihalodjusta kohti valoa ja mietin, että miten saisin kaavittua nuo kaverit elävinä mukaan muuttokuormaan.

Petteri.

Viime viikonloppu yökyläiltiin toverin luona. Nelivuotiaan innostamana testattiin sormenjälkitaiteilua, jonka seuraukseni syntyikin meikämartan etusormesta rykelmä ilmapalloja, jotka kuljettavat Petterin kohti myrskyä, ja toivottavasti myös sen yli. Piristäköön tämä omin käsin taiteiltu vaatimaton teos väsyneitä aamuja suoraan sänkyä vastapäätä.

Naruissa epätoivon vimmalla roikkuvan Petterin tilanne tuntuu hyvinkin tutulta, sillä eihän kansalainen monesti itsekään tiedä mihin suuntaan tuuli on milloinkin puhaltamassa ja toisinaan saa kokea olevansa suorastaan tuuliajolla omassa elämässään! Silloin muistakaamme lause nastataulun alareunassa: Sometimes shit turns into Diamonds. Kiitos tästä muistilauseesta Riikalle.

Samaisen kuoman kirpparikasasta pelastin myös lauantaina itselleni pussukan, jonka värimaailma oli kuin suoraan tuosta Petterin vappu loppui jännästi-teoksesta, joten niistähän tuli samantien kaverit. Pussukkaan ämppäytyy kätevästi kaikki yleensä valtoimenaan seilaava ryönä työpöydältä.

Katjalta ystävänpäivälahjaksi saatu solmukoru ja pari muuta kaveria killuvat taululla enemmänkin koristeena, koska ei taida tästä marjatasta tulla korujen käyttäjää kovasta yrittämisestä huolimatta. Mutta onhan nuo niin nättejä, että niitä ilokseen kattelee ihan vain tuossa koristeenakin!

Niin se vaan elämä kirkastuu.

Kuvissa yllä viime päivien paras ystäväni; vihreä saavi, jolla ei valitettavasti ole nimeä. Ehdotuksia otetaan vastaan. 

Aloitin ikkunanpesu-urakoinnin jo kuukausi sitten, kun oli se yllättävä etukevät, aurinko paisteli nätisti ja innosti ikkunanpesuun. Etukevät meni ja takatalvi tuli, joten ikkunat jäivät odottamaan taas uusia aurinkoisia päiviä, jotta ne ehdittäisiin kuurata valmiiksi ennen talonäyttöjen alkamista. Perjantaina oli kertakaikkiaan otettava härkää sarvista, jatkettava urakkaa ja näytettävä lialle kuka tässä talossa määrää! 

Puhun urakoinnista koska: tässä talossa on 25 ikkunaa, joissa yhteensä 116 pestävää pintaa. Päädyin tekemään tämän laskutoimituksen tilanteen ollessa 13/25,  vain todetakseni sen, että tuon asian tajuaminen teki puuhasta vielä entistäkin puuduttavampaa.

Ihan kevyesti saatoin viikonlopun aikana pari kertaa huomauttaa vähän ympäriinsä, että pesen tässä nyt ikkunoita. Ihan tosi hyvällä mielellä siis, eikä yhtään säälipisteitä keräillen. Eräs toveri kehotti hankkimaan ikkunanpesuun tarkoitetun vempeleen, jotta urakka tuntuisi edes hieman pienemmältä. Kiitos vinkistä mutta anteeksi vain; tosisuomalainen vääntää sisulla ja ärräpäitten kanssa loppuun sen minkä on aloittanut! Siihen mitään teknisiä vimpaimia tarvita, ei ne antisajan martatkaan tarvinneet tekniikkaa avuksi. Jos ikkuna jäi sameaksi, niin sanomalehdellä hinkattiin ja niin tuli vain tuli puhtosta ihan ilman uudenmaailman härpäkkeitä. Ehoton ei tähän väliin myös sille, että palkkaisin ulkopuolista apua ikkunanpesuun! Minä oon ikkunani kuolannut, niin minä ne myös pesen! 

Sitäpaitsi, ikkunoita pestessä kokee monenlaisia asioita. Eräänkin ikkunan aukaiseminen oli jo itsessään kokemus, mutta toisesta ikkunasta syntyi jo suorastaan elämys, niin monenlaista kyönää oli lasin pintaan ehtinyt kertyä. Lisäksi tuon mainitun elämysikkunan välistä lähti lentoon mitä kaunein perhonen. Nämä kokemuksetko olisin lahjoittanut ulkopuoliselle? Tai huristanut teknisellä laitteella tuon perhosparan hermot riekaleiksi?

Tiedättekö mitä, ikkunanpesu synnyttää myös toisenlaisia elämyksiä, mutta niistä lisää sitten, kun häpeän pilvi on pääni päältä poistunut ja pystyn taas katsomaan jauhelihaa silmiin. Ja kyllä kiitos, ensi vuonna aion pestä ikkunani tekniselle vempeleellä. Se on yksi asia, joka on aivan varma!

Korukätköt.

Tässä talossa on sen verran pieni ja remonttia kaipaava toiletti, että siellä ei ihminen suinkaan halua armaita helyjään säilytellä. Näin ollen korut maleksivat pitkin ja poikin työpöytää, joten tietokoneen edus on ollut väistämättä kaikenlaisen pienen tai suuremman härpäkkeen valloittama.

Vaan eipä ole enää, kun Kööpenhaminan tuliaisina kotiin kulkeutui mitä mainioin korulipas, jossa on aivan herttasesti jopa peili! Materiaaliltaan tuo harmaavalkea säilytin on ihan vain pahvia, mutta uskoisin näin aikuisen käytössä olevan kuitenkin ihan tarpeeksi kulutusta kestävä. Hintaa tälle säilyttimelle jäi huikeat kolme euroa, joten kovin suuria vaatimuksia ei liene hänen hartioilleen ole tarpeellista laskea. Vaan sielläpä säilyy lempikorut nätisti tallessa!

Yksi ehdottoman tärkeä ja ikuinen tuliainen taas oli tuo musta timantti. Materiaaliltaan se on puuta. Paras ominaisuus siinä on tietenkin äkäset magneetit, jotka pitävät osaset tiukasti kiinni toisissaan. Se saa säilöä sisäänsä jonkin oikein tärkeän esineen, sitten kun sellainen tulee vastaan. Ja onhan se nätti ihan noin vaan koristeenakin. Silkkaa timanttia.

Joulukalenteri, luukku 3. 

Joulukoristeista. Jostain kumman syystä tässä talossa on joka vuosi edessä joulukuusenkoristeiden tekeminen, sillä edellisvuotiset a) häviävät itsekseen mystisesti vuoden aikana, b) on syöty edellisen joulun aikana tai c) kuskattu kirpputorille edellisen tavaraähkyn aikana. Oli niin tai näin, niin tänäkin vuonna oli ryhdyttävä joulukoristeita vääntämään!

Näillä koristeilla on aivan selkeät innoittajansa, joihin täten linkattakoon. Pallukkakuvioiset, Kastehelmi-tuikulla painetut koristeet, ovat tietenkin saaneet innoituksensa näistä Kaisan tekemistä mainioista koristeista. Sulkakoristeisiin taas törmäsin Etsyssä ja näin ollen iski tarve saada sulkia omaakin kuusta piristämään. 

Toverin kanssa aloimme päivänä eräänä askartelemaan ja kävikin niin hauskasti, että kuoma oli pikaisella kauppareissullaan napannut mukaan ihan muuta, kuin valkoista askartelumassaa! Kaveria itseään harmitti tämä kyseinen tapahtuma enemmän kuin tätä tekstiä kirjoittavaa henkilöä, sillä oikeastaan tykkään näistä värikkäistä kavereista huomattavan paljon! Ehkäpä jopa enemmän, kuin niistä aluksi kaavailluista valkoisista.

Koristeiden tekeminen on kovin yksinkertaista. Tarvitaan askartelumassaa (tässä postauksessa näkyvät koristeet tehty siis tuosta Fimo-massasta, joka kuivuu itsekseen huoneilmassa), pipari- tai muita muotteja, terävä veitsi ja kenties jotain, jolla tuotoksen pintaa kuvioida. Näissä käytetty siis Kastehelmi-tuikkua sekä Grapponia-kulhoa.

Nämä herkkiksen sävyiset koristukset näyttävät kuusipuun oksalla ihan älyttömän somilta ja ovat helpot ja nopeat tehdä. Sen lisäksi niiden tekeminen on mukavaa! Tässäkin askarruksessa kannattaa varata riittävästi massaa, jotta myös lapsille riittää. Tämän talon ekaluokkalainen painoi piparimuotilla massasta 24 pikkuista ukkelia, jotka aikoo ripustaa oman huoneensa pieneen joulukuuseen joulukuun aikana. Yhden joka päivä. Aika hauska ajatus!

Tunteet kankaalle.

Lauantaina jännitti ihan oikeasti, kun ihan ekaa kertaa elämässäni uskaltauduin tarttumaan pensseliin. Tai no, kyllä te tiiätte, että isoa pensseliä on tässä talossa heiluteltu viimeiset pari vuotta ihan urakalla, mutta tuollaiseen kynän paksuiseen ei ole koskettu sitten peruskoulun.

On oikeasti jännittävää nähdä, että minkämoista ajatusmellakkaa kankaalle alkaakaan valumaan. On mielenkiintoista myös huomata, että millivilleily ei tuossakaan puuhassa ole tälle marjatalle lainkaan luontaista. Maalia löytyi niin otsasta, kuin vaatteistakin. 

Näyttäisi olevan pääkopassa melkoisen syksyistä tällä hetkellä, mutta onneksi pikkusen värejäkin. Heleäsävyiseksi ja kevyeksi aiottu työ muuttui itsestään tummaksi, eikä Mikki Hiiri jättänyt rauhaan. Ihan selkeästi siinä Mikki on eksyksissä pimeässä metsässä ja yrittää seurata vasemmassa yläkulmassa viittoilevaa johtotähteä. Näin syvällisiä on nämä meikämartan maalaukset.

Onneksi ei ole tärkeää mitä kankaalle syntyy. Miten mukavaa olikaan sutia menemään, yrittää olla räiskimättä kovin pahasti toverin keittiön seinille, antaa pensselin suhista ja olla vaan ihan hilijaa. Suosittelen! Kiitos luovasta seurasta, Katja ja Piia!

Todellakin syksy.

Sen huomaa ruskasta puissa ja sen huomaa ruskasta puun alla, mutta erityisen hyvin sen huomaa kalseahkosta tuntemuksesta varpaissa ja varsinkin päänupista, jossa ei tunnu liikkuvan yhtään mitään.

Ja kun ei liiku, niin ei liiku. Silloin kai pitää pysytellä lämpimän puolella, polttaa kynttilöitä ja pitää huolta siitä, että oma kynttilä palaisi vain toisesta päästä. Tai edes toisesta päästä. Olepa ihminen armollinen itelles, makoile ja yritä olla streessaamatta. Ei syksykään voi kestää ainiaan.

Sitten taas toisaalta. Vilpakan kelin tuntemukset punana poskilla, pitkät ja pimeät illat ystävien seurassa, kynttilän liekin lämmin lepatus varjona seinällä. Luonnon väriterapia, ruska puun alla odotelkoot haravaa niin kauan, kuin siltä tuntuu. 

Tässäkään hetkessä ei muuta tarvita, kuin läheisten ja hyvän kirjan seuraa. Lenkkeilyä viileässä syysillassa siinä määrin, kuin flunssa antaa periksi. Reilusti hunajaa teen joukkoon.

Ja ajankuluksi voi vaikka vääntää puolukanvarvuista kranssin.

Päivä elämästäni.

Tavallinen tiistai. Viime viikolla sain merkillisen päähänpinttymän kuvata tavallinen tiistai alusta loppuun, aamusta iltaan. Joitain vuosia sitten harrastin keskiviikkojen kuvaamista. Näin jälkikäteen niitä on älyttömän mukava lukea. Sitä kun ei koskaan aamulla tiedä, että mitä tuleva päivä tuokaan tullessaan.

Erityisen kannattavaa päivän ylöskirjaaminen tai kuvaaminen on silloin, kun elämä jollain muotoa potkii päin naamataulua. Katsokaas, kun aivan tavallisen päivän merkitsee muistiin alusta loppuun, niin ihan vahingossa tulee taltioineeksi myös hyviä hetkiä. Ihmislapsi saattaa kätevästi huomata sellaisen tosiasian, että vaikka miten päin pläsiä monotettaisiin, niin hyviä hetkiä ja asioita tapahtuu silti, joka ikinen päivä.

Ajattelin rykäistä liikenteeseen myös haasteen, nimeltään Päivä elämästäni - tavallinen tiistai, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt yritän päänuppi sauhuten muistella myös tekstin muodossa tuota aivan tavallista, jopa tylsähköä, mutta silti kovin rikasta viikon takaista tiistaita.

8.30: Kuten kuva yllä kertoo, niin puhelin luikautti herätyskäskyn yöpöydän nurkalta. Vimmaista torkutusta seuraavat 15 minuuttia, tietenkin. Tämä marjatta ei muista, milloin olisi herännyt ilman torkuttamista ja on sitä mieltä, että torkkunapin keksijälle pitäisi ojentaa jonkin sortin hengenpelastusmitali.

8.45: Koululaisen ylöspaimentaminen ja kinkkuvoileipä kehiin. 

Pikkusisko ilahtui nukketalosta, jonka maamonsa oli edellisenä iltana tuonut kotiin pikkukuomien jo nukkuessa. Nukkekoti saapui uuteen kotiinsa kierrättämällä, toverin lasten siihen kyllästyttyä. Isoksi huoleksi nousi samantien pikkunen sänky, jonka toinen pääty oli kokonaan irronnut. Kuvitteleppa ite, että nukkuisit sängyssä, jonka jalkopääty on pudonnut ja nukkuisit yösi puoliseisovassa asennossa. Ei mahtas tuntua hyvältä, jotain oli siis tehtävä!

Sitä ennen pitää kuitenkin saada koululainen taipaleelle. Kinkkuvoileipä vedellään ääntä kohti kuitenkin kaikessa rauhassa, sillä aamupala pitää ehottomasti saada nauttia ajan kanssa, olipa kyseessä sitten lapsi tai aikuinen. 

Duudsonit-reppu selkään. Ulkona oli vielä viikko sitten hyvinkin lämmintä, eikä ulkohousuja tai paksuja takkeja vielä tarvinnut pukea päälle. Hyvää koulupäivää!

9.30: Operaatio Nukkekodin sänky kuntoon alkaa. Samalla siihen pitää tietenkin ommella petivaatteita, sillä kuka nyt paljaalla sängyllä vapaaehtoisesti nukkuisi. Tarkkaa hommaa, tässä leikataan peittoa. Siinä se rikkinäinen sänkykin rankana makoilee.

Suoraa on helppo ommella. 4-vuotias painaa kaasua ja maamo ohjaa, että saadaan nurkista suurinpiirtein terävät, vaikka eipä se niin justiin nukkekodin petivaatteissa ole. Kesken patjan ompelun tapahtuu ompelijan suurin painajainen, kun viimeinen neula katkeaa. Uutta neulaa ei löydy mistään ja loppuompelu tehdäänkin käsin. Myös katkennut neula katoaa mystisesti, eikä terävää pääosaa löydy mistään lähimaastosta ankarasta etsimisestä huolimatta.

10.30: Kauheen jännittävä puhelinhaastattelu, aiheena joulu ja sen vietto. Kävelen pihalla ympyrää puhelin korvalla ja yritän keksiä järkevää sanottavaa.

Samalla fiilistelen uutta ulko-ovea, joka saa koko talon näyttämään jotenkin ryhdikkäämmältä. Vaikka oli se vanha vihreä ovikin jotenkin sympaattinen.

Jalassa vanhat rikkinäiset turvamaiharit sekä 7-vuotiaan maamolleen valitsemat Supermies-pökät. Joskus pitää tuntea itsensä supernaiseksi, edes hetken.

11.00: Tavallisen tiistain epätavallinen osuus oli se, että perheen mies oli myös kotona. Marjatan kävellessä pihalla ympyrää oli autotallissa aloitettu sängynpäädyn kunnostus.

11.30: Liiman kuivuttua ei muuta kuin juuri valmistuneet petivaatteet sänkyyn ja leikki alkakoon!

12.00: Nelivuotiaan toiveesta lounaaksi Ikean lihapullia, perunamuussia, kermakastiketta ja puolukkahilloa. Ihan parasta ruokaa kuulema, eikä vähiten siksi, että tulee ihan sellainen olo, kuin olisi Ikealla ja ruuan jälkeen pääsisi tunniksi leikkimään Taikametsään.

12.15: No, nyt ei menty Taikametsään, vaan kerhoon! Evääksi voileipä ja omena omasta puusta. Hieman ovat mauttomia, nuo oman puun pallerot, mutta näyttää lapsille uppoavan. Isoveljelle aikoinaan tehty metsänvihreä villatakki sopii passelisti syksyn lämpimiin päiviin.

12.45: Päivän rauhallinen hetki, vain minä ja harmaa masiina. Lähes kymmenen vuotta on palvellut tämä harmaja tietokoneeni, jolle jokainen päivä on kuin lottovoitto.

Kerrottakoot, että 1) sen käynnistymiseen menee aikaa noin 15 minuuttia 2) käynnistettäessä se huutaa epätoivoaan niin kovaan ääneen, että joka päivä säälistä meinaan säästää sen käynnistämisen tuskalta 3) käynnistyttyään se jökähtää jokaisen avatun kuvan kohdalla noin puoleksi minuutiksi ja 4) meinaa lähteä lentoon! Tai ainakin siltä se kuulostaa. Hän on siis toveri, jolle jokainen päivä on voitto, mutta jonka omistaja toivoo salaa, että vielä joku päivä olisi lopullisesti sen viimeinen. Meinaan ennen totaalista lasahdusta ei tämä emännys raski edes haaveilla uudesta koneesta! 

Ehän siinä kettään, keitän päiväkahvit ja istahdan joikaavan koneeni äärelle. Avaan kuvankäsittelyohjelman ja jänskään, että mitenhän yhteistyö tänään sujuu. 

Julkaisen blogissa vaatejuttuja muutaman kuvan ja pikkasen tekstin muodossa. Sen jälkeen avaan sähköpostin ja koitan suunnata kaiken aivokapasiteetin viestien ymmärtämiseen ja niihin vastaamiseen. Vilkaisu työpöydän pikkupeiliin herättää huomaamaan jotain kiiltävää etutukassa. Kappas, sehän on päivällä hävinnyt, ompelukoneen katkennut neula! 

14.00: Koululainen pimpottaa ovikelloa ja kiirehtii nauttimaan hiljaisesta talosta legoleikkien parissa. 

Tämän jälkeen seuraa rauhaisaa yleistä säätöä kukaisellakin tahollaan, kunnes 

15.30 on aika hakea tytär kerhosta.

16.00: Päivälliseksi päädyttiin jostain syystä lättysavottaan, vaikka edellisestä kerrasta jäi vähintäänkin epätoivoiset muistot. Tälläkin kertaa marjatan lätynpaistokyvyt kyseenalaistettiin räikeästi, kun kokonaisen sijasta saatiin vain riekaletta. Kuitenkin se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa, sillä perheen toinenkaan aikuinen ei saanut kehuskelusta huolimatta yhtään sen ehjempää räiskälettä syntymään. 

Mutta kyllähän me se tiedetään, että ei se näkö, vaan maku! Ja sehän oli justiinsa sellainen kuin pitikin, se on pääasia.

17.00-19.30: Suuntana Sinelli, josta mukaan aimo kasa Fimoa. Edellisestä askartelukerrasta olikin jo hurahtanut aikaa. Fimohimoinen kansa oli tosin sukkelana vienyt kaiken mustan massan nenän edestä, joten tällä kertaa oli tyytyminen pelkkiin vaaleisiin vaihtoehtoihin.

20.00: Iltapalan jälkeen askarreltiin palleroita. Jälkikasvu taiteili itselleen taikasauvat, joihin koristeeksi melkoinen rivi muovihelmiä.

20.30: Pallerorykelmä ja taikasauvat uuniin. Tyytyväinen vilkaisu pellille - kyllä siellä nyt tuloo melkonen määrä nättiä, ai että!

21.00: Uuni piippaa. Kärynneen muovin haju ja vilkaisu tuotoksiin kertoo karua kieltään; tarkista aina lämpötila paketista, ihan varmuuden vuoksi. Parikymmentä astetta liian kuuma uuni kärtsää pilalle pallerot, joista tulee kuin superpalloja. Niistä on ihan turha uneksia vuolevansa enää yhtään mitään. Taikasauvat onneksi pelastuivat hieman sulaneista helmistä huolimatta.

21.10: Jälkikasvu taikasauvoineen sänkyyn, iltalaulut ja peitot korviin. Ei muuta kuin uusia palloja vääntämään. Onneksi tuli ostettua reilusti massaa, josta tosin tuon pilalle menneen puolikkaan saa heittää harakoille. Ensin silti uunista lämpöjä pienemmälle.

21.30: Uusi satsi palloja uuniin. Jostain syystä tässä välissä ei kauheasti natsannut kaivella kameraa esiin.

22.00: Uuni piippaa, eikä muovin käryä ole tällä kertaa havaittavissa. Lämpimiä palleroita on helppo veistellä, mutta nopea pitää olla. Myös lentopallopelistä kotiutunut perheen toinen aikuinen valjastetaan vuolentatalkoisiin.

22.30: Ärtsyllä liimalla magneetit palleroihin kiinni ja yön yli kuivumaan. 

23.00: Hampaat hohtamaan ja peitto korviin. Öitä!

(Seuraavana aamuna jääkaapin ovi koreaksi uusilla magneeteilla. Vaikeuksien kautta voittoon!)

Semmonen tiistai. Ei mitään merkittävää tai niin erikoista, että sitä olisi ollut pakottavan tarpeellista kaiken kansan nähtäville rykäistä. Aivan tavallisen ihmisen aivan tavallisia asioita, onnea ja epäonnea. Ei mitään maailmankirjoihin kirjattavaa, mutta oman elämän kirjaan kyllä. 

Vaikka luulisi, että tiistait toistuvat samankaltaisina kerhoineen ja kouluineen, niin eipä toistu! Aina torkutetaan, voidellaan voileipä, pistetään tiskikonetta pyörimään ja tehdään töitä, mutta silti jokaisessa tiistaissakin on ne omat jännittävyytensä. Ne asiat, jotka tekevät joka tiistaista aivan omanlaisensa. 

Jos tänään tiistaina olisi Päivä elämästäni - tavallinen tiistai, niin siinä olisi kuvia ja tekstiä esimerkiksi sellaisista asioista, kuin ensilumi (joka ei ollutkaan mikä tahansa pikkunen hiutalekuuro, vaan oikeen kunnon isoja lumiräiskäleitä sataa taivaalta jo kolmatta tuntia!), kissa, joka karkasi pihalle neljä kertaa ja jota yritettiin houkutella pensaasta tuloksetta (ja joka jäi puskaan kun kerholaisella iski kiire kerhoon mutta kökötti aivan tyynenä penkillä oven vieressä, kun auto kaarsi takaisin pihaan), aika älyttömän maukas bataatti-kasviskeitto valkosipuli-ruisleipäkrutongeilla, edellisviikkoa enemmän työaikaa harmajan epätoivonkoneeni kanssa ja vaikka mitä muuta, jota ei vielä voi edes tietää!

Haastan teidät toverit näkemään tavallisen tiistain uusin silmin. Kuvaa tai kirjoita, pistä muistiin tavallisen tylsä, jopa ärsyttävä tiistai. Pidä tuntosarvet herkkinä, tartu hetkeen. Huomaa sellaisetkin pikkuasiat, jotka jäävät tavallisesti arjen jalkoihin. Se vaatii hieman reilusti vaivaa ja viitseliäisyyttä, mutta jälkikäteen tuntuu aika mukavalta huomata mitä erinäistä pientä tavalliseen päivään sisältyykään. Ja vaikka lopputulos jäisi ärsytyksen puolelle, niin ihan takuulla sieltä löytyy kuitenkin edes yksi hyvä ja yllättävä asia! Saarnaavaa ja kliseistä, mutta totta.

Yleinen haaste on heitetty, mutta haastan nyt varmuuden vuoksi vielä erikseen kuitenkin seuraavat henkilöt:

Hanna-Riikka 

(koska i love u ja jonka elämä on varmasti värikästä ja takuulla ihan kauheen jännittävää!)

Jenni 

(jolla on niin harmooninen koti ja kauniita kuvia, että kateuden piikki on iskenyt useampaankin kertaan otsalohkoon ompelukoneesta katkeavan neulan lailla)

Jonna 

(jonka elämänmakuisiin kuviin on ihana upota ja joka on niin ystävällinen, että ilahduttaa virkkaavaa marjattaa hyvin marinoituneilla ylijäämälangoillaan)

Katja 

(josta on ollut ilo saada ystävä, joka on lahjakas ku mikä ja joka tekee posken takaosat lommolle vievän hyvää limepiirakkaa)

Peeta 

(jolla on maailman kauneimmat kuvat, on mitä herttaisin ihminen ja jolle suorastaan vahingossa kerran tyrkytin taannoin erään korutekeleeni)

Tästä ny mitään ressiä kannata repiä, sanoo ihminen, joka on aivan liian laiska vastaamaan saamiinsa haasteisiin! Mutta jos ykskään tarttuu, niin pistäkääpä linkkiä tämän tavallisen tiistain kommenttilaatikkoon. 

Tänään on taas päivä elämästäni, joten lähden jatkamaan sen elämistä. Mukavaa tiistaita!