Tiukkoja rajauksia kaaoksen keskeltä.

Tässä talossa eletään muuttoviikkoa. Se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että ihan kaikki on enemmän tai vähemmän levällään. Käsittämättömän paljon tavaraa voi upota näin suureen taloon, sen voin sanoa. Onkin ollut vähintäänkin puhdistavaa päästä eroon painolastista myös tavaran muodossa, kun tarpeisto toisensa perään on päätynyt uusiin koteihin. Paljosta pitääkin luopua, kun muuttaa asuntoon, jossa on neliöitä 1/3 verrattuna nykyiseen. Luopuminen tekee vain hyvää, kun tavarasta puhutaan, mutta töitä sen eteen pitää tehdä.

En tiedä onko tämä viimeinen postaus tästä talosta. Pyrin, että ehtisin vielä muutamat kuulumiset tässä viikon mittaan julkaista, mutta saattaa hyvinkin olla, että aika ei anna periksi. Työpöytäkin on jo kappaleina pitkin taloa, joten ergonomia ei ole huipussaan, kun jakkaran päällä koittaa työskennellä. Saimme talon entisen asukin kylään viikonloppuna ja olipa mukava muistella talon vanhoja aikoja, ruusutapetteineen kaikkineen. Muutama entisen asukkaan puumerkkikin löytyi vielä pannuhuoneen ovesta ja parvekkeen kaiteesta, vaikka suurin osa vanhasta onkin hävinnyt tässä neljän vuoden aikana.

Ulkona istutuslaatikko leviää käsiin, kun kaikki on muka niin kiireisiä, että kukaan ei ehdi perkaamaan. Raukat retiisit ovat aivan hunningolla. Tänään sataa ja ropisee oikein urakalla. "Taivaalla pitäs kans tänään näkyä salamia", totesi pikkuveljeni juuri. Makkarasadetta odotellessa!

Uusia kavereita ja raivausta.

Elämä pyörii tällä hetkellä varsin vahvasti muuton ympärillä. Sinänsä ihan kiva että pyörii, koska muuttoon on aikaa alle kaksi viikkoa ja kohta ollaan torttu kourassa, jos ei nyt pistetä tiukasti vaan töppöstä toisen eteen! Se on turhaa sitten viimeisinä päivinä vollottaa kiirettä ja stressiä, kun oman ajankäyttökyvyttömyyden takia on hätä kädessä. Kiirettä siis pitää ja pikkusen stressaisikin, ellei olisi niin mukavaa ja jännittävää tämä uusi aika elämässä!

Lastenhuoneet on paketoitu. Tavarat lajiteltu mukaanotettaviin, kirpparikasaan ja roskiin, ruuvailtu suurin osa hyllyistä ja lampuista seinältä pois, rullattu matot ja verhot tai myyty ne. Yllättävän vähän haikeutta aiheutti jälkikasvussa tuo pakkausrupeama, vähemmän kuin odotin. Enemmän odottavat innolla uuteen huoneeseen muuttamista, vaikka varmasti kihoaakin tippa linssiin, kun tavaroitaan muuttopäivänä kuormaan kantavat. Sen verran ovat maamoonsa tulleet tässä herkistelyasiassa.

Tiedän kyllä, että tavaraa pitäisi saada ulos talosta, eikä toisinpäin, mutta silti en voinut jättää muutamaa uutta vihreää kaveria kauppaan, kun niin herkkänä hyllyssä huutelivat. Kaverukset täräytettiin talon kenties ainoaan, jotenkuten siistissä kunnossa olevaan nurkkaan hyllyn päälle. Kyllä tarvii ihminen vihreitten kavereitten lämpöä muutonkin keskelle, varsinkin kun ulkotiloissa paleltuu päänahka tuulessa, vaikka keskikesää jo eletään.

Aurinkoista ja mukavaa juhannuksen aikaa kaverit, kolakasta kelistä huolimatta!

Kaikelle on aikansa.

Siitä on jo yli neljä vuotta, kun aloitin blogin, jonka tarkoitus oli kertoa suuren talon remontista. Vuodet vierivät ja vihdoin ja viimein remonttikin valmistui. Se vei pidempään, kuin osasimme kuvitella. Se vei enemmän voimia, kuin osasimme kuvitella. Blogi antoi enemmän, kuin osasin kuvitella.

Ei liene yllättävää, että tämän blogin taival alkaa olla remontin valmistumisen ja muuton myötä loppumetreillä. Blogin oheistoimintoja olen hiljentänyt ja poistanut tässä kevään mittaan jo pikkuhiljaa. Kaikelle on aikansa, ja niin tärkeä kuin tämä blogi onkin ollut nämä vuodet, tuntuu luonnolliselta suunnata kärsä kohti uusia asioita tässä samassa muutosten tuulessa!

Vielä tänään en kuitenkaan jäähyväispuheita lepertele, sillä yritän sopivan ajan löytyessä päivitellä blogia vielä jonkun kerran ennen muuttoa. Jäähyväispuhe odottakoon siis vielä jokusen viikon. Tänään tavallisena torstaina kuvissa talon ainoat suurinpiirtein kuosissa olevat nurkat sekä kesälomaa odottava kirjapino yöpöydällä. Korituolikin muutti pariksi viikoksi takkahuoneesta yläkertaan, kun nojatuolit pääsivät jo uuteen kotiin ja istumapaikoista on pulaa. Kaappeja on raivattu, mutta varsinainen pakkaaminen on vielä alkumetreillä. Vaikeinta on päättää, mistä pakkaamisen aloittaisi.

Aurinkoista torstaita toverit!

Sika ja nauta lentoretkellä.

Oheisten otosten levollisesta tunnelmasta oltiin hyvin kaukana tässä talossa viime viikolla, kun oli aika pestä ikkunat loppuun sekä siinä ohessa puunata koko muukin talo esittelykuntoon. 

Kävi nimittäin niin, niin kuin toisinaan käy ihmisen elämässä, että useampi huonohkosti nukuttu yö, tekemättä olevat työt ja kevyesti stressaantunut mieli synnyttivät tunteen, että kukaan muu ei tässä talossa tee ikinä mitään! Tuohon soppaan kun vielä lisätään liian alas hulahtanut verensokeri, nälkä ja se, että kukaan muu ei tässä talossa tee ikinä ruokaa!, niin tiiätte kyllä mitä siitä seuraa.

Rohkenen muistella tuota suurta lentopäivää näin julkisesti, sillä epäilen, että yllämainittu tunne ei suinkaan ole pelkästään tässä pääkopassa viihtyvä. Se tunne, kun olet ihan varma siitä, että olet koko maailmankaikkeuden väärinymmärretyin, epäkiitetyin ja muutenkin raukoin olento, joka ponnistelee aamusta iltaan toisten vuoksi saamatta koskaan itse mitään takaisin.

Kun kansalainen vajoaa tuohon marttyyriyden tilaan, hänelle saattaa ilmaantua yllättävä tarve osoittaa mielipiteensä seinälle tai lattialle, yleensä jonkin viattoman käyttöesineen tai ruoka-aineen avulla. Suurin ongelma on, että ei raski heittää mitään kallista tai särkyvää tai sellaista, josta jää jälkiä seinään, koska varastossa ei ole seinämaalia enempää eikä sitä tämän yhden päähänpiston takia jaksa lähteä ostamaan lisää. Se ei myöskään saa olla mitään sellaista, joka vahingoittaa lähiympäristöä, kuten vaikkapa tekstiileitä, eikä siitä saa koitua lisää työtä kaiken jo valmiiksi tekemättä olevan lisäksi. Tämän ankaran ajatustyön suorittamisen jälkeen erinäiset esineet onkin tässä vuosien saatossa jäänyt heittämättä. Muutamaa kertaa lukuunottamatta.

Vuonna 2006 heitin tuikkukupin seinään. Kuppi oli ihan muutaman euron arvoinen, hankittu Hemtexistä, mutta siivottavaahan siitä syntyi. Muistan erään toverin taannoin muistelleen, kuinka oli ajattelemattomuuksissaan pistänyt arvokkaimman Muumimukinsa taipaleelle ja siinä lentoa hidastetusti katsellessaan tajunnut kauhuissaan tuon faktan euron kuvien vilistessä silmissä.

Melkein 10 vuotta näemmä sitten menikin, että ei lentänyt yhtään mitään. Lähinnä siitä syystä, että olen pihi ja laiska siivoamaan, ei niinkään siitä, etteikö olisi tehnyt mieli viskellä. Tyynyjä olen potkinut silloin tällöin, viskaissutkin. Mutta tuolloin  lauantaina, ikkunanpesumaratoonin ja vähän kaiken muunkin mainingeissa, silloin lensi. 

Sinänsä kuulostaa viattomalta, että sika ja nauta ovat viime viikonloppuna lähteneet lentoretkelle. Viatonta se olikin, koska ainoa joka tilanteesta kärsi, oli nuo kaksi sorkkaeläintä plus kolmas sarvipää, joka jauhelihan heitti. Paketti oli nimittäin auki ja jotenkin ihminen ei välttämättä tajua marttyyriyden alhossaan ajatella, että mitä mahtaa jauhelihalle tapahtua, jos  se tekee avonaisessa paketissa erinäisiä äkkinäisiä liikkeitä. Sanottasko näin, että juttu levis niinkuin jauheliha parketille. Ja vähän muuallekin.

Jauhelihan lentoa hidastetusti katsellessa katoaa ihmiseltä kaikenlaiset ylivertaiset ajatukset omasta ylivoimaisuudestaan sen siliän tien. Ehkä vähän hävettääkin.

Sinä päivänä lounaaksi syötiin nakkikeittoa.

Ruusujen muistolle.

Niin monta kertaa kuin olenkin vouhottanut remonttia tehdessä milloin missäkin huoneessa, että nyt lähtee viimeiset ruusut, niin vasta nyt ne lähti ihan oikeasti! Tämän talon päätoiletista on kirjoitettu tämän blogin neljän vuoden historian aikana tasan kerran, oikeastaan ihan ymmärrettävästä syystä. Tuo postaus kaikkine ruusuineen löytyy täältä. Heippahei ruusuboordi ja lasitiili-ikkuna! Olitte todistamassa montaa helpotuksen hetkeä näiden vuosikymmenten aikana, vihdoin saatte levätä.

Kuten ehkä alun ilokoivasta tekstistä voi kätevästi huomata, niin uusi vessa aiheuttaa runsaasti onnellisia tuntemuksia. Tästä työstä on annettava jälleen kerran kiitos sille, jolle se kuuluu, eli tämän talon ahkerammalle aikuiselle. Kiitos siis hälle, että pari vuotta autotallissa odotelleet kalusteet pääsivät lopulta oikeille paikoilleen. 

Muutama vuosi takaperin tulin hankkineeksi vessaan aivan tavallisen kaapin, jonka päällä on aivan tavallinen lavuaari. Ainoa kriteeri oli, että syvyyttä ei saanut olla kalusteissa liikaa, koska wc on tilana melkoisen pieni. Samalta reissulta Ikealta ostin samispeilit talon kumpaankin vessaan. Tuossa peilissä kohtaa hinta ja mukavan ajaton ulkonäkö nätisti. Puu tuo mukavaa pehmeyttää muuten melko kovikseen tilaan. Edullisesti siis tiukan budjetin rajoissa yritetään tehdä omannäköistä ja ajatonta, käyttöäkin toivotaan kestävän mahdollisimman pitkään. Valaisimen suhteen oli ihan muut suunnitelmat, mutta kun tuo palloinen kaveri tuli kirpparilla vastaan, niin se oli sitten siinä. Seinälaattaa jäi yli keittiön pikkurempasta, joten ne päätettiin hyötykäyttää, jonka lisäksi tuota valkoista laattaa ostettiin toinen neliö lisää. Lattialaatta taas jäi yli alakerran pesuhuoneremontista, joten nekin otettiin hyötykäyttöön. Kaappien vetimet vaihtuvat vielä toisiin, kirpparilöytöjä nekin.

Kuten kuvista näkyy, niin pikkusen on vielä kesken, kun kaksi tärkeintä elementtiä puuttuu, mutta kuitenkin on valmista. Kovin on valjun oloinen vielä tässä vaiheessa, eikä hämärässä otetut kuvat ainakaan auta asiaa, mutta ehkä niistä vähän suuntaa saa tuosta toiletin muodonmuutoksesta. Hyllyä ja muuta pikku viritelmää on toki ajatuksissa, sitten kun niiden aika on. 

Kohta kelpaa asioida ruusujen muistolle.

(Ettei aivan mustavalkoiseksi menisi, niin tässä hieman väriterapiaa. Ihania oksia saatiin eilen ja yhtä ihania annettiin. Eikä anneta lumisateen lannistaa!)

Hylly ja siivoushullu.

Nyt on raivattu kuulkaa, ja raivataan edelleen! Sosiaalista mediaa ja lähipiiriäni seuranneena on todettava, että en suinkaan ole yksin tämän kevätsekoamisen kanssa ja sehän nyt varsinkin passaa. Ei tartte yksin vauhkota kirpparikasojen ja kierrätyspisteen äärellä.

Keittiöön on saatu hylly paikoilleen, kuten kuvista näkyy. Myös valaisin on saanut parinsa rinnalleen, joskin valaisimen polttimo oli ottanut postissa sen verran osumaa, että ei tuota enää valoa. Uusi polttimo on siis hankintalistalla, mutta onneksi ulkoa virtaa valoa tähän vuodenaikaan runsaasti ja pitkälle iltaa, hyvin pärjätään yhdenkin valaisimen voimin.

Tykkään siitä, miten melkoisen pienellä vaivalla keittiö sai ihan uuden ilmeen! Monesta pienestä asiasta syntyy yksi iso ja jo pienikin muutos nostattaa taas uutta raivaus- ja siivousintoa, kun ei kestä katsella uutta muutosta kyönäsessä seurassa. 

Keittiössä häärää eräs rastapäinen nelivuotias, joka sai vesirokossa kannettavakseen runsaasti isoja rakkuloita myös päänahkaan, mikä miellyttävä ajatus. Hiusharjan näkeminen on aiheuttanut paniikkikohtauksen ymmärrettävästä syystä, mutta eilen illalla tuokin takkupesä saatiin ojennukseen. Terveitten kirjoissa aletaan olemaan muutenkin, joten pienimuotoinen eristys ja sitä myöten iskenyt raivaushinku pitänee hetkeksi aikaa hyllyttää ja keskittyä nauttimaan auringosta ulkoilmassa.

Laatat odottavat vielä saumausta, kun täydellistä saumaväriä etsitään. Ajatuksena on, että väri olisi mahdollisimman samaa sävyä betoniseinän kanssa, jotta tuo seinän yläosa ikäänkuin valuisi laattojen saumoihin ja sitä myöten yhdistäisi seinän kaksi eri osaa yhdeksi. Siinä varsin yksinkertainen asia mahdollisimman monimutkaisesti kerrottuna. Tuo kuvassa näkyvä saumaväri alkaa itseasiassa olemaan jo aika lähellä sitä mitä haetaan ja luultavimmin siihen päädytään.

Loppuun vielä arkea ja aurinkoa olohuoneessa. Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa itse kullekin!