Remontin loppurutistus.

Uskomatonta mutta totta - se on totta! Yksi oma ja kolme talkooukkelia paahtaa remonttia loppuun niskat hiessä. Ei tässä voi muuta, kuin olla älyttömän kiitollinen kaikille ja kaikesta. Ehkä pikkusen hämmentynytkin. Tekemättä olevat asiat voi laskea melkeinpä kahden käden sormilla!

Käytävä on luopunut ruusuistaan ja on nyt tylsästi valkoinen. Tylsä, mutta toimiva. Seinävalaisimet odottavat vielä kytkemistä, muuten käytävä pakerrettiin viikonlopun aikana lopullisesti valmiiksi. Makuuhuoneen suihku odottelee uutta suihkukaappia ja muutama laatta vaihtoa. Pukuhuoneeseen rakentuu katto paraillaan tätä tekstiä näpytellessäni. Pora laulaa ja sirkkeli soi. Aikamoisia sulosointuja, voin kertoa! Koko taloon on vaihdettu uudet vesiputket myös heinäkuun aikana ja nyt on sekin projekti onnellisesti loppuun saateltu.

Ulkoseinälle uudet palotikkaat paikoilleen, terassiin muutama reunalauta ja laatotuksen reuna valmiiksi. Siinä se sitten taitaa ollakin! Jos en olisi hillityn perinteinen suomalainen ihminen, niin saattaisin vetästä lipun salkoon ja huutaa kitarisat lepattaen niin kovaa, että naapurikylässäkin tiedettäisiin: 

"ME TEHTIIN SE!"

Pintaa.

Ja vähän pinnan altakin. Viimeisen kuukauden ajan ajatukset ovat vaeltaneet tiuhaan läheisten luokse. Eilen olimme hyvästelemässä tärkeän ihmisen, emmekä voi muuta kuin toivoa voimia heille, joita menetys eniten koskettaa. Elämästä ei koskaan tiedä ja silti pitäisi muistaa, että jos jatkuvasti pelkää voi käydä niin, että ei elä ollenkaan. On jaksettava luottaa huomiseen, vaikka se ajoittain tuntuukin varsin vaikealta. On luotettava, että elämä kantaa.

Tämän talon alakerrassa on ahkeroitu. Remonttiblogi on rönsynnyt remontoinnista ihan muihin aiheisiin, kun uutta raportoitavaa ei ole liiemmin ollut. Mutta nyt on! Portaat on valmiit. Eteinen on lattiaa ja uutta ulko-ovea vaille valmis. Ikkunalaudalla odottelee mustan seinän kaveriksi pääsyä toverini Ahvenanmaalta tekemä kirpputorilöytö. Parasta lampussa on kaikki mutta varsinkin se, että siinä roikkuu sellainen mukava pampulakoristeinen naru, jota vetäisemällä saadaan valoa kansalle. Pienestä iso ilo.

Sauna on saanut paneelinsa ja pääsee kohta käsittelyyn. Saunasta päästään sujuvasti kylpyhuoneeseen, joka on vielä täysin pintoja vailla mutta jonka suhteen ajatukset juoksevat hyvää vauhtia. Ikkunanpielet tosin vaihtoivat kulahtaneet mäntypuunväriset asunsa puhtaan valkoisiin. Pukuhuoneen seinät on yhtä vaille valmiit, katto ja lattiaa odottaa tekijäänsä. Tuon huoneen sisustustavara on hankittu jo viimeistä kynttiläkuppia myöten valmiiksi odottamaan ensimmäistä saunomiskertaa uudessa saunassa. 

Etukuisti vastaa vähintäänkin kaatopaikkaa ja muutama viikko sitten kylvetty nurmikko vihertää mukavasti. Huomennakin on helle.

Olipa viikonloppu.

Ensiksikin perjantaina askartelukaupasta ostettiin kolme kangasväriä, vaaleanpunainen, sinappinen ja musta. Sitten tehtiin jälkikasvun kanssa perunoista leimasimia ja painettiin kuvioita ja muuten vaan vapaalla kädellä pensselin kanssa taiteiltiin kankaita ja peruspaitoja uuteen uskoon. Kaiteella roikkuva harmaa kangas sai mustat kolmionsa ja odottelee siinä nätisti inspiraatiota ja ompeluintoa.

Sitten lauantaina hypättiin tyttären kanssa autoon ja köröteltiin joitain tunteja etelämmäksi maisemista nauttien. Matkasimme kutsun saaneina kohti Vihreää taloa ja sehän oli ihan tosielämässäkin rakkautta ensisilmäyksellä, sillä Annikan piilopirtti on justiinsa se täydellinen kesämökki! Vihreän talon kynnyksen yli kun räpylänsä ujutti, niin tuntui aivan kuin olisi kauneimpaan päiväuneensa astunut. Talossa ja pihalla kelpasi viettää aurinkoista päivää mitä herttasimmassa seurassa. Kiitos Annikalle!

Sunnuntaina ajettiin joitain tunteja ihan toiseen suuntaan armasta kotomaatamme, kun vanhojen kuomien kanssa suunnattiin remonttitarpeita ja muuta pientä hankkimaan. Eteinen sai plafondinsa, käytävä uudet kaapit ja tämän tekstin kirjoittaja siinä ohessa kesän lemppareimman villapaidan kalseita kelejä lämmittämään.

Ulkona sataa. Mukissa haalenee pari tuntia keittimessä seissyt kitkerä kahvi ja minä ajattelen, että kyllä se on ihmeellisen mukavaa tämä elämä.

Ideoita vailla.

Täällä on nyt sellainen tuntemus tämän maamon päässä, että apua tarvittais. Meinaan kun kaksi vuotta sitten kiskottiin portaista varsin inha muovimatto pois, on siitä päivästä lähtien katseltu tuota ihastuttavaa liimalänttistä näkyä. Alkaa olla aika, että myös portaat saisivat uuden asun ylleen.

Mielikuvitus on laukannut jonnin verran tässä kuukausien saatossa: 

- rapataan liima pois ja isketään maalia pintaan

- päällystetään porras parketilla, samalla kuin yläkerran lattia

- vuorataan portaat jollain maton tapaisella

- rapataan liima pois ja jätetään porras betonille

Jokainen vaihtoehto on kuitenkin tullut bumerangina takaisin, sillä mikään ei oikein kunnolla nasahda. Portaiden jättäminen tämän hetken asuunsa ei tule kysymykseen, sillä luonnossa tuo totuus on vähemmän hermeettinen. Tarttis jotain älyttömiä ja älyttömän meheviä ideoita kuulla tuon porrasongelman suhteen. Kaikki vinkit otetaan vastaan riemulla, jolla ei ole rajaa ja vastapalvelukseksi annetaan semilämmin virtuaalinen kädenpuristus!

Keltaista valoa maanantai-iltaan.

Tänä aamuna mittari lähenteli uhkaavasti pakkasta ja talvihaalarit on totisesti kaivettu esiin vaatevuoren uumenista. Hermo-osasto on tänään osoittautunut kireäksi, joten ihan vain sen vuoksi oli pistettävä tuli jok´ikiseen talosta löytyvään tuikkukuppiin ja kynttilätelineeseen. Lempeyttäkööt lepattava liekki liukkaasti otsalohkossa nököttävän nakin pois näköpiiristä.

Alimmaisessa keltaisen valon kuvassa näkyy mitä herttaisimmin yksi suurimmista makkaran aiheuttajista. Tällä haavaa on nimittäin niin, että lepattavien liekkien kuvaaminen ja harmoninen elämä on perin pieni osuus tämän hetken oikeaa arkea. Oikea arki on meinaan poran jyrinää, seiniltä putoilevien laattojen kolinaa, roskalavan täyttöä, tuhottomasti kuusipaneelia, hajoitettu väliseinä, työntäyteiset illat ja varsinkin viikonloput ja erityisesti kertakaikkisen tolkuton pölyn määrä, jonka imuroiminen ja pyyhkiminen on ehkä turhauttavin toimenpide koko remontoinnin saralla. 

Syy edellä mainittuihin on se, että koko alakerta takkahuonetta lukuunottamatta on perin juurin sekaisin. Ei ole eteistä, ei ole pukuhuonetta, ei ole pesuhuonetta, ei ole saunaa, ei ole kylmiötä, ei ole varastoa, ei ole tuulikaappia. On vain aivan älyttömästi kohta melkein esiinkaivettua pintaa, joka todella suuresti huutelee puoleensa uutta vaatekerrastoa. 

Jos tämän päivän tuntemukset ei tullut tarpeeksi selkeästi ilmi rivien välistä, niin kirjoitan sen nyt sitten tähän vielä: Remontointi on ihan hanurista. 

Tänään mielessä neljä kysymystä.

Viikko sitten vietimme rattosan iltapäivän jäällä. Mukana monta mukavaa sekä lapikkaani. Nuo mainitut kengät eivät ilmeisimmin pitäneet mönkijäajelusta ja nuotiolla istumisesta yhtä paljon kuin omistajansa, sillä imivät itseensä vettä kuin viimeistä päivää ja kuivuivat märän näköisiksi. Ovat rumat kuin mitkä ja mitä ilmeisimmin pilalla, mikä avuttomille avuksi?

Vuosi sitten muutimme taloon, jonka ala- ja yläkerran erotti tukevat portaat muovimattoverhoilulla. Muovimatot ovat saaneet häipyä, vain liima jäi muistoksi betonin pintaan. Tuota olemme katselleet jo reilun puolen vuoden ajan mutta pelkällä katselulla ei näemmä tule tulosta. Mikä portaisiin pinnaksi?

Makuuhuoneessamme majailee suihkukoppi sekä wc. Huoneen makuuosiota ja toilettitilaa ei erota mikään vaan sängystä on suora näköyhteys suihkuun sekä ääniyhteys vessakopperoon. Suunnitelmat jonkinlaiseksi näkösuojaksi ovat olleet kovasti mietinnässä mutta tila on ollut täynnä makuuhuoneremontista jäänyttä työkalua ja maalipurkkia. Tänään, vain kaksi kuukautta makuuhuoneen valmistumisen jälkeen, tämä matami tempaisi itsestään irti sen verran, että siivosi koko helahoidon. Kysymys kuuluu: onko mahdollista olla näin ylettömän laiska ja tympääntynyt remontointiin?

Työhuone on kuin tornadon jäljiltä, sillä siellä on lähipäivinä ollut niin huvipuisto kuin uimahallikin. Lattia on täynnä patjaa ja peittoa, tietokoneen löytää työpöydältä kun vähän kaivelee. 

Talon yksivuotias on osoittanut omaa tahtoa ja pätevän emännän elkeitä parin kuukauden ajan mutta nyt sama on iskenyt myös nelivuotiaaseen. Jos asiat eivät suju toivomallaan tavalla, niin kaveri pistää ranttaliksi. Tavarat lentelevät ja suusta hypähtelee melkoisia sammakoita, eikä mikään tunnu kelpaavan. Tuo samainen kaveri osaa kuitenkin välillä olla myös leppeä vanha itsensä ja eilen esittikin pyykin viikkauksen lomaan ilmaantuneen halailutuokion jälkeen tärkeän kysymyksen: "Äiti tiesitkö, että hali tulee sydämestä?"

Listat on.

Aurinko paistaa! Aina vaan, paitsi öisin. Tähän voisi taas pitkästä aikaa tottua. Pakkanenkin on luovuttanut ja viikonlopun -32 on enää unta vain. Mieli on suorastaan keväinen ja tänään näyttääkin olevan lakananvaihto - ja siivouspäivä.

Viikonloppuna monta omaa ja sukulaissetää oli ahkerana. Yläkerrassa on lähes kaikki listat mitä voi, osa piti jättää vielä toistaiseksi asentamatta tietyistä syistä. Kaikki makuuhuoneet saivat listansa ja ovat nyt kertakaikkiaan valmiit, mikä uskomaton fiilinki. Olisi mukava olla listaton, jos se olisi tarkoituksellista mutta nyt on hyvä että listat on, sillä niitä tämä torppa on tässä jonkin aikaa odotellut.

Tuo aurinko tuo mieleen erikoisia ajatuksia eikä niistä mikään liity makaamiseen, kattoon syljeskelyyn tai remontin vihaamiseen. Suunnitelmat ovat ottaneet taas pitkästä aikaa tuulta alleen ja se onkin muuten yllättävän herttanen tunne. Silmäpussien kanssa on jo luovutettu mutta tänään sekään ei haittaa. Pitkäksi venynyt marraslamaannus alkaa olla pikkuhiljaa selätty. Nyt tää lähtis imuroimaan.

Eilen vähän kuin vahingossa saimme käytävän listoja vaille valmiiksi.

Talossa oli ostohetkellä porraskuilua suojaamassa mustat koukeroiset takorautakaiteet. Nuo mustat kaiteet lähtivät pari kuukautta sitten autuaimmille suojaamismaille ja viime kuukaudet kaiteen virkaa toimitti vanerilevyt.

Tapetin raaputus on kuulunut tässä remontissa hyvin vahvasti meikämatamin toimenkuvaan. Kerrottakoot, että olin viimeiset viikot kerännyt voimia, jotta saisin raavittua porraskuilun puhtaaksi viimeisistäkin tapeteista, se kun oli ottanut ja imaissut itsensä kiinni seinään kuin purkka tukkaan.

Mutta kuulkaa, kyllä kannatti kerätä voimia, sillä vapauduin piinasta kuin vahingossa kun huomattavasti ahkerampi mieheni oli ottanut ja rykäissyt tapetit seinältä ja liipannut seinään siihen suunnitellun betoninkin pintaan. Tuo mainittu seinä on vielä kuivumisasteella mutta eihän tämmöinen innokas emakko jaksa mitään kuivumisia odotella, kun kuvaa on jo rävellettävä kasaan. Nyt on siis seinä valmis, ja kaiteetkin!

Kaiteet on valmistanut Caava, joka valmistaa teräsportaita ja - kaiteita sekä sisä- että ulkokäyttöön. Lopulta päädyimme varsin runsaasta valikoimasta valkoiseen teräkseen, kirkkaaseen lasiin ja lattian kanssa samansävyiseksi sävytettyyn käsijohteeseen. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä!

Portaat menettivät niitä vuosikymmenet suojanneet muovimattonsa ja ovat tällä hetkellä ihan raakabetonipinnalla. Tällä hetkellä olemme päätymässä maalaamaan portaat valkoisiksi ja päällystämään askelmat samaisella valkolakatulla saarnilla, kuin on parketti ja kaiteen käsijohdekin. Eteisen valmistuessa tilaamme Caavalta kaiteet myös portaitten alaosioon.