4/02/2014

Ihanat tytöt.
Tuossapa kaksi aivan hellyttävää tyttölasta, jotka lahjottiin kuviin tikkarin avustuksella.

Tässä viime viikkoina on ommeltu niin ahkerasti, että juuri muuta elämää ei olekaan joukkoon mahtunut. Pari päivää sitten saatiin vihoviimeisetkin ompelukset valmiiksi ja siitä ilosta onkin saatu mukavia vieraita kylään, niin eilen kuin tänäänkin. Marjatta teki itsensä kiireiseksi kirpparin takia, kun kamalasti oli ompeluideoita ja pitihän ne tietenkin toteuttaa. Ehkäpä ensi lauantain kirpputorin jälkeen alkaa tässä talossa ja blogissa tapahtua jotain uutta sisustuksenkin saralla! 

Metsolan kanssa on aina yhtä mukavaa tehdä yhteistyötä, sillä yksi asia on varma, kun postipoika ovelle kolkuttaa. Tuo varma asia on se, että pakettia aukaistessa maamon lisäksi myös lapset ilahtuvat! Niin tälläkin kertaa ja ihanan värikkäät vaatteet ovat olleet ahkerassa käytössä jo hyvän tovin. Erityisesti moniväriset legginssit pitäisi saada pukea päälle joka päivä.

Nämä kaksi typykkää kantavat päällään siis Metsolan uuden SS14-malliston vaatteita*, mustaa hametta ja sukkia lukuunottamatta. Vaatteet ovat ohkaista joustocollegea ja ne tuntuvat ihanan pehmeiltä. Metsolan uudet nettisivut avautuivat eilen ja onpa muuten selkeät ja helposti selattavat sivut!

Näihin herttaisiin vaatteisiin liittyy arvontaa oikein kaksin kappalein, joista nyt polkaistaan käyntiin ensimmäinen. 

Arvotaan kaksi kappaletta kuvissa nähtäviä legginssejä (koko 100)! Jos koko on oikea ja housuhyllyllä tilaa, niin jätäppä viesti tämän postauksen kommenttilootaan. Jaetaan onnea niin, että arvotaan kaksi voittajaa, joille ihan summanmutikassa postitetaan jomman tai kumman väriset pökät. Arvontaan voi osallistua sunnuntain 6.4 iltaan saakka. Onnea arvontaan! Toinen Metsola-arvonta pärähtää ruutuun piakkoin, joten pysykäätte korvat höröllään myös sen tiimoilta!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!


* Tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta
  Arvonta järjestetty yhteistyössä Metsolan kanssa

165 kommenttia:

tuula kirjoitti...

Mukana arvonnassa

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Kivaan pöksyarvontaan mukaan!

Johanna kirjoitti...

Olis just yksi vikkeläjalkainen leggaritypy täällä, jolle värikäs raita sopis paremmin kuin hyvin. Johanna.joensuu@gmail.com

Eedith kirjoitti...

Ehdottomasti mukana :)

Brandlilja kirjoitti...

Oikea koko tytölle, joten mukana arvonnassa :)

Sini kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

Marjut / Vanha matkalaukku kirjoitti...

Pitääpäs tsekata uudet Metsolan sivut :) Ja onpas ihanan pirteät legginsit, nämä ois ihana antaa siskon tytölle lahjaksi. Mukana arvonnassa siis!

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa:)
TiinaY

AnniP kirjoitti...

No meille kelpais kyllä!

-- kirjoitti...

Arvontaan mukaan:) Nuorin tyttäristä on kohta 90cm, mutta kyllä sitä voiton sattuessa nättejä legginssejä vähän aikaa kaapissa säilöö.

Camilla / Elonroihua kirjoitti...

Meidän neidin kesägarderoobiin tarvitsisi ostella 100 senttisiä vaatteita, joten tämä tuli kuin tilauksesta! Mukana!

maiju kirjoitti...

Osallistun arvontaan. :)

Paula kirjoitti...

No meilläpä onkin juuri tuonkokoinen tyttö,joten mukaan arvontaan!

Inu kirjoitti...

Koko ois just meidän, kai noita voi poikakin käyttää?! :)

Unknown kirjoitti...

Mukana pöksyarvonnassa!

Emmi kirjoitti...

Mitä ihania värejä! Oi oi kun onni suosisi!

Maria kirjoitti...

Arvonnassa mukana! Ihana, n. 100 senttinen tyttö täälläkin, jotka myös tykkää pukeutua värikkäisiin ja pehmoisiin leggareihin!

Unknown kirjoitti...

Kummatkin leggareista on niin karkkeja että typykkä ilahtuisi varmasti jos toiset niistä saisi (ja ehkä mammakin vähän! ;) )

Inka kirjoitti...

Ihanat on tytöt ja leggarit! Arvonnassa mukana :)

Herkkusuu kirjoitti...

Mukana arvonassa

Kaisa kirjoitti...

Meillä on juuri sopivasti metrin mittainen tyttö jolle nuo leggarit sopisivat paremmin kuin hyvin!

Melina / Minishow kirjoitti...

Jooo mä haluun mukaan arvontaan!

Melina / Minishow

anna kirjoitti...

Miten se nyt osaskin arvata oikeen koon, ku melkeen metrin mittanen typy meilla asustaa! Osallistun!

Henna73 kirjoitti...

Mukaan arvontaan :D

unelmiaonnesta(at)gmail.com

kaisa kirjoitti...

Mukana arvonnassa:) kaisanen@gmail.com

Elle kirjoitti...

Housuhyllylle kyllä mahtuu nuin ihanat pökät, mukana ollaan! :)

Fru Bullerby kirjoitti...

Oi! Sopis meidän neidille. Mukana siis.

Hanna kirjoitti...

Jep, mukana arvonnassa.

Pirunpaskan Rinsessa kirjoitti...

Ihania, ja juuri sopivan kokoiset kuopukselle. Mukana arvontaan siis.

Leena kirjoitti...

Mukana summanmutikassa.

HelenaT kirjoitti...

Ehdottomasti mukana! Ihanat leggarit! :)

An-nuk-ka kirjoitti...

Meiltä löytyis just sinun kultalintusen kokoinen (ja näköinen) suttura, ken kaipailis vaatekaappiin täytettä!

elosalama kirjoitti...

Meille kiitos ihanat legginsit!

kikkiina kirjoitti...

Ihania vaatteita :) Kelpaisi leggarit meidänkin neidille.

Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja saanut paljon inspiraatioita, kiitos!

Unknown kirjoitti...

Housuhyllyllä on käyny sellanen kato että tilaa uusille kyllä löytyy! Mukana siis arvonnassa! :)

mimmi kirjoitti...

Mukana arvonnassa ehottomasti!

Unknown kirjoitti...

Mukana ollaan!!:)

kata kirjoitti...

Mukana, mukana!

paevi kirjoitti...

Mukana!

S U N - na kirjoitti...

Sukkahousut jalkaan ,uusi päivä alkaa... Arvonnassa ehdottomasti mukana:) ja kiitos ihanasta blogistasi<3

Akuliina kirjoitti...

Jee, kivoja, mukana ollaan!

Vea kirjoitti...

Jommat tai kummat pöksyt kelpais mainiosti tännekin! :) Ihanan pirtsakat!

- V

Sini kirjoitti...

Ihanat leggarit ja just sopivat meille. Mukana arvonnassa :)

sade kirjoitti...

Voi ihanuus! Juuri sopivat meidän pienemmälle tytölle! Mukana arvonnassa :)

Jutta kirjoitti...

Söpöimmät ikinä, eikä ole todellakaan väliä kummat postiluukusta tupsahtaisivat! Mukana arvonnassa tietenkin.

Tanja K kirjoitti...

Ainahan kaappiin legginsit mahtuu! Jännittämässä arvontaa.

Anna kirjoitti...

Ihanat leggarit. Sopis meidän typylle. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

Rocca kirjoitti...

Tois kyllä väreillään paljon iloa tähän kevääseen!

Korkkarisalla kirjoitti...

Nyt on niin söpöt ja pirteet leggarit!! :) mukana!

maruska kirjoitti...

jommat kummat kelpaa!

mariestrange(at)hotmail.com

Piksu kirjoitti...

Metsola-fani ilmoittautuu mukaan arvontaan!

Unknown kirjoitti...

Oispa kivat saada:)

IsoKettu kirjoitti...

Mukana ollaan!

Kata kirjoitti...

Arvonnassa mukana
kata-n@hotmail.com

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa :). Ihanan pirtsakoita leggareita!

EveK kirjoitti...

Arvonnassa mukana! :) on kyllä kivan värisiä legginssejä!

Melli kirjoitti...

Ihana blogi, täytyykin ajan kanssa kahlata läpi kokonaan... :)Mukana arvonnassa! :)

Erja kirjoitti...

Koko soppii! Mukana arvonnassa.

Helene kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Olisivat just sopivat!!!

Unknown kirjoitti...

Mukaan arvontaan!

kaija kirjoitti...

Voi, miten kiva arvonta, toki mukana

Elsa kirjoitti...

Mukana arvonnassa, kokokin olisi sopiva :)

Satu kirjoitti...

mukana arvonnassa :)
satu.isosomppi@gmail.com

Kikkis kirjoitti...

mukana arvonnassa :)

poppo kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

Mymlan kirjoitti...

Kyllä, tuollaisille tilaa on aina, ja koossakin on muutama sentti kasvunvaraa.

laurakarlsson kirjoitti...

Mukana!

Tilkkulanka kirjoitti...

Sattuisipa somasti juuri oikea koko meidän leggareiden suurkuluttajalle.

Rinotinto kirjoitti...

Minulla juuri tuon kokoinen värejä rakastava tytteli :D Leggarit meille, pliis!

maria kirjoitti...

Arvontaan mukaan :)

Unknown kirjoitti...

Sanna.J.S
Ihanan pirteitä leggareita!
Mukana kilpailussa.

Karin kirjoitti...

Juurikin sopivan kokoiset meidän pikkulikalle! Mukana ollaan :)

Johanna kirjoitti...

Hienot legginssit ja kokokin olis sopiva! :-)

Unknown kirjoitti...

Todella raikkaat ja kevääseen/kesään sopivat leggarit. Suorastaan syötävät!Nuoremmalle tytölle olisivat juuri sopivat ja tulevalle seuraavallekin käyttäjälle.. ;)

Klaara kirjoitti...

Ajankohtainen arvonta, osallistun :)!

Tanjuska kirjoitti...

Mukana! Olis sopivan kokoset esikoiselle :)

eevaksu kirjoitti...

Ihanat legginsit, sopivat 3v. vipeltäjälle. Mukana arvonnassa.

Unknown kirjoitti...

Mukaan arvontaan!

Raisa kirjoitti...

Arvontaan mukaan!

tav kirjoitti...

Ihanat, mukaan arvontaan!

LindaS. kirjoitti...

Mukana arvonnassa!! :)

Johanna kirjoitti...

Ihanan keväiset! Mukana arvonnassa!

Emmi kirjoitti...

Meidän kaapissa on tilaa:D!

Maikku kirjoitti...

Ihania, molemmat kelpais pikkuneidille. Mukana arvonnassa.

Vivi kirjoitti...

Ihanat! Metsolan vaatteet on kyllä niin upeita ja ihanan värikkäitä. Sääli, että oma on jo kasvanut noista ohi, mutta tässä olisi täydellinen synttärilahja siskontytölle!

Hanna kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

Sanna kirjoitti...

Tietenkin mukaan arvontaan, kun löytyy sopivankokoinen käyttäjäkin=)sanna.pitkanen@pp.inet.fi

K kirjoitti...

Arvoarvo.

Tiina kirjoitti...

Just ois sopiva koko meidän neidille!

Laura kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

laivakissa kirjoitti...

Arvontaan =)

jni kirjoitti...

Ehtis vielä kahdelle käyttäjälle sopivasti :)

TanjaK kirjoitti...

Metrin mittaisen kanssa arvonnassa mukana :D

Sirpa kirjoitti...

Tahtoo! mukana arvonnassa. :)

Piia / NIKLASTAR kirjoitti...

Mukana! Ihanat! :)

talomerenrannalla kirjoitti...

Mukana ollaan. :-) s-posti: talojameri@hotmail.com

W kirjoitti...

Mukana :)

Heidi K kirjoitti...

Oi noi sopisi nuorimmaiselle juuri passelisti, arvonnassa mukana!

vinttiviola kirjoitti...

Mukana ollaan! :)

vinttiviola kirjoitti...

Mukana ollaan! :)

Jessika kirjoitti...

mukana minäkin

Piia kirjoitti...

Mukana!

MJAAH kirjoitti...

Mukana arvonnassa

MJAAH kirjoitti...

Mukana ollaan..

Hoppu Design kirjoitti...

IN!

Eppu kirjoitti...

Mukana arvonnassa :) oikea koko ois.

Hippo kirjoitti...

Mukana kuin legginspukama!

Hippo kirjoitti...

Mukana kuin legginspukama

Tanja kirjoitti...

Tahtoo pöksyjä! ;o)

Sanna kirjoitti...

Oi oi, kunpa voittaisin tuommoiset pöksyt!

-Shannuska-

Jenni. kirjoitti...

Mukaan! :)

Kati kirjoitti...

Leggareita jännittämään! Ihanat olisi.

MinnaK kirjoitti...

mukana :) Olis just tytölle sopiva kokokin

Unknown kirjoitti...

Arvonnassa mukana!

Unknown kirjoitti...

Ihanat pökät

Jonna. kirjoitti...

Oo, mukaan!

pilvi kirjoitti...

Raidat on parhaat. Me otetaan myös osaa! :)
-Pilvi

Allihaahka kirjoitti...

Mukana arvonnassa. Käyttäjäkin löytyy. :)

Verkku kirjoitti...

Minäkin mukana ja tyttöjä löytyy :)

Unknown kirjoitti...

Mukaan arvontaan.

HeidiZ kirjoitti...

Jes pliis!

Unknown kirjoitti...

Mukana! Oispa ihana voittaa jo joskus jtn. Ainut kerta jollon olen voittanut, on sun lohdutuspalkinto, sisustuslehti ja sukulaatilevy:)

Maria kirjoitti...

Söpöt legginssit. Osallistun arvontaan.

Aeno kirjoitti...

Mukana ehottomasti!! :)

Unknown kirjoitti...

Arvonnassa mukana ehdottomasti!

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa!:)

Inttu kirjoitti...

No tokihan tuota housuhyllylle mahtuisi vielä yhdet ihanat leggarit!

Unknown kirjoitti...

Peukut pystyssä, tilaa ja tarvetta on!

Hanna.T kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

e-vi kirjoitti...

housuhyllylle on just tullu tilaa ton kokosille pöksyille, eli mukana! Ihania kuvia taas!

Annu kirjoitti...

Mukaan:) Käyttäjä löytyy :)

Sini kirjoitti...

Mukana!

Villainen kirjoitti...

sopii täydellisesti:)

Maikki kirjoitti...

Minäkin lähden koittamaan onnea ;) housuille oliskin tarvetta!

Krissenshow kirjoitti...

Mukana arvonnassa!

Unknown kirjoitti...

Hep! Ihanoita leggareita! (:

Anna / Iloni kirjoitti...

Mukana ollaan! :)

Värikäs arkiaate kirjoitti...

Ihanat vaatteet, mukana arvonnassa. :)

Mira kirjoitti...

Mukana arvonnassa! :)

maja kirjoitti...

Ihanat tytöt ihanissa vaatteissa!
Mukaan arvontaan. :)

PaulaT kirjoitti...

Värit on kohillaan noissa leggareissa! Muuttakaa tänne!!! :D

Anonyymi kirjoitti...

Mukana :)!

Lotta Vuorma kirjoitti...

Mukana ihanuuksia tavoittelemassa!

tyytin kirjoitti...

Arvonnassa mukana!

Juolukka kirjoitti...

Mukana! :)

Juolukka kirjoitti...

Ihanan värikkäät! Mukana arvonnassa!

AnniM kirjoitti...

Mukana värikkäässä arvonnassa! :)

Suvi kirjoitti...

Ihanat väripläjäykset!
Mukana arvonnassa!

suvikaarina ( a ) yahoo.com

Unknown kirjoitti...

Mukana ollaan 😊

Annituinen kirjoitti...

Koko on oikea, joten mukana ollaan.

Unknown kirjoitti...

Meilläpä olisi juurikin noille käyttöä. Mukaan arvontaan!

Henski kirjoitti...

Mie kans haluun.

Varpu kirjoitti...

Mukana arvonnassa :)

Elina kirjoitti...

Mukaan arvontaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihunat!! Mukana ollaan! :)

riikka kirjoitti...

Arvonnassa mukana! :)

Tiina kirjoitti...

Ihanat leggarit! :)

Athena kirjoitti...

mukana

terveys1 (at) wippies.fi

Salla kirjoitti...

Pöksyonnenonkijana!

Unknown kirjoitti...

Tännekkin kelpais ihanat pöksyt!

Ilonainen kirjoitti...

Ihanan värikkäitä kevätjuttuja Metsolalta tullut, tuo mekko on ihan mielettömän hieno! Mukana arvonnassa siis!

saanav kirjoitti...

Osallistun arvontaan!

- Saana

Unknown kirjoitti...

Mukana arvonnassa, juuri oikea koko!!!

ankku kirjoitti...

Mukana arvonnassa.

Unknown kirjoitti...

Ihanat leggarit! Jos arpaonni osuisi kohdalle, niin nää menis kummitytölle lahjaksi! :)