Äitienpäiväviikonloppu.

Oli ihan kauhean mukava. Mitä väsähtänyt kotomaamo enemmän lahjaksi toivoisi, kuin rauhallista ja leppoisaa yhdessäoloa armaan perheensä keralla? Eipä paljon muuta, joten niin hypättiin yhtäkkiä autoon ja hurautettiin parin tunnin päähän äitienpäiväviikonloppua viettämään.

Tämä marjatta täällä on sillä tavalla lapsellinen, että varta vasten rakennettu leikkikaupunki ja muu siihen liittyvä oheistoiminta kiehtoo vallan mahottomasti. Taannoin meikämartan sydän jäi keskiraskaasti Smoolantiin, tarkemmin sanottuna Vimmerbyyn ja Astrid Lindgrens Världiin. Aivan siinä aikuisehkokin ihminen nuortui kuin lapsi leikkimään, kaikki oli niin herttaisaa ja todentuntuista. Sulhoani hieman häiritsi se tosiasia, että esikoisemme potki vielä mahanahkan sisäpuolella ja ainoa lapsellinen tuolla retkellä oli tuore vaimonsa.

Paljon ei sitten meinaan tarvinnut houkutella, kun tieto Mauri Kunnaksen Koiramäestä lävähti verkkokalvoille. Kaikkihan sen tietää, että Mauri Kunnas tykkää joulusta ihan tolkuttomasti ja tämä maamo tykkää Kunnaksen Maurista just yhtä paljon. Tuon mainitun kirjailijasetän elämänkerta on luettu läpi moneen otteeseen, ihailtu etukannen sisäpuolelle saatua nimikirjoitusta ja pikaisesti piirrettyä Herra Hakkaraista. Toki tosifani on työn merkeissä saanut valokuvatakin idoliaan työpaikallaan. 

Sanomattakin siis selvää, että Koiramäki oli kerrassaan herttaisa kokemus. Kunnaksen setän lempeä kynänliike ja hauska kerronta oli herännyt eloon, paikka oli rakennettu toki suurella rahalla mutta myös hartaudella ja taituruudella. Huvipuiston nurkkaan oli kertakaikkiaan ilmestynyt koko kansan ihka oma satumaailma, jossa toivoisi pääsevänsä kesän mittaan vierailemaan useammankin kerran. 

Ps. Alimman kuvan setä ei ole setä kirjailijasetä, vaan oivallinen keino nolata viisivuotias julkisella paikalla: "Äiti, tuo sun laukku on oikeesti ihan sika ruma. Ja miks tuo jätkä on siinä pelkät pikkarit jalassa?"