5/08/2013

Keskellä kaikkea on myös jotain valmista.
Alakerta edistyy. Portaat ja seinät ovat saaneet uutta pintaa. Pesuhuoneen lattia odottaa lämmitystä ja valua ja sitä myöten uutta pintaa. Kaikki on kesken mutta jotain on valmistakin.

Se suurin ruusuluola, sali meinaan. Se, jonka ruusuiset tapetit istuivat kovassa kuin purkka lapsen tukassa, mutta joka kuitenkin valmistui melko pikaiseen, vähän kuin huomaamatta. Tuo mainittu huone on kuitenkin niin vähällä käytöllä, että sen suuremmin sitä ei ole sisustettu vaan raukka on saanut osakseen toimia erinäisten ylimääräisten huonekalujen väliaikaissäilytyspaikkana. Aivan mukava mieli kuitenkin, että ruusuluolalle on saatu vihdoin sanoa lopullisesti hyvästit.

Yläkerrassa remonttia odottaa vielä kaksi vessaa, suihkunurkka ja käytävänpätkä. Voiton puolella ollaan.

6 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Hyvä työ! Kylläpä tuo ruusuluolan pikkuikkuna ruokkiikin mielikuvitusta, mitä ihmettä sen takana voisikaan olla..? :-D

milla kirjoitti...

justNiin pikkuHiljaa...aina kun jonkun saa valmiiks-huippuFiilis siitä mut toisaalta remppaan turtuu eikä sitä jaksa kauaa kerrallaan! mutta meilläkin nyt valamista-Kasvarilla---ulkopuoli on oma lukunsa mut OnneaOn kasvihuone-Tsekkaap-pa kuvia!..pupuja tekismieli mullakin....to. meille tulee kesä KOTKOTit :> ja kukko

heidi. kirjoitti...

Oijoi, onpas se kivan näkönen nykysin, tuo ex-ruusuluola! Ja kerro Rillis-kulta oitis mistä on tuo komia kattokillutin?!

Rillirousku kirjoitti...

Lyde: Kyllä siellä on pyykkiä! Läjissä ja pinoissa, likaista ja puhdasta. Että niinkin jännittävä on totuus. :)

milla: Kyllähän se remontti on semmosta, että saattaa mennä pitkäänkin, että ei vaan jaksa. Mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. :)

Heidi.: Kattokilluttimen äiteeni oli bongannut kirpputorilta apaut kaks vuotta sitte, enempää en osaa kertoa. :) Ex-ruusis kiittää kehuista!

Enni kirjoitti...

Kylläpä ruusuluolassakin näyttää viihtyisältä. Pitäs käydä, ollaan viimeksi käyty varmasti viimevuoden puolella. Tai ainakin niin uskon!

Rillirousku kirjoitti...

Enni: Elä kehtaa, onko oikeesti niin kauan?! :-O Tuutte heti sitte!