Navetan uudet asukkaat.
Se on aurinko, joka tuolla ulkona paistelee. Pyöräillessä tosin tuuli jäädyttää aivot ja sormet koppuralle mutta tuulelta suojassa tulee anorakilla hiki. Viisivuotiaan naama hehkuu uuden kypärän alla kilpaa auringon kanssa ja maamonsa metsästää uutta, paremmin päähän istuvaa ja varsinkin somemman näköistä päänturvaajaa.
Parisen kesää on tämä martta köröttänyt eteenpäin uljaan Joutsenensa seljässä. Tänä keväänä iski kauhea hinku saada uusi pyörä mutta uljaan ajokin koeajon jälkeen totuus tömähti tietoisuuteen. Ei ole tarvetta uudelle pyörälle siksi, että nykyinen olisi huono. Se on ainoastaan ruma. Siksi on nyt kaapissa odottamassa monta purkillista suhumaalia, saa Joutsen uuden elämän.
Uudistuneen ajokin siivittämänä on kätevä hurauttaa ihan omalle navetalle eväsretkelle. Navetta on sisällyksiltään sekasortoinen, kaamea romuläjä. Silti se on tämän marjatan silmissä unelmien täyttymys, hartaasti haaveiltu haave, joka on nyt toteutunut. Sormet syyhyää päästä toteuttamaan pääkopassa välkkyvä valmis kuva todeksi, mutta kiirettä ei ole. Kaikki ajallaan.
17 kommenttia:
Ihana Valmiina miekin nään ! mullakin täällä visiot käy toteen ja muuttuu liveKuviks---kasvihuone nimittäin...
VisioRikasta viikonloppuu marjatta!
Ihana navetta, ihana kaappi siellä, ja voi että mitä ihanaa olettekaan keksineet sinne tehdä! :-) Onnea uudelle navetanemännälle!
Ois sitä ideaa nyt vähän enemmän voinut valottaa..!
Milla: Oijoi, keväisin aina iskee kasvihuonekuumekin! Ja kasvimaa. :)
Lyde: Navetta on ollut omana jo puolisen vuotta, ei ihan tuore siis mutta melkosen kuitenkin. Kiitos! :)
Satu: Ideat on muuttuvaiset, koska kiirettä ei pidätä ja aikatauluja ei laadita. :)
Vau, saisko tosta jopa tehtyä kodin?!? Yks hieho täällä jo sielunsa silmin näkee tuon valoisana loftina :)
Meillä on tuon sorttinen navetta ihan tuossa tuvan nurkalla. Minäkin sille monenlaista käyttöä suunnittelen ja haaveilen:)
Siellä on mukava käydä penkomassa ja löytämässä "aarteita" joita edelliset asukkaat on sinne säilönyt.
Mukava olisi nähdä ja kuulla mitä te navetallenne aijotte tehdä:)
Että uutta kotiako siitä? Ihan mahtava tuosta kyllä tulisi!
Hyväkuntoisen näköinen navetta teillä! Meillä huomattavasti sekasortoisempi, saapa nähdä milloin ehtis siivota...
Oma navetta! Parhautta. <3
Oo miten hienolta näyttää! *kadehtii kauheasti*
Oi, ollappa oma navetta! Tai autokorjaamo tai kanala tai pieni vesitorni tai... riihikin kävisi :D
Jännityksellä jään odottamaan mitä navetasta ajan kanssa kuoriutuu.
meillä on sukupolvenvaihdoksen jälkeen navetta + asukkaat, onneksi vielä puoltoista vuotta aikaa siihen! nyt kelpaa tuo tyhjä vanha navetta..
ihana kaappi kyllä! voin ostaa sen jossei teille mitenkään mahdu ;)
Tykkään ja innolla ootan että pääsen seuraamaan unelmien toteenkäymistä!
K: Kyllä varmana sais! Mutta ei meille, koska me ei rempata enää ikinä. ;)
Miikku: Tuoltakin on monenlaista pientä ja vähän isompaakin aarretta löytynyt. :) Navetan suhteen on ajatuksia monenlaisia ja vaikka lopullista tietoa ei olekaan vielä kellään, niin se ainakin tiedetään, että se siivotaan ja laitetaan kuntoon. Oleskelupaikaksi ja illanistujaisia varten ainakin. :)
Merja: Ej, pois se minusta! Remontointia ei enää tälle emännälle. :D
Tiina: Noissa kuvissa navetta kyllä kaunistelee, kuten arvata saattaa. Puitteet on hyvässä kunnossa mutta kauheasti romua ja likaa siellä on kyllä. :)
Pirita: Elä muuta sano!
Tiina: Kadehdi vaan, niimmääki aina ennen tein. ;)
Mertsi: Kyllä oma kanalakin on vielä joskus saatava. :) Kiitos, katotaan mitä siitä syntyy! Aika näyttää. :)
Kikka: Oijoi, saatte vielä asukkaatkin navetan lisäksi! Tsemppiä sukupolvenvaihdokseen! :) Ps. Meinasin oikeesti kirjottaa sukupuolenvaihdos....
Oli ihana päästä kurkistamaan sisälle. Onnea vielä!
Birgit: Kiitos! Kyllä siitä vielä nätti tulee. :)
Voi ei, sinulla on navetassasi kasa kaapelikeloja! Olen yhtä yksilöä metsästänyt itselleni kuumeisesti, ajatuksena tehdä siitä pöytä. Itseasiassa useampikaan ei haittaisi. Oikea aarreaitta tuo navettasi! :)
Lähetä kommentti