4/04/2011

On aika laittaa lapsuustavarat ruotuun. Tuo kyseinen rompe on melkoisen laajaa olemukseltaan mutta ihan varmaa on se, että kaikilta sitä löytyy. Sitä on vaikkapa vanhat päiväkirjat, syntymäpäiväkortit, kalenterit, koulukuvat, koulussa salaa lähetetyt kirjelipareet, nasaaliäänillä äänitetyt kasetit ja idolikuvat.

Isosta sinikeltaisesta löytyi ihan mainioita laatikoita juuri tuon tarpeiston säilömistä varten. Laatikot ovat sopivan pieniä mutta kuitenkin melkoisia tilaihmeitä. Parasta niissä on kätevästi avautuva kansi sekä hinta.

Eipä olisi meikätytsy joskus hamassa teiniydessään uskonut, että vielä joskus kirjootetaan isoolla laatikon kylkehen että päiväkirjat. Tuolloin muinoinhan ne lukittiin mahdollisimman monin lukoin mahdollisimman monen lukon taakse mahdollisimman suuren laatikon pohjalle, vaikka sisältö olikin syvällisyystasoltaan suurimmaksi osaksi tätä: Siis oikeesti, en tajuu mikä sitä vaivaa!!! Mix se ei voi puhuu mulle?! Ja sit se vaan kattoo niinku sillee oudosti ja sit vaan alkaa heittään jotain iha pimeetä läppää. Siis haloo!!!!!!!

Uuden keittiön ikkunaan on kaavailtu jo pidemmän aikaa Sienaa. Asia on ollut kaavailun tasolla, sillä valinnanvaikeus mustavalkoisen ja keltavalkoisen välillä on ollut liian haastava. Päätimmekin vetäytyä odottamaan keittiön valmistumista ja päättää asia vasta sitten mutta tänään kirppari päättikin puolestamme.

Tuo mainittu päättäjä kiikutti eteeni tänään myös oivan rivillisen maatuskoja. Ruusutapetille saamme pian sanoa hyvästit, sillä Ruutukaava on nyt pistetty tilaukseen.
Pistänpä muuten tässä illan ratoksi oikein peukalot pystyyn, sillä totisesti toivoisin tämän energiapuuskan jatkuvan vaikkapa semmoiset seuraavat pari vuotta tai jotain!

8 kommenttia:

satmaari kirjoitti...

jotkut maatushkat on niin kauniita, että on ihan pakko saada! meidän mummulla oli sellainen kaunotar, mut en kehdannut pölliä.

Hipsu kirjoitti...

Tuleeko teille ruutukaavatapetti? Ihan mieletöntä!! Se on semmonen mistä mä oon haaveillut niin kauan kuin ensi kerran sellaista näin jossain sisustuslehdessä laitettuna jonkun makuuhuoneen seinälle. Voi että oli ihanan näköistä. Oih ja voih. Tahtois myös hän, mutta hänen miehensä ei pidä, ei myöskään pidä mustasta, ei valkoisesta jos sitä on hänen mielestään liikaa. Sille miehelle kelpais vain ruskean eri sävyt ja valkoinen ihan vähissä määrin. Se ei tajuu modernin ja minimalistisen päälle. Huoh.
Ja minä siinä sivussa koitan salaa tuoda näitä mustia ja valkoisia kotiimme :). Aivan kuin huomaamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikkei itellä oliskaan inspistä, kiva nähdä toisilla!!!

vaikka voi se blogien maailma tuottaa vertaamistakin...

Itsellä niiiin mukava vkl, että innostus blogeihin downpitäydyn ihan vain parhaimp blogeihin:)
P

Rillirousku kirjoitti...

Satu: On ne södei. Hyvä ettet pölliny mummolta, varastaminen on rikos toveri hyvä! Lisäksi mummolle olis voinu tulla paha mieli. ;)

Hipsu: Olen elänyt pussissa kun nyt vasta törmäsin ensimmäistä kertaa tuohon kuosiin mutta se olikin sitten menoa! Talon luultavasti ainoa tapetti tulee olemaan tämä, joten saakin olla säväyttävä. :)
Suunnitelmasi on hyvä, pikkuhiljaa hivutat kamaa sisään niin ei se mitään huomaa! ;D

Päivi: Täälläkin takana mukava viikonloppu, tai ainakin sunnuntai. Se jo riittää pitämään mielen virkeänä. :)

Enni kirjoitti...

Hei olen taas kerran kateellinen! Miten sä satut aina oikeeseen aikaan sinne kirpparille??
Tuo kangas...en haluais itekin!!?? No olen sun puolesta onnellinen kuomaseni!!:)

Virpi kirjoitti...

Ihana tuo kangas!Ja nuo maatuskat hauskoja,osui tänään silmään CM:ssa maatuska-keittiöpyyhkeitä ja muuta mukavaa,nekin oli hauskoja:)

Unni kirjoitti...

Tunnustan hävittäneeni suurimman osan päiväkirjoista ja viestivihkoista ja teini-iän kirjeenvaihdosta, kyllästyin raahaamaan niitä mukanani muutosta toiseen... Joskus vielä ehkä kadun havittämisvimmaani, mutta sillä hetkellä moisen todistusaineiston olemassaolo lähinnä vain nolotti :)

Rillirousku kirjoitti...

Enni: Tiedät mistä se löytyi, joten painu penkomaan siitä! ;D

Virpi: Se hahmo on jotenkin hellyttävä. :)

Louna: Aijai, melko julman teon oot tehny joskus hamassa menneisyydessä! Toisaalta en yhtään ihmettele. Päiväkirjojen lukeminen ei vielä näin kymmenenkään vuoden jälkeen onnistu ilman kylmiä väreitä. :D