Lumisateisen kesäkuun korukuvat.

Juhannusruusut kukkii, nurmi vihertää ja parin yön päästä vietetään keskikesän juhlaa. Tänä aamuna heräsin toverin viestiin, joka kertoi päivät uutiset: Lumisadetta odotettavissa ympäri Suomea. Lämpimät lakanat oli kuitenkin pakko jossain vaiheessa jättää ja vällyjen alta kömpiessä oli vähintäänkin talvinen fiilinki, kun jalkakarvat huurtuivat välittömästi koiven koskettaessa lattiaa.

Launtaina suuntasimme jälkikasvun kanssa Katjan luokse koruja askartelemaan, kun perheen mies jäi pakertamaan alakerran varastoa lopulliseen kuosiinsa. Niin se vain päivä hurahti nopeasti neljän naisen ja kahden lapsen voimin ja kotiintuomisena oli koruja koko loppuvuodeksi, niin itselle kuin tovereittenkin käyttöön. Illalla saimme vielä armaat ystävät grillailukavereiksi ja nukkumaan päästiin vasta sunnuntain puolella.

Sunnuntaina marjatta sekä lapsensa saivat yökyläkutsun ja niin pakattiin pikaisesti kampetta kassiin ja suunnattiin Haapajärvelle maaseudun rauhaan pariksi päiväksi. Tutustuttiin lehmiin ja muihin olennaisiin, kastuttiin äkillisessä kaatosateessa läpimäriksi ja syötiin maailman parasta pullaa.

Tänään tehdään töitä ja juhlitaan kummityttöä. Huomenna saadaan kylään harvinaisia vieraita ja illalla mietitään yhtä suurta juttua, joka tulee väistämättä täällä blogissakin ilmi, kun sen aika on. Nyt on tyydyttävä vain vihjailuun. 

On siis sanottava, että lepoasennossa ei täälläkään ole viime aikoja vietetty, vaikka kovin hiljaiselta saattaakin vaikuttaa. Tuli lunta tai ei, niin nyt on kesä!

Pitsatorstai.

Eilen oli tylsänpuoleinen ja sateinen torstai, joten jotain oli keksittävä. Kaupan kautta kotiin ja viesti lähipiirin ystäville: Pitseria on auki, tervetuloa! Niin sai tuokin sateinen päivä uuden merkityksen, kun ovikello soi moneen otteeseen ja saimme aamusta iltaan saakka nauttia mitä mielikuvituksellisemmista pitsoista yhteensä neljän aikuisen ja kuudentoista lapsen voimin. Pitsaakin hävisi parempiin suihin seitsemän pellillistä.

Kirpputorilta löytynyt radio on laulanut siihen käytetyt kolikot takaisin jo moneen otteeseen ja pitsanteossa apuna hääri aina yhtä innokas kolmevuotias leipuri. Lauantaille suunniteltu betonipäivä siirretään suosiolla vähemmän kosteille keleille. Ehtiihän tässä, kesä on vasta aluillaan!

Uusimmassa MeNaiset-lehdessä oli haastateltu taiteilija Meiju Niskalaa, jolta irtosi pari ainakin tähän marjattaan kovasti kolahtanutta vinkkiä vähemmän tylsään arkeen:

1. Heitä noppaa. Etkö osaa päättää, mitä söisit tai pukisit? Tee valinnat arpakuution avulla, jolloin sinulla on aina kuusi eri vaihtoehtoa. Rohkeimmat antavat nopan päättään päivän keskustelunaiheet ja seuraavan yön nukkumapaikan: sänky, sängyn alus, riippumatto vai naapuri...

2. Tee ostokset löytämäsi kauppalapun mukaan.

3. Kulje kontrolloimatta. Tähän harjoitukseen tarvitse 0,5-2 tuntia. Valitse, että kuljet kohti kauneutta tai hyvää tai vaikka oranssia väriä. "Seuraamalla oranssia päädyin kerran Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden lautamiesten koulutustilaisuuteen", Meiju kertoo.

Vinkki nro 2 on suorastaan pakko laittaa kokeiluun! Kontrolloimatta kulkeminen on ajatuksena houkutteleva, joskin Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden lautamiesten koulutustilaisuuden sijaan tällä kylällä saattaa päätyä korkeintaan Keski-Suomen rakennusliiton lautamiesten vapaa-illan viettoa ihmettelemään.

"Liian paljon onnea
Onnesta ei ehdi nauttia, jos pelkää koko ajan pahinta.

Siitä syksystä on jo aikaa, mutta muistan sen kuin eilisen päivän. Mieli oli levollinen, ajatukset kirkkaat. Hengitys kulki vapaasti, ja askel oli kepeä. Kaikki oli järjestyksessä, ja tuntui ihanalta olla elossa. Minun ei tarvinnut koskaan pakottaa kasvoilleni hymyä, sillä elämä hymyili minulle joka hetki. Pysähdyin monta kertaa päivässä miettimään, kuinka mielettömän onnellinen olin.

Sitten tapahtui jotain kamalaa, ja minusta tuli yhdessä hetkessä maailman surullisin ihminen, pitkäksi aikaa.

Ensimmäinen ajatukseni maailman romahtamisen jälkeen oli se, että olin itse syypää suureen suruuni. Olinhan antanut itselleni luvan olla onnellinen ja suorastaan nautiskellut onnen tunteesta. Tiedättehän: `Kell´onni on, se onnen kätkeköön´.

En ole kasvanut onnellisuutta tukevassa kulttuurissa. En tarkoita, ettenkö olisi ollut lapsuudenkodissani onnellinen: olen saanut kasvaa rakastavan perheen ympäröimänä turvallisessa kodissa. Merkittävää on kuitenkin se, että minut on pienestä pitäen kasvatettu sietämään pettymyksiä, ei niinkään juhlimaan iloisia yllätyksiä ja onnistumisia.

Perheelleni on sattunut pari tapahtumaa, jotka ovat muovanneet ajatusmaailmaani. Isäni sairastui vakavasti jo nuorena. Sairaus on varjostanut hänen elämäänsä ja estänyt  häntä toteuttamasta joitakin unelmiaan. Isäni on tottunut ajattelemaan, että mitä tahansa kamalaa voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Veljeni kohtalo vahvisti ajatusmalliani: hän joutui pahaan onnettomuuteen pian lukion jälkeen. Minä, kolme vuotta nuorempi vapautta kaihonnut teini, seurasin malttamattomana hänen ensimmäisiä itsenäisiä askeliaan. Sitten tapahtui onnettomuus, ja koko perheemme musertui surusta. Minulle tapahtuma todisti, että elämä voi yllättää - ikävästi.

Kasvoin ihmiseksi, joka ei onnellisenakaan osannut helliä onnen tunnetta. En keskittynyt hyviin hetkiin, vaan olin huolissani siitä, että onni viedään minulta pois.

Joitakin vuosia sitten päätin opetella nauttimaan onnenhetkistä. Kiitos siitä kuului kumppanilleni ja terapeutilleni. Puolisoni, jonka elämään ei hänen onnekseen ollut osunut suuria murheita, huomautti minulle asenteestani aina, kun olin maalaamassa piruja seinille. Terapeuttini taas sai minut ymmärtämään, mikä historiassani oli saanut minut käyttäytymään sillä tietyllä tavalla.

Ja sitten kävi niin kuin kävi: onnensyksyni päättyi suruun, ja ehdin hetken ajatella, etten olisi saanut heittäytyä onneen.

Pian kuitenkin huomasin jotain yllättävää. Se, että olin opetellut nauttimaan onnestani, saikin minut selviämään maailmani romahduttaneesta murheesta. Kun minusta tuntui oikein pahalta, muistelin hetkiä, joina minusta oli tuntunut oikein hyvältä. Se muistutti minua siitä, että on mahdollista tuntea itsensä todella onnelliseksi. 

Enää en ajattele, että kaikki menee lopulta huonosti. Tiedän, että elämään mahtuu sekä kamalia että ihania ääripäitä. Jos pelkää koko ajan pahinta, ei ehdi huomata, että juuri nyt on hyvä olla."

Maria Veitola, Trendi 6/2014

StyleRoomin suuri remppahaaste.

Nyt olisi hyvä aika kaivaa vanhat remppakuvat esiin kansioista tai tehtailla aivan uusia remppamuistoja! StyleRoomissa on nimittäin alkanut Suuri remppahaaste, jossa haastetaan kansalaiset luomaan remonttihenkisiä albumeja. Haasteen voittaja kuittaa itselleen 1000 euroa rempparahaa! Remppahaasteeseen voi osallistua 3.6-10.8 välisenä aikana, jonka jälkeen tuomaristo valitsee finalistit ja elokuun loppuun asti kuka tahansa voi jättää äänensä omalle suosikilleen! Tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät StyleRoomin remppahaasteen ohjesivulta. 

Tuomaristo siis valitsee osallistuvista albumeista 10 finalistia. Tuomaristoon kuuluvat Meidän Talo-lehden päätoimittaja Titta Kiuru, StyleRoom-tiimi, yhteistyökumppanin edustaja sekä allekirjoittanut, eli tätä tekstiä näpyttävä meikämartta.

Kyseessä ei tarvitse olla koko taloa kattava megaremontti, vaan kansion voi luoda vaikkapa yhdestä uudistuneen ilmeen saaneesta seinästä. Tästä loistavana esimerkkinä Tirsa-Lauran keittiön tyylivaihdos. Kotipalapelin Ennen ja jälkeen-kansioita pääsee selaamaan täältä. 

Näinpä haastan teitä tovereita luomaan oman remppa-albumin ja osallistumaan StyleRoomin remppahaasteeseen! Linkatkaa luodut albumit tämän postauksen kommenttilaatikkoon, niin muutkin löytävät kansioihin ihailemaan ja inspiroitumaan.

Erikseen haastan mukaan seuraavat kolme bloggaajaa, joiden remontin ennen/jälkeen-kuvia olisi mahtia päästä seuraamaan:

Hajottamon Heidi

Minä ja Morris

Projekti Verkaranta

Hoihoi, teidät on siis täten haastettu! Yhdessä ja erikseen. Muistakaapa, että osallistua voi myös jo aiemmin rempatuilla kuvilla, mutta jos kesän mittaan on tulossa pientä pintaremonttia, niin pitäkää haaste mielessä. Tuomariston jäsenenä todettakoot, että pienet ja suuret remppakohteet ovat aivan samalla viivalla. Tärkeintä on luovuus, rohkeus ja innokkuus!

Postaus tuotettu yhteistyössä StyleRoomin kanssa

Sveriges nationaldag.

Se on tänään! Tätä tekstiä kirjoittava henkilö on kovasti isänmaallinen ihminen, mutta silti varaston seinässä on liehunut naapurimaan lippu vuodesta toiseen. Oma siniristilippumme on tietenkin lippu numero yksi, mutta koska talossa asuu myös yksi Ruotsin kansalainen, niin olkoot pieni keltaristilippu sen kunniaksi myös osa tämän perheen arkea.

Ja ohan se Ruotsi hieno maa! Kyllä sinne tarttee ja kannattaa suunnata, Tukholmaa pidemmällekin. Telttailu tuli tutuksi viime kesänä ja eihän sille mitään maha, että tänä kesänä pitää lähteä uudemman kerran. Maisemat hellii verkkokalvoja, leirintäalueet ovat nättejä ja ihmiset ystävällisiä. Kotimaassakin on toki retkeilty sen verran ahkerasti, että saman voi todistettavasti sanoa myös armaan Suomemme leirintäalueista ja maisemista. Suurimmasta osasta ihmisiäkin jopa. Naapurimaan kultapossut viettävät tänään vapaapäivää näin kansallispäivän kunniaksi. Du gamla du fria vaan teillekin, toivottavasti keli hellii tänään!

Talon pihamaata on myörinyt ja kukkia maljakoihin asetellut tuo tämän talon ruotsalainen iltapuhteikseen. Vaimonsa on tyytynyt asettelemaan kaupan kukelmia erinäisiin astioihin ja katsellut vierestä, kun toinen on niin ahkerana. Talon sisätilat ovat vähintäänkin kesäkunnossa, enkä tällä nyt tarkoita sitä timmiä ruotsalaista, joka ruskettuu kauniin tasaisesti ja jonka valkoinen purukalusto näyttää entistä hohtavammalta päivettynyttä ihoa vasten. Tarkoitan ihan ehtaa kotimaan lihaa, niskasta palanutta ja vähäsen kulahtaneissa kesämekoissa kulkevaa. Yhtä onnellisia molemmat.

Yöpöydät nostettiin seinälle.

Keväällä makuuhuoneessa tapahtui sen verran, että sänky ja työpöytä vaihtoivat paikkoja päikseen. Samalla iski tajuntaan ajatus seinäbokseista, jotka saisivat toimittaa yöpöydän virkaa. Minkäänmoisia kirjan tahi puhelimen säilytykseen tarkoitettuja tasoja ei tässä talossa olekaan sängyn vierellä nähty vuosikausiin.

Eilen illalla roudasin postista kotiin isohkon laatikon, jonka sisältä paljastui kaksi Lehtorinne design studion Wall Boxia*. Tänään heti aamusta malttamaton marjatta rykäisi lootat seinälle ja ai että kun ovat justiinsa niin hyvät kuin pitikin olla! Tilavat ja kevyet, eivät ole edessä imuroidessa ja tavarat ovat osimoilleen näppärästi käden ulottuvilla. 

Tämän talon emäntä ei ole mikään järjestyksen ihminen, kuten jo monesti onkin tullut todettua. Siksi on eräs asia, joka on tullut tässä vuosien mittaan älyttyä: mitä vähemmän tavaraa on lattialla, niin sitä helpompaa on pitää yllä järjestystä, tai ainakin illuusiota siitä. Näin ollen on tässä talossa nostettu seinälle tai kattoon kaikki mikä vain suinkin on mahdollista.

Tänään on muuten just hyvä päivä tehdä pientä pintaremonttia, koska ulkona sataa ja ukkostaa. Ei tartte potea huonoa omaatuntoa siitä, että viettää aikaa sisätiloissa, eikä esimerkiksi roiku perä pitkällä kasvatuslaatikon reunalla ja asettele porkkanan siemeniä nätteihin riveihin.

* Tuote saatu blogiyhteistyön kautta

Repäsin.

Marjatta päätti, että kesäkuun ensimmäisen päivän ja auringon kunniaksi on sännättävä paikalliseen kukkapuutarhaan ja laitettava kesäkukat multiin. Kovin suuresti ei taideta tässä talossa viherryksiin tänä kesänä  panostaa, mutta kyllä muutama silmänilo pitää aina olla puutarhaa ja varsinkin piharakennusta piristämässä.

Perheen mies ruuvasi piharakennuksen terassin kattoon myös viime kesäisin kierrätyskeskuslöydön. Rottinkinen keinu oli melkoisen huonossa hapessa, mutta pienen hiomisen ja maalaamisen jälkeen se on kuin uusi. Muutama rottinkilenkurakin siellä roikkui, mutta nyt se on ihan toimiva pehvanvalloittaja. Kyllä siihen kannatti kymppi uhrata.

Navetan vintiltä löytyi vihertävä, kantokahvainen kaukalo, jonka alkuperäisestä tarkoituksesta ei ole mitään käsitystä. Melko romuskainen kaveri on kuitenkin kyseessä. Ensin se sai palvella pihalelujen säilytyksessä ja nyt se pääsi toimittamaan kukkalaatikon virkaa. 

Alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että kohta on ihan oikeastikin kesä. 

Lugano.

Viikko sitten perjantaina körötimme Italian puolelta reilun tunnin matkan Sveitsin Luganoon. Joitain vuosia sitten kävimme sisarusten kanssa tuossa kertakaikkiaan hurmaavassa kaupungissa, jonne oli nyt ehdottomasti päästävä uudestaan!

Kaupunki oli edelleen yhtä mieleenpainuva, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Polkuveneet yhtä punaisia, aurinko yhtä lämmin, joutsenia yhtä paljon ja maisemat ehkä jopa vielä kauniimmat, kuin mitä muistikuvissa. Kyllä lomalaisena kelpasi olla!

Muistan, kun ensimmäisellä kerralla jurnutimme junalla Zürichistä Luganoon läpi koko Sveitsin. Tuntui, kuin olisi astunut ihan uuteen maahan ja maailmaan. Taustalla häilyy lumihuippuisten vuorten siluetit ja vieressä huojuu palmupuut. Kontrasti on kutkuttava. Heti Italian ja Sveitsin rajan ylitettyään huomaa, että tultiin toiseen maahan. Kaikki on niin kovasti vimosen päälle. Tiet ehjiä, tienpientareet siistejä ja ihmiset kovin tyylikkäitä. 

Ei mulla muuta kuin että jos Sveitsiin tai Italiaan suuntaatte, niin käykääpä Luganossa polkemassa punaisilla polkuveneillä ja nauttimassa pääkopan täydeltä silmänruokaa!

Ketä haluaisit kiittää kunniakirjalla?

Muistatteko, kun joitain viikkoja sitten mummo kiipesi puuhun laulamaan ja sivulliset soittivat poliisit paikalle? 72-vuotiaan Oilin erikoinen harrastus herätti ihmisiä, keräsi kehuja ja kannustusta. Myös Mummi ja Minä-pesuaineperhe huomasi uutisen, ihastui Oilin rohkeuteen ja elämäniloon ja päätti toimia!

Yhdessä Postermisterin kanssa Mummilaiset tarttuivat toimeen ja loihtivat kunniakirjan, jossa sanotaan näin:

Supermummi 
Oili Forsman 

tämä kunniakirja myönnetään ketteryydestä 

ja kauniista lauluäänestä sekä erityisesti myönteisestä elämänasenteesta 

ja rohkeudesta elää itsensä näköistä elämää. 

11.5.2014 
Mummi ja Minä-pesuaineperhe

Koska kyseessä on oman kylän mummo, niin sai tämä marjatta kunniatehtäväkseen käydä luovuttamassa kunniakirjan sekä paikallisten yrittäjien muistamisia tuolle puissa kiipeilevälle Supermummille. 

Liian usein jätämme kiittämättä, kehumatta ja muistamatta heitä, jotka kiitoksen ansaitsevat. Siksi haastan täten teidät toverit kiittämään ja kehumaan! Ketä haluaisit kiittää? Onko se ihminen, taho tai yritys? Pomosi, puolisosi, lapsesi iltapäiväkerho, korisjoukkueesi, talonmies, lähikauppasi ystävällinen kassa, lääkärisi vai joku ihan muu? 

Ketä mielessäsi muistat ja kiität, mutta kiireessä kiitos jää ääneensanomatta? Kerro pienesti tahosta ja kiitoksen aiheesta tämän postauksen kommenttilaatikossa. Kaikista viestin jättäneistä Mummit sekä meikämartta valitsevat yhden tahon, joka saa vastaanottaa huikean Mummi ja Minä-paketin sekä vapaavalintaisen tyylisen ja näköisen kunniakirjan Postermisteriltä. Kommentin voi jättää keskiviikon 3.6 iltaan saakka.

Muistetaanpa kiittää ja kehua! 

Kiitokset on tällä erää jätetty. Kiitos  osallistuneille <3

Postaus tuotettu yhteistyössä Mummi ja Minä-pesuaineperheen sekä Postermisterin kanssa