1/08/2014

Lastenhuoneen remonttia, osa 3/4.
Edellinen lause on oikeastaan lähes huijausta, sillä näissä kuvissa nähtävät asiat remontoitiin jo silloin kolme vuotta sitten, eikä niissä ole sen jälkeen ollut havaittavissa juurikaan muutosta. Mutta remonttia silti, vuodesta huolimatta. 

Ajattelen, että lastenhuoneen voi tilan koosta riippumatta jakaa erinäisiin leikkipisteisiin. Tämä kuvissa näkyvä lastenhuone on kohtuullisen suuri, mutta silti aika peruskokoinen makuukammari. Lisätilaa huoneeseen saatiin, kun vaatekaapit poistettiin ja niiden tilalle rakennettiin rappuset, liitutaulu ja paikka lelukorille. Samaan koloon sopii naulakko erinäisille prinsessamekoille ja muulle tärkeälle tavaralle, kuten vaikkapa pinkille glitterkäsilaukulle ja irtoletille. 

Kiipeilyteline löytyi taannoin kirpputorilta. Se oli väriltään räikeän sininen ja sen takana on teksti Ikea. Ruuveja peittämässä oli muovitassut, jotka poistettiin ja samalla teline maalattiin metallimaalilla mustaksi. Kiipeilyteline on ollut vuodesta toiseen erittäin ahkerassa käytössä.

Tämä huone on jaettu ns. kuuteen eri pisteeseen: 1. leikkikeittiö, 2. nukketeatteri, 3. liitutaulu, 4. kiipeilyteline, 5. lelusäilytys ja 6. sänky. Jokainen leikkipiste on selkeästi oma tilansa, vaikka kaikki liittyvätkin jouhevasti yhteen. Näin pienestäkin tilasta saa mahdollisimman paljon irti. Keskelle huonetta jää toki leikkitila, johon levitetään nanosekunnissa mahdollisimman paljon kulloiseenkin leikkiin liittyvää materiaalia. Askartelupöytää ei tästä tilasta löydy, sillä rajansa kaikella. Piirtelyä ja askartelua on täysin sallittua ja jopa suotavaa harrastaa keittiön pöydän ääressä tai olohuoneen lattialla. Näin tulee maamollakin herkemmin lähdettyä mukaan tuohon luovaan toimintaan.

7 kommenttia:

Maru kirjoitti...

Loistava idea ja mahtava löytö on tuo kiipeilyteline!

Muutenkin lastenhuone on järkevästi jaettu. Kuinka noin monta toimintoa voi mahtuakkaan noin kivasti yhteen huoneeseen?! Taitavaa sisustamista ja nättiä on! :)

Elisa LPP kirjoitti...

tuo kiipeilyteline voisikin olla ihan loistava idea!
meillä on (taas) tiedossa huoneiden vaihto, kunhan kuvaaja käy ensin ikuistamassa vallitsevan :D

Syvältä.Sanna. kirjoitti...

Mahtava kiipeilyteline! vanhat puolapuut olisi myös hienot...

Irene kirjoitti...

The blackboard wall is just great for kids!

R // omasohva kirjoitti...

Kiipeilyteline on aivan huippu! Juuri tänään aamulla muistelin kuinka lapsena haaveilin ihan ihka omasta liitutaulusta ja äiti vain naurahteli tyttären haaveille, että eihän niitä ole kuin kouluissa ja päiväkodeissa. Voin aika varmuudella siis sanoa, että jos joskus omia lapsia on, löytyy heidän huoneesta liitutaulu(:

Sisustus COCO kirjoitti...

Vau mikä kirpparilöytö toi kiipeilyteline. Maalasitteko Tikkurilan Miranolilla mustaksi?

Mukavaa loppu viikkoa

Rillirousku kirjoitti...

Marjukka: Niinpä! Olin itsekin yllättynyt, kun aloin laskemaan miten monta eri tilaa siihen melko näppärästi mahtuukin. :) Kiitos viestistä!

LPP: Suosittelen, kiipeilyteline on ihan mahtis!

Syvältä Sanna: Niin olis! Haaveilin myös roikkurenkaista tuonne huoneeseen, mutta ehkä ne saa odottaa seuraavaa ja toivottavasti isompaa huonetta. ;)

Irene: They love it too! :)

R: Ei tainnutkaan silloin vielä olla liitutaulumaalia olemassa. Ainakin luulen. :) Muistan kans, miten erityistä se oli välitunnilla oman luokan liitutaululle piirrellä. :)

Blogi Vanilija: Anteeksi hidas vastaus! En harmi vain muista yhtään mikä maali oli kyseessä. :/ Saattoi olla aivan hyvin tuo mainitsemasikin. :)