1/30/2013

Keskellä viikkoa.
Viikonloppuna törmäsin pitkästä aikaa automarketin lankahyllyille. Jostain kumman syystä käsityöt ja muu nyhertelyä vaativa työ ei ole lainkaan maistunut viime aikoina mutta täytyy todeta, että tuo parin päivän takainen lankahyllykohtaaminen lähti köh hieman hanskasta.

Voi veljet kuin voi olla kaunihia värejä tässä maailmassa! Sen runsauden edessä olo oli kuin karkkikaupassa konsanaan. Oli ilo yllättyä positiivisesti lankahyllyllä värien suhteen, sillä pitkän aikaa on perusmarkettien hyllyt näyttäneet perin apeilta. Onneksi on käynyt niin onnellisesti, että tästä marjatasta tuli viikonloppuna viidennen kerran täti ja lisäksi läheisilleni ilmaantuu muutenkin vauvoja lähitulevaisuudessa, joten lankahamstraus oli tarpeen. Näin on ainakin hyvä itselleen uskotella.

Että ny sitten neulotaan ja voi jehna se onkin mukavaa pitkästä aikaa! Valmiiksi on saateltu kaksi kypärähattua ja kesken on kaksi villatakkia. Viisivuotiaanikin tulee saamaan sen kauan himoitsemansa sinisen villatakin, joskin maamonsa oli pakko lisätä siihen hitusen muutakin väriä, sillä värit nyt vaan on aina makosia.

Tämä martta tässä lähtee nyt tunkemaan pyykkikoneeseen ties kuinka monetta satsia petivaatteita ja nieleskelee ankarasti. Se on vain mahatautia, näillä mennään!

23 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Voih, ihania värejä!
Osaispa neuloa...nyyh.
Mistä noita lankoja löysit?:)

Piia kirjoitti...

No ompa karkkeja. nams! ;)

Rillirousku kirjoitti...

Virpi: Osaat kyllä! Harjottelet vaan, niin et voi olla osaamatta. :) Langat on Prismasta, perus Novitan lankoja.

Piia: Eikookki! Karkkilakkolainen kiittää. ;)

Sanna/Kotisaari kirjoitti...

Ihania lankoja ja ihania värejä, meillekin seuraavaksi noita mustien ja harmaiden kerien jälkeen!

i n a n a kirjoitti...

Voi ihanuus mitä värejä.
Ihana kevätmeininki :)
Tekispä mieli ittelläki käydä lankaostoksilla, mut on niin monta tekelettä kesken just tällä hetkellä et täytys saada ne ensin tehtyä loppuun.

Enni kirjoitti...

Ihanat värit!

Pikaista paranemista armaat! <3

Miikku kirjoitti...

Täytyypä munkin kiertää seuraavalla kauppareissulla lankahylly, kun noin ihania värejä sieltä saatavilla.
Olis innostusta neuloa vaikka mitä jos vaan sais jostain lisää aikaa siihen.

Hyi mahatautia! Jospa meille ei nyt eksyisi kun koko joulu sitä jo sairastettiin.
Paranemisia!

jossu kirjoitti...

Täälläkin yritetty herätellä käsityöinnostusta henkiin, puikot heiluu ja ompelukone käy :) Herkullisia värejä oot kyllä löytäny!

Eih, koittakaahan parantua. Se ei oo niin kiva tauti! Hengessä mukana ;)

Polly (nice kind of blue) kirjoitti...

Pretty colours to knit with.

Iris Vank kirjoitti...

This looks very good, especially that top picture!

Rillirousku kirjoitti...

Sanna: Nimenomaan! Johan tässä on talvi masisteltu värien kanssa, niin tyylikkäitä kun musta ja harmaa onkin. :)

inana: Musta kans vähän tuntuu, että taitaa olla langat melko pitkäksi aikaa nyt hommattu. :D

Enni: Värit on pirtsakat, kiitos kamu!

Miikku: Kiitos, me parannellaan täällä neljän seinän sisällä. Onneksi mahatauti on melko pieni vaiva loppujen lopuksi. :)

jossu: Lankahyllyt on tänä keväänä niin täynnä värejä, että lähellekään kaikki ei pysty edes hankkimaan! Ihan mukava ongelma sinänsä. :) Kiitos!

Polly: :)

Iris: Thank you! :)

Lilla kirjoitti...

Ihana vauvanlakki! Ehkä mäkin väännän semmosen tommosesta hentosesta pinkistä <3

Mava kirjoitti...

Voi että, pitäisiköhän munkin käydä hakemassa yhteen neulepaitaan langat. Tiedän jo etukäteen että kyseessä tulee olemaan ikuisuusprojekti... mutta eikö se olisi hyvä aloittaa näin rakennusaikana niin voi syyttää sitten sitä *köh*

Sussu kirjoitti...

Sää se ossaaat! :) Ihania nuo myssyt. Nuo puikot ei pysy mun käsissä ollenkaan, nii ehkä aavistuksen kateudesta vihertyen nuita sun tuotoksia aina kattelen.(:

Rillirousku kirjoitti...

Lilla: No totaaa eläpä väännä ku just teitin pilttiä varten tuo vaalenpunanen pehmolanka on ostettu. :D

Mava: Ikuisuusprojekti tai ei, niin kyllä alottamisessakin on oma fiiliksensä. Että lankoja hamstraan vaan! :)

Sussu: Elähän kettään ku tuon hatunki opettelin eilen Novitan sivuilta ihan sanasta sanaan ja googlea apuna käyttäen. Työlästä on opettelu mutta sitten kun honaa, niin sitten se on vaan tehä! :) Testaan vaan!

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

Mieletöntä! Mua niin hymyilyttää tää koska eräällä neulefoorumilla tyypit vaan vauhkoo ja kiroilee että kun taas on niin huonot värit uusissa Novitan langoissa että koska ne perhanan pastellisävyt oikein menee pois muodista. Ja sitten sinä kuvaat ne sanallisesti ja kuvallisesti niin täydellisesti! :)

milla kirjoitti...

Voi Marjatta,minkäteit...miksen minä nähnyt tätä ennen tämänpäivän kaupunkireissua-ajeltiin suurmarketin ohi kirppareita koluten-mitä markettia käytit-kun näin kauniit värit löytyi Ässää vaiKoota?

Anna / Kuvan mukainen kirjoitti...

Ai että miten ihanan hempeän värisiä lankoja!

Tintti kirjoitti...

Täällä yksi mustan ja harmaan rakastaja suuntaa näiden väri-ilottelujen takia nyt tutustumaan lankahyllyjen kevät tarjontaan. Selvästi kevättä ilmassa...

Sä oot kyllä blogillasi tuonu mun maailmaan ihan uusia värejä. :)

Rillirousku kirjoitti...

norsis: Meitä on moneen junaan ja makuja on erilaisia, niinso! :D

Milla: Ekat langat ostin Koosta ja loput Ässästä, eli kummastakin löytyy kyllä. :)

UA: Hempeitä kuin kevätmieli, nih. :)

Tintti: Kevättä on rinnassa, justhan päästään helmikuulle! Maaliskuussa alkaa jo varsinkin kevät. :)

Nea kirjoitti...

Ihania värejä! Millainen villatakkiohje sinulla on?

Rillirousku kirjoitti...

Nea: Takin ohje on tuossa oikealla sivupalkissa, aloittelijan helppo takki. :)

Nea kirjoitti...

Ah, niinpä onkin. Kiitos paljon ja mukavaa viikkoa!