1/05/2013

BoKlok.
Sain yhdessä Bambula-blogin Nakun ja Weekday Carnivalin Riikan kanssa ilon osallistua projektiin, josta jo muutaman kerran olen salakavalasti vihjaillut. Projekti on ollut varsin innostava ja erityisen mukavaa oli päästä toteuttamaan suunnitelmia Vantaan Ikealla muutama päivä sitten.

”BoKlok on Skanskan ja IKEAn vastaus kohtuuhintaisen asumisen tarpeeseen. Ideana on luoda parempaa asumista, jossa yhdistyvät hyvä laatu, design ja kohtuulliset asumiskustannukset. BoKlok-konseptin ovat kehittäneet yhteistyössä Skanska ja IKEA. Ensimmäiset BoKlok-kodit rakennettiin Etelä-Ruotsiin vuonna 1997, ja tähän mennessä Ruotsissa on myyty jo lähes 5 000 BoKlok-kotia.  BoKlok edustaa pienimittakaavaista kaupunkirakentamista pienkerrostaloissa. Konseptin ominaisuuksia ovat suojaisa yhteispiha, mahdollisuus pihaviljelyyn sekä taloyhtiön yhteinen pihasauna. Ensimmäinen uusi BoKlok-kohde valmistuu Vantaan Kivistöön vuoden 2013 lopussa.


Päivän aikana rakensimme Ikeaan pienesti kolme erilaista BoKlok-kotia. Näissä kodeissa asuu eläkeläisrouva, lapsiperhe ja nuori pari. Oma keittiönurkkaukseni on pala nuoren parin, Ellan ja Juhon, ihan ensimmäisestä omasta kodista.

Ella ja Juho asuvat ja sisustavat ensimmäistä yhteistä kotiaan BoKlok-kodissa. Sisustus syntyy pikkuhiljaa ja on jatkuvassa muutostilassa. Se on sekoitus lapsuudenkodeista perittyjä ja itse hankittuja huonekaluja ja esineitä. Pieni pöytä riittää oivasti kahden hengen tarpeisiin mutta ystävien tullessa sitä on helppo kasvattaa suuremmaksi. Se toimii myös ompelu- ja nikkarointipöytänä kun innostus iskee. Jakkarat vievät vähän tilaa päällekkäin pinottuja ja näin vierastuolit ovat kätevästi saatavilla kun niitä tarvitaan.

Sivupöytä kätkee sisäänsä askartelutarvikkeita ja lukemista ja se toimii kätevästi monenlaisessa tilassa. BoKlok-kodissa on riittävästi tilaa nuorelle parille rakentaa ja sisustaa omaa ensimmäistä kotia. Sinne on myös mukava kutsua vieraita iltateelle vaihtamaan ajatuksia. Tärkeintä on, että kotona on  hyvä olla.

Kolme erilaista kotia on nähtävillä Vantaan Ikeassa kuukauden ajan. Tila sijaitsee ravintolan läheisyydessä tavaratalon yläkerrassa. Kiitos Skanskalle, Ikealle ja Kopla Helsingille tästä projektista, oli ilo olla mukana! Kiitos Nakulle porakoneen lainasta ja matemaattisista kyvyistä sekä Riikalle ruuvimeisselistä ja vaihtokaupoista!

19 kommenttia:

Minnas kirjoitti...

Vautsi vau!

Ihailen myos sita, etta olet jaksanut koota nuo ikean huonekalut. Meilla mies kokoaa ne ja jos ei koko, ne jaa pakettiin. Ma kun olen totaali blondi, enka vaan osaa koota ikean huonekaluja.

Jenni kirjoitti...

Näyttääpä kivalta ja varmasti mielenkiintoinen projekti.
Täytyykin käydä kurkkaamassa paikan päällä! :)

Eero Turunen kirjoitti...

Hei, tuohan oli huippu juttu!

Fräuleinwunder kirjoitti...

what a inovative idea-we don´t have it in berlin. i love it :)

Pieni Lintu kirjoitti...

Vau, mahtava juttu. :)

Rillirousku kirjoitti...

Sumi: Osa kalusteita oli jo kasattu valmiiksi, kaikkea ei tarvinnut koota itse. Tosin mun mielestä Ikean kalusteiden kokoaminen on tehty niin helpoksi ohjeineen, että se on meikämarjatta joka kalusteet yleensä kotonakin kokoaa ihan mielellään. :)

Irina: Kiitos! Käyhän kattomassa kans Nakun ja Riikan mahtavat ideat luonnossa!

Eero Turunen: Niin oli kyllä. :)

Fräuleinwunder: Thank you! This was nice idea. :)

Pieni Lintu: Niin on. :)

Riikka - Hunajaista kirjoitti...

Hyvä Rilla, mahtava tilaisuus ja hieno lopputulos! :)

Virpi kirjoitti...

Ihania värejä.Noita juuri haluan meillekin kevääksi ja niitä on tulossakin postissa. :)

Varmaan innostava ja hauska juttu tää!:)

Rillirousku kirjoitti...

Riikka: Mukava oli tämä! Harmi vaan, että Ikeaa ei täällä meilläpäin oo, joten en saanut etukäteen kotiin tuunattavaksi kalusteita. Sillä mentiin mitä oli. :)

Virpi: Kevään värit taitaakin olla melko hempeitä, niin myös tämän nuoren parin mielestä. ;)

BH kirjoitti...

Vau, tää on makee juttu! Oot kyllä.. oisko IHAILTAVA oikea sana.. hmm. Joo. Se se vois olla :)

NAKU kirjoitti...

Kiitos itsellesi kaikesta avustasi. Oli kiva päivä! Tsih, ensimmäistä kertaa saan ihan kirjallisesti hyvää palautetta matemaattisista kyvyistäni. Todistukset puhuvat ihan muuta :)

Onneli kirjoitti...

Vaikuttaapa hauskalta! Pitänee tehdä lapsen kanssa retki katsomaan tuotoksianne ja syömään lihapullat.

Rillirousku kirjoitti...

Beada: Mukava juttu oli kyllä! Kiitos hmm hämmentävistä sanoistasi. ;)

Naku: Mun matemaattiset kyvyt oli tuona päivänä erityisen jäässä armottomien silmäpussien oheistoimintona. Ei sillä, että niissä muutenkaan mitenkään kehumista olis. :8-) Kuullaan!

WEEKDAYCARNIVAL kirjoitti...

Ja kiitos sulle sun vasarasta??? Se jostain kumman syystä jäi mulle:) Täytyypi tuua ens kerran ku siellä päin ajellaan;)

enne kirjoitti...

Kävin katselemassa tänään tuotoksianne, kun kävin sunnuntai lounaalla. Tykkäsin.

Rillirousku kirjoitti...

Weekdaycarnival: Hei, se vasara on mun tärkeimpiä esineitä kautta aikojen! ;D Melkeen yhtä tärkee kun keltaset sakset. Että ilimottele kun tuutte tännepäin! :)

enne: Kiitos! Tykkäsin kans kaikista kolmesta. :)

Kaisa Palomäki kirjoitti...

Mahtava tämä sinunki. Ootte kyllä taitavia typsylöitä. Taidan olla niin härski, että pöllin jossakin vaiheessa tuon korkkikellopohjaidean. Pieni juttu, mutta tuo ihanasti lämpöä.

Minna kirjoitti...

Loisto proggis -hyvä te :)

Rillirousku kirjoitti...

Kaisa: Ehottomasti pöllit, sehän se olin ideakin, mahdollisen idean jakaminen. :) Kiitos!

Minna: Kiitos. :)