Kuka tahansa osaa ommella.

Elämme aurinkoisia aikoja mutta tänään karisee sokerit tältäkin sivustolta, sen voin kertoa. Tänään oli kauniissa ulkomaailmassa aurinkoa ja tippuvia rännejä mutta talossa sisällä vallitsi pienimuotoinen myräkkä. Kävipä nimittäin niin, että meikämarjatta lupasi itselleen tuossa menneenä syksynä, että talven aikana opettelee ompelemaan käyttökelpoisen takin vanhemmalle lapselleen. Kuten sokeroinnista tiedämme, niin kiirettä pukkaa, sillä talvea ei ole enää jäljellä lähellekään niin paljon, kuin sitä oli pari kuukautta sitten.

Kangaskaupassa iski lapsuustrauma. Kangaspakkoja riveissä ja pinoissa, venyviä ja tönkköjä, kiiltäviä ja karvaisia. Ostin sitten jotain, kahisevaa ja muovisen oloista. Hyvä olis sitten sateisellakin kelillä.

Eilen piirsin elämäni ensimmäiset ihan oikeat isot kaavat ja aamusta alkoi kankaan leikkuu. Taskuja ähersin parisen tuntia. Toisen kun sain ommeltua niin ensimmäistä kertaa käytössä oleva joululahjakone kieltäytyi yhtäkkiä yhteistyöstä ja alkoi haisemaan. Ei vain liikkunut enää eikä mikään järjellinen tietämättömän korjausyritys auttanut. Vaihdoin toiseen koneeseen.

Kuka tahansa osaa ommella, sanovat ompelijat. Kuka tahansa osaa, sanon minä, mutta millä menetyksillä, se onkin toinen juttu. Toiset tekevät kätevästi, vihellellenkin ehkä. Nopeammin tai hitaammin mutta valmista tehden. Toisilla menee työhön ehkäpä viikkoja, yöunia ja hermoja, mutta valmista tulee. Sitten on näitä meitä, joilla menee hermot, parisuhde, elämänilo, itseluottamus, asunto myyntiin ja lapsille ikuiset ompelutraumat.

Takin ranka lepää takapihan lumipenkassa. Ränneistä tippuva vesi tekee sen mihin kangaskaupassa vakaasti uskoin: olis hyvä sateellakin. Tämän tarinan opetus on, että elä hyvä ihminen taistele ittiäs vastaan vaan mene ihan raakasti sinne vaatekauppaan, osta se takki ja sen jälkeen itelles vaikka se kaikista isoin jäätelö!