3/19/2012

Keskiyöllä.
Kerronpa teille toverit eräästä emännästä, joka juuri tällä hetkellä keskiyön aikaan näpyttää tätä tekstiä ja sitten huomenna valittaa silmäpusseista ja siitä, kuinka pääkoppa unohtaa edellisen lauseen ennen kuin seuraavaa on saanut mieleensä muodostettua. Tämä on se oma aika, joka kostautuu aamulla peiliin katsoessa. Harvemmin nykyään itseasiassa enää edes vaivaudun katsomaan, sama laama se siellä kuitenkin tuijottaa vastaan päivästä toiseen.

Kuluneet kolme yötä ja päivää on kulunut varsin ansiokkaasti jälkikasvun temmellystä seuraten ja heitä palvellen. Olemme saaneet yökylään monta hyvää kaveria ja saaneet itse yökyläillä, kun perheen pää on tuulettanut ylänuppiaan lapin lumilla. 

Tuona aikana on

nukutettu lapsia yöunille kaksi tuntia per ilta
ommeltu takki ja mekko
opeteltu virrattoman auton salaisuuksia
aloitettu vuoden ensimmäinen neuletakki
päätetty karkkilakosta

sekä yleisesti ottaen leikitty ja vietetty monta mukavaa hetkeä hyvässä seurassa. Aika rientää kun on hauskaa, edes suurimman osan ajasta. Tänä viikonloppuna on myös tehty radikaali päätös kampaajalle menosta. Tämän hulppean idean takana on vuoden takainen lupaus kiltille kampaajatätille: Lupaan, että en enää ikinä venytä tänne tuloa näin pitkään! Tehkööt täti kostoksi jotain vähintäänkin radikaalia tähän kulahtaneeseen kuontaloon. Tervetuloa uusi viikko!

10 kommenttia:

Saariston kasvatti kirjoitti...

aikamoista ahkeruutta! Takkikuvia odotellessa.

Sussu kirjoitti...

Kuulostaa kivalta tuo teidän viikonloppu.(: Hah, en taida sit olla ainut jolla armottomat pussit silmien alla valvomisen takia. Mut ku se oma aika on välillä aika kortilla niin se täytyy ottaa sitte yöunista.(:

Elsa/ Oi mutsi mutsi kirjoitti...

Koska teidän kodari on samanlainen ku meidän olohuoneenpöytä, niin pakko mainita et teidän kukat on samanlaisia ku meidän olohuoneen pöydällä. niin ja meillon kans keltanen sadetakki vaavilla, et melkeen samikset kokoajan ;)

Anonyymi kirjoitti...

Aamun värikylpy, juuri se mitä tarvitsin.

hookoos kirjoitti...

Katsooko peilistä laama vai naama? ;) Silmät ristissä täälläkin noiden kahden kanssa... Uskomatonta että kaiken tohinan keskellä saat ommeltua takin ja mekon!

Rillirousku kirjoitti...

Saariston kasvatti: Joskus on hyvä viikonloppu, kun saa aikaiseksi asioita. Monesti ei. :) Takki tehtiin kummipojan äitin kanssa yhteisvoimin poikaselleen, joten takki on jo uudessa kodissaan. Tosin kuvassa lötköttää laukun päällä.

Sussu: Nimenomaan! Päiväsaikaan ei juuri keskittymiskykyä riitä mihinkään kovin suuriin. :)

Oi mutsi mutsi: Kah, mehän ollaan siis lähes ku identtiset kaksoset suorastaan! Tosin tuo ei oo sadetakki. ;)

Anonyymi: Ulos katellessa ei tosiaan paljon väriä tänään näy. :) Kiitos.

Sokerikorppu: Nimenomaan laama. Sehän on semmonen pikkusen tympääntyneen olonen kierosilmänen elikko, ihan ku meikämartta aamusin. ;)

Enni kirjoitti...

Voi toveri, niinkun puhuimme niin tuo unohtelu on kuitenkin inhimillistä..:) Ja itseaiheutettua!:D

Rillirousku kirjoitti...

Enni: Niinpä. ;) Sii juu!

Anonyymi kirjoitti...

ihana tapetti teillä olohuoneessa. mistä olet tuollaista löytänyt?

Rillirousku kirjoitti...

Anonyymi: Tapetti on Marimekon mallistosta, nimeltään Ruutukaava. :)