2/25/2012

Varoitus! Tämä kirjoitelma sisältää runsain määrin piilomainontaa.
Ei tämä martta teiän tovereitten itsetunnoista mitään tiiä mutta omastaan voisi muutaman sanasen kirjoittaa. Katsokaas, onhan se niin, että itsensä vähättely on suorastaan typerää ja melkeinpä säälittävääkin mutta ei liiallinen omankehun haiseminenkaan mitenkään suotavaa ole! Ooppa siinä sitten.

Jos vaikkapa kansalainen sanoo toiselle, että Kappas kaveri, onpa sulla nätti uus kampaus niin huonolla itsetunnolla varustettu ja kainomielinen suomalainen saattaa sanoa, että No tää on nyt vaan tämmönen ja vaihtaa punastellen puheenaihetta. Aivan hyvin tuo mainittu toveri olisi voinut vain yksinkertaisesti todeta, että Kiitos, hauska kuulla ja vaihtaa sitten sitä puheenaihetta. On aivan suotavaa ottaa kehut vastaan kiittäen, ei nöyristellen.

Mutta joskus on mukava harrastaa pientä ja viatonta itsensä vähättelyä, vaikka muuten olisikin aivan sinut itsensä kanssa. On mukava katsoa miten paljon itseänsä pystyy kaikella rakkaudella ruotimaan ilman, että putoaa itse kaivamaansa kuoppaan. Yllättävän paljon, sillä itselleen nauraminen on tärkeä asia tällä vakavalla elon tiellä.

Vähän aikaa sitten tämä marjatta mainitsi perinteiseen tapaansa, kuinka pakersi perheelleen muistoksi remonttikirjan menneestä vuodesta. Samaan aikaan oli kuvatehtaalla käynnissä kuvakirjakilpailu, jonne lähti pitkällisen harkinnan jälkeen myös tuo mainittu kirja. Eilen soitti kuvatehtaan täti, että meikämartan kuvakirja on päässyt semifinaaliin! Joskus kannattaa haistattaa meriheinät kaikenmoisille it-tuntemuksille ja koittaa tikulla jäätä. Tällä kertaa se kannatti! Jatkossa olevia kirjoja pääsee äänestämään Helsingin messukeskuksessa 2. - 4.3 olevilla Kuva ja kamera 2012 -messuilla. Saa äänestää!

Mitä tästä opimme: pitää yrittää!

Ps. Koska jälkikasvu on kasvavaa sorttia ja herttasimmatkin vaatteet käyvät joskus pieniksi, niin täältä löytyis.

17 kommenttia:

Lilla kirjoitti...

Eikä?!? ei voi äänestää netissä? Kikare.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin myös ton kuvakilpailun, hienoa että "uskalsit" osallistua!

Tuli noista huutiskohteistasi mieleen, että kotiutin tänään kirppikselä tommosen samanlaisen metsolan hiippalakin tmv. Tuliko teillä käytettyä sitä? Mietin ja pyörittelin sitä jonkin aikaa, kun en tiedä osaanko asustaa ja käyttää sitä ns. oikein. ;P oisko sulla vinkkejä?

T: Jenni

Heli kirjoitti...

Onnea semifinaalipaikasta!!! Upeaa, varmasti pärjäät hienosti!!

Mä vähän sillä silmällä aloin kanssa kokoamaan perheemme vuosikirjaa, että sinne kisaan.. mutta en päässy alkua pidemmälle, kun aikakin jo meni umpeen. Saatikka että siitä kirjasta olis kelvollinen ees tullu. Totesin kootessani, että en saa siitä ollenkaan sellasta kun tahtoisin. Kesken on yhä... liian isokin siitä on tulossa. Täytyyköhän tehdä puolivuosikirjaksi..

heidi. kirjoitti...

Mahtavaa, hyvä Rillis! Harmi, etten pääse äänestämään!

Kotikerroksen S kirjoitti...

Jee! Onnea semifinaaliin pääsystä! :)

Iiriskukka kirjoitti...

Onnea semifinaalipaikasta!!!Mahtavaa,tuosta pitäisi ottaa painos.Minä ainakin voisin ostaa noin kauniin "sisustuskirjan" ja varmaan monet muutkin.

Sari - MrsAgatha kirjoitti...

Aivan ihana se Monkin takki, punasta takkia pitkään ettinyt nahkatakin kumppaniksi kevääseen ja nyt tais löytyä se oikea... :D

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa :)

NAKU kirjoitti...

Mahtavaa! Hyvähyvä! Tiedän jo, näkemättä muut vaihtoehdot, kuka on mun suosikki. Menen heti äänestämään.

Marissa kirjoitti...

Jos minä saisin yksinäni päättää niin näkemättä muita kirjoja julistaisin sinut voittajaksi! Tädää!

Onnea hirrrrrrrveän paljon tähänastisesta, totta turiset, AINA pitää yrittää!

Muutenkin teksti niin asiaa, kiitos siitä taas.

Ja kiitosta vaan, kampaukseni on toden totta kaunis, tänään laitettu;)

LauraQ kirjoitti...

Jee, go Rilla go! Se kirja olikin makee! ps. Nätti kampauskin sulla ;)

hookoos kirjoitti...

Onneksi osallistuit, kirja on varmasti hieno! Niiden tekeminen on kyllä mukavaa, kun joskus saa aikaiseksi.

Ja tuo vähättely on niin totta, se vain tapahtuu. Kerran mun pomo kehui juhlissa mekkoani, joka oli munkin mielestä tosi hieno (ja sitä paitsi kallein ostamani). Ja sen sijaan että olisin kiittänyt, mutisin vain jotain että "noo-o mullahan oli tää päällä jo edellisissä juhlissa..." Ehkä tähän tulee muutos sitten aikuisena ja itsevarmana naisena!

Heidi kirjoitti...

Sä oot huippu Rillis! Go Girl!!
Aattelin just jos voitais tehdä äidille semmonen kaikista parhaimmista otetuista kuvista...Mitä luulet?

Jonna kirjoitti...

Vau! Se kirja on varmasti upee, ehkä pääsen sitä messuille tsekkaa ja äänestää ;)

Anonyymi kirjoitti...

Huippua! Onnittelut semifinaalipaikasta! Harmi etten pääse äänestämään ja kurkkimaan kirjaas..!

Minna kirjoitti...

Hienoa Rilla : )

Rillirousku kirjoitti...

Lilla: Ei voi tätä semifinaalia äänestää kuin messuilla. :)

Jenni: Ostin hatun nyt talvella, joten ei ehkä paras mahdollinen just nyt mutta vaikka keväällä ja kesemällä varmasti ihan kätevä. Sen tarkempia ideoita en tässä ja nyt osaa heittää. :D

Heli: Kiitos! Kaikki kuvat ei mitenkään mahdu yhteen kirjaan, joten täälläkin tekeillä remonttivuosi 2011-kirjan lisäksi myös toinen kirja ns. oikeasta elämästä. Reissuja ja kotikuvia. :)

Dooda, S ja Iiriskukka: Kiitos!!

Sari: Se on ihana! Ja rento. Kääk, nyt alko harmittamaan. ;D

Anonyymi: Niin on! :)

Naku: Kiitos! Hyvä, niin määki. Nähään lauantaina siis? ;)

Marissa: Harmi, kun et saa yksin päättää! :D Vähän jänskää nähdä millasia muut kirjat on, sitten vasta tietää mitä on vastassa. :)

LauraQ: Kiitos! Ps. No tää on nyt vaan tämmönen. ;)

Sokerikorppu: Ha, tuo sun esimerkki oli aika mallikelpoesimerkki epäjärkevästä itsensä vähättelystä. :D Ku pitäs vaan täräyttää, että kiitos itekki tykkään mutta aina ei vaan osu. :) Kiitos viestistä!

Heidi: Kiitos <3 Niin vois! Jos joku hommaa kuvat cd:llä mulle niin voin tehä mielellään. :)

Jonna: Kiitos! Pääset sää! Nähään siellä. ;D

Anonyymi ja Minna: Kiitos! :)