Illanratoksi saimme noutaa postista hartaasti odotetut lamput keittiöön ja sitä myöten myös pari mieheltä salaa tilaukseen lisättyä asiaa. Sokeripurnukka ei tosin kysellyt kun hyppäsi ostoskoriin, joten sille en ikäänkuin voinut mitään. Palikkatorni on kirpparilöytö.

Tätä tekstiä näpyttävät nakit ovat jämähtäneet pituuskasvussa samalla viivalle tuon mainitun henkilön yleissivistyksen kanssa. Heittäisin näin vinkeästi, että jossakin peruskoulun puolivälissä viipottaa meikämatami noilta osin.

Paitsi että nakihtavat sormeni ovat huomattavan pätkät ovat ne monasti myös hyvin lyhytkyntiset. Tämä emäntä kuuluu siihen ihmiskuntaan, joka joutuessaan tiukan paikan eteen heti ensimmäiseksi jyrsäisee kaikki kymmenen sormenkynttään vereslihalle. Kyseessä ei tarvitse olla kuin seuraavana päivänä odottava matikan koe, tuleva lentomatka tai kampaaja-aika, niin snirsk snarsk ja veri lentää.

Vaikka remontti näytteleekin tällä hetkellä elämässämme hyvin suurta roolia, niin se ei silti ole koko elämä. Onhan se raastavaa, että sisätiloissa ei joiltain osin kannata ottaa kenkiä jalasta ulkoa tullessaan tai että tiskit likoavat kodinhoitohuoneen altaassa tai että valmisruoan ajatteleminenkin etoo puhumattakaan siitä, että imuri on tukossa jatkuvasta imuroimisesta.

Ja silti, seitsemän kynttä jäljellä! Aika hyvin näillä hermoilla.