12/07/2014

Joulukalenteri, luukku 7.
Suolaa kasvattamassa. Vaihdoimme taannoin Nenan kanssa lauseita villasukista, kun tulin toivoneeksi ideanikkarilta ajatusta liittyen tähän joulukalenteriin. Tällöin pompahti ensimmäistä kertaa verkkokalvoilleni tieto siitä, että suola on kiipeilevää sorttia!
Lasipurkin pohjalle laitetaan noin sentin verran karkeaa merisuolaa sekä ihan pikkusen vettä. Sen verran on sopivasti, että suola juuri ja juuri peittyy. Nestettä tulee helposti liikaa, joten suola ei saa jäädä purkinpohjalle lillumaan. Purkki asetetaan lämpimään paikkaan ja uskokaa tai älkää, suola alkaa kiipeilemään pitkin purkin reunoja!
Lopputulos on oikein kauniin kuurainen. Varsinkin näin synkeän ja mustan joulukuun aikaan suolahuurrekin kelpaa, kun maa ei muutu valkoiseksi sitten millään. Itse poltin tuikkua kipossa, joten suola lähti kiipeämään varsinkin pienemmässä purkissa varsin rivakasti. Isommassa purkissa suola nousi reunoja pitkin hitaammin, mutta parissa päivässä sekin ylsi tuohon kuvissa näkyvään lopputulokseen.
Kasvatuspurkkeja etsiessäni huomasin lasimaljakoiden ja pienen lasitarpeiston puutteen vaivaavan talouttamme, joten tyydyin testaamaan suolan kasvatusta piltti- ja säilykepurkkeihin. Näistä tulis kuulkaa aivan älyttömän nätit, kun niitä olisi oikein paljon ja ulkona suojaisassa paikassa illalla kynttilöitä polttelisi! Vettähän eivät tietenkään luonnollisesti kestä, tai lunta.
Huurre se on suolahuurrekin!

12 kommenttia:

Jenna | mehtämiehen muusa kirjoitti...

Voi mikä idea, empä oo ennen kuullukkaa. Täytyy varmaan testata! :)

SarP kirjoitti...

Mahtavaa! Tätä täytyy heti kokeilla!

Sussu kirjoitti...

Heti meni testaukseen!

Elli kirjoitti...

Mahtava idea!:) Täytyypä testata.

Oon joskus nähnyt vastaavanlaisia huurteisia kynttilälyhtyjä, joissa huurre on lasipurkin ulkopuolella. Voiskohan suolaa sekoittaa esim. vedellä laimennettuun Erikeeper-liimaan? Vois töissä tehdä lasten kanssa kauniit lyhdyt jouluksi. Led-tuikutkin varmasti tuikkisivat somasti, kun aitoja kynttilöitä ei saa enää turvallisuussyistä polttaa päiväkodeissa ja kouluissa.

Kesäpäivä kirjoitti...

Kiitos taas vinkistä! Tuota täytyy testata. Karkeaa merisuolaa olen pitänyt lasipurkissa kuivana kynttilän alla...

tiNa kirjoitti...

Kiitokset niin mainiosta vinkistä! Täytyy kyllä kokeilla. Kun ei lunta ja jäätä ole, täytyy ottaa suola avuksi. :) -miinat

Rillirousku kirjoitti...

Hei kaikille tasapuolisesti ja kiitos kommenteista! Testatkaapa! Aika huvittavaa, kun suola on kiivennyt nyt jo reunan yli ja alkaa tekemään huurretta purkin ulkopuolelle. :-O :)

Elli: Karkeasta (ja miksi ei vähemmän karkestakin) olis varmasti moneen! Uskoisin toimivan tuolla ehdottamallasi systeemillä. :)

Kiki kirjoitti...

Täälläkin on jo suolat ja kynttilä purkissa! Lisää purkkeja on likoamassa, eli operaatio lyhdyt joulusaunaan etenee hyvin.

piipadoo kirjoitti...

Oi, täältähän tämä löytyi! Meinasin kokeilla tätä, kun Keskarissa oli ohje, mutta unohdin lukea ja ottaa talteen. Nyt voi meikäläinenkin testata!

-Paula

Rillirousku kirjoitti...

Kiki: Jes!!

Piipadoo: Testaappa, helppoa on kun suklaan syönti! ;)

Hanna kirjoitti...

Vau! Kaikkea sitä oppii ja kuulee, kun vanhaksi elää. :)
Hanna

Rillirousku kirjoitti...

Hanna: :)