12/22/2014

Joulukalenteri, luukku 22.
Kiitos ystävälle. Sain rakkaalta toveriltani joululahjaksi purkillisen itsetehtyä mysliä. Onhan se niin, että ei perusmarketin myslistä voi puhua samana päivänä itse tehdyn kanssa! 

Tuota kuoman valmistamaa mysliä nautiskellessani muistui mieleeni erääseen keittiön kaapinoveen taannoin teippaamani mysliohje. Ohje on peräisin Kotoliving-lehdestä ja tuolloin sivun irti repäistyäni tein mysliä juuri tuolla mainitulla ohjeella hyvinkin aktiivisesti, kunnes se yllättäen unohtui ja katosi niinkin näkyvälle paikalle, kuin kaapin oveen!

Tämä Kotoliving-lehden mysliohje on hyväksi havaittu, joten kirjaan sen tähän ylös. Mysli on siis oiva lahjaidea, jonka ehtii vielä ennen aattoa kätevästi tehdä ja purkittaa. Myslin tekeminen on meinaan erihelppoa!

Rapea herkkumysli

8 dl 4-viljan hiutaleita
2 dl kauraleseitä
1 dl auringonkukan siemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
2 dl karkeasti murskattuja pähkinöitä
200g kuivattuja hedelmiä ja marjoja
2 dl vettä
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl intiaanisokeria
1 dl vaahterasiirappia
1 dl rypsiöljyä
2 rkl hunajaa

Kuumenna uuni 175-asteeseen. Sekoita kuiva aineet keskenään (paitsi hedelmät ja marjat). Kaada vesi, siirappi, öljy, hunaja ja mausteet pannulle ja lämmitä, kunnes sokerit sulavat. Älä kiehauta.

Kaada siirappiseos kuivien ainesten joukkoon ja sekoita. Levitä seos tasaisesti kahdelle uunipellille. Nosta pellit uuniin 30 minuutiksi. Anna myslien jäähtyä. Sekoita joukkoon kuivatut, silputut marjat ja hedelmät ja kaada purkkiin.

Mysli on täten todistettu oikein oivalliseksi joululahjaksi, niin antaa kuin saada! Kiitos <3

6 kommenttia:

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Ehottomasti kokeiluun jos vain joulun jälkeen vielä muistan tämän :D
Iloista joulun aikaa teidän perheelle!

Jenna | mehtämiehen muusa kirjoitti...

Voi tämä pitää ottaa talteen! Just tänä aamuna mietein että pitäis ehtiä joku hyvä resepti myslille. Kiitos tästä, tätä kokeilen kyllä joku päivä! :)

Niina kirjoitti...

Oi kiva, justiinsa itsekin postailin myslistä. Sain aikaiseksi noin kahden vuoden mietiskelyn jälkeen kokeilla ja sehän oli helppoa ja herkullista! Hyvät joulut sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Voi todentotta, kaikki itse tehdyt asiat ovat niin upeita lahjoja ettei mitään rajaa ! :)
-Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

Henni kirjoitti...

Nam. Täytyisipä tehdä, kun vaan tahtoo jäädä nämä hommat aina suunnitteluasteelle. Meillä poitsun jokapäiväinen ilta- ja/tai aamupala on luonnonjugurtti, mysli ja mehukeitto.

Kiitos taas mukavista luukuista. On ilo ollut käydä kurkistelemassa.

Rillirousku kirjoitti...

Kiitos viesteistä! Mukavaa joulunaikaa teillekin! :)