12/15/2014

Joulukalenteri, luukku 15.
Kyllä lapsella pitää maja olla. Tätä mieltä on ainakin tämän talon ekaluokkalainen, joka vonkui viikkotolkulla, että maamo pistäisi ompelukoneen laulamaan ja ompelisi tuon kaverin huoneeseen tiipiin. No tottahan jälkikasvun toivetta on kuunneltava ja ilomiellä majantekoon olisikin ryhdytty vaikka samantien, mutta kun ei ollut kangasta ja autokin oli tuolloin lasahtanut niin totaalisesti, että lopulta oli alettava luovaksi!
Varastosta löytyi kaksi taannoin Ikealta ostettua muutaman euron aluslakanaa. Materiaaliltaan tämä mainittu kangas on hyvinkin ohutta, mutta tähän tarkoitukseen sentään riittävän tukevaa. Pelkkä valkoinen maja on kuulemma tylsä, joten niin kaivettiin perunapussi ja kangasvärit esiin, ja alettiin painamaan!
Jaoimme kangaskaistaleet niin, että jokainen sai yhden, johon sai painaa tai maalata mitä vain, loput kaksi kaistaletta oli yhteisiä. Tiipiihin tulee siis yhteensä viisi kaistaletta, joista maja muodostuu. Ympyröistä tuli luovia ja kolmioista vähän sinnepäin, mutta se ei ole tärkeintä. Saatiinpa majaan kankaat omasta kaapista!
Värin kuivuttua se silitettiin kiinni kankaaseen, jonka jälkeen kaistaleet ommeltiin majaksi. Majan tukikepit ostettiin Mini Manista ja ne tulivat kustantamaan yhteensä 7,50 euroa, joten tämän majan kokonaishinnaksi tuli kankaineen päivineen noin kymmenisen euroa. Pikkusen on lerpattavan olosta tuo kangas, mutta ei se taskarin lukemiseen vaikuta! Koululainen itse on majaansa ja omaan kädenjälkeensä oikein tyytyväinen. Myös eräs pieni ja mustavalkoinen on vähän liiankin innoissaan majasta, sillä tuo meneväinen kuoma yrittää toisinaan kiivetä kangasta pitkin majan huipulle. Sanottasko näin, että siitähän ei maja ja sen tekijä välttämättä kauheasti tykkää!

Tämän päivän kalenterin luukussa siis tiipii muistutuksena siitä, että myös maja voi olla mukava joululahja! Toisena muistutuksena se, että perunapainantaa ei parane unohtaa, sillä kun voi painella ihan mitä vain. Kolmantena muistutuksena semmoinen, että muistakaamme, että tekeminen on yhtä tärkeää kuin lopputulos!

3 kommenttia:

Jenna | mehtämiehen muusa kirjoitti...

Voi vitsit, mahtava! Tuommosen minäki haluaisin sitte joskus tyttöjen huoneeseen :)

Unknown kirjoitti...

Oi, oikein hyvältä näyttää! Monesti olen haikaillut miksei omassa lapsuudessani kukaan keksinyt rakentaa minulle tällaista majaa.:)

Rillirousku kirjoitti...

Jenna: Tämän ohje on OK-kirjassa, mutta löytyy myös erilaisia versioita ympäri nettiä. :) Tässä teltassa ommeltiin kepeille omat pussukkansa, joten teltta on helppo kasata ja melko pieneen tilaan meneekin. :)

Annariikka: Niinpä! Tosin lapsille tuntuu kyllä kelpaavan melkeinpä mikä maja tahansa. Peitot ja patjat vaan hyötykäyttöön. ;)