8/08/2014

Koulu alkoi.
Tänään perjantaina haluan heti alkuun todeta sellaisen tosiasian, että täällä marjatan matalassa majassa ei ole vuosiin leijunut niin paljon pölyä, rakennuspölyä, levynkappaleita, puhallusvillaa ja muuta erinäistä kotiäidin unelmaa, kuin tällä hetkellä! Voi kyllä, kuvissa näyttää niin herttasen siistiltä, raikkaalta suorastaan, mutta pöly ja kurkkuun tarttuva matsku ei usein näykään kuvissa. Jalkapohjat saa illalla jyystää puhtaaksi taltan ja vasaran avulla, joten siinä vähän tartuntapohjaa kyseiseen väittämään. Kyönää on ja riittää, ja parin päivän takainen positiivinen fiilis on jo pois pyyhkäisty. Semmosta perus remppaelämää näes tää tämmönen.

Kalenterissa luki tämän päivän kohdalla, että koulu alkaa. Niinpä iski tämänkin perheen koululainen rakkaan Duudson-reppunsa selkään ja iloisin askelin marssi kohti koulua. Muutama kynsi meni matkalla parempiin suihin, joten hitusen saattoi jännittääkin. Tippahan siinä maamolle nousi silmäkulmaan ihan yrittämättä.

Käytävälle ostettiin rautakaupasta kellarivalaisimet joskus kolmisen vuotta sitten. Nyt ne vihdoin pääsivät seinälle ja ovatkin oikein sopivat käytävää valaisemaan. Valo leviää sopivan tasaisesti koko käytävälle. 

Tänään ovikello soi ja sen takana oli luokkatoverini ala-asteelta. Edellisestä tapaamisesta alkoi olla ihan justiin se 20 vuotta aikaa, joten olikin aika nähdä. Tuo kuoma totesi näin: "Muistatko sen Annan, joka oli meidän luokalla? Me silloin joskus mentiin pyörillä tästä ohi uimarannalle, niin Anna sanoi, että tiesitkö, että tuo talo tuossa on Ruotsin kuninkaan kesämökki?" Hellyttävintä tässä tarinassa oli tietenkin se, että lapsi on herkkäuskoinen ja vasta monta vuotta myöhemmin tuo toveri oli tajunnut alkaa epäilemään tarinan todenperäisyyttä. 

Ajatella, asua nyt Ruotsin kuninkaan kesämökissä kaikki nämä vuodet tietämättä sitä itse! Taidankin sen kunniaksi nykästä kesäpotaatit tulille.

4 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Kiitos inspiroivista kuvista ja hykerryttävästä tekstistä taas. Kukaan muu ei käytä tommosia kyönä-sanoja kun sinä armas Rillukka 😘
Tsemppiä koululaiselle, meilläkin asuu niin onnellinen eskarilainen <3

Krista | Ihmemutsi kirjoitti...

Kaunista. Löysin tänne pyöriessä Bloglovinissa. Hyvää kouluvuotta sinne! Krista | Home Sweet England

Venla //Lämmin ilo kirjoitti...

Onnea koulutielle pienelle koululaiselle!
En voi kun huokailla, kun katselen näitä sun kuvia. Niin ihana tuo tarjotin ja nuo keittiövälineet, ja tuo taulu jajajaja...

Rillirousku kirjoitti...

Riina: Kiitos ystävä kallis <3

Krista: Kiitos, mukava kun löysit! Lämmintä syksyä teillekin! :)

Venla: Kiitos koululaisen puolesta! :) Ja torppakin kiittää kehuista. Ei nimittäin tällä hetkellä ole mulla varattuna montakaan positiivista ajatusta tätä remppapommia varten. :D