Ruusun sulle antaisin ja täältä niitä saa.

Muutama päivä sitten tuli kaksi vuotta täyteen keskeneräisessä remonttikohteessa asumista. Ajatella, niin se aika hurajaa ja keskeneräisyyteen tottuu. Ainakin noin niinkuin fyysisesti, henkinen puoli onkin sitten toinen juttu. Tekemättömät asiat meinaan painavat takaraivossa jotakuinkin jatkuvasti ja tekevät mielen toisinaan kireäksi.

Ruusuluola on kuitenkin lähes lopullisesti kohta historiaa, sillä salissa mellastaa ihan järettömän repimisvimman vallassa eräs, joka ei toivoisi näkevänsä ruusua tapetissa tämän jälkeen enää ikinä. Onhan sitä ennenkin revitty, niin tapettia kuin ruusujakin. Kun tuon ison huoneen tapetit saavat nyt lähdön, niin ruusua löytyy enää vessan ja kodinhoitohuoneen seinästä kun taas kukkamerestä on tätä ennen jo puhdistettu kaksi makuuhuonetta, olohuone ja käytävä. Ruusu on piikikäs kukka ja tapetin repiminen justaansa yhtä kamalaa kuin aina ennenkin.

Ensin se on ihan mukavaa. Siis ennen kuin aloittaa sen repimisen. Aloitettuaan huomaa, että tapettia onkin päällekkäin useampi kerros ja jokainen on liimaantunut edellisen päälle, kuin iilimato tai purkka. Lisäksi jokainen tapetti on valittu taannoin ilmeisesti hermeettisen kumipintansa ansiosta, joten se ei todellakaan ime minkään valtakunnan kosteutusaineita vaan on revittävä irti suikale kerrallaan sormet verillä.

Ja tiiättekö. Tänään, tässä ja tällä hetkellä valitan ruusuista siksi, koska tiedän, että kun valitan ruusuista, niin remontti on edistynyt taas ihan pikkasen! Ei niistä ruusuista muuten jaksa valittaa.