Nakkisormi ja kaksi ikiliikkujaa askartelevat.

Taannoin kauan sitten hankittiin iso purkki hamahelmiä. Tähän asti niistä on tehty jotain epämääräistä siitä ilosta, että saisi tehdä jotain, jonka lisäksi kaksivuotias on pariin otteeseen ehtinyt levittää lattialle lähes koko purkin ja kerrottakoot, että tuollaisten napukoitten kerääminen on kohtuullisen hermoja raastavaa touhua.

Eilen tein on blogi, johon tällä marjatalla on keskivaikea rakkaussuhde. Kertamakaikkiaan, kun osaavat aina osua johonkin emännän herkkään kohtaan tuotoksillaan, eivätkä konsaan jätä kylmäksi. Myös siellä tiedetään, että on olemassa heitä jotka tuntevat Sonicin ja heitä, jotka eivät tunne ja tässä talossa kuulutaan ensimmäiseen joukkioon jo toisessa polvessa. Kun eilen tein-idolini Hanne väkersi hamahelmistä Sonicin ja pari muuta, niin oli varsin selvää, että niitä pitää myös tämän talon viisivuotiaan ja maamonsa saaman!

On siis väkerretty. Edes kyläilemään tulleita tovereita ei ole päästetty helpolla, vaan ovat raukat saaneet erotella helmiä väriläjiin selkärangat vääränä. Tuollainen askartelu on oikein mukavaa puuhaa, kun tekee sopivan määrän kerrallaan. Tänään tehtiin kaksi viimeistä kuvaa valmiiksi. Viisivuotias etsi helmet ja maamo nyhersi nakkisormillaan väriä piikkitauluun. Viimeisen kuvan viimeisellä rivillä meinasi tapahtua vahinko, kun laskettelulasein varustautunut pikkusisko juoksi työmaan ylitse. Onneksi tilanteesta selvittiin varsin vähäisin vaurioin.

Viisivuotias on onnellinen. Sonic ja kaverinsa roikkuvat sängyn vieressä seinällä ja kaverin luokse lähdettiin takin tasku pullottaen. Pienet ilot on parhaita iloja.