2/13/2013

Kevätverhot.
On ihmisiä, jotka vaihtavat verhoja vuodenajan mukaan ja sitten on heitä, jotka killuttavat samoja verhoja akkunoissaan vuodenajasta ja vuodesta toiseen. Tämä marjatta kuuluu kumpaankin kastiin.

Olisi mielenkiintoista tietää, missä vaiheessa ihminen muuttuu kevätverhoja vaihtavaksi henkilöksi? Ennen muinoin meikämartta nimittäin roikutti kolmekin vuotta samaisia verhoja ikkunoissaan, eikä uusien hankkiminen tullut oikeastaan mieleenkään. Viimeisen vuoden aikana tässä talossa verhot ovat kuitenkin pyörineet piiri pieni pyörii huoneesta toiseen parin kuukauden välein ja lisäksi useammat uudetkin toverit on tullut hankittua. 

Kertooko moinen verhoinnostus siitä, että vuosi lisää lisätään ikään joka vuosi? Kertooko se siitä, jotta vietämme liikaa aikaa sisäseiniä tuijotellen? Vai kenties siitä, että verhoilla saa niin kamalan helposti muutettua uutta ilmettä huoneeseen ja sitä myöten kansalaisen mieliala saa ansaitsemaansa kohotusta? Haluan uskoa jälkimmäiseen, vaikkakin epäilen kaikissa väittämissä olevan vinhan perän.

Eilen istuin seitsemän tuntia autossa ja illalla oli niin kevyt mieli. Iski semmonen ilonen puuska, että miten onnekas voi ihminen olla arkisisita vastoinkäymisistä ja murheista huolimatta, kun kuitenkin on olemassa kaikki se mitä tarvitsee. Perhe, ystävät, katto pään päällä ja mukavia töitäkin vielä. Ja se että kirpputorilta löytyy villapaita kaksivuotiaalle juuri oikeassa värissä ja että on kaksi kättä, joilla voi neuloa pehmeässä tuolissa hämärän laskeuduttua. Aika onnekasta.

17 kommenttia:

Pieni Lintu kirjoitti...

Mä olin ennen se verhojen vaihtaja, en enää - en ole ollut pariin vuoteen. Keittiön pikkuikkunaan ompelen tuon tuosta uusia kappoja, mutta olohuoneessa on samat pellavaverhot olleet jo useamman vuoden.

Silmäilijä kirjoitti...

Vai kertooko innostus siitä, että bloggaaja saa yhä taajempaan yhteistyökumppaneiltaan uusia verhoja esiteltäväksi?

Itse olen huomannut sen, että syksyllä kaipaan kotiin pehmeää pesämäisyyttä - se vaikuttaa verhovalintoihinkin. Keväällä taas iskee tarve antaa valolle tilaa, ja silloin sitä saattaa intaantua vaihtamaan verhotkin kevyempiin. Ehkä kyse on iästä, ehkä vain ihmisluonnolle ominaisesta vaihtelunhalusta.

Tirsa-Laura kirjoitti...

...ja sitten on me, joilla ei ole verhoja lainkaan. Eikä tule, ainakaan tähän kotiin :)

Miikku kirjoitti...

Ompas herkullinen pino myssyjä:)

Se on niin mukava, että välillä iskee niitä kevyt mieli oloja. Niitten voimalla taas jaksaa!

Rillirousku kirjoitti...

Pieni Lintu: Ehkä tämäkin innostus vaihtaa taas muotoaan ajan myötä. Ehkä seuraavaksi alkaa sohvatyynyjen intomielinen vaihtelu. :)

Silmäilijä: Muuten ihan hyvä vaihtoehto, mutta jokaiset verhot olen omista pennosistani maksanut ja mainitsen kyllä, jos joku asia on blogin kautta saatu. Aika vähän sitä noin vaan ilman maksua saatua kuitenkin on. :)

Kyllä näin keväällä tulee varsinkin ehottomasti tarve saada kevyttä ja valoisaa, ihan kuin se edistäisi jotenkin kesän tuloa. :)

Laura: Meillekään ei seuraavaan taloon tule. Tässä talossa on ikkunat sellaiset, että jotenkin on pakko olla. :)

Pinja / Pinjacolada kirjoitti...

Täällä hieman samat fiilikset, suht tummat perusväriverhot sais repiä jo alas jonkin vaaleamman ja keväisemmän tieltä. Mielessä on minkälaiset haluan, mutten ole vielä niitä löytänyt. Ehkä ne kevätverhot nyt tähän aikaan ainakin henkisesti muistuttavat kevään tulosta, vaikkei ulkona paljon siltä vielä näytäkään :)

Maailman suloisimman värisiä pikkupipoja olet siellä tehtaillut <3

Enni kirjoitti...

Minä kuulun Lauran kanssa samaan kastiin, verhoja ei ole, eikä tule..:)

Asko kirjoitti...

Tämä rouva taas on sitä kastia, että kun on kerran ommeltu hyvät verhot niin mitä niitä sitten vaihtamaan...tosin nyt viiden (vai kuuden?) vuoden jälkeen olohuoneen verhot on jo aika loppuun käsitelty lasten toimesta. Ehkä voisin vaihtaa. :)

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Mä taidan olla kyllä aikamoinen verhojen vaihtelija :) Tykkään kun sillä tavalla saa uudistettua huoneen ilmettä tosi helposti :) Nyt toisaalta tässä talossamme on keittiössä neljä isoa ikkunaa ja olohuoneessa kolme, joten jos ostaisin uusia verhoja samaan tahtiin kuin ennen tulisi konkurssi...Nyt olenkin oppinut enemmänkin vaihtamaan verhoja huoneiden kesken!

Pompeli kirjoitti...

Mistäpä on tuo leveäraidallinen verhokangas ostettu?

K kirjoitti...

Verhottomuuden nimeen vannotaan täälläkin. Jotenki meillä on kauheen pönöttävä fiilis olohuoneessa kun siellä on verhot. :) mutta pakko olla, kun kulahtaneet karmit näyttää vielä pahemmilta. -.-

Rillirousku kirjoitti...

Miikku: Se on varsin mukava tunne se. :)

Pinja: Nimenomaan, fiiliksen mukaan ja monesti myös siksi, että fiilis saapuisi. :)

Enni: Teiän verho onkin näppärästi naulattu seinään. :)

Suvi: Poistin vahingossa sen toisen viestin. Arvasinkin, että olit sinä. :) Hyvinhän ne seuraavatkin viis vuotta kestää, jos kerran tähänkin asti. ;)

Susanna: Sama täällä, että piiri pieni pyörii verhot huoneesta toiseen ja myös kirpputorille kiertoon lähtee samantien edelliset, jos uusia hankitaan vanhojen tilalle. :)

Pompeli: Verho on Anno-tuotesarjaa, ostettu Kodin1:stä.

K: Tässä talossa on vähän sama juttu, että jotenkin niin perusvaljut ikkunat, että pakko olla verhot. Lisäksi ikkunat on vm. 73 eikä mitenkään parhaassa hapessa, joten verhot on, lähes joka huoneessa. :)

Nanni kirjoitti...

Täälläkin yks verhojen vaihtaja ilmottautuu. Niillä saa niin kivasti ja nopeasti? ilmettä vaihdettua. Vaikkakin inhoan silittämistä, erityisesti verhojen! Mahtava myssypino sulla, pitäis itekin jatkaa lankalaatikon tuhoamista vaikka noihin myssyihin kun sukkiakaan en tähän hätään jaksa tehdä!

Unknown kirjoitti...

Hei, kysyisin että mikä/mistä tuo mustavalkoinen verhokangas on? Olen itse löytänyt vain pystyraitaa vaikka vaakaraita on hakusessa? :)

KATJA/ NEOVIA HOUSE kirjoitti...

Ihana asenne sinulla :). Kyllä se vaan on ylellistä saada todeta, että perusasiat on kunnossa. On juuri se katto pään päällä - oma pieni pesä, enemmän kuin linna, ja se riittää. Ja kaikkea muuta mukavaa, jota joskus pitää liian itsestäänselvänä. Mutta kun asiaa miettii, niin voi todeta olevansa juuri sopivasti onnekas :)

Rillirousku kirjoitti...

Nanni: Kyllä pieni vaihteluoperaatio aina piristää! Täälläkin olohuoneen verho odotti paketissa toista viikkoa, kun ei vaan yhtään innostanut alkaa silittää sitä. ;)

Outi: Verho on Anno-tuosarjaa, ostin Kodin1:stä :)

Katja: Asenne on välillä hieman niin ja näin arjen pyörityksessä mutta kyllä sen aina muistaa, että tärkeimmät asiat on tässä ja nyt, isoja ja pieniä asioita, arjen iloja eikä niitä voi rahalla hankkia. :)

zuputti kirjoitti...

Hei!

Mistä langasta olet neulonut myssyjä? Olin ajatellut lapsille neuloa, mutta en oikein tiedä mikä lanka olisi hyvä...Saisi kuitenkin olla paksuhko, jotta talvellakin tarkenee :)