Kevättä rinnassa.
Tuntuu olevan, merkillistä. Vasempaan etusormeen on hinkkautunut liikkuvan langan aiheuttama syvänne kaikesta viime päivien neulomisesta. Kylässä heilutellaan semisosiaalisesti ja illalla kotona talon hiljennyttyä vähemmän sosiaalisesti, sillä nyt vaan jotenkin on neulottava.
Toveriltani taannoin peräsin kypärämyssyn ohjetta, kun niin sympaattisia väänsi. Ohje löytyy täältä ja vaikka alkuvilkaisun jälkeen näyttikin liian haastavalta kässänopen painajaiselle, niin silti hetken tavaamisen jälkeen ohje on helppo kuin mikä. Myös oikein oiva solmimisnauhan ohje tumpelolle kuvan keralla löytyi pienen etsimisen jälkeen. Uutta opetellessa tarttee olla luonteeltaan etsivä sekä oppimishaluinen, muuten ei opi.
Yllä mainittua ohjetta hieman muokkaillen sai kaksivuotias päähänsä hyvin istuvan ja korvia suojaavan tupsuhatun sekä kaverinsa. Ohjeesta on jätetty pois etukolmio sekä solmimisnauhat, muuten on tehty orjallisesti kuten ohje käski. Kaksivuotiaalle hyvä koko syntyi Isoveli-langasta 32 aloitussilmukalla. Oikea silmukkamäärä löytyy testailemalla, sillä konsaan ei saa ihminen päästä elossaan turhan helpolla. Muutenhan sitä aivan laiskistuisi!
18 kommenttia:
So clever you are, very fine hats!
And not least SWEET model :)
Thank you for sharing the pattern with us.
Janne
Hauskat hatut!
Tänään juurikin ihailin näitä Novitan uusia värejä kahdessakin eri ruokakaupassa, mutta jätin vielä hyllyyn...varsinkin tuo sinapinkeltainen Isoveli kyllä houkuttaa:)
On kyllä niiin söpöt, että pakko varmaan kokeilla itsekkin.
Ihan mahtava pipa! Kiitti vinkistä, täytyypä ittekki kokeilla tommosta tehdä.
onpa kyllä huippukivat pipot. hitsi, kukahan tekis mulle.. tai siis pojille.
Ihania!Uskaltaiskohan kokeilla...? :)
Siis mä niin tahtosin kerätä tekeen näitä ja ne villatakit ja ja ja.......mut ku varmaan parempi saattaa edelliset tekeleet ensin loppuun. Nuo näyttää melkein karkeilta nuo pipat!
Hatussahan on värit kuin verhossa
<3
Tuo sinapinkeltainen väri ihan mahtava! Että pitikö se sitte kävästä huomenna "ruokakaupassa" lankaostoksilla vaikken hetkeen aikonut uusia lankoja hommata? :P
Ohje myssyn silmukka- ja kerrosmäärien laskemiseen eripaksuisille langoille ja pääympäryksille löytyy täältä: http://www.kaspaikka.fi/neulonta/asusteita_vaatteita/kyparamyssy.html
Laiskistumaan siis vain, näillä ohjeilla kun saattaa onnistua kerralla, jos tuuri käy.
Janne: Thank you! :)
Niinu: Tän kevään värit on kyllä makosia! :)
Marluska: Ehottomasti! :)
Iina: Ollos hyvä! :)
Kikka: Sinä, tietty! :D
Virpi: Uskallat! :)
Juli: Väkerrät eka edelliset loppuun tai sitten vaan pokalla alotat uudet vaikka ne oiski kesken! :)
Lilla: Minäkii huomasin sen, kun kuvat päällekäin iskin. Hyvin sointuvat!
Nanni: Kyllä ruokaostosten lomassa pari lankakerää aina kyytiin mahtuu. :)
daara: Kiitos vinkistä! Täällä mennään aina kokeilemisen ja epäonnistumisten kautta. :D
Liisa: Värit on nätit!
Hienot pipot!
Näin kässänopena haluaisin hiukan kommentoida tuota kässänopen painajais -juttua. Nimittäin ei, ei, et voisi olla enempää väärässä! Kässänopen painajainen on sellainen flegmaattinen möhkö, jota ei vois vähempää kiinnostaa. Vaikka kuinka olis joskus sormet solmussa (mitä en noiden tekemiesi perusteella usko), on sellainen tyyppi joka on innokas ja kekseliäs ennemminkin kässänopen unelma!
Laura: Kiitos! Pointti tässä kässänopen painajaisessa onkin just se, että sillon kun mulla vielä oli kässänope, niin olin tosiaan se painajainen! Juuri tuo flegmaattinen möhkö, joka ei saanut koskaan mitään aloittamaansa valmiiksi, pudonneita silmukoita, väärään suuntaan jatkettuja kierroksia ja jonka tekeleet oli oikeastaan aina loppujen lopuksi opettajan tekemiä. :D Viime syksynä opettelin uudestaan googlen avustuksella neulomaan oikeaa ja nurjaa, joten tämän hetken tuotosten eteen on tehty töitä vasta näin aikuisiällä. :)
Mie tahon tälläsen kans! Taidan soittaa äitille...
Oh these hats are so cute!!!!
Mitä lankaa ja puikkokokoa käytit näissä? Itse huitasin parin illan ratoksi seiskaveikalla, 40 silmukalla ja 4,5mm puikoilla alle kaksivuotiaalle ritarimyssyn johon mahtuu kerralla parin kaverinkin päät :D Lapsen päänympärys on nyt n.51cm ja pipo oli aika rentoa kokoa myös 58cm päänympäryksellä varustetulle isälleenkin. Hyvä tuli ;) Yritin lillutella pipoa n.60 asteisessa vedessä, mutta ainakaan vielä näin kosteana ei ole havaittavissa minkäänlaista kutistumista... Terveisin, HannaH
Hanna: Voihan kääk, en muista yhtään kun siitä on jo aikaa! :( Yleensä testailen vaan aikani, kun monesti lankakin ihan eri paksuista kuin ohjeessa. :)
Ei hätää, vastausta odotellessa sain aikaiseksi 32 silmukalla ja 4,5mm puikoilla lapsen päähän sopivan. Nyt toivotaan että kuuppa ei kerkiä ensi talveksi taas aivan uusiin mittoihin ;) Ja tosiaan, olen kuullut monen valittelevan että 7-veljestä saattaa huopua jo 40 asteen pesussa jonka sen pitäisi kestää. No tälle ei tapahtunut kuumavesililluttelussa yhtään mitään. Ehkä alan Yakkayn kilpailijaksi, koska veikkaan että tuo ensimmäinen versio sopisi vallan mainiosti pyöräilykypärän päälle ;) -HannaH-
Lähetä kommentti