Julkinen kirje eräille veljeksille.
Tuossa taannoin menneisyydessä oli eräs talo, jonka alakertaa hallitsi ihan kelpo veljestrio. Tuolloin 17 vuotta sitten, ja vähän sen jälkeenkin, myös meikätytsy vieraili talossa useaan otteeseen. Siinä iässä oli mielessä monenlaiset asiat, joista mainittakoot vaikkapa kolmiraitaverkkarit, uimarannan koppeihin piirtely sekä muu syvällinen toiminta.
Veljesten asuttaman talon alakerrassa sijaitsi takkahuone, jonka oli vallannut tuon oivan veljesjoukon tietokonepöydät sekä muu niihin liittyvä nörttiaineisto. Tuo mainittu huone siis suorastaan tursusi nuoruuden innokkuutta, teini-ikäisen tunnekuohua sekä runsain määrin hikeä ja finnejä. Yksi asia on, jota ei tuo meikämarjatan lapsuudenkuva huomannut. Nuo pojat olivat myös ilmeisen kovia syömään purukumia.
Takkahuone toimitti tietokonehuoneen virkaa vuosikaudet.
Pari viikkoa sitten sai tämä martta innokkuuden iskun ja ryhtyi tuota entistä tietokoneluolaa, nykyistä takkahuonetta uudistamaan. Patterin välistä löytyi cd poikineen sekä joitain muita tärkeän oloista tarpeistoa. Tarkka maamo pisti ne tietenkin hyvään paikkaan talteen, jotta veljekset saavat ne sitten, kun seuraavan kerran tulevat ohikulkeissaan käymään kahvilla. Ensiksi maalattiin uusiksi takka, ikkunanpielet, seinät ja ovet. Sitten päästiinkin lattian kimppuun.
Kaksi iltaa kesti lattian hiominen ja ankarista peittely-yrityksistä huolimatta alakerran peitti hienon hieno pölykerros. Imuroinnin ja pesun jälkeen seurasikin purukumiosuus.
Veljekset hyvät, kuulkaa pieni sananen siitä, kuinka purukumia tulee käyttää mutustamisen jälkeen. Sen voi joko a) nielaista (jota ei tietenkään saa suositella), b) heittää pensaaseen (jota ei tietenkään saa suositella), c) paikata auton kumi (kuten pikku-Matin autossa mutta sitä ei tietenkään saa suositella), d) vetää alas vessanpöntöstä (jota ei tietenkään saa suositella) tai e) laittaa se vain kertakaikkiaan ihan yksinkertaisesti roskakoriin. Tiedättekö veljekset, että lattialankkujen korjaaminen tai jonkinsortin rakojen paikkailu purukumilla ei ole vaihtoehto?
Nyt säälikää, säälikää oikein kovasti tätä kämmenmustelmaista matamia. Pari iltaa sitten tuo mainittu hakkasi kolme tuntia purukumia pois lattialankkujen välistä. Raaputti, hakkasi, hiersi, paukutti, jyysti, raapi, monotti. Kymmenen vuoden Hubbabubat istuu meinaan melko kovassa.
Ps. Mitään talteen niitä patterin välistä löytyneitä tavaroita laittanu. Pistin roskiin. Kosto on sulonen.
37 kommenttia:
Mutta VAU mikä siitä lattiasta tulikaan! Ja koko takkahuoneesta! Kyllä nyt kelpaa!
Oijoi kuinka hyvä tarina :D Ja mahtava uurastuksen lopputulos, kyllä kannatti!
Näyttää ihanalta! Hyvää työtä. Ja nyt just palelee niin että maksaisin aika paljon pääsystä takkatulen eteen...
*nauraa* ;D Tykkään niin sun tavasta kirjottaa, tuun aina hyvälle mielelle, vaikka asia olisikin ikävä, kuten nämä lattiaan jumittuneet hubbabubat! ;D Niin, ja vielä enemmän tykkään sun tavasta sisustaa, ihania värejä!!! Iloista viikonloppua, mustelmista huolimatta. :)
haha, voi veljet! Nauroin aika pitkään tolle peeässälle. Mutta upea muutos kertakaikkiaan!
AHHAHHAAA! Mieleni sopukoissa rakkaana ne perjantai-illat hikisessä pelitakkahuoneessa jossa jauhettiin hubbabubbaa leuat jo lähes toimintakyvyttöminä siitä ankarasta jauhamisesta. Pelit oli niin jänniä. Ja hei, en vanno etteikö yks niistä purkista olis mun siellä lattianraossa, krääh :D
Kiitos illan nauruista!:D
Vaan oha se hieno nyt!
Aivan oikein purkanjemmaajille! ps. Mikäs toi onkaan tuo ihanainen paperipussitelinelehtiroskishommeli. Tai siis kenen ja keneltä? Siis suunnittelema. Ja myymä. Kiitos. Olepas sekavainen tänään. Hieno on. Se ja koko huone!
Ihana. Naurattaa! :D
somaa! takkahuoneessa siis, ei niinkään veljesten toiminta..
Kiitos jälleen kerran päivän nauruista. :D Kovan työn olette tehneet ja sieltähän syntyi oikein näppärä takkahuone.
Taannuin niin fiilistelemään noita entisiä aikoja, että tyystin unohdin kommentoida teinivuosien peliluolan. Aivan törkeen hieno muutos!
Emmää tiä mutta tää oli kyllä niin loistava tarina draamankaarineen kaikkineen! Että terveiset vaan veljeksille, jos kahville poikkeavat; Purkka sitten ihan tavalliseen roskikseen, ei biojätteeseen :D
Mutta aatteleppas. Nyt sulla on jotain mitä muistella kun istuskelet tuossa räsymatolla räiskyvän tulen edessä kaakaokuppi kourassa, ja kattelet laudanrakoja..
Voe mahoton mitä olet saanut aikaiseksi! Hienolta näyttää marttaseni.
Hieno siitä tuli! Jospa veljeksetkin huomaavat eron entiseen :)
Ihana ja mieletön muutos. Tykkään, tykkään, tykkään!
:DD
Näyttääpä kotosalta, oiskohan aika tulla pitkästä aikaa käymään ja katsastaa uus huonekki..?!
Hienon näköstä, kertakaikkiaan kotoisaa! :)
Mutta mua jäi edelleen kaivelemaan, että minkä väriseksi sen tuhkaluukun taiteilit?
Voi mikä muutos! Upea!
Mistä on löytynyt noin kiva ison paperikassin pidike? Meillä vois kovasti olla moiselle käyttöä, kun sanomalehtiä kerätään takkaa varten. En kestä niitä joka suuntaan repeileviä ja rotkottavia pusseja!
vau mikä johdonpätkä! (vai onko letku?)
mut hieno koko huone :)
Enni: Lattiasta tuli kyllä oikeen makonen. :)
Tiinakaisa: Kiitos, tykkään kans. :)
LauraQ: Tervetuloa vaan!
Reeta: Kiitos suuri! :)
wikke: :)
Lilla: Aj aj! Ei olis ehkä kannattanu paljastaa, koska saatan ihan hyvin löytää jonkun mehevän purkkapalan vielä sun raaputettavaksi. ;D
Virpi: On se!
eilen tein: Teline on täältä --> http://www.everydaydesign.fi/telineet-karryt-c-9.html :)
Senja: No niin muaki oikeesti. :)
stiina: Kiitos! Veljeksetkin olivat niin kovin nuoria ja tietämättömiä tuolloin, nykyään ovat sitten niin esimerkillisiä kansalainen. Purkansäilömisen suhteen ja muutenkin. ;)
Anni: Kiitos! Tuo huone syntyi kuitenkin melko kivuttomasti. Paljon maalia, yläkerran ylimääräistä kalustusta ja lattian raappaamista. Siinä se oli. :)
Lilla: Kiitti kamu!
Vilppumaan Erika: Ainiin, tuo pitää vielä muistaa sanoa, kun seuraavan kerran nähdään. ;)
Merja: No nimenomaan! Kovasta työstä palkan saa, olipa kyseessä sitten purkanjauhanta tai mikä tahansa muu ankara toimi. :)
Minna-Leena: Kiitos. :)
Anna: Eiköhän huomaa. Tosin saattaa tulla ikävä omaa vanhaa peliluolaa. :)
aniiri: Kiitos Satu, me tykätään kans. :)
Juli: Luulenpa vähän, että olis!
Jonna: Tuhkaluukku jäi kuvaamatta kun takan edestä puuttu pelti vielä ja lattia aikaaaa kaamean näkönen. Tuhkaluukku on saman värinen kuin tuo ylempi lenkura, josta luukkua säädellään. :)
Satu: Kiitos! Teline on täältä --> http://www.everydaydesign.fi/telineet-karryt-c-9.html
Kikka: Letku on itseasiassa kovaa tavaraa ja siitä väännellään auki ja kiinni takan luukkua, jotta savu pääsee pihalle. :) Kiitos!
AHHAHHAAAAAA :DDD
Teikämaamo ei sitten ihan piruuttaan nakannu niitä huppapupoja pojille pussiin?!
Mutta kyllä kannatti. Nörttiluolan rapsutus. Aivan ihanalta näyttää!
Ihan äärettömän kaunis lattia! I H A N A!
Ja hieno muutos :) vau! Kyllä kannatti raaputtaa ja hioa jne.
Oot kyllä hauska tarinatäti.
Ihana tuli! Hyvä työ! Neliömilli kerrallaan irtoavan tapetin raaputtaminen on jo kettumaista hommaa, mutta en osaa edes kuvitella kuinka kamalaa tuo purkanirroitus onkaan. Ei käy kateeks. Paitsi vähän, koska teillä on nyt niin hieno takkahuone :-)
Voihan Wau! (ihan tupla-veellä) kun tuli hieno ja raikas.
Olet sinä ihme mimmi, kun jaksoit 3 tuntia _toisten_ purukumeja irrotella! Hatun nosto.
Näin.
Nanainen: Nörttiluolan rapsutus, se juuri! :D Ei meikku osaa olla niin julma, että olisin säästäny purkat pojille. Mutta ehkä käyn ostamassa niille ihan uudet paketilliset Hubbabubbaa. ;)
Tiuku: Lattiasta tuli kyllä oikeen hyvä. Pelkäsin vähän, että lakas tekis siitä liian kiiltävän mutta hyvä tuli onneksi. Kiitos! :)
Lyde: Kyllä tapetin raapiminen on raastavampaa kuin purkan jynssäys, usko pois. Otan osaa siis, jos teillä on tällä hetkellä käynnissä tapettikarkelot. :) Kiitos!
Nerdy: Kiitos! Ei ollut vaihtoehtoja, kun ei se muutenkaan olis valmiiksi tullu. :)
Ohhoh,ompas vain takkahuone saanut uuden ilmeen! Ei kyllä uskoisi samaksi huoneeksi edes.
Kaunis kontrasti lattian roson ja seinän välillä. Hyvä!
tosi iso muutos kyllä! Hieno lopputulos:)
Ihana lattia! Kyllä kannatti!
Kiitos kaikille! :)
Sulle on tunnustus mun blogissa :)
Mahtava muutos... kaikesta huolimatta!
Terkkuja Eskurista :)
Tiuku: Kiitos. :)
Eskurin emäntä: Kaikesta huolimatta ja juuri siksi. Kiitos. :)
Lähetä kommentti