Hamsterin kissan päivät.
Kierrätyskeskus on ompelijan oiva ostosparatiisi. Ei sieltä suuremmin mitään kangaspinkkoja vastaan kävele mutta kaikkea muuta kyllä. Tänään hamsteroin nappeja taas ison kasan ja neljä vetoketjuakin edellisten seuraksi. Lisäksi kassan kautta takkahuonetta koristamaan lähti varsin hellyttävä punasavinen tuikkumotti. Hamstraaja köyhtyi parin euron verran koko pussillisesta tarpeellista tavaraa. Enää puuttuu kangas ja sen kaveri. Olisiko jollain teillä toverilla kenties mahdollisesti ehkä veikata jotain maukasta ja kohtuuhintaista kangasta taikka sellaisen myyjää? Ei taho tarttua haaviin vaikka miten koittaa bongailla. Varsinkin, kun budjetti on rajallinen.
Kolmen illan vääntönä valmistui tänään villatakki kaksivuotiaalle termiitille. Tällä kertaa kässän-open painajaista seuraillen mutta kuitenkin varsin omavaltaisesti. Tätä takkia tehtiin meinaan neulomuspuikkojen sijaan virkkuukoukun avustuksella. Pikkaasen oli meinaan jännittävää, että osuuko mitat kaksivuotiaalle vaiko isoveljelleen, mutta lopulta takin alkuperäinen omistaja oli passeli takin sisään. Vähän vaihtelua villatakin vääntöön, tuo tuollainen huikean jännittävä puikon vaihdos. Huh, melekeen päätä huimaa.
Sain kukon synttärilahjaksi. Se vartioi hiljaisena seisovaa ompelukonetta, ja on söpö. Maukkaat kortit ostin Polkka Jamilta.
11 kommenttia:
Tuijotin kahtaa ekaa kuvaa aika tovin. Polka Jamit ovat kivoja, mutta tähän asti mikään ei ole kolahtanut ihan kympillä. Nyt mun on ihan pakkopakko saada noita lankaisia kuvia!
Hei.En tiedä mihin juuri nyt kangasta kaipaisit,mutta aina kun kysytään kangaskauppaa on minun tehtäväni nostaa käsi pystyyn: www.perhonenkorvanlehdella.fi on uutuuksiakin tarjolla.
Mulla vois olla kankaita.. Siis vanhoja käyttämättömiä samettia, villakankaita. Metallivetoketjuja. Yks magea collagekangas. Tuulipukukangasta! Mitä lähinnä kaipasit ommella? (ostin vuosi sitten vanhan kangaskaupan jäämistön, eikä ihan kaikkea välttis tarvi pitää itsellään....) paljon yksiväristä. Mukavia neuloskankaita jne...
Ihanat polkkajamit. Habitaressa juuri tein ostoksia, kortteja ja pari palapeliä. Ja seinäkalenteri lähetettäväksi Japaniin. En ihmettele kun usein sanotaan että suomalaiset ja japanilaiset tykkäävät samanlaisista kuvituksista ym. Kalenteri oli mielestäni aivan ihana ja se varmasti miellyttää myös äitini kirjeenvaihtokaveria jo n. 35 vuoden ajalta, aikanaan hän lähetti meille kaikenlaista kivaa ja nyt oma lapsi saa aika ajoin paketteja. Aika lähettää jotain kiitokseksi takaisinkin.
Jätit meidät jännitykseen villatakin suhteen... :)
enjoyed your home in the Ikea magazine. Very nice! to be proud of!
Love your blog +
Kind regards,
Stephanie Koster
www.interieur-coosje.blogspot.com
Satu: Ne on nättejä kyllä. Vähän jäi muistivihko mieleen kaihertamaan. :)
Perhonen korvanlehdellä: Kiitos vinkistä! Makosia kankaita oli kyllä. :)
Larppa Aliisa: Nimenomaan kun on niin, että tekis mieli ommella vähän kaikenlaista mutta tarkkaan en tiedä. :D Fiiliksen mukaan. :)
Onneli: Kaikenmoista somaa oli siellä myynnissä, se on tosi!
Emmi: Ei siinä taida olla mitään erityistä esittelyn arvoista. ;)
Stephanie: Thank you. :)
Kuvaa VIRKATUSTA villatakista, por favor! Mulla on se yksi ja ainoa edelleen kesken eikä tuo pallero vauva sen sisään enää mahdu.. eh.
Milla: No alappa sitten uutta virkaten, senhän osaat! :) Tuo mun virkattu takki näkyy retkikuvissa, musta ja tyttären päällä. :)
Täälläkin valmistui taas hieman erilainen neulenuttu, mutta mä pysyin puikoissa, malli vain vaihtui. :)
PolkkaJamin kortit sopii ompelupöydälle kuin nakutettu.
Ps. En olekaan vielä maininnut, mutta tosi kivaa et tulit takas! :)
miniE: Munki pitäs alkaa isommalle vääntään taas takkia. Tällä kertaa sinistä, kun itse sitä toivoi.
Ps. Kiitos. :)
Lähetä kommentti