Voi pojat minkä tekivät! Jos remontti ei vie sormenpäitä niin sitten sen tekee tuo maaginen musta kumilätkä. Se on kuulkaa kynsi per maali.
Kumilätkän lisäksi on tänään ollut mielenpäällä remontoinnin korkein osuus, eli kattolamput.
Tänään meikätäti on jälkikasvunsa keralla taas kiertänyt läpi suurimman osan lähimaaston rautakaupoista ja etsinyt kuumeisesti kattolamppuja käytävälle. Käytävän seinään on tulossa nuo vasemmassa kuvassa näkyvät kellarivalot ja jotain samansuuntaista suunnittelin kattoonkin, mutta siinä vaiheessa tuli talon toisella aikuisella raja vastaan.
Hakusessa on siis jotain joka ikäänkuin olisi ihan itsekseen, eikä tekisi itsestään liian suurta numeroa mutta silti siinä saisi olla sitä jotain. Se voisi olla joka rouhea taikka toisaalta huomaamattoman siloinen. Kyllä vain, jos tahdot elämääsi vaikeuksia, niin lähdepä kattolamppukaupoille!
Johonkin olisi kuitenkin päädyttävä, joten kuulkaa toverit! Mikäli sattuisit tietämään jotain oikein nohevaa käytävälamppua, jonka uskoisit tekevän meikämatamiin vaikutuksen, niin vinkkejä otetaan ilosta kiljuen vastaan!
Perjantai hujahtaa pian viikonlopun puolelle, joten toivotan teille kuomille kauniita unia ja Granlundin Miksun kuvia! Hyvää yötä.
17 kommenttia:
Oisko tällaiset? Mahtavia värejä löytyy. Ystävilläni on ihanassa vanhassa talossaan porraskäytävän katossa tällaiset siniset.
Ja ne on makeet!
http://www.finnishdesignshop.fi/valaisimet-riippuvalaisimet-unfold-lamppu-sininen-p-4801.html
Lamput, ah lamput. Tykkään niistä, mut toivottaman vaikeaa löytää edullisia, hyvällä valolla (päivänvalo, ei pistävä, silmiin sattuva) ja kauniita muotoilultaan. Lisäksi epäsuoravalohan ois paras...mutta mutta!
Sen tähden meillä valaistus "roikkuu ilmassa" kuten Suomen maali roikkui. Yleisvalo siis.
Mies alanammattilaisena meinaa toista ja minä kotiäitinä toista. heh.
Teille tulee nättiä, ihanaa, viihtyisää. Gillar!
mä olen myös tehnyt saman huomion, että tollaiset eri tilojen yleislamput on usein aikamoisen kauheita tai kohmeloisia tai sitten toisaalta hirveän tavallisia. onko ihmiset sitten vaan niin tottuneet niihin iänikuisiin samoihin, ettei ole tullut tarvetta kehitellä lisää kiinnostavia vaihtoehtoja :) toivottavasti löytyy teillekin jostain hyvät sinne kattoon
Enpä osaa lamppuasiassa autella! Kai se menee vaan niin, että kun tarpeeksi kauan kiertää, niin osuu siihen täydelliseen joka kelpaa molemmille aikuisille. Tai sitten elellään pimeässä.. ;) (ja siinä vaiheessa voi sen toisen aikuisen kynnys kaikenlaisiian outoihin lamppuihin madaltua kummasti)
Teillä tuleekin olemaan jännä sunnuntai-ilta! =D Koita säästää joku kynsi sinnekin!!!
Niin ja takit on perillä varmaan maanantaina, torstaina kävin ne heittämässä postiin (tosin lähtivät varmaan vasta pe).
Heiii, tuo keittiön betoniseinä on ihana! Kuin se on tehty? Muutenkin tulossa ihana keittiö.
Niin ja sun tyyli kirjottaa on uskomaton. :)
Laura: Katsos, näytät tuntevan tämän talon maun melko hyvin! Sillä just tuota (ja sinisenä!) himoan keittiöön, enää puuttuu eurot. ;) Saas nähä kuin martan käy! Kiitos erittäin osuvasta vinkistä! :)
Satu: Lamput on lähes parasta mutta silti myös haasteellisinta. Ehkä tilanne olisi toinen, jos ylimääräistä rahnasta olisi tuhlattavaksi mitä ihanimpiin lamppuihin mutta köyhän on pidättäydyttävä rutkuvalikoimissa. Ehkä vielä joskus päädymme johonkin, siihen asti mennään ilman lamppuja sitten vaikka. :)
hanna: Eikö oo kummallista! Jokaisessa kaupassa on ne jos ei just samat niin sitten ainakin lähes. Toisaalta, jos itse saisin vapaat kädet suunnitella, niin en tiedä mitä piirtäisin. :-D Kinkkistä tämä lamppujen maailma!
Tiina: Kiitos takkitiedosta, toivottavasti saadaan maanantaina postia! :)
Luulen, että tässä lamppuasiassa käy lopulta niin, että se vastahakoinen aikuinen joutuu pyörtämään puheitaan, kun tarpeeksi kauan on pimeydessä taivallettu. ;) Siis jollei sitä täydellisesti kummankin mieleen osuvaa vaihtoehtoa löydy. :)
Anonyymi: Keittiön seinä on toteutukseltaan melkoisen simppeli. Semmosta jauhoa (jonka nimeä en edelleenkään muista) vaan sekotetaan veteen ja sitten se liipataan oman maun mukaisesti seinään. Näin tiivistetysti erittäin ammattimaisesti kerrottuna. ;) Kysy toki jos et tajunnu niin marssin autotalliin ja kaivan sen pussin esiin. :D
Muistelen päätelleeni että asut J-kylässä.. Mä ostin oh kattoon Palokan K-Raudasta Massiven valkoiset sylinterit, olikohan nuo Nero nimeltään. Mustanakin oli. Halogeenilampuin ovat, lamput voi suunnata... Kolmilamppuinen on eteisessä ja sielläkin toimii hyvin. Meillä siis valkoisina ja ovat niin makean eleettömät mutta tyylikkäät, mattapintaiset, upeat...
Tinkasin rakentaja-aleilla hinnasta muistaakseni liki 20pinnaa pois.
Kiitos ihanasta blogista! Suosikkini!
Bongasin eräästä lemppariblogista hulppean idean, käsistään kätevä emäntä tuunailee lamputkin itse :)
Hiukan vaivannäköä tietty vaatii.
Mä tykkään, entä sinä?
http://diagnoosisisustusmania.blogspot.com/2011/01/valaisinaskartelua.html
Mitä aiotte laittaa keittiön välitilaan, tuskin jätätte betonille? :) Hieno väri ja sävy, mutta melkoisen vaikea pitää puhtaana...kai.
Anonyymi: Kiitos vinkistä ja vaivannäöstä! :) Googlettelin ja taisin löytääkin ne mitä tarkoitat. Oikeen stylet lamput olivat mutta valitettavasti ei ehkä just tuohon tilaan. Pistetään kuitenkin korvan taakse jos tulee tarvetta pienemmän tilan lamppuhankinnoille. :)
Anonyymi: Kävin katsomassa ja olipahan hauska idea! Toiset ne keksii. :) Tuota ideaa vois soveltaa joskus johonkin toiseen tilaan mutta tuohon tarkotukseen ne ei ihan istuis. Kiitos vinkistä! :)
Anonyymi: Välitilaideoita kyllä riittää, vielä ei oo ihan varma mikä toteutetaan. Ei välttämättä olisi järkevää jättää sitä ihan noin vaan, niin soma kuin oliskin. :)
Mää nyt hyppään asiasta kolmanteen, mutta ku oon ettiny tässä tunteroisen verran mustaa keittiönallasta enkä löytäny ku pari surkeaa vaihtoehtoa, niin muistin että täällä taisin semmoisen nähdä ja tulin kysymään valmistajaa. Ja samalla huomasin, että teillä taitaa olla just sama hana mitä olin suunnittelut :D Tosin mää koitan vielä katella jostain sitä täydellistä mustaa hanaa, mutta tuo on hyvä suunnitelma B.
Nena: Tuo hana oli mielestäni varsin halpa, kun yleensä hanoista saa pulittaa melkoisia summia. Nättikin vielä. ;)
Allas tilattiin keittiön kanssa samassa syssyssä, Puustellin kautta siis. En nyt millään onnistu muistamaan minkä firman allas se on mutta materiaaliltaan on kiviseospuriste-jotain. Kuuleman mukaan kestää lähes ikuisesti, ei naarmuunnu jne. Tämä on kyllä todistettukin, sillä siskollani on samainen allas ollut jo jonkun aikaa. Lupaan ilmottaa valmistajan mikäli vain satun muistamaan.
aivan ihanan viehkeä on myös tuo keltainen valaisin. Onko se Nud vai oletko löytänyt/tehnyt jonkun muun valmistajan version? Mulla odottaa Yki Nummen Kartiot kattoonpääsyä ja nyt on herännyt ajatus juurikin tuonvärisestä johdosta siihen.
Amelia: Tuo lamppu on Nud-valaisin. Niitä on tuloillaan kaksin kappalein kun vain saataisiin ne kattoon asti. ;) Voivoi, ne Kartiot on semmoset ikuiset haaveet, ne on nätit! :)
Lähetä kommentti