5/06/2011

Tuskinpa kenellekään on jäänyt epäselväksi kaiken tässä lähiviikkoina nähdyn antaumuksellisen marmatuksen jälkeen, että meillä syödään mikroruokaa. Tahdonkin jakaa näin alkavan viikonlopun kunniaksi tätä mikroruokailun ilosanomaa teillekin toverit.

Tervetuloa mikrokokkikouluun, tänään valmistamme panang-currybroileria jasmiiniriisillä!

1. Syö tuhti aamiainen, jotta voisit vetkuttaa ruokailutapahtumaa mahdollisimman pitkään. Vääntäydy pakastimelle vasta sitten, kun suolistosi murisee kuin Pernajan karhu konsanaan.

2. Ota jäähileen seasta pahvinen thai-cube. Kuori muovi pois rasian päältä ja lykkää ape mikroon.

3. Tässä vaiheessa seuraakin ruoanvalmistuksen haastavin vaihe. Pakkaus kehottaa pitämään sapuskaa mikrossa 4-6 minuuttia. On vain ihan raakasti päätettävä lämmittääkö ruokaansa minimi- vai maksimiajan, elämässä täytyy joskus ottaa riskejä. Yritä kuitenkin pysyä tyynenä.

4. Ota kuutio pois mikrosta. Aloita paketin avaaminen hellin sormin purkin päältä. Sisältä löydät pienen purkin kastiketta, jonka alta toisen mokoman riisiä. Olethan kuomis varovainen, puketti on kuuma.

5. Kaiva jostain komeron perältä kertakäyttöhaarukka ja käy käsiksi. Syö reippaasti koko purkki tyhjäksi ja heitä pahvit roskiin. Haarukan voit säästää muistoksi tästä gourmet-ateriasta.

9 kommenttia:

Aniliini kirjoitti...

Kiitos kaunis - nyt kotikonttoripäivät ovat pelastetut!

Viikonloppuja!

Anonyymi kirjoitti...

ooppa rouva onnellinen et sielt löytyy PALJON erilaisia valmisruoka juttuja.. Tääl valikoima on todella heikko sen suhteen!! (niinku monen muunki asian)
Ois nii rento joskus karseen nälän iskiessä heittää vaik pari lihistä mikroo ja NAM! :)
/zalla

Enni kirjoitti...

En ole moista purkkia koskaan nähnytkään mut kiva et tutustutit tähänkin einekseen..:) Jos joskus on tilanne että noita pitää syödä niin täytyy kokeilla, ohjeiden kera toki. Kiitos niistä!

Anonyymi kirjoitti...

haahahha :D rillirousku oot vaan niin maailman paras kirjottaja... uskomaton verbaliikka! :D jee!

Rillirousku kirjoitti...

Aniliini: Kyllä tätä sillon tällön harvakseltaan syö. Tähän mennessä kirii einestestausten kärkeen. :) Viikonloput sinnekin!

Zalla: Näistä lihapiirakoista kai joskus keskusteltiinkin. EIIII, ei niitä! Elämäni ensimmäisen roiskeläpän suostuin syömään tuossa menneellä viikolla mutta lihapiirakkaan en kyllä koske. :D Tänään testataan pakastinaltaasta löytyny currykanakeitto. Saa nähä kuin martan käy. ;)

Enni: Näitä on oikein eri makujakin, tämä on osottautunu tähän mennessä niistä parhaaksi. Testaukset jatkuvat... x-)

Anonyymi: Hah, kiitos tästä. :D

Kultsin kämppä kirjoitti...

Kyseistä apetta on tullut kauhottua poskeensa monena työpäivänä. Pisteitä ropisee, yllättävän ryvää noin niin kuin mikroeineeksi.

Tipu kirjoitti...

Hei sitten kun noihin thai-kjuubseihin kyllästytte, kannattaa kokeilla Coriander&Co -valmisannoksia. Myös pakaste, mutta ne maistuu aivan käsittämättömän hyviltä. Saman sarjan Naan-leivät on myös taivaallisia (apua luonnehdinko mää mää oikeesti einestä näillä sanoilla...)

Mites äitienpäivänä, syödääks teillä Mama-nuudeleita? (ehhehee, ihan itte keksin ) :-P

Anonyymi kirjoitti...

Ootko koittanu tehä ihan "normaali" ruokia mikrossa? Esim nuudelia tm makaroonia...keittoja. Nojoo...ehkä sitä mikron varassa ku elää, keksii vaikka mitä! ;)
Karzi

Rillirousku kirjoitti...

Kultsin kämppä: Nimenomaan! Ja vieläpä pakastesellainen. :)

Maire: Hei, kiitos vinkistä! Tässä vielä jonkun aikaa valmisapetta mussutetaan, joten kaikki vinkit tulee enemmän kuin tarpeeseen. :)

Karzi: Oon kerran tehny makaronia, en suosittele. :D Nuudelia tosiaan vois, mutta ite en kyllä sitä pelkästään kovin mielellään vetele. Kyllä me mennään noilla valmiseväillä vielä vähän aikaa. :)