Näyttää olevan huonoja päiviä näillä sivustoillakin välillä. Tällä kertaa blogger näyttää leikkivän, että eilistä päivää ei olisikaan ja on hävittänyt kaiken eilen tapahtuneen toiminnan.

Meikämatamipa pistää kuvat kuitenkin uusiksi, jotta pysyy tuo olohuoneenkin tilanne ikäänkuin ajantasalla. Tekstiä ei aivot jaksaudu muistamaan mutta jotain porraskuilun kaiteista siinä kai mäyhättiin.

Tuon mainitun asian tiimoilta pukkaa muuten suunnitelmapiirrosta lähipäivinä. Sekin on jännää.

Otteita köökketistä.

Ohan se niin, että meikämartta tykkää uudesta ruoanlaittoparatiisistaan ihan mahottomasti, keskeneräisenäkin. Tänään onkin hyvä päivä tykätä tuosta mainitusta tilasta, koska kodinkoneet saapuivat tänään.

Vetimenmollukoita odotellaan edelleen. Kohta olisi syytä pakertaa postilaatikon kylkeen ilmoitus: Varo vihaista emäntää! Pian onkin kai aika laittaa tulikivenkatkuista palautetta vedinpuljuun ja päästää pelosta vapiseva postipoika pälkähästä.

Tää emakko lähtee nyt viettämään remonttivapaata iltaa naisseuraan. Ei mulla sitten muuta ko rattosta iltaa ite kullekin!

Tämän talon tiskikoneella on ongelma.

Vaikka kuinka yritämme käyttää uutta linjakasta pahviastiastoamme, niin silti tiskiä kertyy valtaisia määriä ja jatkuva kasa huojuu kodinhoitohuoneessa pahvilaatikkokasan ja puhtaan pyykin välittömässä läheisyydessä.

Tiskikoneella tuntuu olevan jonkinsortin asenneongelma tuota huojuvaa astiatornia kohtaan. Joskus sitä saa suorastaan potkia takapuolelle, että jotain tapahtuisi asian tiimoilta. Jos masiina sitten pitkällisen potkimisen jälkeen lopulta lähtee käyntiin, niin se saattaa jäädä päiväksi jumittamaan liotus-toimintoon. Seuraavana päivänä se saattaa patistelun jälkeen puhdistaa lähes kaikki törkyastiat mutta toisinaan tuo laiskuuden huipentuma jättää osan edelleenkin odottamaan seuraavaa päivää.

Joskus melkeinpä säälin tuota tiskikonetta. Ikäkin alkaa jo painaa, elokuussa tuo masiina täyttää huikeat 27-vuotta. Melkoinen ikä tiskikoneeksi vaikka kylläpä tuon vuosien kertymisen jo pinnastakin huomaa, naarmua ja kolhua on kertynyt vähintäänkin samaa tahtia kuin talossa syntyy tiskiä.

Joskus elämä tiskikoneena tuntuu raastavalta, kun yhtäaikaa olisi oltava myös äiti, maalari, rakennusmies, puutarhuri, sisustussuunnittelija, siivooja ja vaimo. Tänään ei tykätä remontoinnista.

Tänään kolahti postilootaan lähetys Kanelimaasta. Jotain tämän julisteen söpöydestä kertoo se, että postipoika ei malttanut laskea sitä hyppysistään, vaan ihasteli sitä tahollansa viikonlopun yli ja vasta sitten kiikutti Onnellisen kaupungin kohteeseen. Annettakoon anteeksi mokoma julmuus ja olkaamme onnellisia siitä, että tuo herttaisa kuva päätyi perille ja tulee vielä lähiaikoina koristamaan keittiömme seinää.

Köreksimme tänään erään toverin sekä jälkikasvumme keralla isoon sinikeltaiseen ostamaan kaikkea hyödyllistä ja vähän hyödytöntäkin. Matka meni rattosasti tapellen sekä kiljuen mutta varsin hyvin kuitenkin.

Keittiöstä lienen silloin tällöin maininnut sen kulloisenkin valmiusasteen mutta voi kuulkaatte, olohuone-parka on jäänyt ihan vaille huomiota! Kerronpa siis täten, että olohuoneessakin alkaa kohta pensseli ja tapettirullat heilumaan. Toivomme tälle viikolle runsaasti remonttimieltä, jotta saadaan sitäkin huonetta pakerrettua eteenpäin.

Ennen päiväreissua kävimme aamupäivällä näyttämässä pikkusiskon hampaita kivalle punatukkaiselle tätille hammaslääkärissä. Kolmevuotias isoveikka oli tottamaar mukana seuraamassa toimitusta ja olikin hyvin helpottunut, että omat hampaansa jätettiin tällä kertaa rauhaan mutta myös kateellinen, kun pikkusisko sai uuden hammasharjan.

Seuraavanlainen keskustelu käytiin tuon kolmevuotiaan poikasen ja herttaisen lekuritätin välillä:

"Minäkin haluan tuommosen hammasharjan minkä tyttö sai!"

"Voi kuule, sinä oletkin jo iso poika, ethän sinä enää vauvojen harjalla harjaa. Ethän?"

"En minä oo se vauva kun tyttö on se vauva!"

"Niin. Se voi joskus tuntua vähän ikävältä, jos pikkusisko saa enemmän huomiota kun se on niin pieni vielä, että se ei osaa vielä tehdä asioita itse."

"Mm-mm."

"Mutta muistathan sinä, että kyllä ne isi ja äiti sinuakin rakastaa?"

"Nii-in."

"Tuo pikkusisko vaan on vielä niin pieni, että sitä pitää hoitaa. Hoidathan sinäkin pikkusiskoa?"

"Niin, se on se meiän pieni tyttölilla."

"Niin on. Mutta muistathan, että kyllä kaikki sinua rakastaa ihan yhtä paljon?"

"Mutta se tyttö ei saa mennä yksin kiikkumaan."

"Kyllä ne äiti ja isä sinuakin rakastaa, vaikka oletkin jo iso poika."

"Mutta kyllä se tyttö saa silti laskea liukumäkeä!"

Tämä päivitys julkaistakoot tässä blogissa siksi, että tämä on elämäni ensimmäinen remppa-äitienpäivä. Ja voi veljekset, kun se oikeastikin oli hyvä päivä!

Koska vapaa-aika on ollut lähiaikoina melko tuntematon käsite ja koska mielessä pyörii nykyään enemmän tai vähemmän keskeneräiset asiat ja koska eilinen päivä tehtiin remonttia aamusta yöhön ja koska edelliset viikot on tehty remonttia kaikki mahdollinen vapaa-aika olikin eilen illalla pieni kysymys paikallaan: "Tota. Tiiätkö sää, että huomenna on äitienpäivä?" Miekkonen myönsi tietävänsä, joten jätin tuon armaisen hepun jatkamaan rakentamista ja painelin kauppaan ostamaan itselleni ruusuja sekä lempijäätelöä.

Aamulla väki häipyi sängystä suhteellisen vähäisen käskytyksen jälkeen ja parin tunnin päästä heräsin kolmevuotiaan piirrustuksen rapinaan.

Siitä alkoi oikein hyvä päivä, aurinkokin paistoi.

Kiitos!

Tuskinpa kenellekään on jäänyt epäselväksi kaiken tässä lähiviikkoina nähdyn antaumuksellisen marmatuksen jälkeen, että meillä syödään mikroruokaa. Tahdonkin jakaa näin alkavan viikonlopun kunniaksi tätä mikroruokailun ilosanomaa teillekin toverit.

Tervetuloa mikrokokkikouluun, tänään valmistamme panang-currybroileria jasmiiniriisillä!

1. Syö tuhti aamiainen, jotta voisit vetkuttaa ruokailutapahtumaa mahdollisimman pitkään. Vääntäydy pakastimelle vasta sitten, kun suolistosi murisee kuin Pernajan karhu konsanaan.

2. Ota jäähileen seasta pahvinen thai-cube. Kuori muovi pois rasian päältä ja lykkää ape mikroon.

3. Tässä vaiheessa seuraakin ruoanvalmistuksen haastavin vaihe. Pakkaus kehottaa pitämään sapuskaa mikrossa 4-6 minuuttia. On vain ihan raakasti päätettävä lämmittääkö ruokaansa minimi- vai maksimiajan, elämässä täytyy joskus ottaa riskejä. Yritä kuitenkin pysyä tyynenä.

4. Ota kuutio pois mikrosta. Aloita paketin avaaminen hellin sormin purkin päältä. Sisältä löydät pienen purkin kastiketta, jonka alta toisen mokoman riisiä. Olethan kuomis varovainen, puketti on kuuma.

5. Kaiva jostain komeron perältä kertakäyttöhaarukka ja käy käsiksi. Syö reippaasti koko purkki tyhjäksi ja heitä pahvit roskiin. Haarukan voit säästää muistoksi tästä gourmet-ateriasta.

Kuulkaa kuomat! Nyt näyttäisi pahasti siltä, että mikroruokakausi alkaa lähestymään loppuaan. Keittiössä on tätä nykyä nimittäin seinien lisäksi sekä lattia kuin myös katto, joten kaikki suuret pinnat on nyt aherrettu valmiiksi.

Suurella jännityksellä odotamme postipoikaa, joka toivoaksemme kiikuttaa vetimet luoksemme mitä pikimmiten. Johan tässä on jo kolme viikkoa odoteltu mokomia palluroita.

On todettava, että ahtaaksi käynyt oleskelutila alkaa rassaamaan matamia ja jälkikasvuaan. Tottamaar majailemme ulkona mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon mutta silti olisi ihan nastaa viettää aikaa myös sisätiloissa, niin mukavaa kuin kevät ja paljas maa onkin.

Näin ollen olemme tämän kyseisen asian vuoksi nykyjään melkeinpä päivittäin hypyssä jossain lähimaastossa, jotta saadaan koti- ja remonttirauha pysymään päällimmäisenä tuntemuksena.

Olemma siis kuulkaa kuomat kiertäneet kirppareita! Rautakauppa on myös tullut entistäkin tutummaksi. "Äiti, minä en halua rautakauppaan!", on nykyään melko tuttu lause meilläpäin.

Meikämartta ei liene ainoa, jonka kesään näyttää kuuluvan värit mitä suurimmassa määrin. Kirppari antoikin lakanapariskunnan, jonka avulla luulisi näkevän vähintäänkin värikkäitä unia.

Talossamme on neliöitä varsin runsaasti mutta mattoja tasan kaksi. En pistänyt pahakseni, kun viherjäinen matto hypähti lupaa kysymättä ostoskärryyn.

"Tosi hyviä nämä viinilöpäreet!", kehuu kolmevuotias. Voisiko auringonkeltaisesta kupista muulta maistuakaan?

Pari vuotta sitten päätin innosta vinkuen aloittaa pienimuotoisen päiväpeiton neulomisen. Hankin käsiini melkoisen laajan valikoiman erinäisiä lankoja ja rakkoja uhmaten tohotin palasen poikineen. Melkoisen epämääräisiä niistä könsikkäistä tulikin, osaan näppärästi hujautin huojuvalla käsialalla lapsoseni nimikirjaimenkin.

Tämän vuoden alussa muutimme taloutta ja yllättäen löysin erään pussin pohjalta epämääräisen kasan jotain neliskanttista muistuttavaa villajätettä. Siellä se lepäsi palasissa - vauvani päiväpeitto.

Nykyään tuo vauva on kolmevuotias nuorukainen. Heitin reikäiset neliöt jonkun palelevan linnun iloksi kaatopaikalle.

Kiitos kirpputori, 8e.

Rattosaa vappua teille kuomille!

Munkki- ja simalähetyksiä otetaan vastaan, vastalahjana tarjotaan mikrolounas.

Illanratoksi saimme noutaa postista hartaasti odotetut lamput keittiöön ja sitä myöten myös pari mieheltä salaa tilaukseen lisättyä asiaa. Sokeripurnukka ei tosin kysellyt kun hyppäsi ostoskoriin, joten sille en ikäänkuin voinut mitään. Palikkatorni on kirpparilöytö.

Tätä tekstiä näpyttävät nakit ovat jämähtäneet pituuskasvussa samalla viivalle tuon mainitun henkilön yleissivistyksen kanssa. Heittäisin näin vinkeästi, että jossakin peruskoulun puolivälissä viipottaa meikämatami noilta osin.

Paitsi että nakihtavat sormeni ovat huomattavan pätkät ovat ne monasti myös hyvin lyhytkyntiset. Tämä emäntä kuuluu siihen ihmiskuntaan, joka joutuessaan tiukan paikan eteen heti ensimmäiseksi jyrsäisee kaikki kymmenen sormenkynttään vereslihalle. Kyseessä ei tarvitse olla kuin seuraavana päivänä odottava matikan koe, tuleva lentomatka tai kampaaja-aika, niin snirsk snarsk ja veri lentää.

Vaikka remontti näytteleekin tällä hetkellä elämässämme hyvin suurta roolia, niin se ei silti ole koko elämä. Onhan se raastavaa, että sisätiloissa ei joiltain osin kannata ottaa kenkiä jalasta ulkoa tullessaan tai että tiskit likoavat kodinhoitohuoneen altaassa tai että valmisruoan ajatteleminenkin etoo puhumattakaan siitä, että imuri on tukossa jatkuvasta imuroimisesta.

Ja silti, seitsemän kynttä jäljellä! Aika hyvin näillä hermoilla.

Meikämatami päätti heittäytyä omavaltaiseksi ja aikaistaa arpomista parilla päivällä, jotta saadaan näin kätevästi voittajat selville ennen vappua.

Voittaja on arvottu puolueettomasti ja BAGGUn tuleva omistaja on Laura, joka kirjoitti:

"Osallistun. Luen blogiasi säännöllisesti, mukavaa luettavaa! :) -Laura"

Onnea Laura!

Lisäksi arvottiin lohdutuspalkinnon saaja. Säälipalkintona tällä kertaa RiC-tiskirätti Katokosta.

"Tanskalaisen RiC-merkin tiskirätit on valmistettu 100% puuvillasta yhä uudelleen ja uudelleen käytettäviksi.
Pesunkestävä rätti on ekologinen vaihtoehto keittiön jokapäiväiseen käyttöön."

Onnetar osui tällä kertaa nimimerkkiin Katar, joka kirjoitti:

"Hei, mukana ollaan. Mustavalkoiseen tykästyisin."

Voittajat voisivat kiltisti ilmottaa meikätätin sähköpostiin (osoite löytyy oikeasta sivupalkista) nimensä ja osoitteensa. Lisäksi Laura voisi ilmoitella haluamansa BAGGUn kokoa ja nimeä ja Katar tulevan keittiöystävänsä väriä. Väreissä on mistä valita.

Suurkiitos kaikille osallistujille! Kiitos mukavista viesteistänne ja kauniista sanoistanne, jokainen on luettu ja mieleen painettu.

Tänään pistettiin pikkusisko päiväunille tarkoituksena sillä aikaa pohjamaalata keittiön loput seinät, jotta iltapäivällä päästäisiin vetelemään oikea maali pintaan. Maalipurkkiin kurkkaaminen tuotti kuitenkin ankaran pettymyksen - pohjalla oli valkeaa litkua säälittävät pari senttiä. No, onpahan hyvä tekosyy laiskotella häitä viettäen.

Aamulla hilppasimme keittiöön perin jännittyneinä. Illalla liipattiin yhteen seinään betoni pintaan, eikä ollut ihan varmaa miltä pinta tulisi kuivuttuaan näyttämään. Hyvä tuli.

Mikroruoka punkee jo korvista pihalle. Tänään testasimme makaronia ja tomaattikastiketta mikroversiona. Hieman loivennetusti voisin todeta, että on sitä joskus parempaakin pöperöä tullut väännettyä.

Jospa huomenna pääsisimme asentamaan keittiön kalusteita paikoilleen. Hiljaa hyvä tulee.

Remontoivan vappu.

Aurinkoa on riittänyt tällekin päivälle.

Aamulla nautimme pikaisen aamiaisen uudesta astiastostamme. Tuo astiasto on väriltään valkoinen ja muodoiltaan linjakas sekä tässä vaiheessa remonttia lähes pakollinen, sillä tiskausmahdollisuudet ovat vähintäänkin suppeat kun keittiö on poissa pelistä. Materiaaliltaan nuo ruokailuvermeet ovat pahvia.

Kirpparikierroksen kautta kävi tiemme kukkaostoksille. Toki tiedämme, että mahdollisesti takatalvi vielä yllättää. Niin on käynyt ainakin parina edellisenä vuonna, kun olen innosta pinkuen istuttanut horsmakkeet purkkeihin. Kummasti nuo kyllikit silti jaksoivat elää kukkeana syksyyn asti vaikka saivatkin keväällä päälleen lumihunnun. Viherpeukaloa ei tässä talossa ole juuri näkynyt mutta uhkarohkeutta kyllä.

Unikot on eri nättejä mutta sanovat söpöläisten olevan myrkyllisiä. Jälkikasvuni ei ole tähän mennessä osoittanut mielenkiintoa koristekukkien mussuttamista kohtaan mutta mikäli tätä himoa alkaa ilmetä, niin heivaamme kukkaset johonkin vähemmän matalaan maastoon kukkimaan.

Yllänähtävät kuvat ovat niin mahottoman herttasenkotosia, että lienee pakko paljastaa myös tarinan toinen puoli. Kun kukkasia kamerallani tähtäilin ja sitten selkäni niille käänsin, oli vastassa oleva näky jotain ihan muuta:

TADAA!

Tuokoot kukkaset vähän piristystä tähän harmaaseen remonttielämään.