Hidas martta on arponut ja onnetar turissut mukavia muutamalle teistä tovereista.

Villatakkikilvan yhteydessä lupasin arpoa äänensä jättäneen kansan joukosta kaksi, jotka saavat valita Minna L.Immosen tämän syksyn julisteista mieleisensä. Nyt kävi niin, että iski höveli olo ja täten arvottiinkin kolme onnekasta kahden sijaan.

Juttu menee niin, että ensiksi sokkona kaiken kansan joukosta nostettu voittaja saa valita mieleisensä julisteen, toinen seuraavana ja kolmas sitten viimeisenä. Aijai miten loogista on elo mutta pointti on se, että ensimmäisellä on eniten mistä valita ja kolmannella sitten vähän vähemmän vaihtoehtoja mutta jokaiselle voitto ja juliste joka tapauksessa.

Ensimmäisenä nousi nimi Päivin, joka kirjoitti näin:

"Mahtava idea tämä innostusta herättävä virkkaussessio! Syntyisipä minultakin joskus tällainen, tai edes jonkunlainen. Numero 15 on ihana, mutta se suloinen lapsi taitaa siinä vaikuttaa niin, äänestän takkia Nurinkurin. Päivi"

Toisena onnetar suosi nimimerkkiä KeRaSi:

"Ite tykkäsin eniten numerosta 25", kirjoitti hän.

Bonus-arpa suosi Annelia, jonka jättämä viesti kuuluu näin:

"Ääni numerolle 21, NipinNapin."

Arvoisat voittajat voisivat olla ystävälliset ja laittaa osoitetietonsa tulemaan sähköiseen postiini, jonka osoitteen oikeasta sivupalkista löytää. Tuon jälkeen seuraa henkilökohtaista postia asian tiimoilta.

Kiitos kaikille äänensä jättäneille!

Hammasrautakuusi.

Ylitsepääsemätön väsymys ja räkäily jatkuu. Tänään on nukuttu pari tuntia päiväuniakin, mikä on tämän martan osalta perin kummallista. Mutta kuten mainittua niin tässä pakollisessa sisällä olosta on jotain hyötyäkin, kuten vaikkapa eilinen ompelu ja tämän päiväinen makoominen ja lahjojen paketointi. Nyt on kaikki kummilasten paketit valmiina matkaamaan tuleville omistajilleen.

Nämä vanhemmathan ostavat jälkikasvulleen ainoastaan yhden paketin per lapsonen, joten nuo kuusen alla kellivät ovat niitä kummilasten puketteja. Saavat oleskella ruotsikoreissaan kuusen alla, jotta ensinnäkin päätyisivät joskus postiin asti ja toisekseen siksi, että tuo jälkikasvu oppisi itsehillintää. Tuon mainitun toivoisi siirtyvän vähän vahvempana sukupolvelta toiselle.

Tonttu toi tänään piristystä postilaatikkoon, se sopii tällaiseen sisäjumituspäivään varsin mainiosti. Tuosta yllätyksestä tulikin kätevästi mieleen se, kuinka eräs toveri vuonna 1995 söi salaa meikämatamin ja sisarensa joulukalenterista lähes kaikki suklaat. Tuollaiset kaameat teot eivät unohdu hevillä ja joka kerta tuota nyt jo aikuista kuomaa muistellessa ajattelen vain hampaanjälkiä täynnä olevia suklaapaloja ja tyhjiä koloja luukkujen alla. Uskoisin, että tuokin toveri on parantanut tapansa sitten viimenäkemän.

Sympaattinen kuusemme on koristautunut jouluun, jotta siitä ehtisi nauttia ihan kunnolla. Ja ohan tuossa oman metän vinottaressa ihailemistakin, sillä harvoin on nähty kuusta, joka on toiselta puolelta puolet tuuheampi kuin toiselta. Ja tiiättekö mitä, se on takuulla ihan tarkoituksella kasvanut epätasaiseksi, jotta se sopisi nurkkaan kuin nakutettu. Ja niinhän se sopi. On se vaan sympaattinen.

Jämälankatakki.

Tässähän ne päivät kuluvat, neljän seinän sisällä särkylääkkeen ja nenäliinojen voimin. Tai mikäs tässä matamilla maristessa, kun oma olo on oikeastaan jo normalisoitunut mutta tuo jälkikasvu tuppaa olemaan huonommassa hapessa. Neljävuotiaskin paineli yöunille jo kahdeksan pintaan, lämmittävä kaurapussi tukevasti kainalossa.

Näistä pakotetuista sisälläkyhjöttämispäivistä voi kuitenkin kiskoa myös jotain positiivista, sillä tottahan tekemistä pitää keksiä, jottei aivan tylsyyteen tukahtuisi. Nämä päivät ovatkin olleet varsin oivia viimeisten joululahjojen askarteluun. Tänään valmistui monta värikästä pötkylää, jotka tulevat lähipiirin kolottavia jäseniä tulevina vuosina lämmittämään. Sisuspallerot tosin puuttuu, sillä jos ihminen ei mene jyvän luokse niin ei se tule varsinaisesti ovellekaan koputtelemaan.

Kuluneen syksyn aikana kertyi nurkkiin perin monta lankakerän loppua ja niistä tulikin sitten tietysti jämätakki. Meikämartta tykkää jämästä, sillä se on yhtä epämääräinen möhkö kuin tekijänsäkin. Mutta vieläkin enemmän tykkään tuosta jämän sisällä myhäilevästä pienestä räkänokasta.

Eräille pienille tytsyille on myös väännetty mekot jouluiseksi lahjaksi ja kuusi kannettu tupahan. On muuten sellainen kuusi, että sillä ei Miss Kuusi-kilvassa pitkälle pötkittäisi. Tuo tämän talon kuusi olisi luultavasti se pitkien tasapaksuisten puiden takana häärivä alimittainen ja hammasrautainen yksilö. Se mukava ja sympaattinen. Siksi se sopiikin täydellisesti juuri tähän tupaan.

Pöpö liikenteessä.

Täällä podetaan lähes jokaisen perheenjäsenen voimin puoliankaraa tai ankaraa kuume- ja nuhatautia. Viime yönä kasvatettiin silmäpusseja varsin legendaarisiin mittasuhteisiin, kun yksivuotias valvoi kuumeen ja yskän kourissa ja isoveli valitti kipeää kurkkuaan. Flunssapöpö liikenteessä, nyt ollaan sitten kotona ja rauhoitutaan.

Varsin monen vuoden ajan jokatalvinen paras ystäväni on ollut lämpöpussi. Tuo jotain siementä tahi jyvää täynnä oleva löysä pötkylä, jolla voi tarpeen mukaan lievittää milloin missäkin vaivaavaa kolotusta tai vilua. Sen suojapussi alkoi olla melkoisen aikansa elänyt, joten taas käytiin käsiksi tilkkupussiin ja jyvät saivat uuden elämän. Suojakuori pitää vain muistaa riisua ennen kuin laittaa pussin mikroon, sillä niinhän me ihmisetkin teemme saunaan mennessämme. Tämä viittaus tässä tapauksessa lähinnä tuota vetoketjua ajatellen. Muuten, kuka tietää mitä nuo pipanat oikeasti tuolla pussin sisällä on? Ja mistä niitä mitä sitten ovatkaan voisi ostaa?

Eilen armainen puoliskoni oli jouluostoksilla yksivuotiaan kanssa ja sillä aikaa me kaksi kotiin jäänyttä askartelimme joulukortit loppuun. Tänään olen miettinyt joulukuusta, sillä aamulla sen tajusin - ensi viikolla on joulu!

Ps. Kaiken tämän rään kourissa olin vallan unohtanut arvonnan! Se täten suoritetaan lähipäivien kuluessa.

Haasteet on haasteltu ja äänet annettu. Ääniä tulikin melkoinen kasa ja ihan muutaman minuutin niitä sitten paperille rustasin ja laskin, jotta varmasti saataisiin äänet rehdisti kuriin ja ojennukseen.

Tämä haaste oli melkoisen vapaamielinen. Takin tuli olla tehty taannoin annettua ohjetta mukaillen sillä tavalla, että neulos saisi olla muutakin kuin ainaoikeaa ja siitä saisi tehdä omannäköisen tuunaillen, mikäli tahtoo. Pääasia oli, että takki olisi pääosiltaan ohjeen kaltainen.

Kuva sopi lähettää joko lapsen päällä tai ilman lasta, ainoana kriteerinä oli, että kuvasta tulee näkyä takki hyvin ja sen mukaan tulisi liittää takille nimi. Ihan kaikkiin takkeihin ei nimiä ilmaantunut, joten muutaman nimesin ihan omin lupineni mutta koitin olla luova.

Kuten todettua ja havaittua, niin puikkoihin oli tarttunut melkoinen määrä ahkeria tätejä ja monta hienoa ja vielä hienompaa takkia saatiinkin kilpailuun mukaan. Äänet jakautuivat laidasta laitaan ja kommenteista päätellen jokainen takki herätti tuntemuksia eikä moni olisi malttanut nimetä yhtä suosikkia lainkaan, vaan olisivat halunneet lahjoa jokaisen ahkeran neulojan.

Ja kuulkaa, aivan samaa mieltä on tämäkin matami mutta niin se vain on, että kilpailu on aina kilpailu. Novita lahjoittaa seuraavan villatakin langat kolmelle, joista kaksi on tässä kilpailussa eniten ääniä saanutta ja yksi meikämartan valitsema suosikki.

Tämän haasteen ehdoton ääniharava oli yksinkertaisen pirteä takki nimeltään NipinNapin. Neutraali väri ja värikkäät yksityiskohdat miellyttivät kansaa, jolta ei jäänyt myöskään huomaamatta tuo takin sisällä velmuileva pieni söpöliini, joka näin meijän kesken sattuu olemaan veljeni tytär.

Takin tekijä itse kertoo voittoisan tuotoksensa synnystä näin:

"Kyllä, minäkin osaan neuloa! Kun sain peiton lokakuussa valmiiksi, ajattelin ottaa semmosen pikkunäppärän projektin siihen seuraavaksi. Ja kun olin nähnyt miten ihmiset suoltaa noita takkeja tahtiin pari per päivä, ajattelin, että se olis varmaan semmonen kivuton nopea juttu.

No ei ollut. Päivästä toiseen on takkiparka saanut kyhjöttää  korissansa, kasvaen noin kerran viikossa puolen tunnin verran. Takin onneksi perjantaina mies paineli kirjastolle kone mukanaan, lapsi nukkui, viikkosiivous oli tehty edellisenä päivänä, joulusiivous ei houkutellut ja pääsykoekirjakin oli unohtunut hoitolaukun mukana vanhempien luo. Oli siis loistava sauma saattaa tuo projekti päätökseen. Kieputin lankaa rumien nappien ympärille, koska en onnistunut löytämään kuin kolme eriväristä nappia tuon eiminkäänvärisen takin seuraksi."

Toiseksi eniten ääniä keräsi takki nimeltään Pingviini. Tuon hellyttävän takin kehuttiin olevan ihanan omaperäinen ja lapsen mieleinen. Myös hupusta pilkottava vuori sai kiitosta.

Pingviinitakin taitava tekijä kertoi takistaan näin:

"Pingviini tämä päätti päivänä tänä,
pitää itsensä lämpimänä.

Ei kietonut kaulaansa huivia ei,
haki komerosta pallot ja pihalle vei.

Niitä se heitteli yks ja kaks,
tunsi olonsa heti paljon mukavammaks.

Takki on tehty kokonaan ainaoikein-neuleena, mutta esim. olkasaumoja ei ole ollenkaan kun tein etukappaleet suoraan takakappaleen jatkoksi. Hihoihin tein ns. resorit 2oikein 2 nurin joustinneuleena. Nappeja ei ole, vaan sulkimina toimii 5 nepparia.

Tein takkiin myös trikoovuorin, jonka ompelin käsin kiinni. Pingviinin tein virkkaamalla eikä siihen ollut mitään mallia, se syntyi siinä tehdessä. Jonglööripalloina toimii seitsemän pilkullista nappia. Kaikki muut langat ovat 7-veljestä mutta pingviinin jalat ja nokka Kelo-lankaa."

Kahden eniten ääniä saaneen takin seuraksi saa seuraavan villatakin langat tämä meikämatamin suosikki. Tuo tummanharmaa takki keltaisin napein on nimittäin se takki, jonka ansiota on tämä koko haaste ja kilpailu aivan kuin ihan oma ensimmäinen villatakkinikin.

Pari vuotta sitten olimme kylässä vanhan toverin luona, joka oli kohta syntyvälle jälkeläiselleen neulonut herttaisen neuletakin. Sitähän siinä sitten ihastelemaan ja eräs meistä, tuon harmaisen tekijä, innostui siinä määrin, että kaiveli viikkojen kuluessa lehtipinoista juuri tuon saman tai melkein saman ohjeen, josta innokkain kätösin neuloi esikoiselleen takin. Siitähän tämä martta sitten vasta innostuikin ja pyysi toveria lähettämään ohjeen sähköpostiinsa, jotta itsekin pääsisi opiskelun makuun. Puolitoista vuotta tuo ohje makasi sähköpostissani, kunnes sen tänä syksynä esille kaivoin ja seuraukset tiedättekin.

Tämän saatetarinan seurauksena todettakoot, että harmaa takki nimeltään Ensimmäinen, on kolmas tuotepalkinnon saaja, sillä ilman tuota takkia tämä kilpa olisi jäänyt kisaamatta ja kaikki loput 28 takkia valmistumatta. Kiitos siis ystävä kallis!

Tahdon mainita nimeltä vielä seuraavat ääniharavat ja lahjoa niitä virtuaalisella kädenpuristuksella ja kunniamaininnalla.

Räntä, jonka tekijää kiiteltiin varsin taitavaksi ja takkiaan mieleen jääväksi ja persoonalliseksi.

Aurinko, jota kehuttiin yksinkertaisen tyylikkääksi ja mainion pirteäksi väriläiskäksi.

Kiitän mitä suurimmin kaikkia haasteeseen vastanneita ja äänensä jättäneitä! Kilpa oli rehti ja jännittävä ja toivon sen herättäneen edes jossakussa kansalaisessa halun oppia neulomisen jaloja saloja, edes tällaisen helpon aloittelijan takin verran.

Ja hoi, te kaikki kolme ensin mainittua takkia ja tekijää. Laittakaapa osoitteenne tulemaan sähköpostiini niin saadaan palkinnot oikeisiin osoitteisiin.

Kiitos kiitos kiitos kaikille!

Piparilauantai.

Elämä on arkea, iloa ja surua. Viime viikkoina olemme saaneet ja joutuneet kokemaan suuresti elämän kaikkia puolia, niin hyviä kuin huonojakin.

Pari päivää sitten oli jännittävä päivä. Tuona päivänä valmistui puolet tämän vuoden seitsemännestä villatakista vaikka niitä ei pitänyt tulla enää yhtäkään. Tuona päivänä ainoa kykenevä osa vartalossani oli juuri kämmenet, jotka armottomasti takoivat lankaa takiksi mielen harhaillessa muissa maisemissa. Tuon päivän jännitys lopulta päättyi mitä parhaimmin ja tästä aiemmin kahden herttasen lapsen tätistä tuli yhtäkkiä tuplasti täti, kun sisarensa saatteli maailmaan kaksi aivan pientä ja rusinaisen suloista poikaa. Jalat vipattavat melko menevästi noitten pikkusten poikien suuntaan eikä enää malttaisi millään odottaa, että pääsee haistelemaan niitä pehmokaisia.

Tämän talon murrosikään ehtinyt nelivuotias yllätti melko hyvin tänään maamonsa, kun oli aika leipoa vuoden ensimmäiset piparit. Yleensä melkoisen hyberaktiivinen ja muutenkin menevä poikanen osoittautui varsinaiseksi piparitaituriksi ja julistikin aikovansa isona leipuriksi. Kieli keskellä suuta tuo pieni uhmaaja leipoi pipareiksi kokonaisen piparitaikinan sekä vielä koristeet päälle. Aivan meinasi maamon sydän heltyä moista keskittymistä katsellessa.

Takkihaaste on nyt loppusuoralla ja äänet laskettu. Voittajat julistetaan koko kansan tietoisuuteen mahdollisimman pian. Hyvää viikonloppua!

Jännittävä päivä.

Tänä vuonna on vietetty ja vietetään pikkujouluja oikein olan takaa. Takana kolmet ja edestäkin niitä vielä löytyy, vaan emmepä valita, sillä mukaviahan nuo ovat. Kuten vaikkapa eilisiltaiset sekä toissapäiväiset. Pikkujoulupukki toi elämänkertoja rakastavalle matamille Ainoan Oikean Satutätin elämän kuvina ja kyllä sitä opusta on sitten selailtukin. Kun vielä oikein pariksi tunniksi saisi oikaista rangan sohvalle niin pääsisi haukkaamaan kunnolla palaa tuosta mainiosta järkäleestä.

Tänään on yksi elämäni jännittävimmistä päivistä. Se ei ole se, että vaihdoin aamutakin pois päältä kello 14 eikä se, että ulkona sataa lunta ja myrskyää. Se ei myöskään liity siihen, että kolmen viikon ajan ilmaiseksi itsestään saapuva juorulehti kolahti tänään postilaatikkoon eikä se, että kohta puolitoistavuotias tyttäreni on päättäny lopettaa päiväunien nukkumisen. Kuten huomata saattaa, niin elämäni on varsin jännittävällä tolalla mutta silti se mainitsematon asia on oikeasti niin jännittävä, että sitä ei meinaa uskaltaa edes ajatella.

Kynsien pureskelu ja tekemisen keksiminen jatkukoon. Jos vaikka tällä kertaa nimikoisin oman vaatekaappini hyllyt, jälkikasvun kaapit kun ovat jo hallinnassa. Paitsi sitä ennen keitän kyllä mahottoman tujut kahvit!

Itsenäisyyspäivänä.

Eilen tässä talossa valettiin kynttilöitä. Puuha oli mukavaa ja sydänlanka järjettömän hintaista! Toisaalta sitä oli kyllä iso rulla, siitä valaa luultavasti kynttilöitä koko loppuelämän. Ensin sulatettiin entisten kynttilöitten jämät ja sitten hiutaleita pussista. Sitten tehtiin kanelikynttilöitä, valkoisia entisiin suolakurkkujen kotopurkkeihin ja lopuksi vielä valkoisia pitkiä honkkeleita.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Takkihaaste on päättynyt ja kilpailu alkakoon!

Postiini putkahti 29 toinen toistaan hienompaa takkia. Tuo luku on melkoinen, sillä alunperin kuvittelin takkiluvun pysyvän reippaasti kymmenen alapuolella. Kiitos kaikille mukaan lähteneille ja haasteeseen vastanneille!

Pyysin kuvan yhteydessä lähettämään jonkin mehevän juorun tai muuten vain tarinan takista. Sainkin vastaanottaa monenmoista neulontamuistoa, nurinpäin ommeltujen hihojen tarinaa, muistoja neulovasta mummosta, kertomuksia neulomiseen hurahtamisesta sekä takkien syntymisistä. Koska takkeja putkahti kilpailuun niin monta, niin joudumme nyt valitettavasti jättämään tarinat pois ja keskittymään ainoastaan kuviin. Mutta muistakaa, että jokainen takki on tarina jo itsessään!

Novita lupasi auliisti olla palkitsemassa kolmea eniten ääniä saanutta takkia ja tekijää. Näin ollen kaksi eniten ääniä saanutta takkia ja tekijää sekä yksi meikämatamin valitsema osallistuja saavat materiaalit seuraavaan takkiin, valintansa mukaan joko Keloa tai 7 Veljestä. Lisäksi tämä martta raottaa omaakin lompakkoaan kolmikon kohdalla ja posti tuo lankojen lisäksi pienen jouluisen yllätyksen tältäkin suunnalta.

Äänensä jättäneitäkään ei ole unohdettu. Mielipiteen jättäminen kannattaa, sillä tuosta kansasta arvotaan kaksi, jotka saavat valita Minna L. Immosen tämän syksyn mallistosta haluamansa A4-julisteen. Vaihtoehtoja on yhteensä neljä, joista kaksi on nähty taannoin tässä postauksessa. Julisteen lisäksi posti tuo suun makiaksi.

Loppukoot lärinä ja menkäämme asiaan.

Jätä mielitakkisi numero sekä nimi tämän päivityksen kommenttilaatikkoon nimen tai nimimerkin keralla. Äänestysaikaa on tämän viikon perjantain 9.12 iltaan saakka. Onnea kaikille kilpailuun osallistuville sekä mielipiteensä jättäville!

Äänestys on päättynyt! Kiitos kaikille äänensä jättäneille!

Harmaata.

Aamulla oli pimeää. Verhojen ylösveto ei tuottanut minkään sortin muutosta asiaan, sillä ulkoa luikahti talon sisäpuolelle ainoastaan harmaata valoa eikä sitäkään kovin runsaasti. Aamusta lähtien on pidettävä yllä täysvalaistusta eikä sekään lievitä tätä yhä yltyvää kaukokaipuuta luo auringon.

Joulumieli on kuitenkin ihan tallella. Eräs mummo oli askarrellut hienoja himmeleitä ja kun vielä pilkkahintaan möi, niin hylkäsin oman askarteluaikeeni. Nyt meillä on se tämän joulun kodinasuste numero yksi, jota jo viime jouluksi kovasti himosin.

Viimeiset puolitoista vuotta harmaata olemustani on värittänyt tytär, jolle on erittäin mukava pukea mekkoa ja hametta poikapuolisen sisaruksensa autopaitojen jälkeen. Ja koska tyttärellä on oltava tietenkin jouluksi leninki (jolle tietysti pudottaa heti aamusta ensimmäiset rosollit ja porkkanalaatikot, sanoi eräs toverini), joten pääsin jatkamaan ompeluharjoitteluani. Mekko on samainen kaavaton paidahko kuin edellinenkin, tosin tällä kertaa jo enemmän mekohko. Kuosia en kehtaa täällä enää edes mainita.

Viimeinen huuto aiheesta Haasta itsesi - neulo takki.

Merkillisen mukava (joulumarkkinat, myyjäiset ja himmeli) mutta silti nakihtavahko (no se nyt vaan oli siinä!) lauantai huipentui sähköpostilaatikon penkomiseen ja kuvien järjestämiseen. Takkeja on tähän mennessä ilmoittautunut kilpailuun mukaan 23 kappaletta, mikä on huikea määrä! Kiitos vieä jokaisesta!

On yksiväristä ja kirjavaa, tummaa sekä vaaleaa, oikeilla ja leikkinapeilla, kokonaan neulottuna tai osaksi virkattuna. On Iloinen Sirkus, Lörtsy, Sisu, Räntä, Mehtäläistonttu ja monta monta muuta. Jokainen takki on oma persoonansa, herttaisa sellaisena kuin on. Omana itsenään. Onkohan villatakeillakin tunteet?

Yllä kollaasin muodossa ihan pieni kurkistus siihen mitä tuleman pitää sekä siitä, mihin seuraan huomisen aikana ilmaantuvat takit pääsevätkään. Hyvään seuraan, sen sanon! Ei siis muuta kuin viimeisetkin tunteelliset takit kohti ankaraa taistoa, sillä pitäähän kunnon takki käyttää ensin läpi taiston ja myräkän, jotta se oppii arvostamaan oloansa omistajansa päällä. Takkeja, nimiä ja tarinoita vastaanotetaan vielä huomisen sunnuntain iltaan saakka. Aina siihen, kunnes kello lumpsahtaa uuden viikon puolelle.

Tämä yökyöpeli lähtee näkemään haaveunia villaisista takeista ja ehkä vähän painajaisia siitä, että jos joku takki vahingossa katoaisi sähköpostin uumeniin, eikä ikinä pääsisi mittelöön mukaan! Lupaan olla tarkkana. Öitä hemmot!

Tuo talo tuossa on lato.

Virkkuukoukun nimeä kantava keppi taitaa olla melkoisen monipuolinen kapine. Tuo vinksallaan oleva lato tuossa on totisesti vinossa kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin mutta taitava virkkaaja saisi varmasti piparitalon ohjeella tehtyä vaikka minkämoisen hienon torpan tahi kartanon. Meille tuli vain pieni latonen, sillä meikämartta ei piittaa piparitaloista, ei virkatuista eikä syötävistä mutta jokaisen ihmisen olisi elämänsä aikana hyvä omistaa edes yksi lato. Tämän talon latoon piti tuleman värikäs palakatto mutta kirkkaat langat olivat kaikki hukkateillä, joten tuli vain peltojen kuningas, vinoon vaipunut harmaa vanhus.

Tämä lato on varsin pehmeä, lienee aika tehnyt tehtävänsä tässäkin asiassa. Se voi töröttää joulun alla pöydällä mutta sen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin jotain ihan muuta. 

Oikeasti tuo lato on pehmeä lelu, pehmolelu.

Joulukuun ensimmäinen.