6/07/2013

Karhu ja kaverit sateessa.
Eilen sattui mukavia. Aamulla näet muistin, että keittiön kaapissa töröttää monta purkillista mustaa maalia, joilla armas ajokkini on pitänyt uusittaman jo tovi sitten. Nyt maaleille löytyi kuitenkin uutta käyttöä, kun kaikki talon auringossa ja sateessa kulahtaneet lyhdyt saivat uutta maalia pintaansa. Kaikki somasti samaa mustaa mutta eivätpähän ainakaan riitele keskenään. 

Lyhtyjen suhuttelun jälkeen oli vaihteeksi lähdettävä kierrätyskeskukseen. Joskus ihminen päätyy oikeaan paikkaan oikeaan aikaan, sillä eilen täyttyi monivuotinen haave riipputuolista. Kierrätyskeskuksen pihaan ilmestyi nimittäin pakettiauto, josta setät purkivat pihalle tuon mainitun istuimen. Meikämartta ei tietenkään nynnynä kansalaisena rohjennut itse mennä tuolia omakseen tiedustelemaan mutta onneksi paikalla ollut toveri avitti. Alkujännityksen jälkeen marjatta ihan ite tinkasi tuolin mukaansa hurjaan kymmenen euron hintaan! Kotona kovia kokenut pinta sai päälleen tartuntapohjamaalin ja sen jälkeen jo valmiina terassilla odottelevasta purnukasta mustaa mattaa. No ettäkö tuli nätti!

Keittiön hylly on kovasti tyhjä, sillä viherkasvit pääsivät ukkoseen ulkoilemaan. Tänään on salama iskenyt, ukkonen jyrissyt ja vesi pudonnut kovaa ja korkealta. Pihalla tuoksuu pirteältä. 

12 kommenttia:

Kristiina K kirjoitti...

Hyvin näyttävät voivan kasvisi kesäsateessa!

Katja/Projektila kirjoitti...

Ja kympillä, voi rontti! Siitä tuli upea, kyllä nyt kelpaa kiikutella :).
Mulla on hirveät polttelut päästä maalaamaan jotain, vuan kun ei keksi mitä. On se vaan niin rentouttavaa puuhaa!

-TIINA- kirjoitti...

Aika hyvä löytö!! Mä haaveilen juuri samanlaisesta....

Riikka - Hunajaista kirjoitti...

Kaunis toi keinu! Haluisin kanssa moisen terassille muttei ole tarpeeksi kattoa mihin ripustaa...ei siis ole katettu terassi. Höh...

IhanHelmee kirjoitti...

Ihan mahtavaa, että sait kotiutettua tuon riipputuolin, kaiken lisäksi siitä tuli tosi makeen näköinen. Mites meinaat pehmustaa sen?

autsista kirjoitti...

Olipa sulla tuuria! Tuollaisesta keinusta minäkin olen haaveillut, mutta eipä ole vastaan tullut. Omani ottaisin mieluusti ihan luonnonvärisenä. Raportoippa sitte syksymmällä miten on sadetta kestäny tuo maali.:)

Rillirousku kirjoitti...

Krisse: He tykkäs!

Katja: Eiks tullukki! Oikeesti haluaisin kaikista eniten tuommosen puun värisenä mutta oli sen verran lakka päästäny alleen, että oli vähän niinku pakko maalata. Nättihän se on noinki. :)

Muruhuttu: Oivoi, aloitin myös haaveilun tuossa aikalailla tasan kolme vuotta sitten, kun talon ostoa suunniteltiin. Nyt tärppäs! Kyllä sullakin vielä. :)


Riikka: Ekkana aattelin tuon kyllä ihan sisätilaan, salin puolelle. :) Tulee ulos nyt kuitenkin.

IhanHelmee: Ajattelin pitää sen ihan vaan tolleen. Siinä on hyvä istua ilman pehmustettakin mutta kerta puheeksi otit niin ehkäpä olis aika oivaa ommella joku herttasa pehmuste siihen. ;)

autsista: Oon kans himoinnut puunvärisenä mutta nyt piti huonon lakan vuoksi maalata kuitenkin. :) Tuoli tulee sateelta suojaan, joten ei pitäisi sateen haitata. Kosteus saattaa tietenkin ajan kanssa jotain tuhoja tehdä tartuntapohjamaalista huolimatta. :)

Jonna kirjoitti...

Hieno riipputuoli tuli! Mulla olis monta maalausprojektia aloitettavana, mutta en vaan pääse alkuun, tuntuu olevan jotain muutakin... Noh, mihinkäpä sitä kiire - valamiissa maailmassa.

Villis kirjoitti...

Taas kerran teit mukavan löydön! Sinulla on hyvä vainu, olla oikeaan aikaan oikeassa paikassa! Sinä, joka osaat ja teet mitä haluat, tiedätkö voiko lakatun mäntyisen kerrossängyn ( lähes 30v. vanha, mutta hyväkuntoinen) käsitellä ensin tuolla pohjustusaineella ja maalata sitten päälle, vai pitäisikö sängyn vanha lakka poistaa ensin kokonaan hiomalla? Hionta on niiiin suuri työ, että haluaisin jonkin poppakonstin päästäkseni nopeammin maalaamaan! Kiitos, jos jaksat miettiä juttuani!

Susanna/Huvikumpu Living kirjoitti...

Upeita sadekuvia :) Leppoisaa sunnuntaita!

Rillirousku kirjoitti...

Jonna: ELähän mittään, justiin niin se on! Että tekee sitten, kun se innostus hiipii yhtäkkiä pintaan ja tekee mieli tehä kaikenlaista. :)

Villis: Kääk! En kyllä oikeasti tiedä yhtään! Muistelisin jonkun tutun taannoin maalanneen juuri mäntyisen lakatun sängyn uusiksi mutta sitä en muista, että käyttikö tartuntamaalia vai hioiko ja miten maali on kestänyt. En siis oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. :/ Keittiön pöydän hioin erittäin karhealla hiomapaperilla koneen avustuksella ja sitten lopuksi silotin hienommalla paperilla. Tuli helposti hyvä, kun karhea paperi veti reilusti huonon pinnan pois kerrasta. :)

Susanna: Kiitos!

Elina kirjoitti...

vitsi että oon kade tosta riipputolista!! ;)