Se on taas uusi viikko ihmisen elämässä.

Taas iloittiin liian aikaisin. Tämä kevät on ollut sellaista, vuoristorataa. Että keskimääräisesti mieli on ollut varsin hyvä mutta silti tukkoinen. Että on nukuttu joko liian vähän tai liian paljon. Että ajatus ei kulje suuntaan eikä toiseen, joten sanatuotanto on ollut nollilla. Että on sairastettu enemmän kuin pariin viime vuoteen yhteensä. Että nuolaistiin taas ennen kuin tipahti.

Koska ajatusten muistiinkirjaaminen on tällä ylänupilla kertakaikkiaan toivotonta, niin kuunnellaanpa mitä sanovat he, joilla nupissa pyörii muutakin kuin yksinäinen turkinpippuri. Maria Veitola kirjoittaa Trendin kolumnissaan  asiasta, joka koskettaa jollain tasolla varmasti jokaista kansalaista. Kirjoittaa siitä, kun tekemistä on liikaa ja aikaa liian vähän. Siitä, kun töille tai vastuutehtäville ei uskalla sanoa ei. Siitä, kun luulee jaksavansa mitä vain. Siitä, kun jaksaminen kostautuu sillä, että on aivan paniikissa.

"Minun pitää selkeyttää tekemisiäni, unohtaa muiden odotukset ja järjestää aikaa itselleni", kirjoittaa Maria ja muistaa viisaan ajatuksen, johon oli taannoin törmännyt: Jos sinulla ei ole aikaa liikkua, syödä, ajatella ja levätä, sinulla on oltava aikaa sairastaa myöhemmin.

Tämä maamo lähtee ihan parin päivän päästä lomalle, joka tulee niin oikeaan aikaan kuin kuvitella saattaa ja josta on kiittäminen teitä tovereita. Kiitos!