11/09/2012

Asiaa materiasta.
Aurinko paistaa! Kertakaikkisen täydellisen oloinen viileähkö talvikeli, ainoastaan lumi puuttuu. Pihamaalta löytyi monta pussillista diamantteja ja kulta-aarteita, niitä oli eri mallisia ja kokoisia ja niitä löytyi yhteensä ihan hirveän iso kasa. Kaksivuotias heräsi tähän päivään aivan liian aikaisin ja on ollut kuin takamukseen pistetty karhu koko aamupäivän. Onneksi aurinko paistaa.

Pari päivää sitten postipoika kiikutti perille ihanan Kanelimaan kalenterin ensi vuodelle sekä nipun joulukortteja. Eihän noita kortteja malta tietenkään eteenpäin antaa, ne tulee sijoittaa hartaasti ja antaumuksella joulusisustukseen. Kalenteri ripustettiin seinälle kynäkorin alle välittömästi ja on ihan varmaa, että ensi vuodesta tulee hyvä jo pelkästään siitä hyvästä, että joka kuukausi saa kääntää esiin aina uuden herttasen kuukaudenkuvan. Kannatti panostaa.

Vihdoin on tälle kylälle saatu sisustuspuoti! Toverit pistivät nettikaupan rinnalle ihan fyysisenkin liikkeen ja sieltähän tämä marjatta sai ensimmäisen asiakkaan kunnialla ostaa itselleen herttaset Bloomingvillen keltareunaiset kulhot. Liikkeen viralliset avajaiset pidetään 16.11 kello 10 alkaen, joten Jyväskylän liepeillä asuvat tervemenoa ilmoittautumaan mukaan!

Tänään on rauhaton olo ja tiedossa mukava ilta, pikkujoulut tärkeitten seurassa. Puketti on paketoitu ja mieli viritetty joulutunnelmaan. Tule jo ilta!

6 kommenttia:

tinajo kirjoitti...

Pretty pics, love the bowl! :-)

Jonna kirjoitti...

Meinasin jo kuvia katellessa kysyä, että mistä ihmeestä nuo kupit? Ihanat. Maltoin lukea loppuun ja sieltä se selvis :) harmi ettei oo nyt reissua jyväskylän suuntaan...

Lilla kirjoitti...

Kiitos! ;)

Riina kirjoitti...

Voi mää niin tykkään noista Bloomingvillen kamoista, meilläki lasten päiväpeitot on sieltä ja on kyllä niin somat että!

Rillirousku kirjoitti...

tinajo: Thank you. :)

Jonna: Nettiputiikistaan vois löytyä jotain vastaavia. :)

Lilla: Eip kestä. :-P

Riina: Niillon älyttömän nättiä juttua kyllä!

MARTINE'S BLOG kirjoitti...

Hello, love your pictures.
I find the black cross very cool!
Is there alreay ice by your place.
What a difference. Have a nice day!
Greets, Martine.